Oletko saanut joskus ohjeen, että verkkopalveluihin kannattaa kirjautua jollakin toissijaisella sähköpostiosoitteella? Näin opastetaan roskapostin välttämiseksi. Aiheeseen liittyy kuitenkin suuri vaara.
Jos toissijaista osoitetta käytetään esimerkiksi verkkopalvelun luomiseen ja jos tämä toissijainen sähköposti poistetaan käyttämättömänä, voi joku toinen perustaa samalla nimellä sähköpostin ja onkia käyttäjätunnuksia "unohditko tunnuksesi" toiminnolla. Juuri tälläinen oli taustalla äskettäisessä Twitter-hyökkäyksessä.
Jos siis käytät toissijaisia sähköposteja, kirjaudu niihin silloin tällöin. Aiheesta lisää Lifehacker-blogissa.
Edit: Olipa ainakin itselleni tärkeä heräte. Koulutusmielessä luotuja websähköposteja piti herätellä torkkutilasta, muutama oli jo kuopattu, juuri mikään ei toiminut ilman turvakysymystä. Kun joukossa oli yksi avustaen tuttavalle luotu tili, jonka turvakysymyksen honasin heti, niin tuli vain mieleen muistutella, että mieti tarkkaan turvakysymys, tosi tarkkaan. Itse kiittelen lapsuusaikojen erästä jänskää haukkumanimeä siitä, että miltei kaikkien turvakysymysaitojen läpi harpittiin. Mutta rajansa kaikella, pitä välillä vaihtaa selainta, että pääsin Googlen palveluihin. Siis hyvä vinkki sekin, että useita selaimia samalle koneelle. Välimuistit kannattaa myös tyhjentää aika ajoin.
torstaina, heinäkuuta 30, 2009
Ravintokoodi
Lounaslukemisena oli tänään tuore Pirkka-lehti, josta silmään osui hyvänniminen verkkopalvelu: ravintokoodi.fi. Kuvittelin, että voin ottaa kaupassa kännykällä kuvan EAN-koodista, lähettää sen palveluun ja sitten saan selkokielisen tiedon siitä, mitä tuote sisältää. Silleen siis klik-klik-klik kaupan hyllyjen välissä.
Mielikuvitus laukkasi lisää. Kuvittelin, että voin myös ohjelmoida henkilökohtaisia juttuja, kuten varoituskyltin, joka lävähtää heti näyttöön, jos tuotteessa on ei-toivottuja aineksia. Ja tietenkin helppo suurennusnäkymä meille vanhuksille.
No, ei se sitä ollut, vaan K-ketjun palvelu, jossa voi verrata omia ruokaostoksia ravintosuosituksiin. Eli jos ostaisin kaiken ruuan K-kaupasta, saisin ihan hyvän käsityksen ruokani ravitsevuudesta. No, noin ostouskollinen en ole. Mutta ihan ok-idea tuokin. Jollakin lailla minulla pitäisi olla oikeus hyödyntää itsestäni kertyvää asiakastietoa. Homma alkaisi toimimaan, jos voisin yhdistää kaikista muista kaupoista ostamani ruuan samaan ravintokoodi-palveluun. Ja sitten tuo mobiilipalvelu mukaan.
Mielikuvitus laukkasi lisää. Kuvittelin, että voin myös ohjelmoida henkilökohtaisia juttuja, kuten varoituskyltin, joka lävähtää heti näyttöön, jos tuotteessa on ei-toivottuja aineksia. Ja tietenkin helppo suurennusnäkymä meille vanhuksille.
No, ei se sitä ollut, vaan K-ketjun palvelu, jossa voi verrata omia ruokaostoksia ravintosuosituksiin. Eli jos ostaisin kaiken ruuan K-kaupasta, saisin ihan hyvän käsityksen ruokani ravitsevuudesta. No, noin ostouskollinen en ole. Mutta ihan ok-idea tuokin. Jollakin lailla minulla pitäisi olla oikeus hyödyntää itsestäni kertyvää asiakastietoa. Homma alkaisi toimimaan, jos voisin yhdistää kaikista muista kaupoista ostamani ruuan samaan ravintokoodi-palveluun. Ja sitten tuo mobiilipalvelu mukaan.
Wikiopistosta ravintoa oppivalle mielelle
Wikiopistossa tapahtuu tänä syksynä. Opintopiiriosastolla olen itse rakentelemassa Harppausta, joka johdattaa avoimen oppimisen toimintakulttuuriin. Työmaana vielä, mutta parin seuraavan viikon aikana nauloja naputellaan ja harjakaisia vietetään.
Kurssiosastolla Teemu Leinonen, Jukka Purma ja Tarmo Toikkanen vetävät viime vuonna englanniksi toteutetun Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen eli lyhyesti Avokurssi. Aion itse osallistua kurssille, se kun jäi viime vuonna kaikessa hulabaloossa kesken.
Vaikka Avokurssin maasto on itselleni tuttu, niin aina riittää oppimista. Kirjoitan kurssin oppimispäiväkirjaa tähän blogiin, erotan merkinnät tunnisteella avokurssi.
Kurssiosastolla Teemu Leinonen, Jukka Purma ja Tarmo Toikkanen vetävät viime vuonna englanniksi toteutetun Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen eli lyhyesti Avokurssi. Aion itse osallistua kurssille, se kun jäi viime vuonna kaikessa hulabaloossa kesken.
Vaikka Avokurssin maasto on itselleni tuttu, niin aina riittää oppimista. Kirjoitan kurssin oppimispäiväkirjaa tähän blogiin, erotan merkinnät tunnisteella avokurssi.
Valotauluja helsinkiläiskouluihin
Hieraisin aamu-unisia silmiäni, kun luin aamun Hesarista (netistä nykyään), että:
Helsingin kouluissa luovutaan liitutauluista ja piirtoheittimistä, ja tilalle tulevat interaktiiviset valotaulut.
Jutussa viitattiin YLE:n uutisoineen ensimmäisenä, joten piti tarkistaa, että ihanko totta nyt on saatu uusi opetusteknologinen vimpain Helsingin kouluihin, mutta YLE paljasti, että kyse oli kuitenkin vain interaktiivisista valkotauluista.
Puuttumatta siihen, onko asia hyvä tai huono (liitutaulut ja piirtoheittimet poistetaan), on jännittävää havaita, miten käsitteiden elämä alkaa. Hesarin uutista oli kommentoinut tuossa vaiheessa yli 30 ihmistä, joista moni käytti sujuvasti valotaulu-sanaa, osa viittasi smartboardeihin eikä kukaan ihmetellyt valotalu-sanaa (yksi kysyi, että mitä mahtavat olla).
