Kätevästi ääntä verkkoon toimittaa Audioboo

Qaikussa on viikon varrella ennakoitu perjantain seminaaria (OKM & AKTIIVI-hanke: Avoimissa ympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi). Tänään keskustelu rönsyili miettimään ennakkorapoilua. Siitä ajatus johdattui verkko-osallistumisen vapauttamiseen tietokoneen äärellä kököttämisestä. Suunnittelin, että olisi kiva ennakko-osallistuen työstää kokouksia ja muita neuvonpitoja vaikkapa puutarhatöiden ohella.

Sanoista tekoihin. Suloinen sateentuhuinen syyssää. Kävin haravoimassa, sauvakävelyllä ja lämmitin saunan. Samalla mietin ääneen perjantain seminaaria, lähinnä kehitellen omaa salama-alustustani, jonka beta-version julkaiseminen täällä blogissa muutti jo yhden kommentin voimalla sisältöä, kiitos vain Sun Äitis antaman palautteen.

Ääneen miettimisen toteutin Audioboo-palvelun iPhone-sovelluksella. Sataa tihuutteli, mutta eipä haitannut. Puhelin oli sadetakin alla pussukassa, napit korvilla. Nauhoituksen sulkeminen on himppu hidasta ja loppuun tuli turhaa tyhjää. Äänilähetykseen voi liittää valokuvan, otsikon, tunnistesanoja ja halutessaan voi antaa myös geotagin tallentua tiedoston mukana.

1. Haravoidessa mietin seminaariesityksen ennakkorapoilua sekä kädet vapaana pihalla kommunikointia nettiverkostoille.
2. Sauvakävelyllä mietin, miksi ihmiset osallistuvat netin verkostoissa.
3. Saunaa lämmittäessä mietin sitä, miten toisaalta kaipaamme verkko-opiskeluun luokkatilanteen sujuvuutta, mutta samalla verkkokirjoitteluun tottuneille verkkojuttelu on outoa ja pelottavaa.

Ajattelu sujuu mukavasti ulkona puuhastellessa. Puheen tekstiksi muuttava teknologia on jo olemassa, samoin kirjoitetun ääneksi muuttava. Irmeli Aro antoi Qaiku-keskustelussa mukavana esimerkkinä Teemu Arinan blogin, jonka tekstiä voi kuunnella korvilla. Ei siis ole mitenkään mahdoton ajatus, että voisimme kommunikoida sujuvasti vaihdellen kirjoittaen ja puhuen.

Opettajan professio muuttuu

Jättiläisen olkapäiltä jättiläisen jalkoihin. Tieto ei enää luo koroketta opettajanpöydän alle. Eikä oppimistoiminta pysähdy tuijottamaan opettajanpöytää. Ehkä se pöytäkin on kutistunut ja laitettu pyörien päälle seikkailemaan tutkivien ryhmien keskelle, kuten Innoaulassa Oulun Pohjankartanon koulussa.

Vedämme ensi perjantaina Sitran Ossi Kuittisen johdolla ja minun, Tarmo Toikkasen sekä Elias Aarnion säestyksellä teemasession verkostotyöskentelyn hyödyistä ja kipupisteistä. Teemasessio on osa opetus- ja kulttuuriministeriön ja AKTIIVI-koordinaatiohankkeen (Avoimissa oppimisympäristöissä aktiivisiksi kansalaisiksi) järjestämää seminaaria, johon voi osallistua myös verkon kautta. Lisätietoja seminaarista löytyy AKTIIVI-sivustolta.

Teemasessioomme liittyvä Qaiku-säie on elänyt aktiivisesti. Saa sysiä pää ja sivuraiteille edelleen.

Oman herätteeni voi ennakkokatsella jo nyt, ehkä sanoitus menee tapahtumassa hieman toisin, mutta jotain tähän suuntaan. Sovimme, että max 5 minuuttia. Tämä on slidecast eli voit kuunnella äänen ja katsella vaihtuvat diat, kestää 4 min 30 sek ja viimeinen sana katkesi pois eli kannattaa aina ladata SlideShareen ääni, jossa on lopussa hieman hiljaisuutta.

Jos puhun ihan pöllöjä, perjantaista puhettani voi vielä muuttaa kommentoimalla!

Aktiiviseminaari 240910 Rongas

View more webinars from arongas.

Paistetut vihreät tomaatit ja keskenjäämisen autuus

Kävelen kesäkuuman muistoja kaikuvalla pihalla. Tuvan nurkalla raikuu vielä korvissa kesälasten nauru piha-altaalla. Loiskis pärskis. Pelakuut kukkivat edelleen voimalla. Raparberi puskee uutta satoa. Kotijärvellä pesinyt laulujoutsenpari uittaa viisipäistä poikuettaan. Mustunut tomaatti pudottaa viimeisen vihreän saaliin syliini.

Kaikesta ei tule valmista. Joku jää kesken loputtomiin. Jotakin jatketaan seuraavalla kasvukaudella. Kivinavetan kupeelle istutettu villiviini on edelleen pieni ja vaatimaton. Takapihan vaahterasta on tullut jättiläinen. Poikii yllätyksiä ympäristöön. Hitaus on suhteellista. Jos on sinnikäs ja kasvattaa juuria vähä kerrassaan, joku päivä on vankasti kiinni ja köyhäkin maa riittää elannoksi. Myös poikimiseen ja versoiluun.

Syksyn layoutissa on lumoa. Harmaasävyjen seassa räiskyy väri-iloa. Syksy muistuttaa pitkämielisyydestä ja lempeydestä. Tämä oli tänä vuonna, tähän päästiin.

Jatkuu, valmistuu, jää kesken. Elämänkiertokulkukoulu piti taas tänään mieliinpainuvan luennon. Sanatta. Kaikille aisteille. Suosittelen lämpimästi pihalle menemistä.

Paistan vihreät tomaatit. Laitan viimeiset kasvilavalta kerätyt salotti- ja punasipulit kyytipojiksi. Muistan menneitä syksyjä. Syksyjen lumousta. EDIT: Sipulit jäivät vielä odottamaan käsittelyä, mutta vihreät tomaatit hurmasivat makuhermoja (Paa pataan).

Hipaisten läpi resepsuuniin

Kävin tänään Rainion Timon opastuksella yritysvierailulla Fastemsilla. Aulakokemus oli yllätyksellinen ja ensikertainen. Lisää näitä! Hipaisten sisään. Eikä kuitenkaan bensamittarityyliin. Video hihitelköön puolestaan:

IMG_1490
Originally uploaded by rongasanne

Gmail sorttaa puolestani

Gmail julkaisi mainion uudistuksen: Priority Inbox / Tärkeät postit. Uutukainen tarkoittaa sitä, että sähköpostit eivät ole samanarvoisia. Kuten Google-haku, myös Gmailin haku oppii käyttäjältä, mitkä viestit ovat muita tärkeämpiä. Nyt nämä viestit saa nostettua koko viestivirran kärkeen.

Postia voi myös opettaa kätevien painikkeiden avulla aina, jos se osuu harhaan eli postin voi nostaa tärkeisiin tai pudottaa vähemmän tärkeisiin. Luettuja posteja voi merkitä tähdillä (ja muilla pikkumerkeillä) ja nämä merkityt viestit saa näkymään vähemmän tärkeiden yläpuolella, vaikka ne olisivat luettuja viestejä. Näkymien kokoa voi säätää.

Mobiili-Gmailille voi tehdä pienen tempun, jolla se sorttaa näkyviin tuoreimmat tärkeät viestit samaan tapaan. Temppu tehdään näin: Mene mobiili-Gmailin Inboxiin, kirjoita Search-kenttään (suurennuslasin kuva): label:important in:inbox is:unread Talleta syntynyt hakutulos suosikkeihin. Jos postin lukukertojen välillä ei käy muissa kansioissa tai kirjaudu ulos, näkymä pysyy samana.

