Varjo-IT on näemmä noussut jälleen puheenaiheeksi (mainittiin tässä blogissa kaksi vuotta sitten). Onhan se aika älytöntä kansantalouden tuottavuuden kannalta, että töitä tehdään laitteilla, jotka vaativat vartin latautuakseen käyttökuntoon. Äskettäin istuin Tampereelta Helsinkiin aamujunassa naisen vieressä. Hän pääsi koneelleen vähän ennen Riihimäkeä. Manasi, että tätä tää on aina. Ehtii aamukahvit juoda sillä aikaa, kun kone käynnistyy. Itse olin ehtinyt siinä ajassa naputtelemaan yhden koulutuspäivän ohjelman ja hoitelemaan läjän viestintää. Omalla koneellani.
Vekkuleita ovat esimerkiksi edelleen käytössä olevat muutaman kymmenen megan sähköpostilaatikot ja henkilöt, jotka ilman huolen häivää lähettelevät 5 Mt pdf-tiedostoja.
Organisaatioiden koneisiin isketään sellaiset ohjelmat ja paketit, että tuorekin kone saattaa olla aika nopeasti etanan tahdissa. Tuntuu, että kiristetty ruuvi on väärässä paikassa. Esimerkiksi opettaja tarvitsee hallinnon konetta vain pari kertaa kuukaudessa, jos sitäkään (monissa hallinnon sovelluksissa on web-käyttöliittymä). Kuitenkin opettajalle lykätään käteen (jos lykätään) hallinnon asetuksilla varustettu läppäri, jonka mobiiliominaisuuksilla ei ole juuri arvoa, koska koneella ei pääse verkkoon koulurakennuksen ulkopuolella, jos edes sielläkään kaikissa paikoissa.
Marco Mäkinen puhuu asiaa ja EVA:n raporttia sosiaalisesta mediasta suomalaisyrityksissä odotellaankin nyt mielenkiinnolla – julki 5.5. ja ennakkohehkutusta viritellään Facebookissa sekä YouTubessa: Senja Larsen, Mikko Hyppönen ja yllä oleva Marco Mäkinen. Raportti lupaa kertoa karvaasti, miten jälkijunaan Suomessa on jääty. Ihan en kaikkien tiisereittein väitteitä noin vain niele, niin ne on varmaan tarkoitettukin, pureksittavaksi. Mutta tämä Mäkisen on niin totta joka sana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti