Into ja pedagoginen rakkaus

Parempi maailma. Herneenpalot. Säpinää. Meidän on luotava uusi kuva ihmisestä. Sota apatiaa vastaan. Aika mielenkiintoista lukea eri lähteistä punkin 30-vuotis synttärijuttuja. Joo joo, 30-vuotis. Eräs selitys kertoi, että punk oli markkinavoimien masinoima trendipelleilmiö. No ehkä. Jossain. Mutta sen siivellä eli niin paljon ei-kaupallista sosiaalista luovuutta, ettei tuo selitys ainakaan minua juuri liikuta. Mutta monet Suomi-punkin biisit liikuttavat edelleen. Eniten Pellen Gabriel. Ja ruokakuntaamme kuuluu 2000-luvun punkkarityttö. Ajattelua omilla aivoilla. Jotain, mitä Immanuel Kant peräänkuulutti, vaikkei uskonutkaan, että naisista olisi moiseen, nousemaan henkiseen täysi-ikäisyyteen.

Viime viikot olen tehnyt kohtuullisen... eikun kohtuuttoman paljon töitä. Nautiskellen kyllä, flow-fiiliksillä, vaikka samalla harmissani siksi, että eräistä hyvistä asioista on samalla ollut luovuttava. Mummon murulle Aleksille on vieläkin hyppykiikku ostamatta. Arg. Bloggaaminenkin on ollut vaisua. Elämä On. Olen lukenut kirjaa The Mind gym - hallitse aikaasi. Herkkukirja. Monet jenkki-kikkapoo-oppaat ovat yököttäviä, mutta ainakin minuun tämä tehoaa, sillä kyse ei ole yhden asian ja yhden teorian kumartamisesta.

Into merkitsee sitä, että käytän aikaani motivoivaan ja merkitykselliseen toimintaan. Säpinää. Maukan moorrotisaha pärähtää käyntiin. Pedagoginen rakkaus on lempeää huolta olevasta ja etenkin tulevasta. Perjantaina Aleksi saa mummolta hyppykiikun.