lauantaina, maaliskuuta 03, 2012

Teknologiakasvatuksen puolesta

Syyskuun lopulla 1980 kirjoitin manuaaliblogiini elikäs päiväkirjaani koulussa näin:
"Mikähän siinä on, että xx (oppitunti) ei oikein inspiroi. Tämä tuntuu jotenkin jauhamiselta. Epämiellyttävää. NN:n (open) äänikin alkaa tuntua väsyttävältä. Kysymykset vyöryilee. Sävyt, äänähdykset, kiekaukset, hyppelyt, korostukset kaatuvat päälle. Voi mikä jippo. Nauroin makeasti. Sain fyssan kokeista 9-. Huvitti. Aloin toissailtana puol yheksältä lukee. Vähän laskuja katoin, mut en yhtään laskennu. Ja ysimina. Se yxskin lasku oli ihan huuhaa homma. Pistelin arvioista jutun. 6 pointtia. Sähköoppi on minusta mukavaa. Ja elektroniikka. Siihen perehtyy innolla. Pitäis rohkeasti vaan ryhtyä kaikkea tekemään, kokeilemaan, keksimään, yrittämään kaikenlaista. Pojat oppii silleen ihan kummasti. Lähetään pois tunnilta."
Skuuppailin äsken juttuja Avoimeen oppimiseen ja hoksasin vasta Hesarin Vieraskynän (Tapani Kananoja 27.2.2012), joka taisi olla viikolla Harto Pöngän nostaman Facebook-keskustelun yhtenä pontimena (tai sitten ei, Harto viittasi vain tuoreeseen perusopetuksen tuntijaon esitykseen).

Kananoja kirjottaa:
"Peruskoulun opetussuunnitelmassa teknologia esitetään kokonaisuutena, jota tulisi toteuttaa joka oppiaineessa. Fysiikassa teknologiakasvatus voidaan hoitaa vain teorian kannalta. Luonnontieteiden tunneilla ei jää aikaa luovaan rakenteluun, ja toisaalta luonnontieteiden opettajilta puuttuvat taidot ohjata sovelluksia. Käytännön toteutukset voidaan opettaa vain teknisen työn tiloissa.

Teknologian opetuksen tulisi olla kaikille yhteinen, sukupuolirooliton oppiaine. Kaikkialla yhteiskunnassa lisääntynyt tekniikka vaatii oman kansalaistaitonsa samoin kuin aikoinaan opittiin käsityötaitoja kotien tarpeiksi. Teknologisen lukutaidon hallinta edistää selviytymistä elämässä.

Teknologiakasvatuksessa opitaan luovaa innovointia, tuotesuunnittelua ja tuotteiden valmistamista omien suunnitelmien pohjalta. Se antaa virikkeitä koko ikäluokalle, avaa siten tytöillekin ovia teknisille urille ja turvaa työvoiman saannin niille tuotantoelämän aloille, joista Suomen vienti koostuu."

Ymmärrän, että asiaa voidaan argumentoida puolesta ja vastaan, hyvillä perusteilla. Minä nyt tässä menneen 18-vuotiaan itseni kanssa argumentoin vahvasti puolesta. Muistan erittäin hyvin, miten haikailin koulussa kuviksen ja matikan yhteisopetuksen perään, miten oli mahtavaa keksiä omasta päästä juttuja käsityötunnilla, miten fysiikka imi kuin magneetti. Mutta jotain puuttui. Vuodesta -80 on jo 32 vuotta aikaa. Jotain puuttuu edelleen.

Aikuisessa elämässä olen usein ollut tilanteissa, joissa on pitänyt osata ratkaista asioita sekä käsillä että aivoilla. Elämyksinä muistan ne tilanteet, kun likkakaverin kanssa korjattiin aamuyöstä putkilypsykonetta tai yksikseni rassasin sikalan vuotavan juomanipan kuntoon. Ja mikä riemu, kun parin viimeisen viikon ajan protoilimme yliopisto-opinnoissa lisätyn todellisuuden peliä rakentelemalla mobiililaite pahvista ja muovista.

Olen käsityöihminen, hallitse koukkuamiset, batiikit, neulahuovutukset, lovileikkaukset, fransuilut, dreijjaukset (no en voi kehua, mutta) ja muut mukavat. Ymmärrän, että koulumaailmassa on ollut iso askel jo kovan ja pehmeän yhdistäminen, puukkojen ja puikkojen välisen rajan kaataminen.

Nyt olisi mahdollisuus täyttää aukko, joka on osaavan Suomen huippujuttuja. Kun ajattelen sitä iloa ja riemua, mitä hyvin toteutettu teknologiaoppi tuottaa. Älyn ja käden yhdistäminen, reaalisen ja digitaalisen yhdistäminen. Keksivä oppiminen. Se lumous, joka viritti kuusivuotiaan itseni Hämeenkylän aitassa, isoisän taskunaurista purkaessa.

Harto ehdotti Facebook-keskustelussa:
"Mielestäni aika hyvä uusi oppiaine olisi jotain, jossa yhdistyisi netti/some, teknologiakasvatus ja design. Briteissä on kuulemma design & technology -aine, josta voisi ottaa pohjaa."

En voisi olla enempää samaa mieltä. Ehkä seuraavat 32 vuotta vielä menee...

8 kommenttia:

milaja kirjoitti...

Design & technology, vau, kuulostaapa hienolta :)

Leena Helttula kirjoitti...

Olen aivan samaa mieltä. Kuvaamataidon tunteja pitäisi kuulemma lisätä ja toivon todella, että opetus on muuttunut siitä mitä se oli 70-luvulla. Suvussa on todella hyvä piirtäjiä, mutta taito hyppäsi minun ylitseni siirtyen äidiltäni tyttärelleni. Tietokoneiden käyttö motivoisi minuakin.

Käden taidot eivät todellakaan aina tarkoita uuden luomista vaan siihen voisi ottaa mukaan vanhan korjausta. Minä tosin kuulun siihen sukupolveen, jolle ei opetettu puu- eikä teknisiä töitä. Fysiikan kytkennöistä sentään onneksi pääsin osalliseksi. Tosin olen vieläkin kitkerä siitä, että tyttönä sain kemian/fysiikan töitä vähemmän kuin pojat, kun piti olla kotsan tunneilla!!!

Timo Rainio kirjoitti...

Oli loppuviikosta ilo olla palaverissa Teknokas -teemaan (www.teknokas.fi) liittyen Tekniikan akatemian ihmisten (http://www.technologyacademy.fi/) kanssa. Akatemia on perustettu organisoimaan Millenium -palkintoa. Keskusteluissa tuli ilmi mm. yksi mielenkiintoinen ero Nobelin ja Milleniumin välillä on se että Millenium palkintoa jaettaessa tärkeää tieteellisen merkittävyyden lisäksi se kuinka teemaan liittyen jo on toteutunut ja voidaan tulevaisuudessa rakentaa sovelluksia ja liiketoimintaa.

Innovaatio terminä on aivan liian kulunut. Tykkään kuitenkin ajatuksesta että siitä puhuttaessa joudutaan miettimään kuinka idea ja ajatus (teknologinen, tieteellinen, taiteellinen, kaupallinen, jne) toteutetaan toimivaksi laitteeksi, tuotteeksi ja palveluksi asti. Tätä kai teknologiakasvatuskin parhaimmillaan voisi olla ja silloin siitä ei selviä yhdistämättä näitä usein varsin keinotekoisia tieteen- tai oppiaineiden rajoja.

Anne Rongas kirjoitti...

Tätä miettiessä on tullut mieleen ne koulukokeilut, joissa on luovuttu yhden opettajan ja yhden luokkaryhmän työtavasta. Esimerkiksi Kentin perusopetuksen kokeilussa on koko koulurakennus suunniteltu ihan uudella tavalla, siellä väkisin ryhmät kohtaavat ja oepettajat tekevät yhteistyötä arkkitehtuurin vuoksi. Myös Aalto Desing Factoryn esittelyssä korostettiin sitä, miten pienillä ratkaisuilla luodaan kohtaamisen ja yhteistyön tiloja. Tilojen joustava käyttö ja muut protoilua ja käsityötä tukevat fasiliteetit mahdollistavat monenlaisen työskentelyn.

Mitä oppiminen on? Millaista oppimista kaipaamme? Eri ikäkausien huomiointi on tärkeää. Sitä useaan otteeseen on tullut ihmetellyksi, miten osalla lapsia ja nuorisoa oppimisen into kuolee. Normaali lapsi on innokas oppimaan. Sata vuotiaita tutkittaessa havaittiin heidän pitkäikäisyydessään yksi yhteinen piirre: uteliaisuus. Passiivinen asema oppijana, passiivinen, vaikutusvallaton asema aikuisessa elämässä – molemmat vähentävät hyvinvointia.

Tämä on todella mielenkiintoinen aihe mietittäväksi.

milaja kirjoitti...

Myös Heinävaaran koulu on avoimen oppimisympäristön mukaan rakennettu koulu: http://heinavaarankoulu.jns.fi/index.php?1136

Arto Lohi kirjoitti...

Aihe on mielenkiintoinen ja tärkeä. Teknologiakasvatuksen (OPS:ssa Ihminen ja teknologia) ja muunkin uuteen mediaan liittyvän käsittelemisessä peruskoulussa on varmasti suuria eroja koulujen ja opettajien välillä. Koulutilajärjestelyjen ja koulun toimintakulttuurin lisäksi eroihin vaikuttaa myös opettajien oppimiskäsityksen ja tegnologiataitojen erot.

"Oppiminen ja tegnologia" (H.Pönkä) oppiaineena on kannatettava asia. Tulisi kuitenkin tarkoin miettiä, missä laajuudessa sillä on mahdollisuudet menestyä peruskoulussamme. Jos uutta oppiainetta tuodaan kerralla kaikille luokka-asteille, aiheutetaan varmuudella vastarintaa opettajien keskuudessa. Se koettaisiin viestinä: "Se mitä te olette tähän saakka tehneet on tarpeetonta tämän rinnalla." Jos some, teknokas, digimedia ym. ovat tämän päivän perustaitoja, lukutaito, matemaattinen ajattelu ja sosiaaliset taidot ovat PERUSperustaitoja, jotka on kuitenkin hallittava ennen muiden taitojen opiskelua, eikä niiden tuntimääristä voi merkittävästi tinkiä.

Luontevalta tuntuisi tuoda "Oppiminen ja teknologia" oppiaineeksi 5-6. luokkien luonnontieteellisten aineiden kokonaisuuteen yhden vuosiviikkotunnin laajuisena esim. fysiikka-kemiaan yhdistettynä. Opettajien perus- ja täydennyskoulutusta ko. sisältöihin on edelleen johdonmukaisesti jatkettava.

Anne Rongas kirjoitti...

Viisasta puhetta Arto. Jos mennään ryminällä äärestä laitaan, joudutaan odottelemaan vuosikymmeniä todellisia muutoksia. Perusperustaitojen varaan rakentuu paljon. Toimintaa ja tekemistä kaipaisi.

Harto Pönkä kirjoitti...

Arton kommentti sisälsi pitkälti sen, mitä olin tulossa nyt tänne kirjoittamaan. :) Eli "oppiminen ja teknologia" kuvaa paremmin sitä, mitä se uusi oppiaine voisi olla.

Näkisin kuitenkin niin, että 5.-6. luokka on aivan liian myöhään. Etenkin oppimis- ja yhteistyötaitojen opettelu alkaa joka tapauksessa 1. luokalta lähtien, tietenkin, joten sinänsä sen ei tarvitse tuoda hirveästi uutta alemmilla luokilla verrattuna nykyiseen. Uutena oppiaineena po. sisällöt saavat kuitenkin uuudenlaista painoarvoa. Olen varma, että luokanopettajat ottaisivat tämän ilomielin vastaan. Kerrankin olisi aika ja paikka harjoitella oppimaan oppimista irrallaan muista sisältöpaineista.

Esimerkiksi: kuinka paljon matematiikan tunneilla ehditään nykyisin harjoittelemaan oppimistaitoja? Vai onko silloin painopiste kuitenkin opettajajohtoisessa opettamisessa, jotta pysytään varmasti ja turvallisesti oppikirjan pitkälti sanelemassa aikataulussa mukana?

Entäpä sitten teknologia? Kauanko kestää, että tabletit ovat jokaisella ekaluokkalaisella repussa mukana? 2. luokkalaiset käyttävät nettiä jo sujuvasti nyttenkin. Kyllä nettiin ja someen liittyviä tietoja ja taitoja pitää voida saada koulussa jo ainakin 2. luokalta lähtien.