keskiviikkona, joulukuuta 02, 2009

Kotkan oppilasverkossa sosiaaliset verkostot kielletty – paitsi Facebook

 EDIT: Tilanne ohi, syynä tietoturvapäivitys.

Oli eilen tullut tiedote Intraan ja siinä sitten ihmettelin luokassa, kun ei kurssien verkkosivuja saa näkyville. Otin ne kännykälläni auki, olisin näyttänyt dokumenttikameralla kännykästä, mutta dataprojektori oli rikki. Liitu ja leuka pelasti, mutta en tiedä, olisiko sitäkin sisältöä pitänyt vähän suodattaa.

Kuva tilanteesta (klikkaa kuvaa, näet suurempana):


Ja näin selkeästi asiasta tiedotettiin, perusteita ei kai tarvita, eikä mitään listaa sallituista ja kielletyistä saati tietoa siitä, missä päätös ja valinta on tehty:



Qaikussa aiheesta sukeutui pieni keskustelu (Qaikuun pääsi koululta, Twitteriin ei).

Ja sitten tuli kirjoitettua pieni pohdintaa, jos jotain tiedotusvälinettä vaikka kiinnostaisi:

Hei,

ajattelin, että saattaisi kiinnostaa siellä tiedotusvälineistönkin puolella tämä asia, kun tässä viime päivinä on muutenkin kohistu kovasti Suomen tietoyhteiskuntakehityksen jäämisestä muiden maiden jalkoihin.

Kotkan ATK-keskus ei enää päästä koulujen oppilasverkosta sivuille, jotka on listattu johonkin "Social Network" -listaukseen. Asiasta on eilen ollut Intrassa lyhyt tiedote (liitteenä), jossa ei kerrottu perusteita, ei sitä, miksi näin tehdään eikä sitä, missä päätös on tehty.

Suljettuja ovat mm.

Wikispaces (jota voi käyttää tähän tapaan koulussa http://psyka5.wikispaces.com/, maailmalla jo reippaasti yli 100 000 Wikispaces-wikiä, esimerkiksi Karhulan ja Hämeenlinnan lukioitten yrittäjyyskasvatuksen hankeyhteistyötä toteutetaan Wikispaces-wikin avulla ja samalla säästetään mm. kokouskustannuksissa ja ajassa)

Twitter (joka tuli tunnetuksi esimerkiksi Barak Obaman vaalikamppanjassa ja jota esimerkiksi opetusministeri Henna Virkkunen ja kansanedustaja Jyrki J. Kasvi käyttävät säännöllisesti, ja joka on ahkerassa käytössä esimerkiksi Yleisradiolla, Kotkan aikuslukiolla Twitter välittää tiedotteita opiskelijoitten Verkkopenaaliin http://www.peda.net/veraja/kotka/aikuislukio/opiskelu mm. automaattisesti Google-kalenterista http://twitter.com/kotkanaiklukio)

Ning (jossa on toteutettu ansiokkaasti niin kuvataiteen http://ku3mediakuvis.ning.com/ ja äidinkielen http://sanaonteko.ning.com/ kuin filosofian http://filosofia1.ning.com/ kurssien vuorovaikutuksellisia tehtäviä.

Suljettuja ovat myös Live@Edu, jota tuotiin Suomeen mediakohinan saattamana Microsoftin lahjana Suomen koululaitokselle Matti Vanhasen USA_n vierailulta, samoin työelämän verkottumispalvelu LinkedIn, kirjan ystävien Library Thing, joka on käännetty suomeksi ja integroitu Helmet -tietokantaan ja sopii vallan hyvin kirjallisuuskasvatukseen. Kiellettyihin kuului myös Diigo, joka on tutkivaan oppimiseen ja netin sisältöjen kriittiseen arviointiin sopiva keskustelu- ja sosiaalisten kirjanmerkkien jakamisen palvelu.

Enempää en ehtinyt iltaopetuksen ohessa testailemaan. Kummastusta herätti se, että esimerkiksi opetuskäytössä melko toisarvoinen Facebook oli sallittujen joukossa.

YouTube on ollut kielletty jo aikoja. Sitä käytetään esimerkiksi yliopisto-opetukseen Tampereella ja maailmalla se on erittäin suosittu kouluopetuksen apuväline.

Opiskelen Tampereen yliopistossa hypermedian maisteriohjelmassa, tutkimuskohteenani on sosiaalinen media ja oppiminen. Toissaviikolla olin kuuntelemassa Virtuaalikorkeakoulupäivillä Henna Virkkusta, opetusministeriä, ja viime viikolla virtuaaliopetuksen päivillä Timo Lankista, Opetushallituksen pääjohtajaa. Molemmat kantoivat suurta huolta Suomen tietoyhteiskuntakehityksestä ja siitä, miten koulujen mediakasvatus hoidetaan. Molemmat nostivat esiin sosiaalisen median opetuskäytön mahdollisuudet.

Olen juuri laatimassa sosiaalisen median lukiokurssia, joka alkaa ensi maanantaina Turussa, seuraavalla viikolla Hämeenlinnassa ja kevääksi oli toivottu Kotkaan. Kotkassa sitä ei voi toteuttaa, mikäli sosiaalisen median keskeiset opetuskäytön ilmaiset verkkopalvelut on suljettu. En osaa kuvitella, että Kotkan ATK-keskus ryhtyisi asentamaan kaupungin palvelimelle vastaavia Open Source - tai lisenssimaksullisia verkkopalveluita, joita on kyllä olemassa. Ne vaativat jatkuvaa ylläpitoa ja luormittavat kaupungin palvelimia.

Sosiaalisen median lukiokurssin opetussuunnitelma
http://somenlukiokurssi.wikispaces.com/Kurssin+sisalto

9 kommenttia:

Armi kirjoitti...

Hyvä homma, että otit tämän esille. En tätä ole aiemmin tullut ajatelleeksi, mutta kyllähän meiltä opettajilta pitäisi edes kysyä, mitä välineitä ja miksi me käytämme. Ja tehndyt päätökset saisi myös perustella jotenkin.

Kirjoitinpa minäkin pikku jutun. Kuvaan kokemuksiani Ning-keskusteluista.

Leena Helttula kirjoitti...

Jotenkin niin tyypillinen tilanne. Sulut tehdään outojen kriteerien perusteella ja mutu-tuntumalla. Todennäköisesti monia pienempiä sosiaalisen median sivustoja ei ole estetty, kun niistä ei tiedetä.

Onko teillä käytössä joku oppimisalusta, jota oletusarvoisesti kuuluisi käyttää? Sitähän ei osata kuvitellakaan, että joku tekisi muita sisältöjä kuin monisteita, joita oppilaat saavat sitten tulostella...

Jyrki J.J. Kasvi kirjoitti...

Eihän tuo voi olla tottakaan. Hyvä esimerkki siitä, miten suodatuksesta päättävät eivät tiedä, mihin yhteyksiä oikeasti käytetään. Valitettavasti Kotkassa (kuten monessa muussakin kunnassa) on jäänyt lukematta kirjastoseuran selvitys suodatuksen toimimattomuudesta ja haitallisuudesta. Tätä kannattaa luetuttaa:

http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/seura/mediakasvatus/suodatus

Jarmo T. kirjoitti...

Hatunnosto Annelle aktiivisuudesta tämän suhteen - tosin jo työkalujen merkitys työtehtävien hoidossa riittää varmasti aktivoitumaan: itse olisin vastaavassa tilanteessa osittain kyvytön hoitamaan työtehtäviäni: kuitenkaan omaksi huonoudeksi tai ammattitaidon puutteeksi en sitä laskisi - ehkä enemmän kyse organisaation kyvystä elää ja tukea tätä päivää..

Etenkin huoli vaikutuksesta opiskelijoiden oppimiseen välittyy aidosti ja tämän suhteen ei voi kun tsempit toivottaa asioiden pikaisen ratkeamisen puolesta.

@jyrki "Eihän tuo voi olla tottakaan." Mutta miten tottakaan on jo nyt monessa koulussa - mutta etenkin, mikä on kehityssuunta yleisesti (Suomen oppilaitoksissa)? Tässä lienee entistä näkyvämpi debaatti paikallaan -> kun tuota avointa yhteiskuntaa ei ainakaan tämän esimerkin mukaisella teoilla tehdä, right?

Outi kirjoitti...

Jotenkin vaikuttaisi siltä, että Kotkan päättäjät tarvitsivat koulutusta saattamaan tietonsa ajan tasalle. Olen monessakin yhteydessä viime päivinä paasannut, miten tämä suomalaisten "hyvä tietotekniikkaosaaminen" näyttää tulevan määritellyksi 90-luvun osaamisvaatimusten kautta. Näin se sitten ilmenee päätöksentekotasolla.

LeenaVai kirjoitti...

Harmillista, mutta totta - ei taida olla ainut oppilaitos, jossa ATK puoli käyttää yksipuolisesti valtaansa. Liian eriytyneet toiminnot, joissa on sekoitettu pääprosessit ja tukiprosessit. Aktiivinen ja innovatiivinen opettaja joutuu usein tässä tilanteessa tosi kiusallisiin tilanteisiin,kun systeemi ei oikein pysy mukana. Mutta tsemppiä Anne. Vain asioiden esille nostaminen vie näitä juttuja myös eteenpäin. Mutta harmillisen hidastahan yhteisen linjan löytäminen tuntuu olevan. Olemme esim HAMKissa koonneet oikein ohjausryhmän, jossa on mukana ATK, opetusjohtaja, tutkimusjohtaja, verkko-opetuksen tuki, viestintä ja kirjastokin ja yhdessä pyritään ratkomaan näitä ongelmia. Ja kyllä keskusteluun menee todellakin aikaa - yhteisen kielen löytäminen on jo vienyt vuoden ja että päästään yhteiseen päätöksiin vie varmaan vielä enemmän. Mutta nöyttää siltä, että vähitellen jotain yhteistä näkemystä on löytymässä. Ja helposti näemme kielletään kaikki mitä ei tunneta ja mitä itse ei osata. ATK ihmisten ongelmana on usein jo se,että he tekevät työtänsä aika paljon ns normaalina työaikana ja omassa toimistossaan - näin esim etätyöskentelyn ongelmat ja ajasta ja paiksta riippumattomuus ei oikein kohtaa heitä - on siis tärkeää saada heitä mukaan "eläviin" oeptuskäytön ongelmiin mukaan. Niistä kokemuksista on tullut paljon hyviä yhteisiä ajatuksia ja käytäntöjä. Mutta mielenkiintoinen teema ja hyvää keskustelua tästä on syntynyt. Taitaa olla tekemistä ennenkuin meillä onavoimet oppimisympäristöt,mitkä mahdollistavat aktiivisen kansalaisuuden ;-)

antero kirjoitti...

Hyvä kun nostit tärkeän asian esiin. Tuntematta asian taustoja tarkemmin näyttää kuitenkin kovasti siltä, että tässä(kin) tapauksessa valta ja asiantuntemus eivät kohtaa. Ja kun toteutustapa tiedottamattomuuskäytäntöineen näyttää lähinnä tsaarinaikaiselta hallintokulttuurilta, on hatunnostoin arvoinen teko jos joku opettaja saadaan vielä innostumaan ja kehittämään omaa opetustaan sosiaalisen median avulla.

Anne Rongas kirjoitti...

Älämölö auttaa, nyt esto on purettu ainakin Wikispacesta, Ningistä ja Twitteristä. Mutta itse asia on, että näistä asioista pitäisi olla yhteisen sopimisen käytänteet. Kiitos vain ATK-osaston Helpsdesk ja älämölöön osallistuneet!

Anne Rongas kirjoitti...

Ylireagoin kuin pahainen lapsi, jolta otettiin lelut pois. Medialukutaitoni ei riittänyt tiedotteden ymmärtämiseen. Aiheutin mieliharmia kivoille ihmisille. Pahoillani. Kun pöly laskeutuu, toivon, että mietimme pelisääntöjen kirkastamista. http://opeblogi.blogspot.com/2009/12/harhalaukaus-moitin-turhaan-kotkan.html