Näin kävi tällä viikolla koulutuskeikalla. Monet olisivat kaivanneet toiminnallisempaa otetta ja vähemmän teoriaa. Tämä on aina hankalaa tasapainoilua somekoulutuksissa. Otin opikseni niin, että yritän jatkossa osata vielä tarkemmin sopia etukäteen, mitä tehdään. Jos työpajoja toivotaan, niihin pitää saada ihmisiä, joilla on samanlaisia tarpeita. Työpajan koko ei voi olla myöskään kovin suuri tai muuten tarvitaan useampi kouluttaja ja mielellään useampi tila. Varsinkin auditoriossa on hankalaa tarjoilla kättä pidempää.
Sosiaalinen media näyttäytyy työvälineinä ja niiden kautta pääsee kiinni siihen, mitä se nyt onkaan, uusi työtapa, yhteisöllinen tuottaminen, verkostomainen toiminta jne. Mutta toisaalta työvälineet eivät ole jutun juuri. Kyse on ihmisten välistä toimintaa koskevasta muutoksesta. Työvälineet on loppujen lopuksi melko nopeasti opeteltu (sisältävät ohjeita ja ovat geneerisiä). Iso juttu on muuttaa ihmisten toimintaa eli siis muuttaa omaa toimintaansa. Toisia ei juuri voi muuttaa.
Ihan niinkuin Claes Andersson totesi viikonlopun Iltalehdessä (tuli kotiinkannettuna): lääkkeitä ottaa kyllä, mutta elämäntapojen muuttaminen onkin yllättävän vaikeaa. Asenteet ovat aikuisella melkoisen pysyviä. Uuden oppimisen edessä on usein vanhan poisoppiminen. Sosiaalisen median kohdalla käy herkästi niin, että kaikki uusi tulee vanhan päälle. Lopputuloksena on suma, tukko ja ähky.
Laadin tänään nelkä miniluentoa aiheesta, löytyvät Some hanketyössä -wikistä, otsikon Sosiaalinen media on viidakko -alta. Ja Slideshare-palvelusta myös, mittaa slidecasteilla on 5-8 min. En nyt tiedä, onko näistäkään sen kummemmin iloa kenellekään. Sekaan vaan, kaverin kanssa. Siitä se viidakko tokenee. Naks tapahtuu päässä, kun rauhoittaa itsen, ettei kaikkea tarvitse eikä varsinkaan yhdellä kertaa. Verkostoissa hilluminen kannattaa. Löytyy vertaisia auttamaan mutkissa ja ylämäissä.
4 kommenttia:
Totta joka sana toimintakulttuurin muutoksesta ja muutoksen aikaansaamisen haasteellisuudesta. Kun toimintakulttuuri viimein muuttuu yksilötasolla (joka mahdollistaa myös laajemman organisaatiotason muutoksen), niin myös organisaation on pystyttävä luopumaan osasta vanhoja toimintatapojaan. On nimittäin raskasta, tehotonta ja mahdotontakin pitää menestyksellä yllä yhtäaikaisesti sekä vanhaa että uutta toimintakulttuuria. Usein kuulee myös sanottavan, että mistä resurssit uuteen toimintatapaan? Tosiasiassa ainakin julkisella sektorilla taitaa olla turha odottaa mitään lisäresursseja uuden toimintakulttuurin toteuttamiseen. Ainoa tapa on se, että luovutaan ainakin osasta vanhaa toimintakulttuuria ja saadaan sitä kautta resurssia toimia uuden mukaisesti! Mutta usein halutaan säilyttää vanha tapa uuden rinnalla ja siihen meillä ei taida olla varaa...
Niin samanlainen kokemus itselläni oli lauantaina! Joko toivotaan, että kolmen tunnin kurssilla saisi haltuun kaikki mahdolliset välineet tai sitten ollaan sitä mieltä, että mitään uutta ei tarvita. Kaiken heti haluava pettyy, kun omalle tekemiselle jää niin vähän aikaa ja se toinen tyyppi ahdistuu jo uusien sanojen määrästä ja kytkee itsensä tästä en hyödy mitään -moodiin.
Jotenkin sitä omaa "kaiken kertomisen intoaan" kai pitäisi oppia rajoittamaan, ettei osallistujalle tule ähky. Toisaalta sen verran vermeiden käyttöä pitää demota, että opettaja näkee, miten ko. työkalua voi käyttää pedagogisesti, ei pelkästään temppujuttuna. Nuo slidecastisi ovat siitä näkökulmasta mainiot.
Minulla on just tänään illalla videomiitti ruotsalaisten opiskelijoitteni kanssa. Kaikki ovat (toivottavasti, en ole vielä tsekannut!) eiliseen mennessä uppineet esseen Etienne Wengerin Communities of Practisen pohjalta.
Ensimmäisestä slidesharestasi tuli mieleen, että minäpäs kanssa laitan opiskelijat rakentamaan yhteistä miellekarttaa Communities of Practicestä. Laitan siihen muutaman alkuhaaran valmiiksi ja annan heidän lähteä jatkamaan. Kiitos taas kerran!
Koen tämän kouluttajana kehittymishaasteeksi. Suhtaudun hartaudella palautteeseen ja yritän punnita, miten sen pohjalta parantaisin omaa toimintaani.
En ole vieläkään löytänyt kultaista keskitietä, mutta samaan tuskaan on hyvä palata. Jos vertaan siihen tilanteeseen, missä itse olin kesällä 2004 hiffattuani blogit ja siitä sitten vähin eri muita näppäriä vermeitä, niin nyt kumminkin löytyy kanssakulkijoita. Silloin oli aluksi kovin yksinäistä ja surina päässä oli reipasta. Nykyisin on myös suomeksi saatavilla opasteita kirjoista lähtien, mitä ei vielä tuoloin ollut.
Lohduttaudun siis hitusen sillä, että tiedollisen ristiriidan herättäminen voi olla juuri se tärkeä etappi, josta ihminen jatkaa eteenpäin muiden apujen turvin.
Viestintälotta kertoi tänään blogissaan maistiaiskurssista. Hyvä tapa etsiä itselle sopivia toimintamuotoja ja -ympäristöjä on hypätä sekaan ja kokeilla. Toki siinäkin menee pää pyörälle mutta huumoria kehiin. Kehittelimme muutama viikko sitten blogien ja mikrokanavien kiertoretkeä ja siitä monet tykkäsivät, kun pääsi ilman käyttäjätunnus-salasana-rumbaa kokeilemaan.
Tuota opastettujen retkien ideaa olemme väläytelleet matkatoimisto Somessa.
Tänään oli Umamilaisten kanssa puhetta tästä sirpaleisuudesta ja moninaisuudesta: elämme edelleen netin kivikautta. Odotettavissa on sujuvampaa integroitumista. Ainakaan tällä hetkellä ei tietoturvan vuoksi voi hitsata oikein kiinteästi kaikkea yhteen, mutta ehkäpä näitäkin ongelmia ratkotaan. Itse kuvittelen leijuvan käyttöliittymän, joka on henkilökohtainen ja siirtyy laitteesta toiseen ja johon on viritelty sekä omat verkostot että työvälineet.
Saman porukka totesi myös, että kaverin kanssa on hyvä edetä. Jeesaa toista, siitä se lähtee. Ja usein lohduttelen, että hei, netissä on myriadi sivua, jos sinne jotain laitat, niin vaikka se siellä melko tehokkaasti säilyykin, niin toisaalta, jos nyt ihan normijuttuja nettiin laittelee, niin ei niitä yleensä sieltä kukaan näe. Esim. meikäläisen nettijutuista ei monikaan naapuri tai sukulainen tiedä yhtään mitään – sanoo piip vaan, jos tietää hii hoo :D
Aika harvalla ihmisellä on aikaa kokeilla. Ja toisen tekemiset taas eivät aina ole suoraan siirrettävissä omiin juttuihin, mutta askel kerrallaan.
Ja ikinä ei tule valmista, se nyt vaan on sellaista :) ärsyttävää ja hauskaa, ei voi siis olla koskaan myöskään kovin hyvä ja liian ylpeä, mikä on tervehenkistä.
Lähetä kommentti