Uma Aaltonen kuoli eilen. Kuten nykyään tyypillistä, tämä henkilökohtaisesti merkittävä uutinen saapui tänne sosiaalisen median reittejä (Nettimuorin blogista).
Äskettäin muistelin Apua ja sen tärkeintä sivua, Rauni Palosen paperinukkeja. Apu tuli isoäidille. Lehtiä säilytettiin kirjahyllyssä, yhdessä pinossa Emäntälehdet, yhdessä Pellervot, yhdessä Seurat ja yhdessä Avut. Nyt tätä kirjoittaessani ymmärrän, että juuri sieltä periytyy oma aikakauslehtien säilömiseni.
Kotiini tilatuista lehdistä merkittävin sivu oli Anna-lehden Uman palsta. Ihme kyllä, Anna-lehden verkkosivuilla Umaa ei vielä muisteltu, mutta karttamani Seiskan sivuilla oli oikein nätti kauniisti kuvitettu muistelukirjoitus.
Uman palstalta sain lukioikäisenä merkittävän kirjeenvaihtokaverin, nimimerkki Harmaa jätkä. Hän kirjoitti sydänsuruisena, lähetin hänelle parsinneulan ja punaista lankaa. Kirjoittelimme vuosia ja kymmenen kiloa kirjeitä on vieläkin tuolla vintin kätköissä.
Uma oli siihen aikaan ainoita, jotka puhuivat nuorten seksuaalisuudesta mukavan mutkattomasti. Mutta murkkuseksi ei ollut Uman palstan suurin juttu vaan nuorten oma ääni, jota Hesarin edesmennyt lauantain nuortenpalsta jatkoi. Hesarin palstan ansiona oli erityisen hyvä kuvitus. Lehtien nuortenpalstojen tärkeä funtio oli, että myös aikuiset lukivat niitä. Nyt nuoret jakavat juttujaan keskenään netissä, poissa aikuisten silmistä. Minusta tämä on harmillista. Edes radiossa aikuisten kanavilla ei kuulu nuorten ääni.
Uma oli myös vihreän ajattelun edelläkävijä. Kylvi meihin 70-luvun nuoriin eläinystävällisen luontoajattelun eloisia siemeniä.
Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti