Miltä tietokoneesi työpöytä näyttää?

Olen tehnyt ensimmäistä opinnäytettäni (G) pienyritysten etäyhteistyöstä. Tutkimuksen tiimoilta seurasin kahden yrittäjän työpäivää kokonaisen vuorokauden. Havainnoin kaikkea mahdollista. Eräs kiintoisimpia asioita oli seurata tietokoneen käyttöä: miten henkilökohtainen käyttöliittymä tietokoneen tarjoamassa mahdollisuusavaruudessa rakentuu. Työpöytä ja resurssienhallinnan hakemistopuu yhdistyvät käyttäjän muistiin ja ajatteluun.

Selailin äskettäin vanhoja diasarjojani. Mukana oli ruutukaappauksia niiltä ajoilta, kun osasin tehdä selaimelta kaappauksia vain Print Screen -menetelmällä. Mukana näkyi selain kaikkine virityksineen. Virittämättömällä selaimella vähän kuin oikeakätisenä kirjoittaisi vasurilla. Chrome on ratkaissut ongelman synkronoinnilla eoli jos kirjaudut Chromeen ja annat palvelun synkronoida selaimesi, se aukeaa miltä tahansa koneelta kirjautumalla samanlaisena.

Olen huomannut itse käyttäväni tietokoneen työpöytää kuin konkreettista työpöytää. Vireillä olevat asiat ovat työpöydällä ja siitä niitä sitten napsitaan paikoilleen, kansioihin tai roskikseen.

Tänä syksynä pääsin opettamaan paikassa, jonka tietokoneilla ei voinut tallentaa mitään työpöydälle. Kokemus oli erikoinen. Huomasin, että moni osallistuja oli yhtä hämillään. Minne nyt tallennan, mistä löydän?

Vaihdoin Maciin muistaakseni 09. Tuntuma Windowsiin on kuitenkin hallussa uusinta 8:aa lukuunottamatta. Vistasta alkaen Windows kaltaiseni taviskäyttäjän näkökulmasta hukkasi hienon logiikan omalle koneelle verkosta tallentamisen kanssa. Olen vierestä opastanut vuosien aikana monia ja aina vain XP:n selkeyttä kaivataan.

Mac on helppo. Jos lataan jotain netistä, juttu löytyy Lataukset -nimisestä kansiosta (jos en ehdoin tahdoin muualle lataa). Loogista ja helppoa. Jos muistan yhdenkin sanan siitä, mitä latasin, klikkaan oikeasta ylänurkasta suurennuslasia eli Spotlightia. Kirjoitan hakusanan tai -sanat siihen ja haku salamannopeasti esittelee kaiken koneeltani kauniisti luokiteltuna formaatin mukaan. Haku ulottuu sisältöihin. Macin kanssa kansiointi ei ole koskaan kovin kriittistä. Asiat löytyvät.

Ensikko-macistinä muistan pienen kertomuksen pätkän, jossa kuvailtiin sitä, miten osa Macin käyttäjistä kuuluu Clear Desktop -porukkaan. Huomaan kuuluvani jengiin. Käytän työpöytää ruutukaappauksien tallentamiseen ja joidenkin vireillä olevien asioiden käsittelyssä pitämiseen. Lataukset kansio nappaa nettitallenteet ja oikein tärkeät sijoitan heti oikeaan kansioon. Kansiointi ei kuitenkaan ole kovin tärkeää eikä kuluta aikaa.

Miltä työpöytäsi näyttää vieraskoreasti siivottuna? Tallenna nettikulttuurin historiaa. Linkkaa vaikka kommenttiin. Nämä ovat hauskaa katseltavaa jo muutaman vuoden kuluttua! (Klikkaa alla olevaa kuvaa, niin näet sen suurempana.)

Opetusta tekniikka edellä vai perässä?

Keskustelu teknologian roolista opetuksessa on aihe, johon on monta tulokulmaa.

Kun vuoden mittaan olen esimerkiksi jutellut satojen opettajien kanssa avoimista oppisisällöistä, tämä tulokulmien moninaisuus näkyy hyvin ristiriitaisina kommentteina. Toisten mukaan ei ole kunnollista hyvää laadukasta aineistoa tarjolla, toisen mukaan sitä on pilvin pimein. Toisten mukaan ei tarvita mitään aineistoa lisää, koska oppikirjat oheismateriaaleineen riittävät, toisten mukaan juuri nuo ovat vanhentuneita.

Vaihtelua syntyy muun muassa oppiaineesta ja koulumuodosta.

Kun ajattelen asiaa, niin mietin, että niin tärkeää kuin keskustelu oppisisällöistä on, sen rinnalla pitäisi aina muistaa vielä merkittävämpiä asioita. Oppimisessa useimmiten juttu on niin, että innostunut oppii keinolla millä hyvänsä. Siksi onkin hyvin merkittävää Kirsti Longan korostamaa kiinnostus, kiinnostuksen herättäminen ja ylläpitäminen.

Hyvä oppimisprosessi voi syntyä hyvin monella tavalla. Tärkeää olisi, että ruokittaisiin innostavalla, kannustavalla, motivoivalla tavalla oppimista. Oppiminen on hyvin pitkälle vuorovaikutusta. Joskus asioita oppii paljon myös silloin, kun opetus ärsyttää ja metodi on huono.

Maailman laadukkain oppisisältö sinänsä ei johda oppimiseen. Sitä iloa, minkä asioiden oppiminen synnyttää, soisi jakautuvan laajalle. Oppimisen vapauttava ja voimaannuttava rooli on merkittävä.

Olen nähnyt katkelmia elämäntarinoista, joissa oppiminen on vankentanut ihmisen kulkua myönteisellä polulla, voittoon kaikenlaisista ikävistä. Oppiminen antaa voimaa voittaa esteitä, ylittää itsensä ja erityisesti toisten luomat väärät mielikuvat siitä, kuka minä olen.

Oppiminen vie kohti sitä ihmistä, joka minä olen, kohti ihmisyyttä.

Keinot ovat monet. Internet, kun sitä on saatavilla, demokratisoi ja innostaa. Toivon hartaasti, että tämä kehitys johtaisi myös vastuullisempaan ja välittävään ihmisyyteen, yhteiskunnalliseen liikkeeseen, maailmaan, jossa välitetään ja pidetään huolta.

Koulu opetussuunnitelmineen heijastaa yleista tahtoa yhdessä hyväksi koetun arvopohjan mukaiseen uusintamiseen. Koulun arvopohja on jatkuvasti keskustelussa.

Nettiaineistot ja teknologia eivät ole arvo sinänsä eli toteutuskohteena riittävä. Ne ovat vain välittäjiä, väyliä. Välillä suomalainen keskustelu aina lipsahtaa raiteelle, jossa tärkeintä tuntuu olevan väline sinällään.

Silti tokaisu pedagogiikka edellä ei ihan riitä. Teknologian ja pedagogiikan pitäisi olla sopivasti rinnatusten, vuorovedossa. On tässä jo vuosiä nähty, miten tekninen kynnys aina vaan estää pedagogiikkaa vapautumasta uusille laitumille.

Viestiviidakkoon sähköpostin muotoiluvinkkejä

Moni meistä tietotyön tekijöistä saa ilon laitella erilaisia kutsuja ja pyyntöjä sähköpostilla. Raivaillessani pienoista sähköpostisumaa, havahduin erääseen asiaan, jota olen yrittänyt opetella vuosien saatossa eli sähköpostiviestin muotoilu niin, että viesti menee mahdollisimman hyvin perille ja lisää vastaanottajan informaatiokuormaa mahdollisimman vähän.

Tässä pari nyrkkisääntöä:

• Jos sähköposti sisältää kutsun tai pyynnön tehdä jotain, laita kutsu tai pyyntö lyhyesti viestin otsikkoon, tapahtumien osalta myös päivämäärä ja kellonaika. 
• EDIT: Kommenttitäydennyksenä vielä vinkki: päivämäärä ja yhteystieto kannattaa kirjoittaa kokonaisena, koska ne voi mobiililaitteella poimi suoraan kalenteriin ja osoitekirjaan.
• Jos otsikkoon mahtuu tapahtuman paikka, niin hyvä, sillä ihmiset hakevat tietoa jälkikäteen viestin otsikosta. Pidä kuitenkin otsikko lyhyenä, häntäosa ei näy useinkaan sähköpostiohjelmassa, mobiililaitteella varsinkaan.
• Ota otsikoinnissa huomioon, että osa sähköpostipostiohjelmista ei tee hakuja viestin sisällön vaan lähettäjätiedon, ajankohdan ja otsikon avulla.
• Jos viestissä on muuta sisältöä, laita kutsu tai pyyntö heti alkuun.
• Jos on useampia asioita, harkitse, onko parempi lähettää kutsu erikseen ja muu viesti omanaan.
• Ihmisille tulee paljon sähköpostia ja he eivät välttämättä lue viestiä, jos otsikko ei kerro sisältöä. 
• Ota huomioon, että kaikki aikuiset ihmiset eivät osaa silmäillä. Lyhyesti ja jäsennellysti kirjoittaminen on vaikeaa, mutta tarpeellista. 
• Jäsentelyn selkiytämisessä voi käyttää väliotsikoita, numerointeja ja pieniä tehosteita, kuten katkoviivoja, isoja kirjaimia harkitusti ja harvoin, ne kuulostavat silmissä huutamiselta.
• HTML-muotoillut viestit ovat hienoja, mutta edelleen joissakin sähköpostiohjelmissa ne eivät näy lähettäjän toivomalla tavalla.

Hyvää työtä

Missä on työn raja? Työhulluuden alue? Monessa mukana. Kynttilää molemmista päistä. Monenlaista on tullut kuultua palkkatyöaikana työn määrittelyinä, työn hillitsemisinä, työn uhkina ja kauhistuksina. Tämä kun on vähän kuin työhön liittyvä blogi ja some kun on työn ja vapaan, julkisen ja yksityisen yhteismaalla, vielä kun tänään mukavista mukavimman kehityskeskustelun jälkeen työtä mietiskelin, niin pari sanaa.

Työ muuttuu. On muuttunut aina. Olen kotoisin sellaisen työn maailmasta, jossa ei ollut työn ja vapaan rajaa. Sitä rajaa en oppinut koskaan tekemään. On elämää ja on aikaa. On asioita ja niiden välisiä suhteita. Se, että minä en rasitu töistä, ei tarkoita, että haluaisin kuittailla jollekin, joka on uupunut ja työtaakan murtama. Toistuvasti työstä valitetaan. Ja ne, joilla ei sitä ole, ovat ahtaalla hekin.

Ihan selvästi ei saisi olla iloinen, innostunut, hyvillään töistä. Koko sen ajan, kun olen ollut palkkatöissä (kokopäiväisesti 11,5 vuotta), minua on varoiteltu ja voivoteltu. Että pääsisi helpommalla. On asioita ja asioiden välisiä suhteita. Minusta on kummallista, että Suomessa ei kannusteta intohimoiseen suhtautumiseen. Eihän koulussakaan ole kovin jees olla innoissaan. Ja kun ei ole, suomalainen nuoriso pääsääntöisesti ei koe viihtyvänsä koulussa. Korvien välistä enemmän kyse.

Suomalaiset väittävät tekevänsä hullun lailla töitä, työhullua kansaa. Hmmm. Ehkä kannattaisi käydä maailmalla. Vaihto-oppilasaikana Itävallassa ymmärsin, miten täysin siemauksin me suomalaiset osaamme nauttia kesästä. Jopa, kun vertasin maanviljelijän kesäelämää siellä ja täällä. Eihän kesä viljelyn ja kotieläinten kanssa koskaan ole lorvimista. Usalainen vaihto-oppilas valisti samaa: vain parhaissa työpaikoissa rapakon takana ihmisillä on edes jonkunlainen kesäloma. Yleensä sairausloma nipistää kesälomaa. Hui mikä haloo täällä nousisi. No en tosiaan ihannoi moista.

En saarnaa raatamisen puolesta. En. En haluaisi sanoa kenenkään töistäkään yhtään mitään, en työsuhteesta. En puolue- enkä muiden sympatioiden puolesta sano ja ihmettele, mutta kyllä minä laittaisin mielelläni likoon kaksi tuntia töitä lisää viikossa samalla liksalla, ihan kansallisina talkoina. Suomi nousuun, tulevaisuutta lapsille. Mutta eipä tällä sanomisella ole mitään painoarvoa. Minähän teen lomapäivinäkin töitä yrittäjänä. Minä en tajua mitään työnteosta, en siitä, miten rankkaa se on.

EDIT: Tähän pitää vielä lisätä pari asiaa. Ensimmäinen kansallinen urakka tuottavuuden lisäämiseksi olisi parantaa suomalaista johtamista ja johtajuutta työpaikoilla. Kiusaaminen ja ihmisten henkinen lannistaminen kuriin. On ihan kieroutunutta, että työelämässä sallitaan kiduttaminen, kun kiduttaja on johtavassa asemassa. Ja toinen lisähuomio, että tuottavuuden kohottaminen pitäisi nähdä moniulotteisesti. Se ei voi olla pelkkää työpäivän pidentämistä. Pelkkä työpaikalla viipyminen on silmän lumetta. Hyvä työyhteisö, kannustava ja tukeva ilmapiiri on aa ja oo.

Rankkaa työtä... no se, kun pakkanen häärii kolmenkympin tienoilla ja putket uhkaavat jäätyä. Se, kun on kiire kokoukseen Kouvolaan, ja sontakoneesta ketju katkeaa, hanko heilumaan, kottikärryille kyytiä. Se, kun näkymätön punahome kaurassa saa emakon toisensa jälkeen luomaan.

Ja mitä sitä keltään lupaa kyselemään. Minusta on tosi kivaa tehdä töitä. Väsyksiin saakka. Heilua heinäpellolla, onneksi nykyään kuvaannollisella, ei pöly pistele ja hankoilevat kamut heippaavat vauhtiin. Vielä tämänkin saran päähän. Kiitos ihanat työkaverit. Ei vain viralliset, vaan myös täällä, tässä, netitse yhteistä vapaata hommaa puuhaavat, mainiot jeesailijat.

Kaisan kanssa värkättiin kansallisena etätyöpäivänä:

Bloggerista muutama muisto ja tuoreet ohjeet

Löysin blogit elokuussa 2004. Kirjoitin eWSOY:lle Verkko-oppimisen taidot -aineistoa. Sain suunilleen aivotäräyksen ja maailmaan valkeni uusi ulottuvuus. Piti uida monta ympyrää Kotijärvessä, että ideamylläkkä päässä laantui. Ensimmäisen bloggaukseni kirjoitin 9.8.04 Blogger-blogiin, joka oli siirtynyt 2003 Googlen katraaseen.

Blogger-blogeja on tullut vuosien varrella luotua lukuisia, niistä eloisin tämä Opeblogi, joka alkoi etäesitelmän liitännäisenä huhtikuussa 2006. Tuolloin etäesitelmässä Tampereelle kokoontuneille kirjastolaisille kerroin blogien lisäksi syötteistä. Tänäkin syksynä on harmiteltu somekoulutuksiin osallistuneiden kanssa, miten hitaasti syötteet ovat tulleet tutuiksi. Tässä ensimmäinen etäesitelmäni diasarja, ikää siis kuusi ja puoli vuotta:

Blogien opetuskäyttö 5.5.2006 from arongas

Tallensin tuota esitelmää varten tämän blogin varhaisversion, jonka laatimisen olin aloittanut 13.4.06. Tuo versio on saatavilla. Blogin kupeessa oli silloin pieni kartta, joka ei nykyään toimi, ohita siis ilmoitus, joka ensimmäisenä tulee vastaan eli tämä Opeblogi sellaisena, kuin se oli 5.5.2006. Tein myös minuutin mittaisen tiiserivideon (aivan hirveää katsottavaa) kyseiseen koulutukseen osallistuville. Blogien opetuskäytöstä pyydettiin koulutuksia tihenevään tahtiin, joten kokosin myös pienen wikin blogien opetuskäytöstä (luotu 14.6.06).

Muisteluksia riittäisi vaikka kuinka. Mutta otsikon asiaan: kokemusta Bloggerblogista on kertynyt reippaat 8 vuotta. Koskaan mitään ei ole kadonnut. Kaikki on edelleen saatavilla. Kerran Bloggerin muutosrumbassa tämä Opeblogi oli pari päivää jollakin ihmeellisellä sulkulistalla, mutta siitä selvittiin sujuvasti. En tiedä, oliko joku vahingossa liputtanut blogini epäsopivaksi vai oliko kyse jostakin teknisestä häikästä. Ylläpito palveli. Kymmenien Blogger-blogien kanssa siis vuosien kokemuksella pelkkää hyvää sanottavaa. Helppo ja toimintavarma. Mikään ei tietenkään ole ikuista.

Blogger on edelleen suosittu blogipalvelu. Koulutustarpeisiin päivitin tänään Bloggerin perusoppaan, jota saa käyttää lisenssin mukaisesti ja jos lisenssi miellyttää (CC BY-SA 3.0), oppaan sisältöjä pääsee myös päivittämään ja täydentämään (ks. ohje dialta 2).

Kuinka otan varmuuskopion Blogger-blogista?

Otsikon kysymys on tullut vastaan pariltakin suunnalta. Nykyisin monet hankkeet dokumentoivat toimintaansa blogiin. Pieni huoli väreilee mielessä: hankkeiden dokumentteja tulee säilyttää useita vuosia ja muutenkin, entäs jos Blogger lopetetaan? Palvelu toki on Google-nimisen jättilaisen huomassa ja tällä hetkellä bisnes kukoistaa, mutta eihän mikään ole ikuista.

Varmuuskopiot ovat aina paikallaan. Tässä siis ohje Bloggerin varmuuskopiointiin. Aiheesta myös Bloggerin omissa ohjeissa:

Eli mene blogin asetuksiin:

Valitse Asetuksista kohta Muu ja valitse sieltä Vie blogi:

Ja sitten vain Lataa blogi:

Google Drive on hyvä, mutta... minne menivät kanssani jaetut fileet?

Viimeisetkin mohikaanit siirretään Google Dokumenteista uuteen pilvipalveluun eli Google Driveen. Sinällään muutos ei ole suuren suuri, paitsi dokumenttien hallintanäkymän osalta. Vanha versio oli kuin Windows XP:n resurssinhallinta. Kansiot olivat nätisti hierarkiassa sen mukaan kuin niitä loit ja kanssasi luodut kansiot löytyivät klikkauksen takaa samalla logiikalla.

Siirtyminen Google Driveen lähtee siitä, että vain sinun omat tiedostosi ja kansiosi näkyvät omassa Drive-näkymässäsi. Kanssani jaetut tiedostot ja kansiot tulevat kyllä hakemalla esiin, mutta miten saada ne myös hakemistonäkymään? Palvelu kyllä neuvoo, eikä homma ole periaatteessa vaikea, mutta käytännössä takkuinen.

Olen tämän asian neuvonut nyt jo monelle työkaverille, joten jakaminen lienee avuksi vielä parille muulle. Tämän asian voi tehdä myös raahaa-tiedosto/kansio-konstilla, mutta se on hidasta ja vaatii huolellisuutta.

Kun avaat Driven, oletuksena Oma drive sisältää kaikki sinun itse luomasi tiedostot ja kokoelmat eli kansiot. Google ei tunnu tietävän, kumpaa nimitystä se käyttäisi, molempia vilahtelee ristiin. Perusidea lienee, että sama file voi olla monessa kokoelmassa eli tässä mielessä kokoelma on laajempi kuin tietokoneilta tuttu dokumenttien kansiointi.

Kanssani jaetut dokumentit / kansiot / kokoelmat eivät sitä vastoin sisälly omaan Driveen. Ne pitää tuoda sinne erikseen. Palvelu auttaa käyttäjää ainakin nykyisin hakemistovalikon linkillä: Minne jaetut kansioni menivät? Linkki ohjaa lisäopastukseen, joka kertoo, että käyttäjä voi siirtää jaetut kohteet Omaan driveen. Opastus antaa ymmärtää, että minulle jaettuja tiedostoja tai kansioita voisi siirtää yksitellen Omaan driveen. Tämä ei ainakaan tällä hetkellä onnistu napsauttamalla. Raahaaminenkin on hankalaa, jos ei osaa mennä kanssani jaetut dokumentit -näkymään, joka siis tapahtuu hakemistoss aklikkaamalla kohtaa Jaettu minun kanssani (Shared with me). Sieltä yksittäisiä tiedostoja ja kansioita voi siis siirtää Omaan driveen raahaamalla, ei napsauttamalla.

Jos haluat siirtää kaikki kanssasi jaetut tiedostot ja kansiot Omaan driveen, ruksita ylin valintaruutu listauksen päällä, rivillä lukee Nimi (tai englanniksi Title). Kun olet laittanut rastin, yläbanneriin ilmestyy toimintopainikkeita ja siellä on linkki: Lisää Omaan driveen.

Kun jatkossa klikkaat auki Oma drive -hakemiston, olet taas samassa näkymässä kuin vanhassa käyttöliittymässä. Kun synkronoit Driven kotikoneellesi, varmuuskopion ottaminen kaikista tiedostoista on entistä helpompaa, kopioit vain Google Drive -kansion, kopio kannattaa tietenkin nimetä niin, että tiedät kopion ajankohdan.

Huomaa vielä, että voit ohittaa Google Driven synkronoinnin tietokoneen kanssa tai voit synkronoida Driven useammalle koneelle tai mobiililaitteelle. Jos lopetat synkronoinnin yhden tilin kanssa ja haluat synkronoida jonkin toisen tilin, tyhjennä ensin tietokoneelta Google Drive -kansio, sen on oltava tyhjä synkronoinnin alkaessa.

Vaikka Google Drive ilmoittaa, että tallennustilaa on 5 Mt, se koskee ainoastaan ladattuja tiedostoja ei siis Google Dokumentteja eikä sinulle jaettuja tiedostoja. Samoin Google+ Valokuvia (ent. Picasa) koskee rajaton lataus (sisältäen max 15 minuutin videot) eikä se siis kasvata tuota 5 Mt kapasiteettia.

Eli Google Driven jaettujen tiedostojen ja kansioiden siirtäminen Omaan Driveen vielä kuvina (klikkaamalla kuvia saat ne näkyviin täysikokoisena).

1. Minne jaetut kansioni menivät?

2. Valitse kaikki Minun kanssani jaettu -tiedostot ja kansiot.

3. Lisää Omaan driveen.

Valokuvatila täyttyi Bloggerissa, mitä teen?

Suora mobiilibloggaus tai käsittelemättömien kuvien käyttäminen blogimerkinnöissä saattaa Blogger-blogissa johtaa siihen, että blogin oma kuvatila 1 Gt täyttyy. Ratkaisuna on joko opetella pienentämään kuvakokoa esimerkiksi tekemällä kuvasta ruutukaappaus ja käyttämällä tätä ruutukaappausta blogissa.

Bloggerin kohdalla on myös mahdollisuus käyttää Google Valokuvia, jotka olivat aiemmin nimellä Picasa Valokuvat. Nyt Picasa on integroitu Google+ -palveluun eli tämä palvelu pitää ottaa käyttöön. Sen jälkeen Blogger-blogin kautta on suora pääsy Google Valokuviin. Bloggerissa lukee edelleen valokuvan lisäämislaatikossa Valitse tiedosto Picasa-verkkoalbumeista, mutta kyse on siis samasta asiasta kuin Google+ -palvelun kautta avautuva Valokuvat.

Google+-ohjeissa lukee, että valokuvielle on rajaton tallennustila (myös alle 15 minuutin videot).

Tässä vielä ruutukaappauksina selostus:

Vie kuvia Google+ Valokuvat: vie hiiri Kuvat-kuvakkeen päälle, klikkaa Lisää kuvia ja lataa haluamasi kuvat.

Kun olet ladannut kuvat ja ryhdyt bloggaamaan, kuvan lisäämisen kohdalla valitse Picasa-verkkoalbumeista, pääset selaamaan lisäämiäsi kuvia.

MindMeisterin ja Google Driven yhdistäminen

Sosiaalisen median palveluiden ongelmana on ollut sirpaleisuus. Palvelu siellä, toinen täällä ja jokaiseen omat käyttäjätilit. Yhdistäminen on pitänyt tehdä erilaisilla kikkapoo-virityksillä. Nyt suuntana on palveluiden yhdistely.

Eräs ilahduttava yhdistelmä on miellekarttapalvelu MindMeister, jonka voi nyt kytkeä Google Driven kanssa. Yhdistäminen täytyy tehdä molemmissa palveluissa: MindMeisterissa: My Account > Apps ja Google Driven hallintanäkkymässä Luo > Lisää > Hanki lisää sovelluksia. Kerrallaan yhdistettynä voi olla yksi MindMeister-tili, joka ei tarvitse olla luotu samalla Google-tunnuksella, jolla yhdistettävä Drive toimii. MindMeistrissa voi vielä laittaa päälle miellekarttojen synkronoinnin Driven kanssa, joilloin miellekartat näkyvät Google Driven hallintanäkymässä. Niitä voi tämän jälkeen myös hakea Driven hakutoiminnoilla. Driven haku on todella tehokas ja ulottuu myös dokumenttien sisältöihin.

Kun klikkaat ylimmäistä suurennuslasiriviä, haku kohdistuu tiedostojen sisälle.

MindMeisterin omat Google Drive -ohjeet ovat kuvituksineen hyvin havainnolliset. Voit siirtää mm. Driveen myös aiemmin luomiasi miellekarttoja. Kun yhdistäminen Googlen kanssa on tehty, MindMeister-karttaan voidaan liittää Google-dokumentteja ja kutsua Google-kontakteja yhteistyöhön. MindMeister mahdollistaa karttojen editoinnin yhteistyössä joko kutsuttujen henkilöiden kanssa tai avoimesti.

MindMeister on muutenkin uudistunut. Nyt voi mm. luoda suoraan miellekartalta Prezi-tyylisen diaesityksen. Hieno ja udotettu uudistus on se, että yhden keskussolun kartasta voi irrottaa soluja samaan näkymään. Lue uudistuksista lisää MindMeisterin blogista.

Uudet ominaisuudet toimivat ilmaistilillä, jossa on mahdollista luoda tai työstää kolmea karttaa. Jotta pääsee ilmaistilillä tekemään useita karttoja, vanhoja pitää siirtää talteen esimerkiksi omalle koneelle.

Ohje, kuinka yhdistää MindMeister ja Google Drive:

Mikä Google-kalenterin vitsi avoimissa hankeverkostoissa?

Kollegani Kaisan kanssa olimme tiistaina opastamassa opettajaryhmää sosiaalisen median palveluiden hyödyntämiseen omassa työssään. Yhtenä esittelykohteena oli Google-kalenteri. Kommenteissa kyseltiin, mikä idea Google-kalenterin käyttämisessä on, kun koko oppilaitoksen henkilökunta käyttää intranetin kalenteripalvelua.

AVO-hankkeessa tutkimme ja kehitämme avointen oppimisverkostojen organisointia ja toiminnan mahdollistamista. Olemme monta vuotta opetelleet itse asioita, joita opetamme muille. Ajanhallinta on eräitä hankalimmin systematisoitavia asioita toimijaverkostossa. Kokoan tähän nyt listan käytännössä koeteltuja etuja, joita yhteisen kalenterin käyttämisestä syntyy.

Olen kokeillut erilaisia kalenteripalveluita. Google-kalenterin monipuolisuus on vakuuttava.

Eri kalentereiden synkronointi

Hankeverkostoissa on tyypillistä, että toimijat ovat useista organisaatioista. Heillä on työn puolesta erilaisia sähköisiä kalentereita tai ei laisinkaan sähköistä kalenteria. Google-kalenterin voi synkronoida kalenterijärjestelmien kanssa, jotka tukevat iCalendar-muotoa.

Kaikki kalenterit yhdessä kalenterissa

Monen hankeverkostoissa toimijan työnkuva jakautuu osahankkeisiin, jopa työtehtäviin usean työnantajan palveluksessa. Yhden ryhmän kanssa käytetään yhtä yhteistä kalenteria, toisen ryhmän kanssa toista. Jossakin projektissa ylläpidetään sekä ulkoista että sisäistä kalenteria. Google-kalenterissa on mahdollista yhdistää kaikki itseä koskevat kalenterit samaan kokonaiskalenteriin. Kalenterit voi erotella väreillä ja niiden näkymistä omassa kokonaiskalenterissa voi säätää itse. Google-kalenteria pitää siis lähtökohtaisesti ymmärtää usean kalenterin summana.

Kalenterien jakaminen

Jokaisen kalenterin voi jakaa rajatulle käyttäjäjoukolle (sisäinen kalenteri) ja julkaista myös avoimesti saataville linkin kautta tai verkkosivulle upotettuna (ulkoinen kalenteri). Muille käyttäjille jaettaessa kalenterin käyttöoikeuksia voi säätää. Toiselle voi antaa pelkän katseluoikeuden tai laajemmat muokkaus- tai hallinnointioikeudet. Verkkosivuille upotettavan kalenterin ulkoasua voi säätää helppokäyttöisen editorin avulla.

Kollegoiden kanssa voidaan jakaa myös henkilökohtaisten Google-kalentereiden varattu-näkymät eli työkaverit eivät näe, mitä toisen kalenterissa lukee, mutta näkevät, koska toinen on vapaa ja koska varattu.

AVO-hankkeen ulkoinen kalenteri upotettuna verkkosivulle.

Kalenterimerkinnän noukkiminen omaan kalenteriin

Jaetusta kalenterista kalenterimerkinnän voi liittää omaan Google-kalenteriin. Tämä oli vuosia sitten omien opiskelijoitteni esittämä toive Google-kalenterin käyttämiseen. Kun kalenteri on jaettu avoimeen verkkoon, kuka tahansa voi kopioida kalenterimerkinnän omaan kalenteriinsa.

Toimijajoukko merkitsee tapahtumia samaan kalenteriin

Henkilökohtaiseen kalenteriin vain minä merkitsen tapahtumia. Toimijaverkostossa ja työyhteisössä jaettuun kalenteriin voi jokainen osakas merkitä tapahtumia. On tärkeää luoda vastuutuksen rutiini: jos joku hoitaa tiettyä tapahtumaa, hän myös tekee kalenterimerkinnän. Vastuuvuoroa voi myös kierrättää.

Muistutusten lisääminen ja kalenterikutsut

Kalenterimerkinnän voi lähettää kutsuna tapahtuman osallistujille. He saavat tiedon sähköpostitse. Kutsutuille osallistujille voi antaa myös laajennetut oikeudet yksittäisen tapahtuman muokkaamiseen ja uusien osallistujien kutsumiseen, jos niin halutaan. Ja tämä onnistuu, vaikka kutsutuilla ei muuten ole käyttöoikeuksia kalenteriin.

Muistutuksen voi tilata monella tavalla: ponnahdusviestinä (näkyy jos olet muistutuksen aikaan koneella tai mobiililaitteen Google-kalenteri on aktiivisena), tekstiviestinä tai sähköpostina. Tekstiviestimuistutus vaatii oman kännykän yhdistämisen Google-käyttäjätunnukseen. Muistutuksen voi ajastaa haluamallaan tavalla.

Jos muokkaa tapahtumaa, voi muokkauksesta lähettää automaattisen sähköpostitiedotteen kaikille tapahtumaan liitetyille henkilöille.

Kalenterimuistutukset noudattavat aikavyöhykeasetuksia. On siis tärkeää tarkastaa, että kalenterin aikavyöhyke on asetettu oikein (GMT +02:00 Helsinki). Aikavyöhykkeen valinta löytyy kalenterin oikean yläkulman ratassymbolin takaa: Asetukset > Kalenterit > Kalenterin tiedot.

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman lisääminen on helppoa. Klikataan haluttua päivää ja lisätään tarpeelliset tiedot. Tapahtuman voi merkitä koko päivän tai useamman päivän tapahtumaksi tai tiettyjen kellonaikojen välille. Kun tapahtumapaikkaan laitetaan osoite, paikka yhdistyy Google karttaan. Itse lisään tapahtuman tarkempaan kuvaukseen kaikki tapahtumakutsun tiedot, jolloin tietoja ei tarvitse etsiä sähköpostin syövereistä. Hankeverkostoissa käytetään nykyisin paljon etäpalavereita. Etäpalaverin toteutusohjeet ja esim. verkko-osoite kannattaa aina liittää tapahtumailmoitukseen, koska paikka on olellinen tieto, jota osallistuja etsii.

Synkronointi mobiililaitteisiin

Kun Google-kalenterit on synkronoitu mobiililaitteeseen, kulkee kalenteri ja muistuttaja aina mukana. Karttalinkit saa nopeasti aukaistua reittiohjenäkymään. Mobiililaitteeseen saapuva tapahtumamuistutus on ainakin itseni kaltaiselle flow-tilaan uppoajalle kullanarvoinen.

Hyödyistä huolimatta toimijaverkostossa rutiinien kehittämisen haaste

Niin hieno kuin Google-kalenteri onkin ominaisuuksiltaan, olemme todella pitkän tien kautta viimein pääsemässä omassa toimijaverkostossamme hyvään kalenterin yhteiskäyttörutiiniin.

Asioita sovitaan kovin helposti suullisesti ja sähköpostilla, mutta jaettuun kalenteriin vienti on heikko kohta. Kalenterimerkintä mielletään henkilökohtaiseksi asiaksi.

Nykyisin olemme jo noin 70 % rutiinissa eli melko monet kahden tai useamman väliset tapaamiset merkitään asianomaiseen kalenteriin. Hankeverkostollemme lähtee yhteisesti koottu viikkotiedote maanantaisin klo 12 jälkeen. Tiedotteesta vastaava on saanut kunniatehtävän tarkistaa, että kaikki tiedotteeseen liitetyt kalenterimerkinnät ovat myös Google-kalentereissa.

Hankeverkostossa oleellista on tietää, kenelle mikäkin tapahtuma jaetaan. Olemme laatineet Google-laskentataulukkoon yhteystietojen listauksen, josta kalenterimerkinnän tekijä voi halutessaan laittaa muistutukset kaikille, joita asia koskee.

Periaatteessa kaikki kalenterit on jaettu ihmisille, joita kukin kalenteri koskee. Tämäkin ideaali on vielä vaiheessa. Hankeverkosto elää ja yhteystietolistan ajantasaisena pitäminen vaatii toimenpiteitä. Joku Muu on huono hoitamaan asioita. On siis tärkeää jakaa vastuunakit nimetyille henkilöille ja luoda toimiva rutiini. Ja vaikka sellainen olisi luotu, pitää aika ajoin tarkistaa, toimiiko rutiini.

Opasteita:

• Googlen omat kalenteriohjeet
• Google+ -tapahtumat yhdistyvät Google-kalenteriin
• AVO-hankkeen diasarja: ensiaskeleet Google-kalenterin käyttöön.
• Opasvideo Google-kalenterin perusjutuista (vanha käyttöliittymä, samat ominaisuudet toimivat edelleen, meikäläinen ruutukaappausvideolla näyttää, kuin toimii, 6 min).

Virtuaalipiirtämisen auvo

Ei leviä väri käsiin eikä paperille, ei paina varustelaukku, eikä tyhjene maalipurkki. Täppärillä piirtäminen on yllättävästi jopa paperille piirtämistä helpompaa. Ja sanon tämän, vaikka todella rakastan papereita, värejä ja sitä uppouttavaa tunnelmaa, joka piirtämisessä avautuu.

Aloitin juuri toisen piirrossarjan virtuaalipiirtimillä. Ensimmäinen oli iPadin Paper53:lla toimiva Hipaisuhavaintoja-kuvablogi, johon talletan tunnelmia kosketusnäytöllisten kanssa toimimisesta (ja vähän muutakin). Paper53:stä saa yhdellä napauksella piirroksen lähtemään Tumblr-blogiin. Perjantaina perustin toisen piirrosblogin, joka valmistelee Sometu-verkoston 5-vuotisjuhlia. Kyseiseen blogiin houkuttelen muitakin mukaan (ja ainakin yksi jo saatu)! Siis tervetuloa kurkkimaan ja myös osallistumaan Sometu5v-blogiin. Olen myös piirrellut karttapohjia Thinglinkiin, mm. Virtuaali-Qelluntaille.

Näistä piirrusteluista on tullut sen verran monta kysymystä, että kerron tässä lyhyesti, miten virtuaalipiirtäminen käy. Valitettavasti nämä jutut koskevat nyt vain iPadiä – en millään muotoa haluaisi rajoittua yhteen käyttöympäristöön ja olen Androidia yrittänyt ohella opetella, mutta yhden ihmisen aika ei vain kaikkeen riitä. Facebookista löytyy täppäriryhmiä kaikille käyttöjärjestelmille, joten sieltä kannattaa apuja etsiä (iPad opetuksessa, Android-tabletit opetuksessa, Windows-tabletit opetuksessa ja yleisryhmä Tablet-laitteet opetuksessa).

 Paper53 on riisuttu piirrosohjelma. Valittavissa on muutama erilainen kynä ja väri. Äskeisiä piirtämisiä voi pyyhkiä pois pyörittämällä kahta sormea näytöllä. Piirrokset tehdään vihkoon, joita voi luoda eri teemoja varten ja kansikuvan voi tuunailla itse. Paper53 suuri etu on siinä, että sen kynät reagoivat painallukseen eli jälki on vahvempi ja leveämpi rankemmalla otteella ja ohuempi ja vaalempi herkällä otteella. Paper53 on sovellus, josta olen lukenut kriittisten taitelijoiden myönteisiä kommentteja. Taitavien kynänkäyttäjien käsissä on tällä appsilla syntynyt hämmästyttävää jälkeä. Yksi ikävä puoli on, että Paper53 ei tee kuvia vitivalkoiselle pohjalle. Omiin tarpeisiini kaipaisin valkoista pohjaa. Sen voi toki värittämällä tehdä helposti. Vinkkinä myös se, että ilmaiseen peruspakettiin ostettavat kynät saa pakkauksena hiukan halvemmalla kuin yksitellen, mutta palvelu ovelasti ohjaa ostamaan kyniä lisää yksitellen.

Adobe Ideas on piirtäjälle hintansa väärtti. Maksaa pienen tussipakkauksen hinnan. Tämän appsin valtteina on, että se pyöristää kaikki viivat nätisti, käytössä on tasoja (yksi kuvakirjastosta tuodulle kuvalle ja 7 piirrostasoa), sekä värien että tasojen läpinäkyvyyttä voi liukusäätää, kynän kokoa voi säätää, värimaailma on laaja ja pipetillä voi kätevästi kopioida värin, tosejen järjestystä vaihtamalla voi vaihtaa päällimmäiseksi tulevia osia.

Tänään piirsin eilisellä kävelyretkellä ideoimani kuvan, jolla kerroin siitä, miten viimeisen viiden vuoden aikana (Sometu-verkoston toiminta-aikana) sosiaalisen median palveluita on jo saateltu edesmenneitten joukkoon. Adobe Ideas sallii kuvan skaalauksen nipistämiseleellä suureksi ja pieneksi. Kuvassa sain helposti kirjoitettua Jaikun logoon viimeiseen iihin kuuluvan R:n, mikä olisi paperille piirtäessä vaatinut melkoisen suurta originaalikuvaa. Tein ensin luonnoksen, jonka lopuksi postin. Luonnoksessa kaikki osat eivät olleet sommittelun kannalta oikeilla paikoilla, mutta luonnosta saattoi liikutella vapaasti, joten se sai olla karkea.

Koska Adobe Ideas pyöristää viivoja, värittämisessä pitää olla tarkkana, jos käyttää läpinäkyvyys-toiminnolla haalistettuja värejä, ne nimittäin tummenevat jokaisella kerroksella, mitä taas voi käyttää myös hyödyksi piirtämisessä.

Paperille piirtäessä on todella kinkkistä hyödyntää valkoista. Olen joskus tehnyt munanvalkuaisella värittyvän alueen eliminoimista, mutta se vaatii hyvän paperin. Väriliiduilla ja raaputtamisella voi myös tehdä negatiivipiirtämistä eli siis väritään vaaleaksi ajateltuja kohtia. Paper53 tätä tekniikkaa voi soveltaa myös tosi kivasti. Siellä kynä-työkalu piirtää kaiken muun päälle (ja pyyhekumi).

Adobe Ideas hyväksyy vain yhden kuvan kuvakirjastosta. Tarvitsin erääseen kuvaan useamman hankelogon. Avun antoi SketchBookX, jonka ilmaisversiolla on käytettävissä kolme kuvatasoa, jotka kaikki voivat olla kuvakirjastosta noukittuja ja niitä kaikkia voi skaalata ja kierittää vapaasti.SketchBookX on kätevä mm. kuvan suoristamisessa ja skaalaamisessa. Ilmaisversiossa on laaja valikoima kyniä (siveltimiä). ja värimaailma laaja, myös läpinäkyvyyden sekä viivan leveyden säätäminen vapaata. Sovellus ei reagoi painamisen voimakkuuteen, eikä myöskään suorista viivaa kovinkaan paljoa. Reagointikosketukseen on miellyttävä.

Hyvä piirros-sovellus ei sisällä kaikkea mahdollista. Sovellusten välillä liikutaan kuvakirjaston kautta. Piirroksen voi aina tallentaa iPadin kuvakirjastoon. Muiden laitteiden kanssa kätevin keino on jakaa kuvat Dropboxin kautta (ks. AVO-hankkeen ohje Dropboxin mobiilikäyttöön).

PS. Tässä olevat ruutukaappauskuvat saat suuremmaksi klikkaamalla kuvia.

Senja opettaa ruotsia on wau-ilmiö

Kollektiivi opettaa verkostoa ja innostusta on ilmassa. Pakkoruotsia irvaileva kansakunta ahmii riemuruotsia. Kuinkas tässä nyt näin kävi? Ja kaiken kukkuraksi ruotsia opettavat rasavillit noviisit, joilla ei ole järjestelmän legitimointia. Tai on. Kaikki keskusteluun heittäytyneet riemuruotsittelijat todistavat, että homma toimii ja sanavarasto karttuu, mikä onkin oikotie onneen kielen ymmärtämisessä. (Ja noviisiuskin on så o så, aikamoisen pätevää joukko konehuoneessa.)

Senja opettaa ruotsia -ilmiö on opettanut useita uusia asioita. Ensinnäkin pedagogisessa mielessä surkea ja käyttöehdoiltaan karmaiseva Facebook toimii. Systeemi pitää olla riittävän selkeä: aamun avaaa kansliassa tarkkaan mietitty, hurtilla huumorilla höystetty temaattinen avaus, jossa on mukana loikkivaa sanojen maistelua. Tähän päivänavaukseen on helppo tarttua. Toinen opetus onkin se, että tekstit kirjoitetaan epäortodoksisesti sekaisin suomeksi ja RUOTSIKSI, suomi pienellä, ruotsi isolla. Mitä seuraa? Lyhyt teksti on helppo lukea ja koska osa on suomeksi, osa käännetty tai arvattavissa, sanat tarttuvat mieleen. Homman juju on hersyvässä kommentoinnissa. Kolmas tärkeä opetus on, että virheitä ei tarvitse pelätä, koska joku kumminkin korjaa.

Muistan omia kielikommelluksiani Itävallassa. Aina voi kiertää ja kaartaa, selittää käsillä ja toisilla sanoilla. Kun ruokapöydässä jutustelimme matkailusta ja kerroin Suomen ja Ruotsin välillä seilaavista hotelleista, ei sanaa lautta löytynyt, mutta so einem Schiffsgerät (sellainen laivalaite) hoiti homman hienosti ja koko pöytäporukka nauraa käkätti.

Tällä hetkellä Senja opettaa ruotsia -Facebook-sivulla on lähemmäs 16 000 tykkääjää. Sivulle kertyneestä sisällöstä syntyi kirja, joka julkistettiin virallisesti tänään. Kirjan sisältö koostuu Facebookin keskusteluketjuista. Kirja on tuhti, sivuja 236. Kirjan sisältö syntyi yhteisellä ajatustenvaihdolla, kansliahenkilökuntaa kertyi parikymmenpäinen joukko, taittaja löydettiin netitse ja kustannuskin yritettiin tehdä joukkorahoituksella. Joukkorahoitus kaatui poliisihallituksen tulkintaan luvattomasta rahankeräyksestä. Suomen Messut riensi apuun ja sponsoroi Senjan pulasta. Joukkorahoituksesta käynnistyi somepiireissä vauhdikas ällistely, vinoon hymyilevä naljailu ja asiallisia aloitteita, kuten Effin aloite rahankeräyslain uudistamisesta. Kirjan syntymiseen liittyvistä käänteistä voi lukea Senja opettaa -blogista.

Tämän päiväinen kirjanjulkistaminen toteutettiin ensimmäistä kertaa Suomessa Google Hangouts on Air -streamauksena eli lähetystä saattoi seurata YouTube-kanavan kautta (tapahtumailmoitus Google+:ssa). Tallenne on edelleen nähtävillä ja suosittelen lämpimästi katsomaan varsinkin alkuosasta Senja Larsenin johdantosanat ja Nadja Anderssonin puheenvuoron.

Seurasimme työkavereittemme kanssa julkkareita (verkossa akselillä Miehikkälä – Hämeenlinna – Helsinki), ja kyllä oli tunnelmallinen tilaisuus. Oppimisverkostot ovat täällä nyt! Upeaa myös, miten akateeminen maailma ja omatoimioppijat saattavat kohdata näin hedelmällisesti.

Liveraportoin Facebookiin julkistustilaisuutta. Tässä raporttini:

"Me yhdistämme tässä maailman parhaan käyttöliittymän, kirjan, ja joukkoälyn verkossa..." ja Suomen Messut, joka lopulta sponsoroi kirjahanketta eli ihmisten kohtaaminen.

Kuvittaja Nadjakin löytyi netitse. Hän on vain 21-vuotias, äidinkieli ruotsi. Jos et päässyt livenä seuraamaan, suosittelen lämpimästi tallennetta. Nadja puhuu erittäin hienosti ja kuvaa ruotsinkielisen kokemusta suomenkielisessä ympäristössä. Nadja Andersson: "Tarvitsemme hieman sinisilmäistä filosofiaa mustavalkoisuuden keskelle." Kirjan taitto ja kuvitus on todella upea!

Liveseuraajia Hangoutin kautta yli 100.

Juontaja Peter Nyman: "Tätähän voisi laajentaa" Senja muistutti, että kielten ohella Vesa opettaa sähkötekniikkaa. Paneeli: tämä on innostava ja hyödyllinen projekti! Koulussa aikoinaan on opittu epäkäytännöllistä kieltä, kuten My tailor is rich. Teknologia ja sosiaalinen osallistuminen yhdistyvät. Senja on Linus Torvaldsin sukulaissielu!

Kaikki kielenopiskelu tarkoittaa virheiden tekemistä. Kun ei välitetä virheistä, laajennetaan sanavarastoa. Vuorovaikutteisuus ja hauskuus ovat tässä projektissa mahtavaa! Ei istuta ja opetella ulkoa vaan löydetään, selvitetään. Kieltä ei oikeastaan voi opettaa, mutta voidaan auttaa oppimaan (tutkimuksen todistamaa). Opitaan omista lähtökohdista, sisäinen motivaatio tärkeää.

Tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen näkee tällä oppimisen tavalla suuria mahdollisuuksia. Ei kaikkien tarvitse oppia akateemisesti, kommentoi myös professori Mona Forsskåhl. FB-postausten idea pakottaa selvittämään, kun osa sanoista on suomeksi osa ruotsiksi. Tärkein sisältö tulee kommenteissa. Tuo tyyli saa ihmiset innostumaan ja osallistumaan. Tän tyyppinen toimintatapa voi olla mahdollisuus ylläpitää pieniä kieliä.

(Oma lisäykseni: Tuorein NN opettaa tulokas lienee muuten Neetan inarinsaame https://www.facebook.com/OpiInarinsaamea.)

Laatua pyritään pitämään yllä kansliassa, joka lähettää alkupostaukset. Kun virheitä on tapahtunut, korjauskommentteja tulee heti. Ruotsissa haikailtiin viime vuonna vanhojen kirosanojen kanssa. Järjestettiin siis manailumaaottelu, koska Suomesta pesee tällä saralla.

Elina Hiltunen: pitäisi olla demokratia innovaatioissa, toivottavasti tässä aletaan käyttää BONDFERNUFT. Tää on sosiaalinen innovaatio ja näitä tarvitaan. Kun ei bundeja enää ole, pitäisikö olla hipsterförnuft tai urbanfernuft, iveili Peter.

Joukkorahoituksesta panelisti: Ihmisille saa antaa hinnan ja siitä alennuksen, se ei ole keräys, mutta jos ihminen itse asettaa annetulle hinnalle ylennyksen, se on keräys.

Kielenopettaja: tää on tuonut riemun luokkiin, uskalletaan tehdä virheitä, opettajan tehtävä on johdattaa opiskelija tiedonlähteille, online-sukupolvi hakee tietoa muualta, sivustolla on ihanaa yllätyksellisyys. Kielenopettaja ideoi, että usuttaa nuorison Senja opettaa -sivulle kommentoimaan. Nuoriso on myös pyydellyt, että saadaanks me mennä sinne Facebookiin. Oppiminen ei rajoitu kouluun, siksi hienoa, että kaikille kaikkea. Kielenopettaja tunnusti, että oli vaikeaa oppia, että joka sana ei ole ruotsia, mutta tapa on tarttunut.

Vesa: monen alan bisneslogiikka on vielä se, että pidetään yllä illuusiota, että tää on vaikeaa. FB on ilmainen ja pelottaa virheelliset neuvot. Asia on muuttumassa.

Yleisö kysyy: oliko kateus liikkeelle joukkorahoituskohussa. Senja vastaa, että oli hyvä, kun asia nousi keskusteluun, poliisihan tekee vain tehtäväänsä. Onhan Islannissakin kirjoitettu joukolla perustuslaki uusiksi. Olen ilolla mukana tässä kohteena, mihin Peter nauraa: sulla ei olisi ikinä ollut varaa tällaiseen mainoskamppanjaan!

Mitä uutta tulossa Senjalta? Yhteisössä tapahtuu koko ajan. Nyt Petteri Kolehmainen kehittää Senjan kanssa jotain. Ideana tuoda kirja digitaaliseen muotoon loppuvuonna ainakin iPadille ja erilaisilla hauskoilla käänteillä (luvassa liikettä ja ääntä).

Yleisökommentti: tämä kielenopiskelukeino maailman paras kartuttaa sanavarastoa. (Tämän mainitsi juontaja Peterkin jo aiemmin.) Rohkeampi tapa opiskella saa kannatusta! (Oma kommenttini: riemuruotsi on mainio sana.)

Vähän vitsailtiin, että kauppakorkealla suunnitteilla projekti: Jaakko opettaa viranomaisille bisnestä.

Aiemmat bloggaukseni aiheesta:
Linda-Vesa-Senja ytyä (oppi)kirjamaailmassa 3.8.2012
Hurrit somehurmasivat – poliitikoista ei hajuakaan 5.3.2011

Turha väittää, ettei ehdi ylös, ulos ja lenkille

On niin kiire, niin kiire. Ja sitten ei jaksa, kun ei jaksa nousta sohvalta. Kissan viikset. Meistä yhä useampi tekee istuvaa työtä, joko jossain ohjaamossa, valvomossa, toimistossa tai tietokoneitten äärellä. Ihmisen runko on luotu liikkumaan eikä koskaan ole liian myöhäistä jatkaa iloista liikuntaa, vaikka korvien heiluttelua. Tärkeää, että keskeyttää staattisen lihasjännityksen ja tekee jotain muuta kehollaan. Mieli seuraa mukana.

Meillä etä- eli oman kielenkäyttömme (ja Jyrki J. Kasvin) mukaan lähityöläisillä ei arkiliikuntaa synny työpaikalle pyöräilystä ja koirattomilla välttämätön lenkittäjäkin puuttuu. Syyskauden alkaessa otin tavaksi kirjata samaan näkymään työtuntien kanssa omaa liikuntaharrastusta. Kovin helposti hupsahtaa päivä ilman jumppaa tai lenkkiä. Ja voi voi sentään, motkotin itselleni, se on vain lähtemisestä kiinni, ei ajasta.

Huomasin, että jo pelkkä itselle kirjaaminen tsemppaa. Ällistyy, että ei kääk, viimeksi kävin lenkillä maanantaina ja nyt on jo torstai. Eilen illalla luin tanskalaistutkimuksesta, jossa lihavia miehiä oli seurattu ja todettu, että puoli tuntia päivässä riittää painonpudotukseen. Toisessa jutussa kerrottiin, että luut vahvistuvat aika pienellä panoksella ja lyhyessä ajassa (liikuntaa 4 kertaa viikossa 2 kk ajan). Ajattelin, että siinä on myös selkeä tavoite taukojumppaan, istumatyön vastapainoon.

Juteltiin viikonavaus-hangoutissa, että perustetaanpas kannustuskerho meidän työporukalle. Ei mitään ryppyotsakilpailua vaan just sitä, että muistetaan toisillemme, että vois nousta välillä koneen äärestä. Keksitään erilaista liikuntaa. Hauskutusta. Työhyvinvointia ja työkykyä. Ajatuksetkin jalostuvat liikkumalla, joten tietotyö jopa nopeutuu, kun ei kökötä paikoillaan.

Siinäpä sitten kollega ehdotti HeiaHeiaa, suomalaista keksintöä, jolla liikuntaan sulautuu teknologiaa ja sosiaalista media. Palvelussa voi oman profiilin lisäksi perustaa ryhmiä ja meillä on nyt oma AVO-hankkeen liikkakerho.

Mobiileja seurantapalveluita on useita. Aiemmin esittelin tässä blogissa Endomondon. Myös Sports Tracker on monen suosima lenkkikaveri. En täällä korvessa ole perustanut noista träkkereistä, kun ne samaa reittiä lenkkeilevät osuu kohdalle ihan livenä eikä reittejä ole pilvin pimein.

Heia tracker toimi terävästi. Vaikka ollaan 3G:n rajamailla, piirsi kartan tarkasti (koska käyttää GPS:ää eli satelliittiyhteyttä). Yllätyin kolmesta asiasta: lenkin mitta oli 5,5 km, kun olin luullut summamutikalla sen olevan 5 km. Aikaa meni paljon vähemmän kuin (kellotonna) olin koskaan ajatellut (toki nuorena tuollainen lyhyt hujaus meni puolet nopeammin). Suurin ylläri oli lenkille osuvan nousun mitta 407 m. Sen kyllä tuntee hapenoton nousuna, mutta olisin veikannut vähemmän.

Asetin tavoitteeksi puoli tuntia hikiliikuntaa päivässä. Pyörälenkistä jäi vielä jumppaan 10 minuuttia. HeiaHeia näyttää havainnollisesti oman viikkotavoitteen edistymisen. Nolottaa ihan, miten vähän tosissaan aikaa menee. Selityksille ei jää suun vuoroa. Sillä on merkitystä, että kaveriporukka tietää tavoitteeni ja lempeä silmä valvoo.

Linda-Senja-Vesa-ytyä (oppi)kirjamaailmassa

Kansalaismedia järisytti journalismia. Kirjamaailmassa omakustanteet ovat toki olleet olemassa pitkään, mutta nyt on käsillä jokin uusi aika. Tässä useampi jännittävä esimerkki.

Linda Saukko-Rauta on tullut tunnetuksi kutkuttavista piirroksista, joissa opettajat riemuitsevat ja tuskailevat tietotekniikan ja nykyajan muiden hullutusten kanssa ja piirtäjä itse seikkailee arjen pienissä erikoisuuksissa. Myös visuaaliset muistiinpanot ovat Lindan erikoisalaa. Hän on tehnyt muiden täppäri-piirtäjien iloksi myös hienon opasvideon visuaalisten muistiinpanojen tekemisestä. Tänä kesänä Linda Saukko-Rauta julkaisi yhdeksän kuukauden omakohtaisten kokemusten herättämistä tuokiokuvista "Ei voi perua" -iBookin, jota eräs kommentoija suositteli kätilö-terveydenhoitajille oppikirjaksi (eikä syyttä, minäkin suosittelen, oh sitä tuskan hikeä...). Toteutusvälineenä oli iBooks Author (Lindan jakama linkkivinkki iBooks-oppaista). Sellainen aaninki, että saattaisi olla ensimmäinen iTunesista ladattava suomalainen sarjakuvakirja.

Tiesitkö, että Senja opettaa sinulle ruotsia? Huipputempaus, jonka juurista kirjoitin viime vuoden keväällä tässä blogissa pikkaisen, kyseessä siis ruotsin opiskelun riemastuttava somesovellus (joka voitti keväällä 2012 Suomen eOppimiskeskuksen eEemeli-kilpailun Parasta parasta sarjan). Senja kertoo YouTubessa: Miten pyörii nollabudjetin kielikoulu. Nyt fröken Senja on laittanut hiivaa nettiin ja alustanut kerrassaan upean projektin, jonka tavoitteena on toimittaa parin vuoden aikana kertynyt oppiaineisto hyödylliseksi paketiksi, kekseliäästi kuvitetuksi e- ja paperikirjaksi.

Vaivaa ja työaikaa kuluu, joten leipomossa nousee nyt yleisön lämmittelyä kaipaava taikina eli yhteisörahoitushanke projektille. Meno näyttää jännältä, reilu kolmasosa keräysajasta kulunut ja yli kolmasosa tavoitesummasta koossa. Yhteisörahoitukseen voi osallistua dollarilla tai useammalla. Lahjoituksen suuruudesta riippuen saa erilaista hyvää palkkioksi. Järjestelmä toimii sulavasti: taikina kohoaa KickStarter-palvelussa, joka on yhteydessä Amazoniin. Jos rahoitus tulee kokoon, tavoitepäivänä lahjoittajien luottokortteja laskutetaan.

Laitoin paperikirjaan oikeuttavan summan likoon ja kannustan muitakin osallistumaan tähän ainutlaatuiseen projektiin. Tarvitsen ilman muuta ruotsin oppia, mutta vielä enemmän minua innosti osallistumaan koko toimintamuoto ja tyyli, jolla Senja kumppaneineen vetää hommaa. Jotain samaa henkeä, kuin 2000-luvun taitteessa Juliet Colon ja kumppaneiden alulle laittama ranskan opiskelun Maison de Quartier.

Senjan (ja muiden kielenopettajien, joista viroa opettava Samu oli edelläkävijä) tapaan Vesa opettaa sinulle sähkötekniikkaa ja elektroniikkaa. Nyt Vesa (Linja-aho) on laittanut hihat heilumaan ja maanitellut hurjan joukon tuottamaan viikonlopussa lukion pitkän matematiikan oppikirjan.

Eikä tässä kaikki. Suunnannäyttäjiä ja kokeilijoita riittää. Yhtenä heistä enoni Asko Korpela, joka toimitti jo pari vuotta sitten kääntämänsä teoksen Amazoniin Kindle-myyntiin (ja vielä parempaa, rakenteli lukijan kanssa keskustelevan filosofian kirjan nettisivuille, mitä ideaa sopisi soveltaa myös koulujen reaaliaineiden kirjoihin). Näitä esimerkkejä katsellessa nousee mieleen, että kirjan tulevaisuus on monenlainen. Lukijat testaavat laadun ja tarpeen. Varmasti edelleen on kysyntää kustannustoimitetuille kirjoille kuten ammattijournalistien laadukkaille jutuille. Minäkin harkitsen, että menen jonottamaan syksyn uutuuskirjaa yömyyntiin, kun satun olemaan sopivasti hollilla ja kovasti fanitan paperikirjoja ja tätä suurta kirjailijaa.

Pientä askartelukivaa: Beeclip / EDIT: palvelu lakkautetaan

EDIT 9.8.12 tätäkin some on. Juuri tuli tieto siitä, että tämä palvelu lakkautetaan. Toivon mukaan koodi on käynyt kaupaksi ja ilmaantuu jossakin muodossa. Toimiva systeemi. Omat tuotokset sai heti tekohetkellä ladattua omalle koneelle ja lakkautusuutisessa vielä muistutetaan tästä mahdollisuudesta.

Kuvien ja tekstien kanssa askartelu on hauskaa. Ilmeisesti erityisen hauskana asiaa pitävät naispuoliset pienestä pitäen. Beeclip ja Beeclip EDU ovat pieniä näppäriä digiaskastelupalveluita, joissa käyttäjä voi rakennella kuvakirjoja, portfolioita, kuvakoosteita käyttäen valokuvia, piirroksia, videoita ja palvelun tarjoamia lisäkkeitä.

Klikkaa kuvaa, näet käyttöliittymän suurempana.

Käyttö on helppoa. Kokeilemaan pääsee ilman kirjautumista. Palvelussa on mahdollista kutsua kavereita puuhailemaan saman kuvakoosteen kanssa. Askartelun tuloksia voi jakaa ja upottaa. Huonona puolena se, ettei teksturi tunne ääkkösiä, mistä voisi laittaa palvelun ylläpitoon palautetta (somepalveluissa kannattaa aina valittamisen sijaan tai ohessa olla yhteydessä palvelun tarjoajaan EDIT: lähetin asiasta palautetta). Beeclip on vasta beta-vaiheessa. Peruspalvelun luvataan säilyvän maksuttomana.

EDIT: Olipa nopea vastaus, kun kysyin ääkkösten perään. Lupasivat lisätä, jos saavat riittävästi kansainvälistä kiinnostusta. Nyt vaan muutkin, ketkä kiinnostutte Beeclipistä, ääkkösiä toivomaan.

Pienyrittäjiä some-sumutetaan

Kohtasin äsken pienen henkilöyrityksen nettisivun, jossa oli kivat somepainonapit Facebookiin ja Twitteriin. Mutta voi sentään, ne eivät johtaneet yrityksen aktiivisille somesivustoille kyseisiin palveluihin vaan maanitelivat minua suosittelemaan kyseistä yritystä mainittujen palveluiden henkilökohtaisessa viestivirrassani.

Yrittäjätoverit! Olen itsekin pieni pienyrittäjä ja kuvittelen olevani myös pieni someasiaintuntija. Jotain haaveilen myös ymmärtäväni ihmisen oppimisprosesseja ja käyttäytymistä. Edellä kuvattu verkkosivutoiminto on saattanut maksaa yrittäjälle pitkän sentin (onko idioottimaisempaa lokalisointia pitkälle pennille häh?).

Tuore tyyppi tulee firman verkkosivuille, siis niille ylläpitojärjestelmän perinteisille portaali- tms. sivuille, joilta löytyy tyypillisesti Ajankohtaista, Palvelut ja Yhteystiedot yms. alisivuja. Hän bongaa leiskasta (layout, sivuston asetelman rakenne, visuaalinen ilme painikkeineen) some-nappuloita, tuttuja kuvakkeita, kuten Facebookin siniruutu ja F ja Twitterin turkoosilla valkoinen liverryslintu. Hän klikkaa ja ensiolettamana some-orientoituneella on kontaktoida firman kanssa mainituissa palveluissa.

Tapasin juuri pienyrittäjän sivuston, jossa edellä kuvattu aktiviteetti johti minut suosittelemaan kyseistä yritystä ja sen staattisia verkkosivuja omalla aikajanallani niin Facebookissa kuin Twitterissä.

Ei näin. Jos tehdään linkkipainike sivuston leiskaan, niin sen pitää johtaa sivuston ylläpitäjän omille sivuille painonapin osoittamilla sivuilla. Somessa on ihan oma juttunsa sitten sellaiselle yleiselle aktiviteetille kuin JAA. Ihan kaikkea julkaistua sisältöä voi tarjota muille jaettavaksi ihan mille vaan somepalvelusivustolle. Mutta jakaminen ja kontaktointi ovat selkeästi eri asia. Jakaessani minä suosittelen koko some-tuttavakunnalleni. Kontaktoidessani otan sinut, sinut yksittäisenä oliona, tuohon tuttavakuntaani.

Monille elämässään yltäkylläisen kiireisille pienyrittäjille, joilla tiedotusosasto on = yrittäjä itse ei ole mahdollisuuksia hallita näitä kulttuureja. Saattaa kuulostaa rahanarvoiselta palvelulta, kun joku lupaa luoda painonappeja sinne ja tänne ja jopa omat Facebook-sivut. Joista huimin kuulemani maksoi 5-numeroisen summan (eikä siinä vaiheessa oheispalveluillakaan pystynyt someasioita tunteva kuvittelemaan muuta kuin kusetusta).

Sosiaalinen media on hyvä toripaikka. Tuotteitansa saa tarjolle ja kaupaksi, suhteita luodaan. Mutta somea ei voi ostaa kaupasta. Jokainen yhteys luodaan joko suoran tai kaverin kautta tuntemisen kautta. Minä en suosittele tuntematonta. Kun ensi kertaa menen yrityksen sivuille, kun ensi kertaa klikkaan siellä FB- tai Twitter-linkkiä, en todellakaan ole valmis suosittelemaan. Mutta jos firman somehabitus on hyvä ja todella toimiva, olen hyvinkin valmis jakamaan firman FB-sitvut ja Twitter-profiilin kavereilleni. Ei näitä mielikuvilla hoidella.

Dropbox ja tietoturva

Dropbox on suosittu tiedostojen verkkotallentamisen ja jakamisen palvelu, jolla voi myös kätevästi synkronoida tiedostoja useiden laitteiden kesken. Verkostomaisessa yhteistyössä Dropboxin kaltaiset apulaiset ovat tärkeitä. Työ sujuvoituu. Kaikilla on jakamisen kautta pääsy tuoreisiin tiedostoversioihin.

Helsingin Sanomat uutisoi tänä aamuna, että Dropboxin käyttäjätileille on äskettäin murtauduttu ja käyttäjätunnuksina toimineitä sähköpostiosoitteita on myös päätynyt roskapostittajien listoille.

Dropboxin verkkopalvelussa pääsee tarkastelemaan oman tilinsä viimeaikaista toimintaa: mitä laitteita tiliin on linkitetty. Linkitykset voi purkaa samassa näkymässä, mikä on tärkeä ominaisuus esimerkiksi silloin, jos laite hukkuu tai varastetaan. Samassa näkymässä on myös tieto siitä, millä selaimella ja milloin on verkkopalvelussa käyty. Samalla Security-sivulla voi myös vaihtaa salasanan, joka on vähintään nyt ajankohtaista. Verkkopalveluiden salasana tulisi muutenkin vaihtaa aina silloin tällöin, eikä se saa koskaan olla sama, kuin samalle käyttäjätunnukselle jossain muussa palvelussa, jottei murtautumistapauksissa samoilla tunnuksilla saada auki muita palveluita.

Dropboxin lisäksi vastaavia tiedostojen pilvitallennuksen ja laitesynkronoinnin palveluita on useita, mm. Sugar Sync, Box, Google Drive, Microsoft SkyDrive. Tietoturva on tärkeä aina, olivatpa tiedostot missä tahansa.

Ja kun nyt tuli puheeksi, niin alla mobiilikäyttöön painottuva opastus Dropboxin käyttöön:

Dropboxille voi pystyttää virtuaalisen postiluukun, jolloin esimerkiksi opettaja voi antaa opiskelijoilleen postiluukun verkko-osoitteen sekä avainkoodin. Näin opiskelijat voivat käydä pudottamassa suuria tiedostoja opettajalle ilman, että heidän tarvitsee luoda itselleen Dropbox-tunnuksia. Suurten tiedostojen, kuten videoitten, lähettäminen sähköpostilla on ongelmallista, koska tiedostokoko on suuri.

Momo ja harmaat herrat eli miksi kiire hidastaa onnistumista

Michael Enden kirjan Momo sopisi kuluvan kiireessä eläjien käsissä – jos vielä kirjan lukemiseen hektikko kykenee keskittymään, mitä taitoa Nicholas Carr epäilee teoksessaan Pinnalliset – Mitä internet tekee aivoillemme.

Momo on nuori tyttö, joka tahtomattaa huomaa taistelevansa aikavarkaita, harmaita herroja, vastaan. Loppuhuipennuksessa on useita teräviä oivalluksia, niistä briljantein takaa-ajokohtaus Ei-Missään -kujalla. Harmaat herrat kiihdyttävät vauhtiaan saavuttaakseen Momon kumppaneineen. Mitä nopeammin he yrittävät juosta, sitä hitaammin he etenevät. Momon neuvonantaja, kilpikonna Kassiopeia, opastaa kulkemaan takaperin mahdollisimman hitaasti ja kas, juuri sillä keinoin Momo saavuttaa päämäränsä nopeasti.

Facebook-tuttavan vinkistä osuin aamulla lukemaan Sunnuntai-Hesarin haastattelun, jossa norjalainen antropologian professori Thomas Hylland Eriksen murehti kiire-aikamme tuhoavia vaikutuksia. Jutun nimi kuulostaa tyhmältä: "Levoton hidastaja". Toimittaja nostaa useaan kertaan esiin havaintonsa siitä, miten haastateltava hypelöi älypuhelintaan (ja muutenkin tunnustaa myös itse elävänsä virtaavassa informaatioajassa). Alaotsikko täsmentää "Hitautta on suojeltava, sanoo antropologi Thomas Hylland Eriksen. Silti hänellä on nettiyhteys mökillä". Juttu on muuten todella hyvä. Eriksen kannustaa välillä olemaan hitaasti ja ylistää kesämökkejä, jotka edelleen kannattelevat hitaan olemisen kulttuuria.

Eriksen huolehtii kiireen haittavaikutuksia: "Vaa­ra­na on yh­teis­kun­ta, jos­sa aja­tel­laan vain pät­käa­ja­tuk­sia. Jos­ta uu­puu vii­sai­ta vi­sioi­ta tu­le­vai­suu­des­ta. Jos­sa jo­ku saat­taa pae­ta tie­to­kaaos­ta fun­da­men­ta­lis­miin, sil­lä se tar­joaa yk­sin­ker­tais­tet­tu­ja, mus­ta­val­koi­sia vas­tauk­sia." Antropologina hän nostaa esille länsimaisten ihmisten ja afrikkalaisen elämänmenon eron: Afrikassa osataan iloita läheisistä ja heidän kanssaan vietetään aikaa. Eriksen on myös realisti eikä nosta Afrikkaa esille onnelana. Silti meillä kiireisillä länsimaisilla on syytä katsoa peiliin:

"­Pal­jas­tuu le­vo­ton kult­tuu­ri, jo­ka ei ar­vos­ta kyp­syyt­tä tai pit­kää ikää. Ko­ko ajan aloi­te­taan uut­ta, van­has­ta ei opi­ta. Tä­mä on seu­rauk­sis­ta eh­kä va­ka­vin."
"­Har­va har­mit­te­lee kuo­lin­vuo­teel­laan, et­tei lä­het­tä­nyt enem­män säh­kö­pos­tia tai käy­nyt useam­mis­sa ko­kouk­sis­sa. Vaan pi­kem­min­kin si­tä, et­tei tu­tus­tu­nut lap­siin­sa ja koh­dan­nut per­het­tään."

Mielessäni kummittelee kaksi pientä hetkeä kouluelämästä. Toinen hetki erään entisen työkaverin työhuoneen ovensuussa. Hän huokaisemassa: "On niin kiire, ettei ehdi ajatella." Toinen opiskelijan kohtaaminen portaissa. "Tunneilla on niin kiire, ettei ehdi oppia."

Viime vuosina on puhuttu serenpiditeetistä, sattumahdollisuudesta, kuten se on hauskasti suomennettu. Onnekkaat kohtaamiset, ilman ennakointia haahuillen vastaan tulleet käänteentekevät asiat ja kanssaihmiset eivät tule kiireisen elämään, sillä hän ei huomaa niitä. Pysähtyminen ei vaadi mitään erikoisjärjestelyjä. Missä tahansa tilanteessa voi vapauttaa sisäisen lapsensa (mitä voi palauttaa mieliin alle 7-vuotiaiden maailman tutkijoiden opastuksella).

Surkeaa on se nurinkurisuus, joka kiireessä elämiseen liittyy: mitä enemmän yritämme, sitä vähemmän onnistumme. Työelämässä vallitsee pelko siitä, että laiskalta näyttäminen johtaa ulos uraputkesta. Kun yhdellä työpaikalla ehdotin nokosia varten sohvaa työhuoneeseen, tunsin, että taisi olla väärä ehdotus. Työhyvinvointia ja -tehoa edistäisi (tutkitusti) mahdollisuus nokosten ottamiseen. Erilaiset rentoutustekniikat ja meditointikeinot vähentävät (tutkitusti) stressiä. Se, että töissä nukkuisi tai joogaisi vartin, koetaan tuomittavana. Jonninjoutavissa (huonosti valmistelluissa, turhaan pitkittyvissä ja matkustusta vaativissa) kokouksissa voidaan sitä vastoin tuhlata suuren ihmisjoukon hyvää työaikaa monin kerroin.

Niin kauan kuin olen kouluttanut (2004 alkaen) opettajia tvt-opetuskäyttöön, olen kuullut valituksia ajan vähyydestä. Me voimme tehdä jotain tälle pulmalle. Voimme olla välillä tekemättä yhtään mitään. Ja kas, vapautunut mieli ja rento keho toimittavat askareet nopsaan. Lepopäivä kerran viikossa ei todellakaan ole ihmiselle pahitteeksi. Mutta lomallahan pitää suorittaa vaikka mitä ja vapaa-aika ilman ohjelmointia, hui kauhistus.

Minulle kesälaiskalle kävi niin, että maalaamisen tieltä siirsin keittiöstä 31-vuotiaan tuoksupielikin ulos lehmuksen alle. Siellä se on edelleen, jo toista kuukautta. Ja voi miten se nauttii. Puutuneet varret ovat puhjenneet lehteen. Kyllä minä tiesin, että monet huonekasvit viihtyvät kesän ulkona sopivassa katveessa. Mutta jos en olisi ollut laiska palauttamaan tätä yksilöä sisään, en olisi tätä ihmettä nähnyt (samaa laiskuutta kyllä pari muuta huonekasvia on nyt kärsivän näköisiä, että ei se laiskuus aina ole autuaaksi tekevää).

Google+ integroitui Google-kalenterin kanssa

Google+ täytti kesällä vuoden. Merkkipäivä ei aiheuttanut kuhinaa, kuten ei kyseinen palvelukaan enää. Google+ näyttää olevan vakaasti kehitettävien Google-tuotteiden linjalla. Ominaisuudet rikastuvat. Mielenkiintoinen ja käyttökelpoinen uutukainen on Google+ Tapahtumat.

Google+ Tapahtuman voi luoda joko tilapäivityksen yhteydessä tai Tapahtumat sivulta. Teemakuva tai oma kuva yksilöi kauniisti tapahtuman. Tapahtumasta voidaan keskustella ja siihen voi liittää kuvia, joista voi koostaa kuvaesityksen. Android-sovelluksella kuvavirtaa voi lähettää suoraan tilanteesta.

Hieno ominaisuus on tuo otsikossa mainittu. Kun luo Google+ Tapahtuman, se siirtyy automaattisesti omaan (ja kutsuun vastanneiden) Google-kalenteriin.

Viikon kuluttua pidämme lomalta palanneiden työkavereitteni kanssa ensimmäisen maanantai-hangoutin. Tein siitä tapahtuman ja laadin samalla pienen kuvasarjan (voit täydentää, muokata ja käyttää lisenssin mukaan).

PLE: pilvinen some aurinkoistaa elämää

Rutiinien luominen vähentää tiedonkäsittelyn tuottamaa kognitiivista kuormaa. Perinteinen tietokonetyöskentely sujuvoitui oman koneen asetuksilla: työpöydän kuvakkeet, kansiorakenne, selaimen viritykset. Nyt yhä useampi meistä seilaa monen laitteen kautta netissä. Synkronoituvat pilvipalvelut mahdollistavat sujuvien rutiinien luomisen. Palvelut jakautuvatkin jo karkeasti kahteen luokkaan sen mukaan, toimivatko ne kätevästi laitteesta riippumatta vai eivät.

Kesän kaivattu tauko työhön ja opiskeluun siivosi mieleni työpöytää ja innosti organisoimaan oman opiskeluarjen rutiineja uuteen uskoon. Olen havainnut hoitavani työasioita sujuvasti yhä enemmän mobiililaitteilla. Opiskeluakin... mutta bussissa istuessa on ollut työlästä hitaalla yhteydellä etsiä pitkää reittiä kaikkia tarvittavia linkkejä. En todellakaan muista kaikkea verkko-osoitteita ulkoa. Niinpä mietin, että voisin koota kaikki tarpeelliset linkit yhteen aloituspisteeseen.

Aikoinaan ylläpidin ajankohtaisia opiskelulinkkejä omalla kotisivullani, mutta tuo portaalisysteemi on nykymittapuulla ylen hankala ylläpitää enkä olekkaan päivittänyt sivua vuosikausiin. Toisaalta en myöskään ole sitä hävittänyt, koska esihistoriallisilla jäänteillä on oma retroarvonsa. Niin paljon opettelin HTML-kieltä, että opin tekemään kotisivuja. Tunnelmaksi jäi tosiaan kielenopiskelu.

Halusin siis organisoida omat opiskeluasiani niin, että voisin laitteesta riippumatta kätevästi tavoittaa oleelliset verkkopalvelut. Mietin, että Googlen henkilökohtainen työpöytä iGoogle voisi olla oikein hyvä, onhan sille annettu PLE-arvonimi monissa yhteyksissä - siis Personal Learning Environment. Yllätys odotti iGooglessa. Tiedote kertoi, että palvelu lopetetaan 1.11.13 ja mobiilipalvelu jo ensi viikolla 31.7.12.

"iGoogle poistuu käytöstä 16 kuukauden kuluttua 1. marraskuuta 2013. Mobiiliversio poistuu käytöstä 31. heinäkuuta 2012. Mistä tämä johtuu? iGoogle käynnistettiin alun perin vuonna 2005. Verkko- ja mobiilisovellukset ovat kehittyneet sen jälkeen huimasti, ja kaikki saavat nyt räätälöidyt tiedot reaaliajassa hyppysiinsä. Uudenaikaiset sovellukset, jotka toimivat esimerkiksi Chrome- ja Android-alustoilla, ovat tehneet iGooglesta tarpeettoman. iGoogle poistuu käytöstä 1. marraskuuta 2013, joten sinulla on 16 kuukautta aikaa sopeutua muutokseen tai viedä iGoogle-tietosi."

Seurailen someuutuuksia sillä silmällä ja säilön Diigooni. Muistin, että iGooglen kaltainen Netvibes voisi toimia virtuaalityöpöytänä, mutta sen keskeisin ominaisuus on yhdistää samaan näkymään syötteitä eri lähteistä. Tällä kertaa en kaivannut sellaista.

Kuvamuistissani oli Windows 8:aa muistuttava virtuaalinen henkilökohtainen työpöytä, johon voi muokata omia painonappeja. En millään muistanut palvelun nimeä. Somepalveluitahan virtaa kymmenittäin kaikilta asiaan liittyviltä kanavilta. Mutta voi miten kätsyä. Olin bongauksen arkistoinut Diigooni mm. tunnisteella henkilökohtainenetusivu. Ja sehän löytyi, siis Symbaloo. Kun tutustuin palveluun tarkemmin, siitä löytyi useita houkuttelevia ominaisuuksia, kuten:

• hollantilainen alkuperä, jee Eurooppa!
• mahdollisuus lisätä omia kuvia painonappeihin
• yksityisten ja julkisten verkkokarttojen (webmix) mahdollisuus
• opetussovellukset ja -kokemukset (SymbalooEDU)
• sujuva synkronointi mobiilisovelluksen ja verkkosovelluksen välillä

Välilehdille voi lisätä toisten tekemiä verkkokarttasivuja tai tehdä itse lisää. Sivuja (tai mitä nuo painonappinäkymät nyt ovatkaan) voi pitää yksityisinä, jakaa kavereille tai koko nettiväelle. Niitä voi myös upottaa verkkosivuille. Palveluun voi luoda oman profiilin ja linkittää sen Twitterin ja Facebookin kanssa. Symbaloon blogissa vertaillaan palvelua iGoogleen (tulossa siirtoapuri iGooglesta Symbaloohon). Minut löytää tästä Symbaloo-osoitteesta ja oheinen opiskelusivustoni on vapaasti nähtävissä.

Mobiilikäyttö on tärkeää. Symbaloo valloitti juuri mobiilikäyttöliittymällään. Tukee mainiosti myös surffailun alkupisteen laatimista lukutaidottomille, vanhuksille tai vammaisille. Puhelimen käyttöliittymä on selkeä ja surffailu luonnistuu mukavasti.

Monta somea – harhauttavasti yksi käsite

Tietoviikko uutisoi eilen, että some-kupla uhkaa puhjeta seuraavaksi. Se some, josta he puhuvat, on uutisen luettua ihan eri some kuin se, jossa tunnen itse liikkuvani.

Kesäkepeästi mutu-mietiskelin, että on meillä ainakin kolme somea: on (1) kevyen yhteiskunnallisen vastakarvan aktivismisome, on (2) avoimen oppimisen ja luomisen some ja sitten on tuo Tivin (3) bisnes-some (en tiedä, mihin näistä tieteen some sijoittuu, laittaisin sen [1+2] aktivismi+avo-oppiin).

Tiedonvälitys on lööppikierteessä. Liiketoiminta kvartaalikierteessä. Pitäisi olla aina jotain uutta nopeasti kyllästyville kuluttajille. Ensimmäinen some, tuo aktivistisome, on itse tehtyä. Se ei elä ilman mukanaoloa. Aika himmeältä sekin näyttää nykyisin Suomi-somessa. Jaiku kuoli, Qaiku oli hyvä pohja, mutta ihmiset liukenivat, huumori kuoli, elävyys katosi. Twitter kaikkine hyvyyksineen on kapea toitottamisväline ja satunnaisaktivoitumisen tuuba. Suomi-somen Jaiku-aikakaudella mukana oli pienen piirin iloista hurmaa. Jaikua väärinkäytettiin luovalla tavalla. Twitter ei taipunut (juuri) mihinkään.

Facebook ja Google+ Twitterin ohella ovat laventaneet piirejä ja hyvä niin. Varmaan harva jaikuilija koki missään niistä edes haaleaa underground-hurmaa, joka Jaikussa oli melko lähellä.

Bisnes-ratkaisujen tarjonta on laajentunut: entiset joukkotiedotusmainostoimistot ovat brändänneet itsensä someasennossa. Somekouluttajien pätevyyttä sentään vakavasti ja inspiroivasti epäiltiin keväällä Tomin SocialMediocracy.com-blogissa.

Dialogipedagogiikka on hyvä apuri erottelemaan näitä someulottuvuuksia toisistaan (ei mitenkään ainut, tuli vaan ekana mieleen): Aktiivisten kansalaisten, taitavien amatöörien ja antautuneiden harrastajien sosiaalinen media loi Wikipedian ja muita sen kaltaisia. Eka ja toka some siis kuuluvat minä-me-vuorovaikutukseen. Bisnes-some liikkui mahdollistamisen ja hyödyntämisen välimaastossa, painottuen minä-ne/he/se. Mahdollistaminen tarjosi vapaata liikkumatilaa, hyödyntäminen keräsi salakavalasti vertaismarkkinointia ja sen sellaista. En pane pahakseni, jos tämä kupla uhkaa puhjeta. Jopa toivon sitä. Some ei ole kuolemassa (yhteiskunnallisen vastakarvan some ja avoimen oppimisen ynnä luomisen some), ellemme vaivu henkiseen velttouteen. Tai ehkä somesta tulee hippi-punk-ketjun lenkki. Kuollut mutta ah niin ihana. Hmmm...