sunnuntaina, toukokuuta 08, 2011

Äly-aktiivi-kosketus eli pedateknologiaa kiitos

Yritän jatkuvasti muistella, millä nimellä niitä nyt pitäisikään kutsua. Opetushallitus taitaa suosittaa kosketustaulua, vaikka heidän sivuillaan esitelläänkin European Schoolnetin interaktiivisten esitystaulujen tehokkaan opetuskäytön ohjeet. Nimipulmaa kuvaa edellä mainitus julkaisun suomennoksen saatteen aloituskappale: "Kaikkialla Euroopassa kaikilla tasoilla toimivat kasvattajat ovat interaktiivisten esitystaulujen eli äly- tai aktiivitaulujen käyttöönoton eri vaiheissa."

Paras nimitys oli Hesarilla syksyllä 2009, kun uutisoivat Helsingin hankkivan interaktiiviset valotaulut kaikkiin kouluihinsa, siis luokkien seinälle, ei koulujen katolle. Uutinen korjattiin samana päivänä, mutta toimittaja käytti systemaattisesti valotaulua, joten kirjoitusvirhe se ei ollut.

Markun näkemyksiä kosketustauluista -blogissa pohdiskellaan mukavasti taulun nimitystä ja otetaan kantaa aktiivitaulun puolesta. Ja erityisesti jakamisen kulttuurin puolesta. Hankalaa aloittaa, jos ei ole edes yhteiastä sanaa, jolla puhua uudesta vempeleestä.

Nimitykset vakiintuvat hiljalleen. Mielikuvat kiinnittyvät nimiin ja vaikkei nimi miestä pahenna tai taulua, mielikuva kuitenkin virittää aivojamme. Ensisijaisesti soisi nyt pedagogisten kollegaverkostojen luovan ja levittävän viisautta äly-aktiivi-kosketus-interaktiivi-esitys-jakamis-taulujen kanssa toimimiseen. Siihen olisi mainiot edellytykset ja kaikki hyötyisivät. Luovuutta, oivalluksia, arjen puurtamista, yritys-erehdys-oppimista. Jakoon vaan. Hatunnosto Markun näkemyksiä kosketustauluista -blogille. Tietääkö kukaan lisää aiheesta nettiin jakavia?

EDIT: via EduCOSS-blogi: "Opinsys on käynnistänyt tiedonkeruutalkoot äly- eli kosketustaulujen Linux-yhteensopivuuden kartoittamiseksi. Opinsys kerää tietoja ja julkaisee ne suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi."

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Itse olen käyttänyt interaktiivinen kosketustaulu -termiä. On se kieltämättä vähän sanahirviö, mutta kertoo toisaalta aika hyvin, mistä on kysymys.

pikkulahti kirjoitti...

Minä pidän termistä älytaulu. Eikös ole älynäyttöjäkin? Finglish valtaa alaa varmasti laajenevassa määrin, kun käännöksiä pähkäillään.