sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Yhteistoimin, yhteisvoimin

koulussa_kotona3_web
Piirsin aikoinaan tämän kuvan kertomaan jotain siitä, mitä etäopiskelu on. Mukana on omaa kokemustani ja toivettani. Etäopiskelu on hyvin paljon yksin ihmettelemistä, kaukana kaukana. Lähellä erilaisten ihmisten kohdatessa kysytään ja löydetään. Kaukaa voi liittyä tähän tutkimisen taikapiiriin - katkoviiva kai kuvaa tiettyä hataruusulottuvuutta tässä liitoksessa.

Yhteinen syntyy helposti, kun olemme yhdessä. Keskimmäinen vauvani on juuri armeijassa ja juttelimme eilisiltana aiheesta. Yhteiset konkreettiset kokemukset yhdistävät. Mutta lapseni totesi samalla, että pari kuukautta armeijassa on yhdistänyt paremmin kuin vuosikaudet koulussa. Koulu, varsinkin nykyinen lukio, ei tue yhteisöllistä toimintaa. Tottakai armeijan tavoitteet ovat erilaisia. Mutta jos ajatellaan tosimielellä sitä, millaisia taitoja tulevaisuudessa ja nyt tarvitaan työelämässä ja maailman hoitamisessa, niin ensi sijassa yhteistyön taitoja.

Monimutkaistuva maailma toimii monien aivojen verkottumisella. Open source menestystarinana on loistoesimerkki tästä. Muistan jo nuoruudessani tuijotelleeni kuuta: tuonne ovat ihmiset menneet. Ei kukaan yksin, yhden ihmisen saavutuksena vaan yhteisin voimin, valtavalla osaamisen yhdistämisellä (sinänsä pidän typeränä tuhlata energiaa ja osaamista moiseen).

Lukio-opettajana yo-kirjoitusten kynnyksellä suren jälleen kerran sitä, miten tutkinto ohittaa tärkeän osaamisen alueen: yhteistoiminnan ja sosiaalisen tiedonmuodostuksen taidon. Suomalainen yo-tutkinto mittaa hyvin yksilöä, mutta samalla se ohjaa koko lukio-opetusta yksilövalmennukseen.

Verkko voi luoda voimistuvia katkoviivoja yksilöstä toiseen. Ajatusten aksoneita ideoitten ja innostuksen levittämiseen. Verkko on verkkojen syntymiselle otollinen paikka. Verkko voi rohkaista niitä, jotka yksin etsivät uutta suuntaa oppimiselle tai opetustyölle.

Äsken saamani palautteen herättämänä jälleen mietin sitä, miten yksinkertaiset asiat vievät meitä eteenpäin. Kuten se, että joku sanoo: tuo on hyvä juttu tai että noin minäkin ajattelen! Siksi kannustankin sinua: sano tänään edes yhdelle ihmiselle jotain kannustavaa.

4 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Tuo piirros kuvaa sitä tapaa, jolla toivon parantavani maailmaa. Luokanopettajana pyrin vaikuttamaan siihen ympäristöön, jossa toimin, luokkaani. Oppilaani vievät oppimaansa koteihin ja kyseenalaistavat asioita siellä; tv:n katseluun, energian säästöön, kierrätykseen ym.

Anne Rongas kirjoitti...

Kerran olin Pomarkussa puhumassa henkisestä hyvinvoinnista muutosten ahdistamille maanviljelijöille. Sali oli täyteen ihmisiä, jotka kaikki kaipasivat kannustusta ja tukea. Pyysin nostamaan käden pystyyn, kuka on viikon aikana antanut kannustusta ja tukea edes yhdelle kaverille. Tulos oli alle 5%. Verkostojen ja rihmastojen suuruus on siinä, että sinun kylvämäsi hyvä viesti välittyy yhden kautta monelle. Valitettavasti kyynisyys ja evvk-asenne leviävät samaa reittiä. Mutta silti, hyvä alkaa pienistä todellisista teoista ja ajattelulla on väliä. Uskoa ja toivoa työhösi, opettaja jolla on ihanteita ja sanottavaa, jättää aina jälkiä pieniin mieliin :-)

(Kuvassa muuten tarkoituksella ryhmän ympärillä on lämmintä ja aktiivista punaista.)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kiva tuo poikasi kommentti armeijasta! Että siellä oppii yhdessä tekemistä. Näkikö hän sen positiivisena asiana? Oma esikoisemme lähtee kesällä armeijaan ja toden totta toivon, että yksinpuurtaja saisi vihiä kuinka hauskaa ja opettavaista on tehdä yhdessä asioita.

-VirtuaaliAnu-

Anne Rongas kirjoitti...

Heips! Minulla on tosiaan jo toinen poika armeijassa ja molemmilla on paljon myönteistä sanottavaa paikasta. Armeija on kouluttamisen ammattilainen. Se käsitys, mikä meillä ulkopuolisilla on, on usein hatarien mielikuvien mukaan syntynyt (tyyliin Uuno Turhapuro tai Joonas Hytönen armeijan leivissä).

Pari opiskelukaveriani (aikuiskasvatustiede) on ollut armeijalla töissä ja heidän esittelemiensä projektien kautta olen saanut vihiä, että esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö on aika mallikasta armeijassa. Esikoisenikin eräs muistorikkaimmista kokemuksista taisi olla simulaatiosota Suomenlahdella. Jotenkin rauhanaatteisena siviilinä nuo sisällöt tuntuvat hyytäviltä, mutta monta muuta asiaa näyttäytyy oikein hyvänä siellä sammaleenvihreissä. Toisaalta ei armeija sovi kaikille ja nykyään sieltä aika paljon laitetaankin pois niitä, jotka eivät systeemiin sopeudu. Hyvä juttu on myös se, että erilaisille tyypeille pyritään löytämään paras mahdollinen paikka eli suuntautumisvaihtoehtoja on aika paljon.

24 h yhdessä hitsaa sakkia yhteen erikoisella tavalla.