Yksityisyys on aina itse määriteltävä. En osaa sijoittaa sitä mihinkään erityiseen nettipalveluun. Facebook ei kategorisesti sotke julkista ja yksityistä. Siellä voi itse valita sen, mitä laittaa näkyviin ja ketä päästää näkyviin. Voi silti olla, että Facebook tuntuu muita nopeammin henkilökohtaiselta ja intiimiltä.
Tunne itsesi on edelleen järkevä ja tervehdyttävä kehoitus. Olisi hyväksi oppia myös kunnioittamaan toisen valintoja.
Olen Facebook-skeptikko, vaihdoin oikean nimenikin näkymään vasta viime viikolla. Avaan Facebookin harvoin enkä jaksa siellä juurikaan seikkailla. Mutta silti pidän sitä hyödyllisenä ympäristönä ja olen harmistunut, kun en löydä eräitä vanhoja koulukavereitani edelleenkään sieltä. Vaikka harmistun, ymmärrän.
Kaikki eivät halua tai ehdi tai osaa olla kaikkialla. Minä en esimerkiksi vieläkään ole löytänyt intoa ja joutoaikaa lennättää Socond Lifen aloitussaarella nyökkivää Sokratinna Runoa ihmisten ilmoille. Vaikka en seikkaile SL-maisemissa, pidän sitäkin ympäristöä kiinnostavana ja moneen soveltuvana.
Kulttuurimme kehittyy varmasti kohti henkilökohtaisten mediatilavalintojen kunnioittamista eli emme pian ole moksiskaan, jos hyvän päivän tuttu ei ota Facebook-kaveriksi. Ratkaisevaa ei ole väline tai palvelu, vaan mitä sillä tehdään.
Ällöttävä henkilökohtainen tunkeutuminen voi tulla luo muutenkin kuin netistä. On tavattoman epämiellyttävää, että kuka tahansa saattaa soittaa puhelimeeni. En pidä siitä, että äänimaisemaani ilmestyy Tomppa Porista ja Irmeli Kuopiosta HEI! Läppään luurin kiinni, vaikka sieltä tulisi niin hieno tarjous juuri sinulle Anne.Monet opot ja opettajat ovat todenneet, että puhelimeen vastaamatta jättäminen yleistyy. Ennen vanhaa olisi ollut todella outoa olla kotona ja antaa puhelimen soida. Kuka enää pitää outona sitä, että mykistetty puhelin soi yksikseen?
On totuttava siihen, että ihmiset itse määrittävät rajojaan ja eri tavalla kuin minä. On myös totuttava siihen, että toisen tavoittaa puhelimella, toisen FB-chatistä ja kolmannen ottamalla esille polkupyörä liiteristä ja polkaisemalla juttusille.
3 kommenttia:
Nettiyhteisöissä on nimenomaan se hyvä puoli, että tavoitettavissa voi olla kun itse haluaa.
Poltin pinnani puhelimen kanssa ja suljin lankaliittymän. Opettajana työaikaa ei pysty määrittelemään ollenkaan, kun puhelinnumero on julkisessa tiedossa.
Nyt minulla on kaksi kännykkää, henkilökohtainen ja prepaid, jonka numeron annan kun numeroa vaaditaan. Henkilökohtaisessa on salainen numero ja prepaidiin en viikonloppuisin vastaa.
Kun tekee itselleen selväksi miten käyttää yhteisöjä, on helpompi selvittää säännöt muillekin. En ole vielä törmännyt kehenkään, joka ei olisi toiveitani kunnioittanut.
Jäin miettimään sitä tuolin ja näppimistön kirjoitusta. Minusta siinä oli myös sitä ajatusta, että samalle areenalle tulisvat sekä kalakaverit että työkaverit. Ja tavallaan ymmärrän sen ajatuksen, työ- ja kaverimaailmaa ei välttämättä halua sotkea keskenään - jos ne toimivat toistensa vastapooleina, niin ne on "pakko" pitää erillään. Tätä liipaten olen huomannut maatalouden työn epäkiitollisuuden, elämänkumppania ei voi työpaikalla moittia ja sättiä harmistuksissaan eikä työkavereita voi haukkua kotona - se kun on se yksi ja sama.
Facebook on jäänyt mulla väliin, vaikka olenkin muuten todella innostunut sosiaalisesta mediasta ja sen antamista mahdollisuuksista. Olen miettinyt syytä tähän ja nyt tuli tämän kirjoituksen myötä jotain mieleen. Minä lähestyn sosiaalista mediaa nimenomaan oppimisen ja opiskelun välineenä. Minulle on tullut Facebookista sellainen kuva, että sillä on hyvin vähän tämän tavoitteen kanssa tekemistä.
Menin myös mukaan Second Lifeen, mutta en syttynyt. Kävin siellä joitain keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa, mutta eipä kovinkaan syvällisiin asioihin päästy, vaikka olin filosofiaan liittyvällä saarekkeella. Tuntui vähän ajan tuhlaamiselta.
Lähetä kommentti