Kansankynttilät ja valotaulut. Kuulostaa loistavalta.
Edit: Iltapäivällä valotaulut olivat hävinneet uutistekstistä, korvautuneet valkotauluilla ja opetusviraston johtajaltakin oli saatu lausunto mukaan.
Edit 2: Aiheesta laadukasta keskustelua Qaikussa.
Helsingin kouluissa luovutaan liitutauluista ja piirtoheittimistä, ja tilalle tulevat interaktiiviset valotaulut.
Jutussa viitattiin YLE:n uutisoineen ensimmäisenä, joten piti tarkistaa, että ihanko totta nyt on saatu uusi opetusteknologinen vimpain Helsingin kouluihin, mutta YLE paljasti, että kyse oli kuitenkin vain interaktiivisista valkotauluista.
Puuttumatta siihen, onko asia hyvä tai huono (liitutaulut ja piirtoheittimet poistetaan), on jännittävää havaita, miten käsitteiden elämä alkaa. Hesarin uutista oli kommentoinut tuossa vaiheessa yli 30 ihmistä, joista moni käytti sujuvasti valotaulu-sanaa, osa viittasi smartboardeihin eikä kukaan ihmetellyt valotalu-sanaa (yksi kysyi, että mitä mahtavat olla).
Kansankynttilät ja valotaulut. Kuulostaa loistavalta.
Edit: Iltapäivällä valotaulut olivat hävinneet uutistekstistä, korvautuneet valkotauluilla ja opetusviraston johtajaltakin oli saatu lausunto mukaan.
Edit 2: Aiheesta laadukasta keskustelua Qaikussa.
sunnuntai, heinäkuuta 26, 2009
Mediakirjoitustaito medialukutaidon varjossa
Medialukutaidosta on puhuttu kohtuullisen kauan. Vintin siivoilussa vastaan tuli vuodelta -97 uutinen, jossa jo kannettiin huolta aiheesta. Nyt kun meistä kaikista on ainakin periaatteessa tullut lukijoitten lisäksi sisällöntuottajia, olisi ehkä syytä mietiskellä lukutaidon lisäksi kirjoitustaitoja.
Mitä sanoja olisi sopivaa käyttää? Mediateksti voi olla varsinaisen kirjoitetun tekstin lisäksi kuvia, ääntä, animaatiota ynnä muuta. Medialukutaito on paljon muutakin kuin tekstin lukemista. Mediakirjoittaminen ja mediakirjoitustaito voisivat analogisesti olla laveita, laajennetun kirjoitustaidon nimikkeitä.
Google-haku sanalla mediakirjoittaminen tuottaa 105 osumaa (26.7.09), mukana mm. sellainen eksoottinen kuin Helsingin yliopiston folkloristiikan laitoksen mediakirjoittamisen kurssi vuodelta 1995. Sanalla mediakirjoitustaito saalis on hieman tuhdimpi, 392 osumaa, joista kärkeen sijoittuu muun muassa muinainen Vaparetki-blogimme (siellä Merja kommentissaan viittaa Teemu Leinosen kanssa aiheesta käymäänsä keskusteluun).
Vertailun vuoksi aika hyvä rinnakkaisilmaisu mediataju tuottaa 2 700 osumaa, mutta osittain siksi, että on olemassa tuon niminen yritys. Medialukutaito 36 700 osumaa, mikä on aika vähän suhteessa siihen, että mediataito-sana löytyy 27 600 kertaa, mutta tämä selittyy voimassa oleviin opetussuunnitelmiin kirjatusta aihekokonaisuudesta viestintä ja mediataito.
Tietyssä mielessä mediakirjoitustaito voidaan ymmärtää osaksi medialukutaitoa. Silti medialukutaito kiinnittyy liian vahvasti lukemiseen tai seuraamiseen tai vastaanottamiseen. Mediataito on parempi ilmaisu. Silti kirjoitustaitoakin sopii välillä miettiä. Laajemmin kuin verkkokirjoittamisen taitona.
Miksi näitä mietteitä mielessäni? Tuttavan linkkilistalta tuli bongattua Genwi-verkkopalvelu, jossa on helppoa luoda syötteistä koostettu verkkolehti: Greate Your Newspaper! Mutta tuotoksia selatessa aika nopeasti tuli mieleen, että suuri osa syötteitä tuottavaan palveluun kirjoittavista kirjoittaa ilman ajatusta siitä, että kyseinen viesti voi näkyä vastaanottajalle aivan eri ympäristössä kuin mihin se on kirjoitettu. Ehkä sillä ei ole väliä, mutta toisaalta sillä voi olla väliä. Ainakin tärkeää on, että kirjoittaja on tietoinen erilaisista tyyleistä ja siitä, mitä tyylin valinnasta seuraa.
Tuoreessa Aristoteleen kantapää -radio-ohjelmassa puhuttiin siitä, miten paljon edelleen kirjoitamme. Ohjelma oli otsikoitu Kirje, postikortti, tekstari, sähköposti, mese...
Olen muuten sitä mieltä, että kyseiset media-alkuiset taitosanat ovat aika kökkäreitä. Ehkä meillä on tulevaisuudessa selkoisempia sanoja, joilla keskutella aiheesta.
Mitä sanoja olisi sopivaa käyttää? Mediateksti voi olla varsinaisen kirjoitetun tekstin lisäksi kuvia, ääntä, animaatiota ynnä muuta. Medialukutaito on paljon muutakin kuin tekstin lukemista. Mediakirjoittaminen ja mediakirjoitustaito voisivat analogisesti olla laveita, laajennetun kirjoitustaidon nimikkeitä.
Google-haku sanalla mediakirjoittaminen tuottaa 105 osumaa (26.7.09), mukana mm. sellainen eksoottinen kuin Helsingin yliopiston folkloristiikan laitoksen mediakirjoittamisen kurssi vuodelta 1995. Sanalla mediakirjoitustaito saalis on hieman tuhdimpi, 392 osumaa, joista kärkeen sijoittuu muun muassa muinainen Vaparetki-blogimme (siellä Merja kommentissaan viittaa Teemu Leinosen kanssa aiheesta käymäänsä keskusteluun).
Vertailun vuoksi aika hyvä rinnakkaisilmaisu mediataju tuottaa 2 700 osumaa, mutta osittain siksi, että on olemassa tuon niminen yritys. Medialukutaito 36 700 osumaa, mikä on aika vähän suhteessa siihen, että mediataito-sana löytyy 27 600 kertaa, mutta tämä selittyy voimassa oleviin opetussuunnitelmiin kirjatusta aihekokonaisuudesta viestintä ja mediataito.
Tietyssä mielessä mediakirjoitustaito voidaan ymmärtää osaksi medialukutaitoa. Silti medialukutaito kiinnittyy liian vahvasti lukemiseen tai seuraamiseen tai vastaanottamiseen. Mediataito on parempi ilmaisu. Silti kirjoitustaitoakin sopii välillä miettiä. Laajemmin kuin verkkokirjoittamisen taitona.
Miksi näitä mietteitä mielessäni? Tuttavan linkkilistalta tuli bongattua Genwi-verkkopalvelu, jossa on helppoa luoda syötteistä koostettu verkkolehti: Greate Your Newspaper! Mutta tuotoksia selatessa aika nopeasti tuli mieleen, että suuri osa syötteitä tuottavaan palveluun kirjoittavista kirjoittaa ilman ajatusta siitä, että kyseinen viesti voi näkyä vastaanottajalle aivan eri ympäristössä kuin mihin se on kirjoitettu. Ehkä sillä ei ole väliä, mutta toisaalta sillä voi olla väliä. Ainakin tärkeää on, että kirjoittaja on tietoinen erilaisista tyyleistä ja siitä, mitä tyylin valinnasta seuraa.
Tuoreessa Aristoteleen kantapää -radio-ohjelmassa puhuttiin siitä, miten paljon edelleen kirjoitamme. Ohjelma oli otsikoitu Kirje, postikortti, tekstari, sähköposti, mese...
Olen muuten sitä mieltä, että kyseiset media-alkuiset taitosanat ovat aika kökkäreitä. Ehkä meillä on tulevaisuudessa selkoisempia sanoja, joilla keskutella aiheesta.
Havaintokehä ja informatiivinen nimi
Lamppu syttyi himmeästi: ...tuo Twitter-viesti on tullut edelleenlähetettynä (via). Add this, lisää tämä. Kuulostaa vähän siltä, mitä Sannan kuluttajapalaute tästä blogista: puuttuu jakopainikkeet. Klikkasin siis Twitter-@addthis-linkkiä. Jep, nyt polttaa-polttaa, Twitter-sivun taustakuvassa luki: "bookmarking and sharing service." Varsinainen verkkosivusto: AddThis. Ja vihdoin lamppu loisti.
AddThis-palvelulla saan jokaisen blogiviestini perään jakamispainikkeet. Olin kyllä saanut syötteen tilaamispainikkeet blogin kylkeen, mutta en oivaltanut, millä ilveellä saisin Sannan toivomat jakamisnappulat jokaisen viestin perään, kun sellaista vimpainta ei Bloggerin valikoimista ainakaan pienellä haravoinnilla löytynyt eikä tyylivalikoimaan kuulu vakiona. Oma koodauskyky on olematon.
AddThis antaa hyvin opastetusti Bloggeriin (ja muutamaan muuhun blogiin ja julkaisujärjestelmään) pienen koodinpätkän ja näyttää, kuinka se lisätään. Esimerkiksi tässä Bloggerissa pitää älytä koodinäkymässä rastittaa Expand Widget Templates, joka ei ilman opastetta olisi tullut mieleen.
Sannan kysymys oli virittänyt minut jakamispainikkeitten suhteen. Ja täydet pisteet nimeämisestä AddThis-palvelulle. Nimi ei voisi olla informatiivisempi. Siinä on kaikki. Tai vielä enemmän, sillä tunnuksen plussa oranssilla pohjalla on sekin täysosuma.
Nettipalvelujen ja muun nettisisällön laatijan suuri haaste on oivaltaa lyhyt, ytimekäs ja kuvaava nimi. Vaikeaa ja houkuttelevaa, siis luovuutta ruokkivaa. Netti ei missään tapauksessa köyhdytä kielitajuamme.
perjantaina, heinäkuuta 24, 2009
Hyvä tiivistelmä
Tämä paperi sopii tavata hitaasti mietiskellen: The e-learning skills gap (pdf 33K)
Hiukan yli kolme sivua aiheesta oppiminen tässä maailmassa. Paperin on kirjoittanut Clive Shepherd, yrittäjä-konsultti, joka mielestäni ymmärtää todella sitä tilannetta, jossa nyt elämme yleissivistävän oppimisen, aikuiskoulutuksen ja työelämän oppimisen maailmoissa.
On näkymiä tai toisinpäin ajatellen paineita. Ja sitten tämä hulluus: helpot ja halvat välineet sysätään ammattilaisille, kun ei rohjeta. Rohkenemista estää mahdollisuuksin moninaisuus ja monimutkaisuus.
Clive on laatinut viestinsä havainnollisen ja puhuttelevan esityksen muotoon, diaesityksen selaat nopsaan ja sitten toivon mukaan innostut lukemaan myös esitykseen liittyvän pienen paperin!
Hiukan yli kolme sivua aiheesta oppiminen tässä maailmassa. Paperin on kirjoittanut Clive Shepherd, yrittäjä-konsultti, joka mielestäni ymmärtää todella sitä tilannetta, jossa nyt elämme yleissivistävän oppimisen, aikuiskoulutuksen ja työelämän oppimisen maailmoissa.
On näkymiä tai toisinpäin ajatellen paineita. Ja sitten tämä hulluus: helpot ja halvat välineet sysätään ammattilaisille, kun ei rohjeta. Rohkenemista estää mahdollisuuksin moninaisuus ja monimutkaisuus.
Clive on laatinut viestinsä havainnollisen ja puhuttelevan esityksen muotoon, diaesityksen selaat nopsaan ja sitten toivon mukaan innostut lukemaan myös esitykseen liittyvän pienen paperin!
The e-learning skills gap
View more presentations from Clive Shepherd.
perjantaina, heinäkuuta 17, 2009
Lauma tuntemattomia ystäviä
Friend, family friend, network, contact, connection, followings/followers, watching/subscribers, kontakti/seuraaja, kaveri, ystävä... Sosiaalisen median oleellinen puoli on seurata ja olla seurattuna tai siis ottaa vastaan ja jakaa informaatiota.Jaettua informaatiota on monenlaista, kuten mikroblogien viestit (kuten Twitter, Qaiku), statuspäivitykset (mitä minä missä nyt), omien tuotosten julkaiseminen (mm. blogimerkinnät, jaetut kuvat ja videot), omien verkkotilojen päivitykset (mm. wikin editoinnit), jaetut verkkosisällöt (linkit, syötteet ja mahdollisesti niihin liittyvät kommentit).
Verkossa on ihmisiä, joiden julkinen viestivirta (lifestream... jonka suomennosta Jaikussa kehiteltiin ja elovirtaan päädyttiin) kiinnostaa juuri minua, klikkaan siis hänet mmm... kontaktikaveriystäväksi. Ehkä hänkin bongaa minut ja havaitsee, että tuolta tyypiltä tulee jotain järjellistä nettiin, voisihan sitä silmäillä, ok, klik kontaktikaveriystäväksi.
Mutta mitä nämä kontakti-kaveri-ystävät ovat? Voivat tulla sydänystäviksi, voivat olla kuin työkavereita, vaikka ovat eri paikassa virallisesti töissä, ovat lähemmän kaverin kavereita siis kaverinkavereita, voivat olla nettituttavia, joita tapaan vain netissä, voivat olla kaukaa seurattuja, kuten Miehikkälän kunnanjohtaja, jonka kyllä tunnistan ja jonka julkisia edesottamuksia seuraan, mutta joka ei minua tunne.
Tätä tuli mietittyä edellisen blogimerkinnän kohdalla. Olen kesällä ja jo aiemmin mielihyvikseni lukenut Tero Heiskasen Google Readerilla jakamia verkkosisältöjä. Jakaminen onnistuu, koska olemme Google Readerin kautta 'ystäviä'. Mietin, että millä sanalla nimitän Teroa? Ystävä? No ei, johan siellä toisessa päässä vähintään puoliso nostaisi kulmia. Kerran on oltu samassa Turkimusparven tapaamisessa, on valmisteltu esitystäni Jyväskylän yliopistolle, kommentoitu samoja verkkokeskusteluita, on yhteisiä kavereita, siis ehkä kaverinkavereita.
Tuija Aallon ja Marylka Yoe Uusisaaren Nettielämää-kirjassa verkkotuttavuus tulee monella lailla esille, erityisesti luvussa Keiden kanssa kaveriksi? Kuka kutsuu ketä? Luvussa pohdiskellaan paitsi ystävä-käsitettä myös yksityiselämän ja työelämän sekoittumista sosiaalisen median kaveripiireissä (aiheesta mielenkiintoinen rinnakkaisilmiö creepy treehouse eli aikuisten, kuten opettajien, tunkeutuminen lasten ja nuorten vapaa-ajan nettielämään).
Nettielämää-kirjassa (s. 97): "Jos näyttää siltä, että hyväksyt kaveriksi kenet tahansa, alennat sillä todellisten kaverisuhteidesi arvoa. Elämä on verkossakin sosiaalista peliä, jossa menestyy tyylitajulla ja hienotunteisuudella."
Jaikussa käytiin toissavuonna mieleenjäänyt (siis miltei legendaarinen) keskustelu Facebookin kaverikutsuista, Suvikon aloitusviesti kuului: "Facebookissa jatkuvasti joutuu torjumaan tai päästämään kavereiksi ihmisiä, joita ei sellaisiksi koe, mutta joita ei haluaisi loukata."
Nykyään luen ruokatunnilla Google Readeria
Tietenkin opetan nuorisoa, että koneen äärellä ei saa syödä. Siinä olisikin kehittelyä laitevalmistajille, syömää ja juomaa kestävät vehkeet. Tässä oli taas tarjolla päivän Hesari, mutta ei, Google Reader se vaan vetää, kun on hetki leppoisaa aikaa eikä juttuseuraa ruokahetkelle.
Kesän aikana erityisesti olen iloinnut Tero Heiskasen jakamista nettisaaliista. Google Readeriin näetsen saa automaattisesti tuttavien jakamat sisällöt. Eihän me Teron kanssa mitään oikeita tuttavia olla [edit: tämä on vähän tyhmästi ilmaistu, aiheesta lisää seuraavassa bloggauksessa], samoissa nettiseurapiireissä vain mukana (Jaiku, Qaiku, Tutkimusparvi). Tuttavantuttavia siis oikeammin. Verkossa jakaminen ja jaetun seuraaminen on pienen kontaktikynnyksen takana. Klikkaan naaman kaveripiiriin, sama naama toisessakin paikassa ja niin sitä sitten ollaan jonkun asteen nettituttavia, vaikka ei oltaisi koskaan tavattu. Teron jaettuja syötteitä suosittelen ihmisille, joita kiinnostaa netti erityisesti yhteiskunnallisena ilmiönä.
Ensimmäisenä eväksen säestäjänä luin syksyllä ilmestyvästä internetin Suomeen ja suomalaiseen elämänmenoon rantautumista luotaavasta kirjasta: FUNETista Facebookiin (Gaudeamus) tai siis yhden kirjoittajan blogimerkinnän aiheesta. Kiitos Tero ja muut Google Reader -jakajat! Itse ei tarvitse yrittää kahlata kuin sen, mitä tielle osuu. Ja hommaanhan kuuluu se, että juttu leviää, minäkin jaoin eteenpäin äsken lukemani. Jakaminen vaatii yhden klikkauksen. Kommentinkin voi laittaa helposti mukaan.
Kaverien verkosto haravoi ja anti päihittää päivälehden. (Meikäläisen jaettuja.)
Kesän aikana erityisesti olen iloinnut Tero Heiskasen jakamista nettisaaliista. Google Readeriin näetsen saa automaattisesti tuttavien jakamat sisällöt. Eihän me Teron kanssa mitään oikeita tuttavia olla [edit: tämä on vähän tyhmästi ilmaistu, aiheesta lisää seuraavassa bloggauksessa], samoissa nettiseurapiireissä vain mukana (Jaiku, Qaiku, Tutkimusparvi). Tuttavantuttavia siis oikeammin. Verkossa jakaminen ja jaetun seuraaminen on pienen kontaktikynnyksen takana. Klikkaan naaman kaveripiiriin, sama naama toisessakin paikassa ja niin sitä sitten ollaan jonkun asteen nettituttavia, vaikka ei oltaisi koskaan tavattu. Teron jaettuja syötteitä suosittelen ihmisille, joita kiinnostaa netti erityisesti yhteiskunnallisena ilmiönä.
Ensimmäisenä eväksen säestäjänä luin syksyllä ilmestyvästä internetin Suomeen ja suomalaiseen elämänmenoon rantautumista luotaavasta kirjasta: FUNETista Facebookiin (Gaudeamus) tai siis yhden kirjoittajan blogimerkinnän aiheesta. Kiitos Tero ja muut Google Reader -jakajat! Itse ei tarvitse yrittää kahlata kuin sen, mitä tielle osuu. Ja hommaanhan kuuluu se, että juttu leviää, minäkin jaoin eteenpäin äsken lukemani. Jakaminen vaatii yhden klikkauksen. Kommentinkin voi laittaa helposti mukaan.
Kaverien verkosto haravoi ja anti päihittää päivälehden. (Meikäläisen jaettuja.)
torstaina, heinäkuuta 16, 2009
Mainio sosiaalisen median ketjureaktio
Olen tässä pari päivää osa-aikaisesti tehnyt kesätöitä AVO-hankkeen osahankkeen (Vinkkiverkkon) piikiin. Kyseessä on monivuotisen haaveen toteuttaminen: opintopiiri nettiin. Työnimenä taisi parin vuoden ajan olla 'ulos luokkahuoneesta sosiaaliseen mediaan'. Koska nimi oli kökkö, hyvän ystävän kanssa keväällä saatiin ideatuokiossa ristittyä retki Harppaukseksi, kohteina avoin oppiminen ja oppimisorganisaatioiden työkulttuurin muutos.
Rakentelen opintopiiriä Wikiopistoon, koska siellä leijuu vapaan sivistyön henki, vaikkakin käytössä oleva MediaWiki ja globaalin Wikimedia-säätiön tuoteperheen työtavat tuottavatkin tottumalle rakkoja käsiin. En esimerkiksi vieläkään tajua, miten saan sääntöjen mukaan Wikiopiston sivuille kuvia. Mutta yritän sitkeästi oppia.
MediaWiki, joka Wikiopiston konehuoneessa hyrisee, ei ole notkea, taipuisa ja integroituvainen (anteeksi, mutta sinne ei esimerkiksi saa upotettua linkkilistaa tai YouTube-videota, jos saa niin kiitoksella otan vastaan ohjeita). Etsiskelin siitä syystä pitkään kelpoisaa kollektiivisen toiminnan foorumia, joka sisältäisi riittävän helposti aktivoivaa viestivirtaa suoraan sähköpostiin niille, jotka eivät ole vielä syvällä sosiaalisessa mediassa. Viimein oivalsin Diigon, joka oli tullut perustutuksi jo talvella Tarmo Toikkasen ja Eija Kallialan kirjan verkkolaajennoksena.
Perustin eilen Harppauksen Diigo-ryhmän, opettelin käyttämään Diigo-työkaluriviä selaimelta (Diigosta lisää Harppaus-blogissa). Tänään liitin Harppaus-blogin kylkeen Harppaus-Twitterin 5 viimeisintä viestiä. Olin eilen noteerannut, että Diigoon tallennetut kirjanmerkit saa jaettua suoraan Delicious-palveluun (jee, koska siellä on tuttavia ja sitä on tullut käytettyä pitkään). Verkkokalvolle tallentui samalla, että Diigosta linkit voi jakaa yksin tein myös Twitteriin.
Päätin harjoitella integroitua linkkien jakamista. Mikäs olisi hyvä vinkkaussivu... no tietysti YLE:n Opettaja.tv. Ei ollut tullut käytyä vähään aikaan sivuilla. Keväällä otin sinne suuntaan yhteyttä, että Vinkkiverkko voisi mielellään toimia yhtenä tiedotusväylänä Opettaja.tv:n uutuuksille. Sivuille mennessäni huomasin, että voi harmi, olisipa yhteistyö ollut poikaa. Siellähän alkaa syyskussa sosiaalisen median oppimis- ja opetuskäytön kurssi.
Opettaja.tv:n syöte ei auta kurssien kyttääjää (kurssit-sivulta tulee sama syöte kuin etusivulta). Ihan kivoja uutisia, mutta... eipä sieltä syötteestä esimerkiksi edellä mainittua kurssia löytynyt. Joka tapauksessa olin löydöstä ylen tyytyväinen, kiitos ajantasainen YLE ja Opettaja.tv! Lisäsin siis linkin Diigoon, tein siitä myös Diigon työkalulla blogimerkinnän.
Sitten silmäilin tuoreimmat sisällöt syötteenlukijasta. Haa, Mervin blogissa harmiteltiin täyttynyttä sosiaalisen median kurssia, arvelin, että sama Opettaja.tv. Kommentoin Merville, että Harppaus liippaa läheltä. Mervi otti viestini onkeensa, liittyi Harppauksen Diigo-ryhmään ja samalla vinkkasi mainion wikikirjan: Handbook of Emerging Technologies for Learning. Jee, miten hauskaa tähän aikaan kesästä saada edes yksi linkkivinkki.
Tein Diigo-kirjanmerkin tuosta wikikirjasta. Linkki välittyi kaikkine merkintoineni omaan Deliini sekä Twitteriin, jonka kautta se näkyy nyt myös Harppaus-blogin kyjessä.
Diigo integroituu myös Facebookin kanssa, tosin sivuilla näkyi kommentteja siitä, että tekniika ei vielä toimi. Siis mitä? Diigon loistava ominaisuus on, että kirjautuneena käyttäjänä näen, mitä muuta diigolaiset ovat kommentoineet. Voin lisätä tiettyyn verkkosivun osaan liittyviä kommentteja tai koko sivua koskevia kommentteja. Diigo sopii hyvin verkkoa tiedon lähteenä hyödyntäville kursseille. Verkkosisällöistä voidaan käydä syventävää keskustelua tapahtumapaikalla.
Kaikki tämä oli hankalammin selostettu, kuin käytännössä toteutettu.
Rakentelen opintopiiriä Wikiopistoon, koska siellä leijuu vapaan sivistyön henki, vaikkakin käytössä oleva MediaWiki ja globaalin Wikimedia-säätiön tuoteperheen työtavat tuottavatkin tottumalle rakkoja käsiin. En esimerkiksi vieläkään tajua, miten saan sääntöjen mukaan Wikiopiston sivuille kuvia. Mutta yritän sitkeästi oppia.
MediaWiki, joka Wikiopiston konehuoneessa hyrisee, ei ole notkea, taipuisa ja integroituvainen (anteeksi, mutta sinne ei esimerkiksi saa upotettua linkkilistaa tai YouTube-videota, jos saa niin kiitoksella otan vastaan ohjeita). Etsiskelin siitä syystä pitkään kelpoisaa kollektiivisen toiminnan foorumia, joka sisältäisi riittävän helposti aktivoivaa viestivirtaa suoraan sähköpostiin niille, jotka eivät ole vielä syvällä sosiaalisessa mediassa. Viimein oivalsin Diigon, joka oli tullut perustutuksi jo talvella Tarmo Toikkasen ja Eija Kallialan kirjan verkkolaajennoksena.
Perustin eilen Harppauksen Diigo-ryhmän, opettelin käyttämään Diigo-työkaluriviä selaimelta (Diigosta lisää Harppaus-blogissa). Tänään liitin Harppaus-blogin kylkeen Harppaus-Twitterin 5 viimeisintä viestiä. Olin eilen noteerannut, että Diigoon tallennetut kirjanmerkit saa jaettua suoraan Delicious-palveluun (jee, koska siellä on tuttavia ja sitä on tullut käytettyä pitkään). Verkkokalvolle tallentui samalla, että Diigosta linkit voi jakaa yksin tein myös Twitteriin.
Päätin harjoitella integroitua linkkien jakamista. Mikäs olisi hyvä vinkkaussivu... no tietysti YLE:n Opettaja.tv. Ei ollut tullut käytyä vähään aikaan sivuilla. Keväällä otin sinne suuntaan yhteyttä, että Vinkkiverkko voisi mielellään toimia yhtenä tiedotusväylänä Opettaja.tv:n uutuuksille. Sivuille mennessäni huomasin, että voi harmi, olisipa yhteistyö ollut poikaa. Siellähän alkaa syyskussa sosiaalisen median oppimis- ja opetuskäytön kurssi.
Opettaja.tv:n syöte ei auta kurssien kyttääjää (kurssit-sivulta tulee sama syöte kuin etusivulta). Ihan kivoja uutisia, mutta... eipä sieltä syötteestä esimerkiksi edellä mainittua kurssia löytynyt. Joka tapauksessa olin löydöstä ylen tyytyväinen, kiitos ajantasainen YLE ja Opettaja.tv! Lisäsin siis linkin Diigoon, tein siitä myös Diigon työkalulla blogimerkinnän.
Sitten silmäilin tuoreimmat sisällöt syötteenlukijasta. Haa, Mervin blogissa harmiteltiin täyttynyttä sosiaalisen median kurssia, arvelin, että sama Opettaja.tv. Kommentoin Merville, että Harppaus liippaa läheltä. Mervi otti viestini onkeensa, liittyi Harppauksen Diigo-ryhmään ja samalla vinkkasi mainion wikikirjan: Handbook of Emerging Technologies for Learning. Jee, miten hauskaa tähän aikaan kesästä saada edes yksi linkkivinkki.
Tein Diigo-kirjanmerkin tuosta wikikirjasta. Linkki välittyi kaikkine merkintoineni omaan Deliini sekä Twitteriin, jonka kautta se näkyy nyt myös Harppaus-blogin kyjessä.
Diigo integroituu myös Facebookin kanssa, tosin sivuilla näkyi kommentteja siitä, että tekniika ei vielä toimi. Siis mitä? Diigon loistava ominaisuus on, että kirjautuneena käyttäjänä näen, mitä muuta diigolaiset ovat kommentoineet. Voin lisätä tiettyyn verkkosivun osaan liittyviä kommentteja tai koko sivua koskevia kommentteja. Diigo sopii hyvin verkkoa tiedon lähteenä hyödyntäville kursseille. Verkkosisällöistä voidaan käydä syventävää keskustelua tapahtumapaikalla.
Kaikki tämä oli hankalammin selostettu, kuin käytännössä toteutettu.
keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009
YLE:n Opettaja.tv:ssä sosiaalisen median kurssi
Opettaja.tv opastaa ensi syksynä opettajia sosiaaliseen mediaan. Lisää aiheesta Harppaus-blogissa.
Tutustu Opettaja.tv:n kurssiin ja ohjelmasarjaan: Sosiaalinen media oppimisen ja opetuksen välineenä.
Tutustu Opettaja.tv:n kurssiin ja ohjelmasarjaan: Sosiaalinen media oppimisen ja opetuksen välineenä.
Hauskan raikas Kirjavinkki-blogi
Kirjojen rakastajana olen tuntenut aina pientä epämieluisuutta kirja-arvosteluihin. Arvostelu on kirjoittajan kokemus ja näkemys kirjasta. Lukija muodostaa mielessään kokemuksen, jossa kirja sinänsä on vain osa. Sen sijaan olen kovasti viehättynyt kirjavinkkaamisesta, jonka perusidea on lyhyesti tarjota houkutuspala ja perusinfoa kirjasta. Radiosta kuuntelen lauantaisin lastenkirjojen kirjavinkkejä.Kirjavinkkejä löytyy myös netistä. Jo miltei tuhat vinkkiä tarjoileva Kirjavinkki-blogi on todella tutustumisen väärtti. Monipuolinen valikoima, selkeä formaatti ja visuaalisesti mukava toteutus.
Diigo sopii kollektiiviseen verkkotoimintaan
Olen etsinyt ensi syksyllä toteutettavaan Harppaus-opintopiiriin yhteisen työskentelyn paikkaa. Harppaus on suunnattu tässä vaiheessa lukio-opettajille ja tavoitteena on yhdessä tutkia ja kehitellä sosiaalisen median aikakauteen soveltuvaa työkulttuuria (jakaminen ja yhteiskehittely verkossa, rajojen ylittäminen, kollektiivinen sisällön tuottaminen yms.). Opintopiirin perusosaa rakentelen Wikiopistoon. Aiheesta aiemmin tässä blogissa ja enemmän Harppaus-blogissa.
Nyt päätin valita yhteiseen työskentelyyn Diigon. Diigo on linkkien jakopalvelu, mutta myös paljon muuta. Siinä on ominaisuuksia, joita Delicious-palvelusta puuttuu, mutta toisaalta se ei korvaa Deliä ja sopii hyvin rinnalla käytettäväksi. Diigoon tallennetut linkit voi automatisoida tallentumaan myös Deliin.
Diigon lisäosan voi asentaa selaimeen. Toiminnot ovat tosi monipuolisia. Hauska ja hyödyllinen ominaisuus on esimerkiksi se, että Diigon avulla voi käydä millä tahansa verkkosivulla kommenttikeskustelua tarralappujen avulla.
Lisää Diigosta Harppaus-blogissa. Perustoimintojen esittelyvideo havainnollistaa:
Nyt päätin valita yhteiseen työskentelyyn Diigon. Diigo on linkkien jakopalvelu, mutta myös paljon muuta. Siinä on ominaisuuksia, joita Delicious-palvelusta puuttuu, mutta toisaalta se ei korvaa Deliä ja sopii hyvin rinnalla käytettäväksi. Diigoon tallennetut linkit voi automatisoida tallentumaan myös Deliin.
Diigon lisäosan voi asentaa selaimeen. Toiminnot ovat tosi monipuolisia. Hauska ja hyödyllinen ominaisuus on esimerkiksi se, että Diigon avulla voi käydä millä tahansa verkkosivulla kommenttikeskustelua tarralappujen avulla.
Lisää Diigosta Harppaus-blogissa. Perustoimintojen esittelyvideo havainnollistaa:
tiistaina, heinäkuuta 14, 2009
Uma Aaltonen in memorial
Uma Aaltonen kuoli eilen. Kuten nykyään tyypillistä, tämä henkilökohtaisesti merkittävä uutinen saapui tänne sosiaalisen median reittejä (Nettimuorin blogista).
Äskettäin muistelin Apua ja sen tärkeintä sivua, Rauni Palosen paperinukkeja. Apu tuli isoäidille. Lehtiä säilytettiin kirjahyllyssä, yhdessä pinossa Emäntälehdet, yhdessä Pellervot, yhdessä Seurat ja yhdessä Avut. Nyt tätä kirjoittaessani ymmärrän, että juuri sieltä periytyy oma aikakauslehtien säilömiseni.
Kotiini tilatuista lehdistä merkittävin sivu oli Anna-lehden Uman palsta. Ihme kyllä, Anna-lehden verkkosivuilla Umaa ei vielä muisteltu, mutta karttamani Seiskan sivuilla oli oikein nätti kauniisti kuvitettu muistelukirjoitus.
Uman palstalta sain lukioikäisenä merkittävän kirjeenvaihtokaverin, nimimerkki Harmaa jätkä. Hän kirjoitti sydänsuruisena, lähetin hänelle parsinneulan ja punaista lankaa. Kirjoittelimme vuosia ja kymmenen kiloa kirjeitä on vieläkin tuolla vintin kätköissä.
Uma oli siihen aikaan ainoita, jotka puhuivat nuorten seksuaalisuudesta mukavan mutkattomasti. Mutta murkkuseksi ei ollut Uman palstan suurin juttu vaan nuorten oma ääni, jota Hesarin edesmennyt lauantain nuortenpalsta jatkoi. Hesarin palstan ansiona oli erityisen hyvä kuvitus. Lehtien nuortenpalstojen tärkeä funtio oli, että myös aikuiset lukivat niitä. Nyt nuoret jakavat juttujaan keskenään netissä, poissa aikuisten silmistä. Minusta tämä on harmillista. Edes radiossa aikuisten kanavilla ei kuulu nuorten ääni.
Uma oli myös vihreän ajattelun edelläkävijä. Kylvi meihin 70-luvun nuoriin eläinystävällisen luontoajattelun eloisia siemeniä.
Kiitos!
Äskettäin muistelin Apua ja sen tärkeintä sivua, Rauni Palosen paperinukkeja. Apu tuli isoäidille. Lehtiä säilytettiin kirjahyllyssä, yhdessä pinossa Emäntälehdet, yhdessä Pellervot, yhdessä Seurat ja yhdessä Avut. Nyt tätä kirjoittaessani ymmärrän, että juuri sieltä periytyy oma aikakauslehtien säilömiseni.
Kotiini tilatuista lehdistä merkittävin sivu oli Anna-lehden Uman palsta. Ihme kyllä, Anna-lehden verkkosivuilla Umaa ei vielä muisteltu, mutta karttamani Seiskan sivuilla oli oikein nätti kauniisti kuvitettu muistelukirjoitus.
Uman palstalta sain lukioikäisenä merkittävän kirjeenvaihtokaverin, nimimerkki Harmaa jätkä. Hän kirjoitti sydänsuruisena, lähetin hänelle parsinneulan ja punaista lankaa. Kirjoittelimme vuosia ja kymmenen kiloa kirjeitä on vieläkin tuolla vintin kätköissä.
Uma oli siihen aikaan ainoita, jotka puhuivat nuorten seksuaalisuudesta mukavan mutkattomasti. Mutta murkkuseksi ei ollut Uman palstan suurin juttu vaan nuorten oma ääni, jota Hesarin edesmennyt lauantain nuortenpalsta jatkoi. Hesarin palstan ansiona oli erityisen hyvä kuvitus. Lehtien nuortenpalstojen tärkeä funtio oli, että myös aikuiset lukivat niitä. Nyt nuoret jakavat juttujaan keskenään netissä, poissa aikuisten silmistä. Minusta tämä on harmillista. Edes radiossa aikuisten kanavilla ei kuulu nuorten ääni.
Uma oli myös vihreän ajattelun edelläkävijä. Kylvi meihin 70-luvun nuoriin eläinystävällisen luontoajattelun eloisia siemeniä.
Kiitos!
Aamulehden Ning-blogit
Aamulehti on oivaltanut nerokkaan tavan hyödyntää Ning-verkostoitumispalvelua. Sekä lehden palkkaamat blogistit että lukijat voivat julkaista kirjoituksia samalla verkkosivustolla (virtuaalinen Hyde Park). Videoitten jakaminen toimii puhujanpönttönä.Perustiedot sivulta lainattua: "Aamulehti blogit on verkkoyhteisö, jota me Aamulehdessä kutsumme KERHOksi. Siksi yhteisömme sähköpostiosoitekin on kerho@aamulehti.fi.
Aamulehti blogit on kaikille lukijoille avoin. Jos kuitenkin haluat kommentoida blogeja tai pitää omaa blogia, sinun täytyy liittyä kerhon jäseneksi. Oma sivuni -painikkeesta saat eteesi rekisteröitymislomakkeen, jonka täyttämällä liityt kerhoon. Rekisteröitymisestä löytyy lisää tietoa artikkelista Aamulehden blogien säännöt."
torstaina, heinäkuuta 09, 2009
Kamera käy ja taas syntyi potra julkkis, huomisen surkimus
Urheilijat, taiteilijat, artistit, poliitikot ja missit olivat lapsuuteni julkkiksia. Leikin pitkään Rauni Palosen paperinukeilla, niillä, joita Apu julkaisi. Kaikilla sen ajan julkkiksilla oli jokin erikoisosaaminen, taito tai heidät oli valittu julkisuuteen.
Vertailin nykyjulkkiksiin. Herkuttelin Sarasvuolla, joka haluaisi nyt olla (kahdestaan) rauhassa julkisuudelta. Mitä mainiota viihdettä menettäisimmekään, jos mies poistuisi julkisuuden valokeilasta. Pää kiinni -blogin näpyttelytaltiointi huimaa Sarasvuo-viihdettä. Mitä kertoo suomalaisesta yritysmaailmasta, että juuri Sarasvuo myy hyvin? Sarasvuo-herkuttelulle lisää mehevyyttä Heikki Mäki-Kulmalan kirjasta Näin puhui Sarasvuo (Vastapaino 2002), joka on tietenkin kateellinen ja ilkeä kirja (hyi, nam), vähintään yksisilmäinen.
Toinen herkkujulkkis, joka ei lapsuudessani olisi millään päässyt julkkisten kaartiin (vihjaan ettei tuo edellinenkään olisi), on Johanna Tukiainen. Toisaalta Tukiainen ehkä olisi keksinyt keinot. Hän pohtii Aamulehdessä omaa julkisuuttaan, josta jutusta sitten Iltasanomat kirjoitti jutun, josta minä kirjoitan tähän pienen jutun. Siis kuten toimittaja, joka haastattelee toimittajaa median roolista nyky-yhteiskunnassa.
Paheksun julkkiksia, koska heistä lähtevä häly peittää vakavat asiat alleen. Ilkamoin julkkisten kustannuksella, koska heistä irtoaa paljon vitsailun ja vääntelyn aihetta. Rantoudun julkkisten kanssa, sillä he ovat osa elämän sirkusta.
Jos olisi aikaa, alkaisin piirtää nykyjulkkispaperinukkeja ja niille roolinvaihtovaatteita. Sarasvuo Miehikkälän Vilkkaan verkkareihin ja Tukiainen Salen myyjien tunika-housu-asuun. Ja paljon muuta. Minut on jo pienenä ehdollistettu leikkimään julkkiksilla.
Julkkikset ovat sitä, mitä me näemme ja luemme. Miksi me tarvitsemme julkkiksia? Jos emme tarvitsisi heitä, heitä ei olisi olemassa. Tätä ei voi kääntää toisin päin.
Vaikka Sarasvuosta saa mitä vain (piikittely helppoa), olen silti mietiskellyt, osaanko ottaa enää vakavasti kansanedustaja Tuulikki Ukkolaa, jolla on huomattavan vankka journalistinen tausta ja joka kirjoittaa "blogissaan" kyseisestä henkilöstä:
"Paskanjauhamisella miljonääriksi
Tyhjänpuhumisen Suomen mestari, yritysvalmentaja Jari Sarasvuo tekaisi Aamulehteen kirjoituksen, joka toi kirjoittajalle ainakin hetkeksi julkisuutta ja mielihyvää. Sitähän Sarasvuon kaltaiset yritysvalmentajat, helppoheikit, "nilkit, loiset ja satiaiset" haluavat.
Ilman julkisuutta Sarasvuo ei olisi mitään. Sitä hän tarvitsee myydäkseen itseään yrityksille, kunnille ja seurakunnille. On todella saavutus, että paskanjauhamisella voi Suomessa tulla miljonääriksi."
Julkkisten tehtävä on olla paheksuttavana ja ihailtavana. Kun enää edes journalistin etiikka ei säätele meitä verkossa hääriviä (aiheesta hyviä huomioita Tuhat sanaa -blogissa, katso myös Sediksen versio kansalaisjournalistin ohjeiksi), ollaan melko lähellä keskiajan hirttäjäisiä.
Täytyy sanoa, että nämä Sarasvuot ja Tukiaiset alkavat tulla sympaattisiksi, mitä paksumpaa köyttä ja mittavampaa roviota heille tarjotaan. Mitä tämä kertoo meistä ja tästä ajasta?
keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009
Populogit porisevat
Sana blogi on tullut kaiken kansan tunnistamaksi poliitikkojen vaaliblogien kautta kaksien viime vaalien aikana. Samoin uutisten viittauksista Tuomiojan tai Vanhasen tai jonkun muun verkkopäiväkirjoihin tai blogeihin (molempia sanoja on käytetty valtakunnan uutisissa).
Mitä poliitikkojen blogit ovat? Enimmäkseen niiden funktiona lienee lehdistötiedotteena toimiminen. Kuka lukee kattavasti poliitikkojen blogeja? Politiikan toimittajat veikkaisin. Itse seuraan yhden poliitikon, Jyrki J. Kasvin, blogia lähinnä siksi, että Kasvi on ainut sosiaalista mediaa ymmärtävä poliitikko (jos muita on, kertokaa ihmeessä).
Poliitikkojen blogit eivät tunnu elävän blogikommentointien ja linkitysten kautta, vaan uutisointien kautta. Siis ne ovat lehdistötiedotteitä – siitä tuo otsikko: ei blogeja vaan poliitikkojen pulina lokeja siis populogeja. Hyvin tämä lehdistötiedotemaisuus on näkynyt viime aikoinakin. Huomiopolitiikan menetelmistä ärähti jo puhemiehistökin, uutisoi ainakin Iltalehti.
Mitä poliitikkojen blogit ovat? Enimmäkseen niiden funktiona lienee lehdistötiedotteena toimiminen. Kuka lukee kattavasti poliitikkojen blogeja? Politiikan toimittajat veikkaisin. Itse seuraan yhden poliitikon, Jyrki J. Kasvin, blogia lähinnä siksi, että Kasvi on ainut sosiaalista mediaa ymmärtävä poliitikko (jos muita on, kertokaa ihmeessä).
Poliitikkojen blogit eivät tunnu elävän blogikommentointien ja linkitysten kautta, vaan uutisointien kautta. Siis ne ovat lehdistötiedotteitä – siitä tuo otsikko: ei blogeja vaan poliitikkojen pulina lokeja siis populogeja. Hyvin tämä lehdistötiedotemaisuus on näkynyt viime aikoinakin. Huomiopolitiikan menetelmistä ärähti jo puhemiehistökin, uutisoi ainakin Iltalehti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)