Millaisissa jälkitunnelmissa SoMeTime 2010 -tapahtumasta kotiin? Oskari Uotisen Facebook-kommenttiin tuli kirjoitettua ensimmäinen pohdinta (ja päässä sihisee into kirjaeväslöydön vuoksi: Peter Senge kumppaneineen: The Necessary Revolution: Working Together to Create a Sustainable World). Oskari Uotisesta tapahtuman aikana hyvä videonäyte Tuija Aallolta YouTubessa.
Laivalla piirtelin Unkelon ja Tunkelin esittämään rajoja ylittävän yhteis-sometimen tunnelmien nosteissa iloitsevaa ja sivusta seuraajaa, joka näkee vain someuskovaisuuden hörhöulottuvuuden. Kumpikaan ei ole kokokuva vaan osatotuus. Silti olen vahvasti kallellaan intoilun puolelle. Se ei vahingoita ketään, saa iloiseksi ja täyttää toimintatarmolla. Into saa liikkeelle yksilön ja yhteisön flown. Eikä se ole vähämerkityksellistä. Silti viisautta on myös nurinpäin ajattelussa ja synkistelevässä epäilyksessä, jos siinä latistuksen mankeleitten maailmassa ei tarvitse elää.
Näin siis Oskarin Facebook-seinälle:
Kylmä, kova ja keskinäiskilpaileva työelämä ei tee kenellekään lopulta hyvää vaikka optioita ja bonuksia tipahtelisikin. Äärimmäisen kiinnostavaa lukea nyt netistä kriittisiä ääniä, niillekin on sijansa. Eivät kaikki ole jutellaan-kuin-vanhat-kaverit -tyyppejä, hali voi olla jollekin päällevyöryvää, mutta siinäkin on lopulta aika helppo lukea toisen vastaanottimia ja löytää yhteissävel.
Sosiaalinen media tulee toimintakulttuureihin ja vuorovaikutustyyleihin sisälle, jos annamme tilan variaatioille ja poikkipuolisuudelle. Iso paha susi ei puhku ja puhalla nurin joustavaa verkostoliimalla keskinäissidoksin kasattua. Enää ei tarvita jyhkeää kivilinnaa vaan kevytkin voi kestää myrskyn.
Olen täpinöissäni yli rajojen avautuvasta vastuullisesta ja tarpeeksi leikittelevästä yhteistyöstä. Luovaa, jos ei sekin sana olisi kaluttu loppuun.
maanantaina, toukokuuta 24, 2010
Miten tasoittelisit verkkotäydennyskoulutusta? #tv0
Miten paljon tähän pitäisi varata työaikaa? Kuinka kauan menee sosiaalisen median opetuskäytön oppimiseen?
Olemme ideoineet Avoimet verkostot oppimiseen AVO-hankkeessa virtuaalisen roadshown (lihasmassan roudailu on työlästä, aikaavievää ja kallista, joten roudataan vain sisältö ja ohjaus). Ensimmäinen pilotti vedettiin viime talvena (asiakkaan työtiloissa). Tuotekehittelyä jatketaan kesän aikana ja oheispalveluakin on luvassa podcast-sarjan ja online-klinikan avulla.
Työstämisen yhteydessä tulivat vastaan nuo usein aiemminkin kuulemani kysymykset tarvittavasta ajasta. Koska kyse on verkossa tapahtuvasta täydennyskoulutuksesta, johon jokainen osallistuu omista lähtökohdistaan ja omilla tavoitteillaan, ei vastausta voi muotoilla tyyliin x tuntia. Muotoilin siis karkeasti kolmeen tasoon ja vähän omista tavoitteista ja olemassa olevasta osaamisesta riippuen liukumavaraa tähän tapaan (bussimatkalla kirjoiteltua jalostamatonta tekstiä):
Tasot 1-3 oman tavoitteen mukaan (1=tulla tietoiseksi asiasta, 2=harjoitella käytäntöä, 3=soveltaa opittua)
Tasolla 1 yhden osion työmäärä on 1-2 tuntia ja koostuu etäluennon seuraamisesta sekä verkkoaineistoon tutustumisesta.
Tasolla 2 osion työmäärä on noin 2-6 tuntia lähtötasosta riippuen ja edellisen lisäksi työskentelyyn kuuluu osioon kuuluvien harjoitusten tekeminen ja reflektoivaan keskusteluun osallistuminen.
Tasolla 3 sukelluskurssilainen edellisten lisäksi vie opittua omaan työtoimintaansa tai muuhun käytännön arkeen ja tekee mahdollisesti jatkosuunnitelmia soveltamisesta sekä esittelee aihetta mahdollisesti myös työkavereilleen yms. jolloin aikaa kuluu kaikkineen 4-16 tuntia ja toki syventymisen laajuudesta riippuen enemmän.
Olemme ideoineet Avoimet verkostot oppimiseen AVO-hankkeessa virtuaalisen roadshown (lihasmassan roudailu on työlästä, aikaavievää ja kallista, joten roudataan vain sisältö ja ohjaus). Ensimmäinen pilotti vedettiin viime talvena (asiakkaan työtiloissa). Tuotekehittelyä jatketaan kesän aikana ja oheispalveluakin on luvassa podcast-sarjan ja online-klinikan avulla.
Työstämisen yhteydessä tulivat vastaan nuo usein aiemminkin kuulemani kysymykset tarvittavasta ajasta. Koska kyse on verkossa tapahtuvasta täydennyskoulutuksesta, johon jokainen osallistuu omista lähtökohdistaan ja omilla tavoitteillaan, ei vastausta voi muotoilla tyyliin x tuntia. Muotoilin siis karkeasti kolmeen tasoon ja vähän omista tavoitteista ja olemassa olevasta osaamisesta riippuen liukumavaraa tähän tapaan (bussimatkalla kirjoiteltua jalostamatonta tekstiä):
Tasot 1-3 oman tavoitteen mukaan (1=tulla tietoiseksi asiasta, 2=harjoitella käytäntöä, 3=soveltaa opittua)
Tasolla 1 yhden osion työmäärä on 1-2 tuntia ja koostuu etäluennon seuraamisesta sekä verkkoaineistoon tutustumisesta.
Tasolla 2 osion työmäärä on noin 2-6 tuntia lähtötasosta riippuen ja edellisen lisäksi työskentelyyn kuuluu osioon kuuluvien harjoitusten tekeminen ja reflektoivaan keskusteluun osallistuminen.
Tasolla 3 sukelluskurssilainen edellisten lisäksi vie opittua omaan työtoimintaansa tai muuhun käytännön arkeen ja tekee mahdollisesti jatkosuunnitelmia soveltamisesta sekä esittelee aihetta mahdollisesti myös työkavereilleen yms. jolloin aikaa kuluu kaikkineen 4-16 tuntia ja toki syventymisen laajuudesta riippuen enemmän.
keskiviikkona, toukokuuta 19, 2010
Käyntikortti
Hämmennyin eilen. Tilanne oli videoneuvotteluyhteys Yhdysvaltoihin, teemana sosiaalinen media opetuskäytössä. Paikallinen suomalainen nuori liikemies aloitti presentaationsa jakamalla paperisia käyntikortteja lähiosallistujille. Paperiset käyntikortit kuuluvat itselläni eksoottiseen menneisyyteen lankapuhelinten (minulla on sellainen edelleen, vaikka käytän sitä vain kerran viikossa) ja nuoltavien postimerkkien (harrastin postimerkkeilyä vielä aikuisiällä) luokkaan.
Käyntikorttien jakaminen käynnisti ketjureaktion ja puolet paikalla olleista jakoi tilaisuuden lopulla paperisia käyntikortteja. Hämmennykseni heräsi juuri sillä kohdalla: pitäisikö minullakin olla paperilappuja jaettavana. Mutta onnekseni kukaan ei antanut minulle käyntikorttia vaan ohitti kommentilla: mehän olemmekin jo... ja viittaus osoitti nettiin, sosiaaliseen mediaan.
Silloin aikoja sitten teetimme Alkuvoiman omia käyntikortteja. En varmasti liioittele, kun sanon, että tuolloin 90-luvun alussa oli harvinaista, että maanviljelijä jakoi käyntikortteja verkostoitumistarkoituksessa. Minulla on niiltä ajoilta tallella paksu käyntikorttikansio (kuva yllä). Samaa asiaa ajaa nykyisellään nettinäkyvyys ja profiilit eri palveluissa.
Aihe nosti mieleen myös Andrea Vascellarin käyntikortin. Paperittoman.
sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010
Tietosuojaa ja LeMill koulutustoteutuksessa
Tarmo Toikkanen näyttää mainiota mallia, kuinka LeMill-palvelun voi valjastaa etä-lähikoulutuksen toteutukseen ja samalla myös mahdollistaa sisältöjen hyötykäyttö ja kierrätys kenelle vain. Kokonaisuus käsittelee tietosuojaa ja tekijänoikeuksia. LeMill-kokoelma-sivusta saa myös upotuskoodin ja tulos näyttää tältä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


