Pitkiä päiviä. Olen käynyt paikallisessa ravitsemusliikkeessä lounailla. Yleensä einehdin silmillä päivän aviiseja siinä samalla, odotellessa varsinkin, en tehokkuuttani vaan työ-aivoaaltoja murtaen. No, välillä tunkee työmaailmakin aviisien sivuilta. Eilisessä oli työkaupunki Kotkan sivistystoimen suurista säästöistä ja siitä, mitä ehdotuksia säästöjen toteuttamiseen kaupungintalolla oli annettu. Yksi niistä oli oppikirjahankintojen vähentäminen. Oli suositeltu sähköisiä oppimateriaaleja sijaan.
Jälkiruuaksi otin kirjakaupan. Olen armoton kirjafriikki. Pidän kirjoista kaikin tavoin, olen pitänyt koko ikäni. Kirjakaupat, antikvariaatit ja kirjastot saavat minut euforiseen tilaan. Suunnistan hajuaistin kaltaisen aistin avulla kirja-apajille. Arvelen, että himosienestäjät, -marjastajat ja -kalastajat saattavat kuvitella, mistä puhun. Eilen en ostanut mitään. Mutta vartti kirjakaupassa oli silti auvoa. Kohtuullisen vähäkalorinen jälkiruokakin. Mutta kirjaton koulu. Toki kaikkeen ei tarvitse kirjaa. Mutta.
Minulla on edelleen omat koulukirjani tallella. Ja muistan, miten ne kirjat olivat merkittävä osa koulunkäyntiä. En ikimaailmassa haluaisi itse kirjatonta koulua. Varsinkaan pienille koululaisille. Tosin tehtäväkirjat ovat aika turhia...
Ehkä olen fossilisoitunut osittain, mutta nämä päättäjien säästöideat ovat minusta merkillisiä. Säästetään vanhusten vaipoista ja lasten koulukirjoista. Hupaisinta on, että saman kaupungin päättäjät olivat miltei hyväksymäisillään 30 neliön huoltorakennuksen, kustannusarvio 190 000 €.
2 kommenttia:
Kirjatonta koulua visioivat luultavasti ne, jotka eivät ole itse vuosikymmeniin lukeneet kokonaista kirjaa. Pelottaa, milloin iskevät todenteolla ilmaisten kirjastojen kimppuun.
Iskivät jo, niihin joihin pääsee apupyöräfillareilla ja lastenrattailla...
Lähetä kommentti