Ylihuomenna lakitetaan keskimmäinen lapseni ja samalla tulee kuluneeksi neljännesvuosisata omista lakkiaisistani. On tässä siivoillessa tullut muisteltua menneitä. Meillä oli lukiovuosina monenkin ystävän kanssa vihkoja, joita vaihdeltiin (siis manuaalisia blogeja). Kirjoitettiin vuorotellen. Vihkoon kirjoittaminen näytti tunnilla hyvältä (niissä vihkoissa ja päiväkirjassani, jota myös kirjoitin koulutunnilla) onkin välillä kauniitta fysiikan kaavoja ja trikonometrisiä funktioita.
Voin kuvitella, miten innostunut olisin ollut jo silloin näistä ajatustenvaihdon nettivehkeistä. Koulussa ei pitäisi ajatella pelkästään kouluajatuksia. Pitäisi ajatella, oppia ilmaisemaan ajatuksiaan perustellen, pitäisi oppia kuuntelemaan muita ja arvioimaan heidän sanomaansa. Pitäisi oppia laajentamaan sanotun yhteyksiä. Minän peilaamista maailmaa vasten. Sitä me teimme vihkoissamme. Verkkoääneenajattelu blogissa toimii samoin. Mieleeni jäi pysyvästi erään opettajan ajatus omasta bloggaamisestaan: opettajakin voi ajatella muita kuin kouluajatuksia.
Mietin välillä sitä, miksi kouluja käydään, miksi asioita opiskellaan. Miksi minä opetan? Näiden kysyminen välillä hukkuu tiedon siirtämiseen. Ikään kuin tieto sinänsä tekisi autuaaksi. Mukana pitäisi olla aina myös ihmisenä kasvamisen ulottuvuus. Ja erityisesti ilo, leikki, luovuus, hupailu, keksiminen. Ja erityisesti Ihmisenä Ihmisten kanssa oleminen. Blogien viehätys on ehkä yhdeltä osaltaan juuri tuossa epämuodollisuudessa, avoimuudessa ja siinä, että voin vaikka liimata kuvan tähän...
Haa, Sun äitis kirjoitta juuri samasta aihepiiristä! Kannattaa lukea.
Haa n:o 2: FLOSSE Posse -blogi todistaa leikin merkityksellisyyttä! Tämäkin kannattaa lukea. Leikki silottää rypyt otsasta ja pingotukset aivoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti