Epikurolaisuus on viehättänyt minua siitä saakka, kun Heikki Kanniston filosofian historian kurssilla kuuntelin kertomuksia Epikuroksesta ja hänen seuraajistaan (käsityksen saa Wikipediasta).
Mitä pienemmistä asioista iloitsee, sitä enemmän ilon aiheita. Ystävyyden merkitys onnellisessa elämässä on keskeinen. Puutarha mentaalisena ja konkreettisena tilana. Ja nautiskelu, kohtuullisesti. Kun osaa nautiskella pienistä vivahteista, yksinkertaisetkin eväät tuottavat onnea elämään.
Näitä mietin monesta syystä, luin Tere Vadénin Kymmenen kohtuullista vaatimusta ja kuuntelinen hänen pohdiskeluuaan siitä, kuinka Kohtuus on vaarassa. Vähemmän on enemmän, kun sen ymmärtää.
2 kommenttia:
Juuri näin: mitä enemmän ihmisellä on, sitä suurempi on puutteen tunne. Aina tulee uudempi, parempi, hienompi hilavitkutin.
Oivia pohdintoja! Kiitoksia, Anne! Sinun ja Teren sekä Epikuroksen ajatukset yhdessä isänpäivän hyvien lahjojen kanssa saivat aikaa tulevan päivänavaukseni muodon.
Lähetä kommentti