Pieni blogitilasto

Kaksi asiaa saa minut hyytymään tehokkaasti: aikaiset aamuherätykset ja kuuma ilma. Molemmissa tämä kesä oli yltäkylläinen. Hyvät kesämuistot kumminkin, ei syytä valittaa. Blogiarkisto todistaa, etten kyennyt nettitöihin. Bloggailen aina työn ohessa, nopeasti ja kevyesti, laittelen ajatuksia säilöön, tyhjennän aivojen välimuistia.

Tämän hellekesän heinäkuussa nippanappa tuli välttämätön kesäduuni hoidettua. Blogiarkisto heinäkuulta:

• 2006 bloggauksia 32 kpl
• 2007 bloggauksia 83 kpl
• 2008 bloggauksia 32 kpl
• 2009 bloggauksia 17 kpl
• 2010 bloggauksia 0 kpl

Puhummeko samaa kieltä ja pitäisikö meidän?

Toinen tuotantokausi alkoi sosiaalisen median lukiokurssilla. Hykin lukiolaiset ensimmäisenä liikenteessä. Kurssisisältö on muotoiltu opinto-ohjauksen näkökulmasta. Perjantaina paasasin tietosuihkun tekijänoikeusasioista – myös siteerauksen ja plagioinnin eroista ja mietin, miten monta mokaa tuli tehtyä rautalankaistusyrityksessä, onneksi on alkamassa Kotek - Koulujen tekijänoikeudet kuntoon -hanke ja tulossa Tarmo Toikkasen & co. kirja aiheesta.

Ensimmäinen teema somekurssilla oli yleisesti tutustua ilmiöön ja someen oppimisen foorumina. Kurssilaiset valitsevat oman halunsa mukaan kysymysvalikoimasta pohdittavaa. He voivat myös itse tuottaa uusia kysymyksiä. Pähkäilyt blogiin, joita keskenään ja ohjaajien voimin kommentoidaan.

Ensimmäisestä kysymysvalokoimasta suosituin oli sosiaalisen median ja perinteisemmän joukkotiedotus- massamedian vertailu. Nuoriso lähestyi aihepiiriä mm. nopeuden ja hitauden, yksisuuntaisuuden ja monensuuntaisuuden, seuraamisen ja osallistumisen näkökulmista. Minua viehätti kahden pojan käyttämä peme-some -sanapari, jossa perinteinen media oli saanut lyhenteen peme.

Tässä kommenttini termin isälle kurssin Ningissä (jonka olemme rauhoittaneet sisäkäyttöön):

"Peme oli mielestäni hauska, joten tviittasin siitä. #Lindstorm ilveili, että eikös uudesta mediasta puhuttu mitään (sanapari oli hypeä vuosituhannen vaihteessa). Ryhdyin Qaiku-sorsastamaan (eli käytin crowdsourcing-menetelmää, nettiväkijoukkojen apua, aiheen kehittelyssä).

Sorsastuksen ja Funetista Facebookiin -kirjan pohjalta sekä omiin tietoihini nojaten laadin kurssille ja kelle tahansa pienen sanastotestin joka on tehty niin, että sitä voi käyttää monenlaisissa koulutustilaisuuksissa ja kerryttää vastauksia pitemmän aikaa.  ilveili, että eikös uudesta mediasta puhuttu mitään (sanapari oli hypeä vuosituhannen vaihteessa). Ryhdyin eli käytin crowdsourcing-menetelmää, nettiväkijoukkojen apua, aiheen kehittelyssä.

Kyselin tietenkin vielä Qaikussa ja Twitterissä, että voisiko lomaketta parantaa. Monelta monelle some."

Google Dokumenttien lomake on kelpoisa työkalu, heittää saapuvat tulokset laskentataulukkoon, jonka voi ottaa ulos Excel-muodossa eli esimerkiksi tästä taulukosta saan tehtyä tilastoanalyysin, jossa näkyy, miten ikäryhmittäin sanastoa tunnistetaan.

Googlen kysely tekee yksittäisistä kyselyn osista piirakat ja pylväät automaattisesti. Lomakkeen voi säätää niin, että se näyttää lomakkeen täyttämisen jälkeen siihen mennessä kertyneen yhteenvedon. Tuon yhteenvedon nettiosoitetta, jos se siis on sallittu julkistettavaksi, ei saa suoraan lomakkeen editointitilasta eikä laskentataulukkonäkymästä (tai sitten en vaan osaa löytää). Mutta kikkakepulikonstilla sen saa eli kun itse täyttää lomakkeen, lähettää sen ja sitten katsoo tulokset, saa websivun, jolle yhteenveto kertyy. Selaimelta osoite talteen.

Siis tässä tapauksessa: A) sanatunnistuslomake http://tinyurl.com/33a8msc ja B) kertyvät tulokset http://tinyurl.com/3xn7no6. Tätä lomaketta saa vapaasti käyttää! On mielenkiintoista nähdä, miten eri ikäryhmät tunnistavat sanoja. Veikkaan, että esimerkiksi uusi media on nuorisolle tuntematon termi.

#Lindstormin pointti oli siinä, että kaikki on mediaa. Sanojen etuliitteet, kuten uusi tai sosiaalinen ovat häipyvää hypetystä. Oma pointtini kyselyssä on tehdä näkyväksi, miten jaettua kielemme on. Yhden media on toisen median osajoukko. Siirtymäaikoihin tarvitaan tyhmiä erottelukäsitteitä, kuten sosiaalinen media. Kun riittävän yhteiseen käsiteavaruuteen on päästy, ei ole enää tarpeen erotella ilmiön nyansseja. Me fossiilit erottelemme vielä lankapuhelimen ja kännykän. Pojanpoikani puhekielessä kaikki puhelimet, myös leikeissä ja isovanhemmilla olevat lankapuhelimet ovat kännyköitä. Kieli elää.

EDIT: Joku, kissa kai, oli täyttänyt miltei 200 kertaa tuon lomakkeen, joten tulokset vääristyivät. Google-lomakkeen yhteenveto ei korjaudu, jos käsin poistaa laskentataulukosta huti-hupi-rastitukset. Jos haluat käyttöösi kopion lomakkeesta jotain koulutustilaisuuttasi varten, pyydä minulta kopio (gmail: anne.rongas, pyyntöön Google-tilisi sähköposti).

Haluan itsestäni backupin ja virtuaalirobotin

Kari A. Hintikka aloitti kiehtovan Qaiku-sorsastuksen Netti vuonna 2016?. Kontekstina työ. Tähän mennessä kommentteja on kertynyt 93.

Niille, joille Qaiku ei ole tuttu, suosittelen tutustumaan. Vaikka Twitterillä on puolensa, se on kuin savumerkkejä nuotiopiiritarinoinnin rinnalla. Asioitten joukkouttamiseen Facebook on myös kokolailla kökkö. Facebookin ongelmana laveampaan yhteiskehittämiseen ja syväluotaukseen ovat myös käyttäjäehdot. FB omii sisällöt itselleen, enkä ainakaan itse halua mitään arkimietteitä kummempaa luovuttaa FB:n omaisuudeksi. Qaiku on toista maata, siis kotimaata, kotimaisen Rohean palvelu, Jaikun perillinen.

Kannattaa lukea ja osallistua Netti vuonna 2016? -keskusteluun. Itse loikkasin lähitulevaisuudesta haaveilemaan vähän pidemmälle oman työn organisointia ja netin tai sen seuraajan käyttöä. Kas näin:

Nyt meillä on virtuaaliedustajia synteettisissä maailmoissa, mutta tulevaisuuden työssä minulla on työkaverina itsestäni muodostuva virtuaalirobotti. Se on siis edustajani, jonka laitan seminaareihin, palavereihin, neukkareihin, pallon toiselle puolelle tiedetiimin tapaamisiin.

Virtuaalirobotit ovat paikalla netin (tai mikä lienee grid silloin) kautta, vähän samaan tapaan kuin nykyään heijastetaan nettiä tykillä seinälle. Projektorilla reaalimaailman kohteeseen heijastettavat virtuaalirobotit eli hologrammi-avatarit voivat liikkua, ne ovat kolmiulotteisia ja välittävät moniasistista kokemusta.

Virtuaalirobotti voi olla useammassa eri modessa (säätötilassa). Se voi olla omineen edustamassa minua. Voin antaa sille luvan kontaktien solmimiseen (mikä nykyisin on usein tylsien seminaarien ainut mielekkyys). Se toimii myös omien tietojeni backupina ja voi välittää sitä infoa, jota olen itsestäni ladannut nettipilveen saataville.

Virtuaalirobotin ja informaation välillä on automatisoitu seulonta ja info-organisoinnin systeemi, joka osaa valikoida esimerkiksi tiettyyn projektiin liittyvän sisällön sekä aikajanallisesti että teemoittain.

Jos tilaisuus on reaaliminääni enemmän kiinnostava, voin olla online läsnä virtuaaliavatarin välityksellä ja kokea moniaistisesti etäläsnäolon. Virtuaalirobotteja voi olla yhtä aikaa useampia liikenteessä eli voin olla monessa tapaamisessa yhtä aikaa. 

Avatarini eli minusta kloonattu virtuaalirobotti matkailee tulevassa netissä työpalavereissa puolestani.

 Edustajani voi olla taltioimassa tilaisuutta (ja samalla luokittelemassa syntyvää sisältöä itselleni mielekkääseen tapaana) tai se voi olla herätettävissä, jos joku haluaa minuun kontaktin. Hän voi ikäänkuin soittaa kolmiulotteisen, kehollisen livepuhelun minulle virtuaalirobotin kautta. Voin myös asettaa tietyt seulat herättämään itseni, jos virtuaalirobotin sijaintipaikassa alkaa tapahtumaan jotain mielenkiintoista.

Vertaisten rinnalle ertaisia, erilaisia vertaisia

Joanna Muukkonen tutkii AVO-hanketta, jossa olen töissä. Hän kirjoittaa kiinnostavaa Avoimesti tutkien blogia ja mietti eilisessä kirjoituksessaan, kuinka Kohti vertaisuutta.

Kirjoitin Joannan pohdintaan kommentin, jonka julkaisen myös tähän. Mielestäni olemme kulkemassa ja olemme jo vaiheessa, jossa vertaistyöskentelyn edistäminen ja top-down-asiantuntijuuden ongelmat ovat merkittäviä pohdinnan kohteita. Näiden rinnalle nostaisin mietintään erilaisuuden yhdistämisen haastetta, ertaisten, erilaisten vertaisten yhteistyötä, jonka verkko mahdollistaa.

Erilainen vertainen on asiantuntija jossakin, jossa minä olen noviisi. Minä olen mestari jossakin, jossa hän noviisi. Meidän ei kuitenkaan tarvitse käyttää loputtomasti aikaa ja vaivaa tullaksemme toistemme kanssa samalle viivalle kaikessa vaan voimme yhdistää osaamistamme. Kahden osaamis- ja taitomaailman rajapinta luo oivallista maastoa kehittää uusia oivalluksia.

Suomi on tasa-arvomaa ja edelleen ajattelemme helposti tasavertaisuutta konkreettisesti. Tasavertaisuus voi olla kuitenkin abstraktimmalla tasolla. Erilaisuudesta huolimatta ja juuri siitä ponnistaen löydettyä erilaisten vertaisuutta.

Tässä kommenttini Joannan tekstiin ja kommenttini ei siis millään muotoa kiistä mitään, mitä Joanna kirjoittaa vaan pohdiskelee, miten hänen pohdintaansa voisi myöskin jäsentää. Kehyksenä ovat opettamisen ja opiskelun kehittäminen sekä opettajien kouluttaminen.

Kuvailit muutamia aiheita, joiden vuoksi olen kovasti kaipaillut sosiaalipsykologian kiinnostumista nykynetin luomaa elämänpiiriä ja sosiaalista todellisuutta kohtaan.

Laajan verkostomaisen hankkeen kohdalla vertaisuudessa on kaksi tasoa: hanketoimijoitten keskinäinen vertaisuus ja vertaistyöskentely hankkeen järjestämissä koulutustilaisuuksissa, jolloin koulutetaan muita kuin hanketyöntekijöitä.

Jälkimmäisestä: Yksi kouluttaja ei ajallisesti ehdi toimia vertaisena koulutukseen osallistujien kanssa, verkossa tämä voi jo jotenkuten mahdollistua, mutta siinäkään vertaistyöskentely yhden kouluttajan ja kymmenien tai satojen koulutettavien kanssa vaatisi yhteistä projektia ja pitkää kestoa.

Tärkeää on ilman muuta kiinnittää huomiota kieleen sekä asioitten kytkemiseen siihen kontekstiin, jossa koulutukseen osallistuvat elävät. Koulumaailmassa tämä vaatisi sitä, että kouluttaja on itse toiminut tai toimii koulumaailman sisällä. Realismi ei avaudu ulkoa katsellen (kuten vaikka se, millainen vaikutus on työn sykkeeseen yo-kirjoituksilla tai miten lukujärjestysteknisesti on mahdotonta järjestää nopeasti mielenkiintoisia kokeiluja tai miten opetussuunnitelma huomioidaan).

Tavoiteltava vertaisuus koulutuksissa on sitä, että koulutukseen osallistujien välille syntyisi vertaisuutta. Tämän lähtökohtana opettajien kohdalla olisi, että samasta tai lähikoulusta löytyy kolellega, jonka kanssa voi toteuttaa konkreettisesti opeteltavaa toimintaa.

Koulun perustoiminta syö virtaa ja harvoin on tilanteita, joissa työaikaa voi rauhassa käyttää vertaistyöskentelyyn. Tämä on usein hankalaa jo pelkästään oman koulun sisällä, vaikka tahtoa olisi kuinka. Kun kunnat säästävät, ryhmäkoot kasvavat ja tilanne hankaloituu entisestään.

Toinen asia, tuo hanketoimijoiden keskinäinen vertaisuus tai sekaryhmät, joissa on sekä hanketoimijoita että muita kumppaneita, on hieman erilaatuinen tilanne. On tilanteita, joissa on tärkeää hakea yhteistoiminnalle avoin yhteisen tuottamisen, luomisen ja vuorovaikutuksen tila, pyrkiä samalle tasolle, pyrkiä kuuntelemaan, kuulemaan, ilmaisemaan selkeästi.

Sitten on erotettava tarve kehittää jotain, mitä vielä ei ole. Asiaan syväperehtyneet kykenevät loikkimaan ja luomaan oikopolkuja ja yhdistämään toimintoja uudella tavalla. Kun ulkopuolinen kuuntelee tähtä uutta luovaan keskustelua asiaan perehtyneiden (keskenään vertaisten) välillä, hän on varmasti ihan pihalla. Tämä vinhaa kiitävä luova keskustelu on myös tärkeää. Se johtaa oivalluksiin, kokeiluihin, kehittämistoimintaan.

On tärkeää, että toiminta on avointa ja halukkailla on mahdollisuus osallistua. Mutta tärkeää on myös se, että suvaitaan kaikkiin suuntiin. On tärkeää myös ymmärtää, ettei itsen tarvitse osallistua kaikkeen eikä tarvitse olla kaikkien asioitten asiantuntija vaan että asiantuntemus voi syntyä myös yhdistämällä. Omaa asiantuntemusta pitäisi kunnioittaa ja samalla kunnioittaa toisen asiantuntemusta. Kyse on itsetunnosta ja minäkuvasta ja joskus aika vaikeasta asiasta avoimessa toiminnassa. Joku ihminen arkailee ja kokee epävarmuutta, vaikka hän olisi jonkun asian suvereeni haltija. Hän vertaa itseään muihin sellaisella alueella, jolla on itse vielä noviisi. Meidän on nyt kuitenkin kyettävä ylittämään tämä henkinen este, jokainen on sekä noviisi että mestari, eri ihmiset eri alueilla, renessanssineroja on vähän, mutta verkostovertaisina tai saman verkon eri solmuina kykenemme muodostamaan joukkoälyllämme aikamoisen renessanssihahmon.

Vertaisen lisäksi pitäisikin verkkoaikana puhua yhteistyökumppanista, joka on erilainen, ertainen.

Valtion takaama (pätkivä) netti?

Suomalaisiin kansalaisoikeuksiin kuuluu nykyään vähintään megan levyinen liittymä informaation globaaliin viidakkoon. Moni mökkiläinen on kesän aikana valitellut, että eipä tämä mokkulamallin fillarointi kovin vauhdikasta ole, vähän kuin ylämäkeen polkisi.

Suomi on laaja maa, ei voi sanoa vieläkään, että laajakaistamaa. Asun etelän rintamailla tai miltei. Linnuntietä Suomenlahdelle 18 kilometriä. Täällä katoaa välillä kännykän kaikki tolpat. Naapurikylä on edelleen ISDN-kaudella, meillä on sentään tämä pätkivä ADSL. Muuten siis hyvä, mutta ottaa välillä nokosia eikä vika ole kotiseinien sisällä sijaitsevissa laitteissa. Firmani joutuu pitämään työhuonetta kaukana kaupungissa etäverkkoluentojen ja webinaarien vuoksi.

Kapeaa on kaista kaupungissakin. Serkku Pitäjänmäellä Helsingissä (Suomen pääkaupunki) asuu färskissä kerrostalossa, jonka asukkaat ovat vuoronperää vedonneet eri operaattoreihin, että lisää tolppaa. Kännykkä kuuluu parvekkeella joten kuten. Mokkulan kanssa voi virkata pitsiä latailuaikoina.

Tällä viikolla pidin pari päivää majaa Tampereen ydinkeskustassa, Hämeentiellä Hämeenkadulla. Eikä kuulunut 3G ei.

Oma tuskansa on mokkuloinnissa. Niillä on herkempi suhde Windowsin kanssa. Mac-käyttäjien pitää päivitellä mokkuloitaan ja tikkujaan Windows-koneella! Ja sitten, kun saa homman pelittämään, saattaa yllättäin käydä kalpaten, kerneliä kernelin perään. Pitäisi poistella käsin lukuisista kirjastoista erinäisiä tiedostoja. Silmät pyörivät päässä, kun ohjeita tavaa englanninkielisiltä vertaistukipalstoilta. Operaattorien tukipalveluitten ohje on enimmäkseen, että yritä itse.

Täällä meillä Miehikkälässä on kuntakuitupilotti. Tuosta melko läheltä pitkin Suur-Miehikkälän tietä on vedetty valokuitua. Siihen kiinni. Koska asun hajallaan, 1,5 kilometrin päässä subventoidusta kuidusta, joudun maksamaan liittymästä viisinumeroisen rahan. Ajattelin pitää bileet 100 megan kunniaksi. Nimittäin kallis on kaupunkitoimipiste, kallista matkustaminen, elämä kallis. Kaikesta huolimatta ruhtinaallista, että tänne etelärannikon periferiaan saapuu kaapelivaloa. Työ tulee sitä pitkin kotiin. Silti mietin, missä kipuraja menee... aika monella jo 100 metriä omalla kustannuksella on liikaa.  Entä jos asuu vaikka 3 kilometrin päässä?

Täällä on nyt tarjolla myös 2 megan langaton. Siinä on vaan se huono puoli, että se on aina altis pätkimiselle. Ei se ole vaihtoehto nettiammatinharjoittajalle. Tasa-arvosta ei voida puhua. Netti ei ole itsestäänselvyys kuin ilma ja vesi. Se on edelleen etuoikeus.