Otsikon sanamuodoin kuvasi pohjoinen mobiilin sosiaalisen median yrittäjä Eero Leppänen tuntemuksiaan 11.5.09 lähetetystä Voimala-ohjelmasta, jossa kohteena oli sosiaalinen media.
Katsoin viime torstaina (21.5.) ohjelman (joka löytyy Areenalta vielä kuun vaihteeseen). Kuuntelin myös 18.4.09 lähetetyn Ajantasan lauantaivieraan (kuultavissa syksyyn saakka), jossa Voimalassa aivotutkimuksella sosiaalista mediaa vastaan argumentoinut Jaana Venkula kertoi laveammin ajatuksistaan.
Voimalan lähetyksestä käytiin kiintoisaa keskustelua Qaikussa.
Minäkin, Leppäsen Eeron tapaan, otin kyseisen Voimala-ohjelman pikkasen henkilökohtaisesti. Ensin täytyy kuitenkin antaa tunnustusta siitä, että ohjelmaan oli saatu jännitettä ja erilaisia ihmisiä. Hyvä ohjelma saa katsoja ja kuulijan virkeäksi. Toiseksi, kun kohta argumentoin Venkulan ajatuksia vastaan, tunnusta, että tietyllä tasolla ymmärrän, mitä hän ajaa takaa ja olen monista asioista samaa mieltä, vaikka päädynkin erilaisiin johtopäätöksiin.
Kommentoin vain sosiaalipsykologi Jaana Venkulan sanomisia. Hän kertoi molemmissa ohjelmissa luopuneensa sähköpostin käytöstä, koska huomasi, että opiskelijat yrittivät sitä kautta kysellä häneltä pikaohjeista siihen, miten saisivat gradunsa valmiiksi. Hän kertoi, ettei sinänsä vastusta tekniikkaa ja oli aikoinaan suuren atk-keskuksen suhdetoimintahenkilönä.
"Liiallinen keskittyminen pelkästään tähän tietotekniseen maailmaan siis verkossa elämiseen niin se tuottaa esimerkiksi masentuneisuutta ihmisille, sehän on vain kuvitteellista toimintaa, sehän on vain niiden ohjelmien mukaan toimimista, mitä mikäkin kone sallii ja se kaikki tapahtuu vain pään sisässä ja sormia käyttämällä, joka on hyvin vaatimaton liike..."
Venkula korosti, että merkittävät aivotutkijat (mm. muuan neuropsykologi) todistavat nyt aivotutkimuksella, miten tärkeää on käsillä tekeminen, arkiset rutiinit, vaikkapa siivoaminen. Olisi ollut hauskaa, että hän olisi nimennyt nämä "merkittävät" tutkijat. Kuulosti kovin vahvasti mm. Susan Greenfieldiltä.
Venkulan tulkinta sosiaalisesta mediasta tuntui kummalliselta. Sosiaalipsykologin luulisi hahmottavan sosiaalisen median olellisen ulottuvuuden, sosiaalisuuden. Mutta ei, Venkula vetosi siihen, että ihmisen on aivotoimintojensa vuoksi ylläpidettävä konkreettisia taitoja ja toimittava välittömässä maailmassa.
Miksi itse olen viehättynyt sosiaalisesta mediasta? Tärkein argumentti on ehdottomasti se, että ihmiskunnalla on jo nyt ja vielä hurjemmin tulevaisuudessa suuria yhteisiä ongelmia ratkottavana, samalla, kun matkustamisesta tulee yhä tuomittavampaa tuhlausta. Avoin tiede, avoin informaatio, kollektiivinen ongelmanratkaisu ja avoin demokratia, jonkinlainen wikitulevaisuus, on mielestäni merkittävä toivon pilkahdus. Ajatukset matkustavat kevyesti, ihmiset ovat kotiseudullaan ja silti kohdataan ja luodaan yhdessä.
Koen niin, että nyt me vasta opettelemme alkeita siitä, mitä voimme tehdä yhdessä ja mitä voisimme saada aikaan. Kannatan myös tuotannon siirtymistä immateriaaliseen muotoon (vaikka toki tuotteiden tuottamiseen, jakeluun ja nauttimiseen tarvitaan materiaalisia laitteita).
Eero Leppäsen lailla oudoksuin Voimala-ohjelman pääkaupunkikeskeisyyttä. Välimatkoihin on kevyt suhtautua, kun pääsee ratikalla kirjastoon ja fillarilla yliopistolle. Eero havainnollisti yli 200 kilometrin työmatkaa. Itsekin säästän joka viikko lukuisia kilometrejä verkkoyhteyksillä.
Parasta tietenkin on se, että sosiaalinen media tarkoittaa kavereita, juttuseuraa, työntekoa yhdessä, auttamista, älyttelyä, hupailua.Venkula ihannoi käsillä tekemistä. Minä olen tehnyt ensimmäisen työurani ruumiillista työtä. Koko ikäni olen ollut harras käsityöihminen (kuvitin erääseen aineistoon käsittämisen käsi-käsittää-päällä). Mutta en pidä mielekkäänä asettaa vastakkain nettiä ja netin ulkopuolista toimintaa.
Verkossa tapaa paljon toiminnallisia ihmisiä ja hyvää seuraa jaloihin taitoihin perehtymiseen. Inari Gebhard esimerkiksi opettaa laulua netin kautta, Tarmo Thorström jakaa nypläysideoita (kurkkaa korviksia). Lista olisi pitkä.
Pieniä lapsia ei kannata laittaa tietokoneen ääreen kasvamaan. Eivät normaalit lapset edes kykene. Mutta kyllä pienikin lapsi voi iloita kaikenlaisista koneista, kuten vaikka digikamerasta (esim. Aleksi 2,5 v).
Venkula esitti, että lasten ja nuorten masentuneisuuden taustalla on se, ettei tehdä käsillä. Minä nyt kumminkin ottaisin ihan ensteksi isiltä ja äideiltä pois viinapullot, ennen kuin syyttäisin nettiä.
Kun on tullut hikisenä mätettyä paikasta toiseen kaikkea, mitä nyt maalla mätetään, paskaa ja paaleja eniten, niin romanttisuus käden töiden kanssa on eri kehyksessä, kun hieman toisenlaisessa maailmassa tennis- ja golfkentillä eläneillä. Vain onnekkaat käden töistä nautiskelijat (eli harrastajat) tuntevat aivoissaan oivallukset ja säkenöinnin. Ne, jotka joutuvat käden töillä elättämään perheensä ja maksamaan velkansa, no... tekevät osansa ja ovat hyviä ihmisiä. Mutta vain saattavimmat (vähävelkaisimmat) heistä jättävät hengentuotteita jälkipolville.
Pikkasen otin henkilökohtaisesti. Vaikka olikin hilpeää katsella ja kuunnella sitä vähättelyä, varoittelua ja tuohtumusta, jolla sosiaaliseen mediaan suhtauduttiin mainitussa Voimala-ohjelmassa, niin toisaalta otti päähän, että tuossa sitä nyt oli taas niitä, joita kuunnellaan. Netistä mitään tietämättömiin uppoaa.
