sunnuntaina, helmikuuta 01, 2009

Musiikki loiventaa elämän mutkia

Jäin kaipaamaan Pandoraa (suljettiin USA:n ulkopuolelle, minkä tietysti voi kiertää, mutta reipas ja rehti ei niin tee, ainakaan joka päivä). En koskaan oikein oivaltanut Last.fm:n jujua. Sitten tuli verkko(työ)elämään autuus uus: Spotify. Ah kiitos!

Spotify sisältää valtaisan määrän musiikkia, tosin joutuivat juuri raivaamaan pois sopimusongelmien vuoksi jonkinmoisen läjän äänitteitä. Spotify-palveluun pääsee kaverikutsulla ilmaisversioon (hieman rajoitteita, mainoksia, ei kylläkään häiritsevästi). Kympillä kuukaudessa pääsee pro-käyttäjäksi (tai 99 vuodessa).

Hakutoiminnot ovat näppäriä, suomalaistakin musiikkia löytyy kohtuullisen hyvin. Olen kasaillut juuri oman nuoruuteni muistorikkaimpia biisejä Vanhat kotimaiset -listaan. Listansa voi avata muille, niin että voivat lisätä sinne omia valintojaan (käy siis kätevästi raahaamalla levy tai biisi listaan). Listan voi antaa myös pelkästään muiden kuultavaksi.

Kuuntelijan pitää kirjautua sisään Spotify-tunnareillaan. Kirjautumiseen tarvitaan pieni ohjelma koneelle. Musiikki soi todella hyvin. Voittaa 1-0 yleisradion äänentoiston radioteitse. Eikä radiosta juuri tule hyvää musiikkia... no tietty näin sunnuntai-iltaisin Avaruusromua ja lauantaisin Koe-eläinpuistossa, jos ikinä muistaisi (oikeesti Koe-eläinpuiston musa on kolahtanut vasta nyt isona, nostalgiaa).

Tästä soittolistastani esim. kuulee, miten kieroutunut ihminen olen. Ja jahka saan seuraavaksi ulkomaisten progehämis-biisien listan kuntoon, niin aina pahenee. Työ kevenee, elämä pehmenee, ah musiikki ah!

7 kommenttia:

Timo Rainio kirjoitti...

Musiikki monessa muodossa lähellä sydäntä. Jostain ihmeen syystä erinäiset weppimusiikin muodot kuitenkin jääneet jotenkin vieraaksi. Liekö joku muinaisjäänne, mutta yhä vielä tulee hankittua cd tai dvd -muodossa suurin osa musiikista. No, viikonloppuna tuhlasin tammikuun lopussa vanhentuvat Finnairin plussapisteet, oikeutena ladata SONYN verkkokaupasta musiikkia. Ehkä sekin siitä lähtee liikkeelle.

Tuo Spotify näytti ihan mielenkiintoiselta systeemiltä. Voishan sitäkin kokeilla. Taitaa täytyä jostain etsiä niitä kutsuja ;)

Maurelita kirjoitti...

Ah, listoja ! Kurkin heti ja näkyy lähes puolet olevan kiellettyjä Ranskassa (Tuomari, Pelle, Badding ja osa Juicesta ja Hectorista).

Katsopas voitko kuunnella minun paikallisia suosikkejani :

http://open.spotify.com/user/maurelita/playlist/3mJb18rS7lQAZYlUKXy5MW

Maurelita kirjoitti...

PS Timo, laitoin sulle kutsun !

=)

Anne Rongas kirjoitti...

@Maurelita: mielenkiintoinen lista, kaikki uusia ja outoja, vain puolet kuuluu tänne Suomeen! Tai ajatellaan positiivisesti, jopa puolet kuuluu tänne :)

Tarmo Toikkanen kirjoitti...

Spotify oli näköjään ahkerassa vaihtoehtokäytössä myös Euroviisukarsintojen aikaan. Itseltä vielä kutsu puuttuu, joten palvelusta ei voi omakohtaisesti sanoa juuta tai jaata. Sen verran vähän musiikkia harrastan, etten lähde rahaa tuohon kuitenkaan laittamaan.

Anne Rongas kirjoitti...

@Tarmo Jaikussa huhuilemalla saa kutsuja. Aktiviteetin mukaan niitä ilmeisesti saa lisää ja lisää, omat kaksi menevät kotipiiriin.

Päivän kokeilun saa eurolla (tai no 0,99).

Maurelita kirjoitti...

Tarmo laitoin sullekin kutsun ! Mulla on vielä pari, tulkaa huhuilemaan blogiini jos haluatte...

www.maurelita.com/web