lauantaina, maaliskuuta 05, 2011

Hurrit somehurmasivat – poliitikoista ei hajuakaan

Vaalit ovat jättäneet rauhaan, kun en tilaa paperisia sanomalehtiä enkä katso televisiota. Lupaus oli ilmassa, että nyt politiikka solahtaa sosiaaliseen mediaan. Mutta eipä ole vielä tullut vastaan mitään. Ihan rauhassa kaikelta vaalihumulta saa olla. Minä suodatan itse, mitä luen ja mihin verkostoidun. Mutta toki, jos joku hurmaa, siihen törmää.

Suomenruotsalaiset räjäyttivät pankin hurmauskoneellaan ja Senjallaan. He osasivat valjastaa nykynetin niin mainiolla tavalla kaikkia inspiroivaan käyttöön, että kiireen vilkkaa mallia yhteiskunnallisen vaikuttamisen puuhaihmiset! Kyllähän me netissä ja toreilla hiippailevat osallistumme, jos se on mielekästä, hauskaa ja siitä saa jotain itselleen.

Hurrinhurmauskone-blogissa kerrotaan, että Senja opettaa sinulle ruotsia -Facebook-sivuilla on käyty kahdessa kuukaudessa 2 miljoonaa kertaa. Siis 2 miljoonaa!

Suomenruotsalaisten suomenkielisillä sivuilla toimii nyt abiapu, jonka ideana on sparrata yo-kirjoituksiin valmistautuvia suomenkielisiä ruotsin opinnoissa. Idea abiapuun lähti seinäjokelaiselta abilta, Mari Hernesniemeltä. Hän itse valmistautui kokeisiin sparraajan kanssa. Niinpä samaan malliin 12 suomenruotsalaista julkkista lupautui mukaan chattäilemään ja skypettämään abien kanssa. Ja Senjan FB-sivuilla toimii myös jatkuva vertaisapu käännösten kanssa.

Voin vain kuvitella, miten mahtavaa olisi samaan tyyliin toimiva kansanvallanhurmauskone, jossa tunnetut (ja tuntemattomat) ehdokkaat, edustajat ja ministerit välillä chattäilisivät meidän kansalaisten kanssa ja selittäisivät, mitä tarkoittaa natojäsenyys tai tasavero.

Muut kielet ovat ainakin napanneet idean: nyt voi maistella viroa Samun kanssa ja saamea Lenan kanssa. Tai mikä näistä nyt sitten olikaan ensimmäinen ja mistä idea, ehkä näitä löytyy ulkomailtakin. Mutta abiapu ainakin härmäläinen keksintö, oiva sellainen! Eikä hurmaavien hurrien suosio ainakaan viestittele, etteikö ruotsin kieli kiinnostaisi.

4 kommenttia:

Matti kirjoitti...

Hieno idea! Ns. pakkoruotsista saadaan mielenkiintoinen oppiaine. Olisi varmaan suomalaisen koulujärjestelmän mietittävä uusia keinoja kieliopetukseen ja tässä olisi hyvä idea. Kävisi myös kieliopetuksena muullekin väestölle.

Anonyymi kirjoitti...

Lämpät kiitokset kauniista sanoista. Hurrinhurmauskone pyörii yhteisön toimesta ja harrastusvoimin silkasta rakkaudesta oppimiseen, kieliin ja monikulttuuriseen Suomeen. Kiva jos siitä on ollut hyötyä ja iloa :)
Idean isä on muuten Samu-serkku. Hän on pyörittänyt "Samu opettaa sinulle Viroa" -sivua Facebookissa jo useiden vuosien ajan.
Tervetuloa kaikille os. http://www.facebook.com/senjaopettaa. t. fröken Senja

Virtuaalijänkä kirjoitti...

Asiaa!
Sosiaalinen media merkitsee digitaalisen viestinnän osallistavaa käännettä, ja siinä Senja on breikannut. Uranuurtaja Samu on luonut erinomaisen pohjan leikkisälle kielen ja kulttuurin opettelulle Facebookissa. Lena on iloinen päästessään virtuaalijänkänsä kanssa tähän joukkoon.
Dearvvuođaiguin Lena

http://www.facebook.com/Lenaopettelee

Anne Rongas kirjoitti...

Senja, Lena & co, teette aivan huippujuttuja. Kiva kuulla myös pientä taustahistoriaa Samu-serkun roolista. Tulipa mieleeni, että sosiaalisen median jujun oivaltaminen oppimisen näkökulmasta ei ehkä välttämättä tapahtu koulumaailman sisällä, koulumaisesti ja opettajamaisesti katsomme asioita liian kapeasti ja menneeseen nojaten. Mieli avoimeksi, luovuus ja ilo liikenteeseen eli olen Baleen kanssa samaa mieltä, koulujärjestelmässä on syytä ottaa opiksi.