Viime maanantaina koulullamme oli aikuisopiskelijan viikon tapahtuma. Kahvipöydässä tuli rupateltua lasten ja lastenlasten syntymäpäivistä ja lahjatoiveista, kuten siitä, että sekä 3- että 18-vuotta täyttävä toivovat lahja-autoa, että eipä näytä toiveissa suurta kekseliäisyyttä olevan.Keskiviikko-iltana ensimmäisen jakson viimeisellä tunnilla sitten nuo veikeät ja sydämelliset opiskelijamme löivät meikäläistä puulla päähän, no ei nyt ihan kolkaten vaan ilahduttavaisesti, puuautolla. Aleksi-pojanpoika, tuo 3-vuotissynttäritoiveen esittäjä, on muutaman kerran käynyt psykologian oppitunneilla ja niinpä "opiskelijakollegat" muistivat pienellä puisella punaisella paloautolla.
Pienen pojan mieleen on jo jäänyt myönteisiä koulumuistoja. Lahjayllätys ilahdutti paitsi varsinaista saajaa myös ope-mummoa. Samalla tuli jälleen kerran mietittyä sitä, miten huomaaminen, asiaan tarttuminen, toisen ajatteleminen, hyvä ajatus ja sen osoittaminen, pienet sanat ja pienet teot, ovat merkityksellisiä, suuria.
Viime viikolle mahtui useita pieniä hetkiä kiitoksen sanoja, pienestä ilahtumista. Kuten pienen pienen jaetun Twitter-lauseen suuruus. @Lyyraplus oli perjantaina nähnyt sen vaivan, että jakoi Twitterin kautta pienen ajatuksen: "Pekka Räihä & Matti Rautiainen: Kiireessä opiskelijalle ei jää aikaa ajatteluun ja opiskeltavien asioiden ymmärtämiseen."
Ajatus osui suoraan siihen, mitä olimme juuri muotoilemassa Vainion Leenan kanssa tulevan Tiedosta-lehden artikkeliin. Artikkelin ideana on slow learningn, hidas oppiminen (ei oppimisvaikeutena vaan seulomisena eli ei yritetä väkisin oppia kaikkea mahdollista vaan jotain hyvin ja syvällisesti, silti myös infovirtauksessa mukana eläen).
Olin hotellissa, kun luin Lyyraplusan viserryksen (tweetin). En ensihakemalla löytänyt netitse lähdettä, joten kysyin häneltä twitteritse (olemme "vain" nettituttuja), että mistäs tämän tiedon sait ja vastaus tuli pikapuoliin, että Hesarissa kirjoittivat ja netitse selvisi, että Vieraskynä 8.10.09. Kiittelin tietty välittömästi, koska tiedosta oli suuri ilo ja apu. Hyvä käytännön esimerkki siitä, miten nettiystävällisyys auttaa naista työ-mäessä.
Sillä hetkellä ei ollut pääsyä Hesariin ja artikkelin deadline oli muutaman tunnin päässä. Siispä kyselin Qaikussa, jos jokua ystävällissielua huvittaisi avittaa. Ja huvitti, sain artikkelin kolmena kappaleena käsiini tuossa tuokiossa, sekä valokuvana, pelkkänä tekstinä sähköpostissa että pdf-tiedostona.
Toki verkko-Hesarikin olisi voinut sen toimittaa, mutta euro maksuruljansseineen muutamasta lauseesta nykyisen vapaan informaation maailmassa tuntuu pöljältä (varsinkin kun päivän koko lehden saa samalla eurolla kuin edellispäivän lehdestä yhden artikkelin). Mielestäni verkko-Hesarilla saisi olla asiakastili, jonne voisin tallettaa vaikka kympin ja sillä saisi sitten esimerkiksi juttuja tyylin 1 000 merkkiä viidellä sentillä tai jotain sinne päin. Omalle tilille pitäisi saada myös talletettua ostetut jutut, että niihin pääsisi myöhemminkin kätevästi käsiksi (kuten esimerkiksi Editalla hankittujen digiaineistojen suhteen). Mikromaksulla kuluttaisin verkko-Hesaria ihan reippaasti. Enkä voi tajuta, että opiskelijahintaisen digilehden tilaaminen on kalliimpaa kuin paperilehden tilaaminen. Suuri osa opiskelijoista on ympäristötietoisia ja pääsee nettiin jatkuvasti. Nettilehti voisi olla erittäin hyvä tuki opiskelulle, jos siihen pääsisi kohtuullisesti käsiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti