maanantaina, lokakuuta 08, 2012

Virtuaalipiirtämisen auvo

Ei leviä väri käsiin eikä paperille, ei paina varustelaukku, eikä tyhjene maalipurkki. Täppärillä piirtäminen on yllättävästi jopa paperille piirtämistä helpompaa. Ja sanon tämän, vaikka todella rakastan papereita, värejä ja sitä uppouttavaa tunnelmaa, joka piirtämisessä avautuu.

Aloitin juuri toisen piirrossarjan virtuaalipiirtimillä. Ensimmäinen oli iPadin Paper53:lla toimiva Hipaisuhavaintoja-kuvablogi, johon talletan tunnelmia kosketusnäytöllisten kanssa toimimisesta (ja vähän muutakin). Paper53:stä saa yhdellä napauksella piirroksen lähtemään Tumblr-blogiin. Perjantaina perustin toisen piirrosblogin, joka valmistelee Sometu-verkoston 5-vuotisjuhlia. Kyseiseen blogiin houkuttelen muitakin mukaan (ja ainakin yksi jo saatu)! Siis tervetuloa kurkkimaan ja myös osallistumaan Sometu5v-blogiin. Olen myös piirrellut karttapohjia Thinglinkiin, mm. Virtuaali-Qelluntaille.

Näistä piirrusteluista on tullut sen verran monta kysymystä, että kerron tässä lyhyesti, miten virtuaalipiirtäminen käy. Valitettavasti nämä jutut koskevat nyt vain iPadiä – en millään muotoa haluaisi rajoittua yhteen käyttöympäristöön ja olen Androidia yrittänyt ohella opetella, mutta yhden ihmisen aika ei vain kaikkeen riitä. Facebookista löytyy täppäriryhmiä kaikille käyttöjärjestelmille, joten sieltä kannattaa apuja etsiä (iPad opetuksessa, Android-tabletit opetuksessa, Windows-tabletit opetuksessa ja yleisryhmä Tablet-laitteet opetuksessa).

 Paper53 on riisuttu piirrosohjelma. Valittavissa on muutama erilainen kynä ja väri. Äskeisiä piirtämisiä voi pyyhkiä pois pyörittämällä kahta sormea näytöllä. Piirrokset tehdään vihkoon, joita voi luoda eri teemoja varten ja kansikuvan voi tuunailla itse. Paper53 suuri etu on siinä, että sen kynät reagoivat painallukseen eli jälki on vahvempi ja leveämpi rankemmalla otteella ja ohuempi ja vaalempi herkällä otteella. Paper53 on sovellus, josta olen lukenut kriittisten taitelijoiden myönteisiä kommentteja. Taitavien kynänkäyttäjien käsissä on tällä appsilla syntynyt hämmästyttävää jälkeä. Yksi ikävä puoli on, että Paper53 ei tee kuvia vitivalkoiselle pohjalle. Omiin tarpeisiini kaipaisin valkoista pohjaa. Sen voi toki värittämällä tehdä helposti. Vinkkinä myös se, että ilmaiseen peruspakettiin ostettavat kynät saa pakkauksena hiukan halvemmalla kuin yksitellen, mutta palvelu ovelasti ohjaa ostamaan kyniä lisää yksitellen.

Adobe Ideas on piirtäjälle hintansa väärtti. Maksaa pienen tussipakkauksen hinnan. Tämän appsin valtteina on, että se pyöristää kaikki viivat nätisti, käytössä on tasoja (yksi kuvakirjastosta tuodulle kuvalle ja 7 piirrostasoa), sekä värien että tasojen läpinäkyvyyttä voi liukusäätää, kynän kokoa voi säätää, värimaailma on laaja ja pipetillä voi kätevästi kopioida värin, tosejen järjestystä vaihtamalla voi vaihtaa päällimmäiseksi tulevia osia.

Tänään piirsin eilisellä kävelyretkellä ideoimani kuvan, jolla kerroin siitä, miten viimeisen viiden vuoden aikana (Sometu-verkoston toiminta-aikana) sosiaalisen median palveluita on jo saateltu edesmenneitten joukkoon. Adobe Ideas sallii kuvan skaalauksen nipistämiseleellä suureksi ja pieneksi. Kuvassa sain helposti kirjoitettua Jaikun logoon viimeiseen iihin kuuluvan R:n, mikä olisi paperille piirtäessä vaatinut melkoisen suurta originaalikuvaa. Tein ensin luonnoksen, jonka lopuksi postin. Luonnoksessa kaikki osat eivät olleet sommittelun kannalta oikeilla paikoilla, mutta luonnosta saattoi liikutella vapaasti, joten se sai olla karkea.

Koska Adobe Ideas pyöristää viivoja, värittämisessä pitää olla tarkkana, jos käyttää läpinäkyvyys-toiminnolla haalistettuja värejä, ne nimittäin tummenevat jokaisella kerroksella, mitä taas voi käyttää myös hyödyksi piirtämisessä.

Paperille piirtäessä on todella kinkkistä hyödyntää valkoista. Olen joskus tehnyt munanvalkuaisella värittyvän alueen eliminoimista, mutta se vaatii hyvän paperin. Väriliiduilla ja raaputtamisella voi myös tehdä negatiivipiirtämistä eli siis väritään vaaleaksi ajateltuja kohtia. Paper53 tätä tekniikkaa voi soveltaa myös tosi kivasti. Siellä kynä-työkalu piirtää kaiken muun päälle (ja pyyhekumi).

Adobe Ideas hyväksyy vain yhden kuvan kuvakirjastosta. Tarvitsin erääseen kuvaan useamman hankelogon. Avun antoi SketchBookX, jonka ilmaisversiolla on käytettävissä kolme kuvatasoa, jotka kaikki voivat olla kuvakirjastosta noukittuja ja niitä kaikkia voi skaalata ja kierittää vapaasti.SketchBookX on kätevä mm. kuvan suoristamisessa ja skaalaamisessa. Ilmaisversiossa on laaja valikoima kyniä (siveltimiä). ja värimaailma laaja, myös läpinäkyvyyden sekä viivan leveyden säätäminen vapaata. Sovellus ei reagoi painamisen voimakkuuteen, eikä myöskään suorista viivaa kovinkaan paljoa. Reagointikosketukseen on miellyttävä.

Hyvä piirros-sovellus ei sisällä kaikkea mahdollista. Sovellusten välillä liikutaan kuvakirjaston kautta. Piirroksen voi aina tallentaa iPadin kuvakirjastoon. Muiden laitteiden kanssa kätevin keino on jakaa kuvat Dropboxin kautta (ks. AVO-hankkeen ohje Dropboxin mobiilikäyttöön).

PS. Tässä olevat ruutukaappauskuvat saat suuremmaksi klikkaamalla kuvia.

5 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Nonni,
mahtoi sinusta eilen tuntua tyhmältä, että kyselin Google+:ssa, millä piirrät, kun olit juuri seikkaperäisesti selittänyt asian!

Itsellänikin on nuo mainitsemasi ohjelmat iPadilla (ja vino pino muitakin. Se on vähän kuin uusien siivoushärveleitten ostaminen, niitäkin tulee hankittua sen haaveen varassa, että nyt vihdoin saisi paikat siistiksi. Samalla tavalla, jokainen uusi piirtämishärveli houkuttelee uskomaan, että kyllä mäkin, kunhan saan uudet välineet. Valitettavasti se ei mene niin: pitää myös hiukan olla lahjoja ja jonkin verran jaksamista harjoitella). Sormet ovat kuitenkin jokseenkin epätarkat piirtimet, eli pitäisi vissiin hankkia stylus. Onko sinulla? Mitä suosittelet?

- Sä

PS Opiskelijoille olen suositellut viime keväästä lähtien, että jättävät sanatunnistuksen veks kommenttiasetuksista. Bloggerin parantunut spämmisuodatus on silti pitänyt laatikon siistinä (tosin heidän bloginsa eivät ole yhtä hyvin löydettävissä kuin sinun!). Hyvänä puolena tässä on, että minun ei tarvitse viittä kertaa takoa koodia sisään, kun en millään saa selvää siitä, mitä olisi tarkoitus syöttää! Voisit ehkä kokeilla samaa, niin nähtäisiin, pitääkö Bloggerin filtteri myös hauissa korkealla olevissa blogeissa.

Sun äitis kirjoitti...


Äh,
nythän mä vasta hogasin, että olit tehnyt tämän merkinnän yöllä sen Google+-kyselyni jälkeen. Eli eihän se kysymys sittenkään mitenkään asiaton ollut :)

- Sä

Anne Rongas kirjoitti...

Kiitos vain Sä, olit ännäs kysyjä, joten kirjasin nopsaan nuo vinkkaukset. Kiitos vain puolestasi kommenttisysteemin vinkistä. Laitetaanpa koetukselle.

Anne Rongas kirjoitti...

Sun äitis, kyllä vaan heti rupesi tulemaan roskakommentteja eli palautin sanavarmistuksen. Laitan palautelaatikon blogin kylkeen.

Sun äitis kirjoitti...

Aiks, sori!
Siinä se suosion kiro: mulla ja mun opiskelijoilla on paljon helpompaa, kun lennämme tutkan alla! Kiitos kuitenkin kun kokeilit, nyt voin kertoa opiskelijoilleni, että koodivarmentamatonta autuutta kestää vain sen aikaa, kun on vähän linkattu blogi interversumin laidalla :)

Mutsiis, ihan vakavasti puhuen, säästän älyttömästi aikaa, kun en joudu sanatunnistautumaan mennessäni opiskelijoitten blogeihin kommentoimaan. Uudet kirjainarvoitukset (ja etenkin se valokuvana oleva numero) ovat usein niin sumeita, että joudun takomaan moooonta kertaa, ennen kuin pääsen sisään.