perjantaina, joulukuuta 07, 2012

Bloggerista muutama muisto ja tuoreet ohjeet

Löysin blogit elokuussa 2004. Kirjoitin eWSOY:lle Verkko-oppimisen taidot -aineistoa. Sain suunilleen aivotäräyksen ja maailmaan valkeni uusi ulottuvuus. Piti uida monta ympyrää Kotijärvessä, että ideamylläkkä päässä laantui. Ensimmäisen bloggaukseni kirjoitin 9.8.04 Blogger-blogiin, joka oli siirtynyt 2003 Googlen katraaseen.

Blogger-blogeja on tullut vuosien varrella luotua lukuisia, niistä eloisin tämä Opeblogi, joka alkoi etäesitelmän liitännäisenä huhtikuussa 2006. Tuolloin etäesitelmässä Tampereelle kokoontuneille kirjastolaisille kerroin blogien lisäksi syötteistä. Tänäkin syksynä on harmiteltu somekoulutuksiin osallistuneiden kanssa, miten hitaasti syötteet ovat tulleet tutuiksi. Tässä ensimmäinen etäesitelmäni diasarja, ikää siis kuusi ja puoli vuotta:



Tallensin tuota esitelmää varten tämän blogin varhaisversion, jonka laatimisen olin aloittanut 13.4.06. Tuo versio on saatavilla. Blogin kupeessa oli silloin pieni kartta, joka ei nykyään toimi, ohita siis ilmoitus, joka ensimmäisenä tulee vastaan eli tämä Opeblogi sellaisena, kuin se oli 5.5.2006. Tein myös minuutin mittaisen tiiserivideon (aivan hirveää katsottavaa) kyseiseen koulutukseen osallistuville. Blogien opetuskäytöstä pyydettiin koulutuksia tihenevään tahtiin, joten kokosin myös pienen wikin blogien opetuskäytöstä (luotu 14.6.06).

Muisteluksia riittäisi vaikka kuinka. Mutta otsikon asiaan: kokemusta Bloggerblogista on kertynyt reippaat 8 vuotta. Koskaan mitään ei ole kadonnut. Kaikki on edelleen saatavilla. Kerran Bloggerin muutosrumbassa tämä Opeblogi oli pari päivää jollakin ihmeellisellä sulkulistalla, mutta siitä selvittiin sujuvasti. En tiedä, oliko joku vahingossa liputtanut blogini epäsopivaksi vai oliko kyse jostakin teknisestä häikästä. Ylläpito palveli. Kymmenien Blogger-blogien kanssa siis vuosien kokemuksella pelkkää hyvää sanottavaa. Helppo ja toimintavarma. Mikään ei tietenkään ole ikuista.

Blogger on edelleen suosittu blogipalvelu. Koulutustarpeisiin päivitin tänään Bloggerin perusoppaan, jota saa käyttää lisenssin mukaisesti ja jos lisenssi miellyttää (CC BY-SA 3.0), oppaan sisältöjä pääsee myös päivittämään ja täydentämään (ks. ohje dialta 2).


3 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Nämä muistelemukset vetävät aina haikeaksi. Itsekin tutustuin blogeihin syyskesällä 2004, alkuun tosin tiukasti lukijan ominaisuudessa. Vasta elokuussa 2005 perustin oman blogin Blogsomeen, kun pojan mukaan se oli huomattavasti edistyksellisempi palvelu kuin Blogger. Pohjaa pystyi itse muokkaamaan vapaammin, linkkien ja kuvien lisääminen sujui näppärillä painikkella sen sijaan, että olisi pitänyt kirjoitella koodia yms. Blogsomesta tuli lopulta varsinainen vankila: siinä ei ollut export-nappulaa, joten kaikki arvokkaat viisituhatta kommenttia olivat palvelun vankina! Pitkään ja vakaasti Blogsomekin palveli. Tosin se ei vuosien saatossa mitenkään kehittynyt, esim. Wysiwyg-edioria ei koskaan tullut.

Tänä vuonna pahin pelkoni sitten toteutui: Blogsome ilmoitti lopettavansa! Erinomaisena eleenä lisäsivät viimeisiksi ajoiksi export-namiskan, joten onnistuin ottamaan blogin talteen ja siirtämään Wordpressiin. Kaikki on siis melkein kuin ennen, muttei kuitenkaan ihan: siinä missä vanha sunaitis-blogi nousi Googlen hakutuloksissa korkealle (kun vuosien saatossa siihen ja sieltä oli paljon linkattu), ei "uuteen" sunaitiis eksy hakukoneista millään! Tämä on surullinen seikka kaikkien niihen tuhansien potentiaalisten avunetsijöiden kannalta, joka vuosia löysiät autolämmitystolpan kellon ohjeet blogistani!

Mutjoo, varsinaiseen asiaan: aina pelotellaan, miten siinä sitten käy, kun ilmainen palvelu jonain kauniina päivänä loppuu. Skitchin osalta olen joutunut tekemään surutyö, mutta blogipalveluihin olen laillasi ollut tyytyväinen. Opiskelijoitten kanssa käytän pääasiassa Bloggeria. Se kun on niin perin selkeä. Wordpressissä viehättäisi mahdollisuus määritellä merkintä kerrallaan salaisuus/julkisuus (voisi olla pääosin avoin blogi ja kaikkein henkilökohtaisimmat reflekoinnit voisi silti jakaa vain ohjaajan kanssa), mutta siitä en tykkää yhtään, kun Wordpress ei enää tue iframe-koodia ja upotukset menevät sitä myöten hankaliksi! Sikspäs Blogger on suosikki opetuskäytössä.

Anne Rongas kirjoitti...

No mutta oih. Muistan, miten noina aikoina kiertelin Bloglines, Blogsome, Edublogs, WordPress... Bloggerissa houkutteli tarina, kolme nuorta jälliä autotallissa. Aloituskäyttöliittymä oli jo silloin with 3 easy step. Sattumaa. Ei ollut ketään, ei kerta kaikkiaan ketään, keltä kysyä. Ei kysymispaikkaa. Ulkomaalaisia foorumeita. Tilasin Amazonilta pari klassikkokirjaa, kuten Rebecca Boodin Weblog Handbook. Ja sitten suon keskeltä löytyi teitä suomisomen Koskelan Jusseja ja Almoja.

On muuten outoa, että Bloggerin kommentoinissa edelleen pitää osata hötömölöä, jos halua klikkailtavia linkkejä. Toki kyse on spämmin suodattamisesta, mutta muttaa... muutenkin Bloggerin kommentointisysteemi ei ole ihan paras.

Tämä seurantaan ja linkityksiin: Sun äitis uudessa WordPress-kodissaan.

Anne Rongas kirjoitti...

Vielä pikkuvinkkinä Sun äitis: ihanan Skitcin saa iLaitteille ilmaiseksi ja nykyään se toimii Evernoten kanssa yhteen. Minulla meni Evernote-liittymisvaiheessa jumiin koko Skitch, mutta nyt se toimii taas (tallettelin aina omalle koneelle). Nykyään käytän Voilaa, jossa on lisäksi mm. ruutukaappausvideon tekeminen.