Edellinen blogimerkintäni on helppo ampua alas. Mielenkiinnolla kerään hylsyjä ja kaiverran kupeestani luoteja.
Olen yrittänyt kantaa oman rikkani kekoon, jotta olisi jotain apuneuvoja niin opettajilla kuin oppiskelijoilla. Aion toukokuulla päivittää aineiston, joten lisää neuvoja antavaa mielellään tänne.
>>Tietoturva opettajalle
>>Tietoturva oppijalle
maanantaina, maaliskuuta 31, 2008
sunnuntai, maaliskuuta 30, 2008
Perusopetus jättää tietoyhteiskunnan takapihalle
Tänäänkin luin jälleen kerran opettajan kommentin: "Tietokone on luokassa samassa asemassa piirtoheittimen ja päiväkirjan kanssa. Mitään oleellista uutta se ei tuo."
Perusopetuksen opetussuunnitelmassa annetaan koulun tehtäväksi mm.:
- antaa: "Valmiuksia toimia yhteiskunnassa ja työelämässä."
- "Oppimisympäristön varustuksen tulee tukea myös oppilaan kehittymistä nykyaikaisen tietoyhteiskunnan jäseneksi ja antaa tilaisuuksia tietokoneiden ja muun mediatekniikan sekä mahdollisuuksien mukaan tietoverkkojen käyttämiseen."
- oppilaat: "Kehittävät tiedon hankkimisen, soveltamisen ja arvioimisen taitoja."
- annettu opetus: "Edistää median aseman ja merkityksen ymmärtämistä sekä kehittää median
käyttötaitoja."
- "Viestintätaidoista painotetaan osallistuvaa, vuorovaikutuksellista ja yhteisöllistä viestintää. Mediataitoja tulee harjoitella sekä viestien vastaanottajana että tuottajana."
- sisältöinä: "Lähdekritiikki, tietoturva ja sananvapaus," ja edelleen: "viestintätekniset välineet ja niiden monipuolinen käyttö sekä verkkoetiikka."
- oppilas oppii "Käyttämään tietoteknisiä laitteita ja ohjelmia sekä tietoverkkoja erilaisiin tarkoituksiin."
Tein pistokokeen kahdella parin kuukauden kuluttua peruskoulunsa päättävällä, toinen maalta, toinen kaupungista. Edellä mainittuja opetussuunnitelman tavoitteita ei ole täytetty ainakaan heidän kouluissaan. Minä olen itse opettajana ymmärtänyt tuon asiakirjan velvoittavana ja työtäni ohjaavana sopimuksena.
Onko opettajilla ja koululla oikeus jättää opetussuunnitelman velvoitteet täyttämättä? Jatko-opinnoissa ja työelämässä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa tietoverkoissa toimimisen taitoja.
Toinen pistokokeeni uhri kertoi, että lähdekriittisyydestä opetettiin, että Wikipedia ei ole luotettava. Toinen kertoi, että viime vuonna heiltä kysyttiin, että: "Osaatteko käyttää nettiä ja kun vastattiin, että joo, niin ei siitä sitten sen enempää, vaikka olisi mun mielestä kyllä aika hyvä tietää tietoturvasta ja sellaisesta." Toinen kertoi, että kaverit availevat usein Meseen tulevia haittaviestejä. Tekijänoikeuksista tai netiketistä ei koulussa ole kerrottu mitään. "ATK-opettaja on oikeastaan matikan opettaja ja se aina kattoo papereista, jos on jotain nettijuttuja."
Lasten äitinä ja mummona olen vihainen. Kyse ei ole piirtoheittimen ja päiväkirjan kaltaisesta luokan nurkassa nököttävästä möhkäleestä. Kyse on tuotannon rakenteita, ihmissuhteita, kansalaistoimintaa, yhteiskunnallista osallistumista, oppimista, viestintää, taidetta ja vaikka mitä muuttavasta maailmasta, joka on jo sulautunut osaksi kaikkea elämäämme ja jatkaa sulautumistaan.
Onko Suomi jäämässä tieten tahtoen tietoyhteiskunnan takapihalle? Ainakaan kaikki peruskoulunsa päättävät eivät ole viestintä- ja mediaosaamisen kannalta opetussuunnitelman edellyttämällä yhteisellä viivalla.

lauantaina, maaliskuuta 29, 2008
Koululaiset ja avoin netti
Sosiaalinen media on näyttävästi esillä pian koittavilla ITK-päivillä (vielä pari päivää aikaa ilmoittautua huokeampaan hintaan). Eilisen Sometu-kokoontumisen perusteella innostuin nostamaan ITK-blogikeskusteluun koulujen ja vanhempien suhtautumisen avoimen netin ja sosiaalisen median käyttöön. Toivon esimerkkejä ongelmista ja ratkaisuyrityksistä ja tietenkin muutenkin vapaasti kommentteja tähän tai ITK-osallistujilta ITK-blogiin. >>Varsinainen blogimerkintä ITK-sivustolla.
torstaina, maaliskuuta 27, 2008
Toimii: Online-Photoshop
Korkeatasoinen selaimella toimiva kuvankäsittely. Photoshop Expressin on-lineversio (beta) on julkaistu. Tätä on kaivattu – ilmoituksen mukaan avoinna vasta Yhdysvalloissa, mutta toimi sittenkin, kunhan ilmoitin kirjautumislomakkeella olevani kotoisin United States. Sisältää yhteyden Picasan, PhotoBucketin ja FaceBookin kuvagallerioihin. Kaksi gigaa ilmaista säilöntätilaa. Helppo kuvakoon muuttaminen. Ilouutinen kaikille verkkokuvituksen kanssa tuskailleille.
maanantaina, maaliskuuta 24, 2008
Esityksen koostamiseen: VCASMO
VirtuaaliAnu oli kokeillut ja hyväksi havainnut esityksen koostamiseen VCASMO-palvelun. Itse en nyt ehdi testailla, mutta uskallan levittää informaatiota, näytti ihan kelpoiselta systeemiltä, mahdollisuus yhdistää useammanlaatuista eistysaineistoa, myös videota. Instant-VCASMO:ssa saa ilman kirjautumista runtattua yhteen YouTube-videon ja SlideShare-diashown. Kätevänä ominaisuutena myös mahdollisuus noutaa kooste omalle koneelle off-line-esitystä varten.
Pysäytyskuvia elämästä
Sometussa on meneillään hauska laumatapahtuma, eräänlainen hajautettu flash mob eli tehdään yhtä aikaa samaa. Jujuna oli kuvata jotain itseä puhuttelevaa 22.3. lankalauantaina ja jakaa kuva Flickr-kuvanjakopalvelun kautta. Jakaminen onnistuu merkitsemällä kuva samalla leimalla (tag), joka oli tässä tapauksessa 'sometumob'. Leima pitää olla uniikki, jottei eri puolilta maailmaa keräänny lauman ulkopuolisten kuvia. Flickr antaa nykyään ilmoituksen uniikista tagistä: (You're the only person who has used "unkelotunkeli" as a tag.)
Merkityt kuvat ohjautuvat otsikkosyötteenä (RSS feed) Sometun Ning-verkostoitumissivustolle. Kuvaaja voi lisätä kuviin selostuksia ja kiinnityksen karttaan (geotag, Flickr-kuvan ylläpidossa Place this foto on a map). Kuvia on käyty yllättävän vilkkaasti kommentoimassa jo pääsiäisen aikaan.
Tuli havaittua sekin, että tuoreet Flickr-käyttäjät ovat jonkin aikaa karanteenissa. Heidän kuvansa eivät tule läpi yhteiseen kokoomapisteeseen. Pääteltiin, että järjestelmä pyrkii tällä tavoin ilmeisesti ensin tarkistamaan uuden jäsenen luotettavuuden.
Tapahtumaan osallistuneen m.artimon kuvaa katsellessa tuli mieleen se, miten mainiota on, että nykyisin puhelimen kanssa kulkee kamera mukana ja kameratkin ovat niin pieniä, että mahtuvat ainakin meillä naisilla olkalaukun vakiosisältöön. Joskus kohtaa yllättäen ainutlaatuisia tilaisuuksia. Mininä olen puolen vuoden sisällä Helsingissä kaksi kertaa kohdannut erikoisesti kenkäparin kadulla – yllättävää suhteessa Helsingin käyntikertoihin samana aikana (4). Yksinäinen kenkäpari keskellä katua. Voisin miltei luulla, että kyseessä on jonkin henkilön järjestämä juttu. Nämä ovat ehdottomasti autenttisia.

lauantaina, maaliskuuta 22, 2008
Video-opasteet uudistuneeseen Wikispaceen
Pitkään eräille kysyjille lupaamani video-opasteet Wikispaces-wikin tekemiseen ja ylläpitoon valmistuivat. Wikispaces on kokenut useita uudistuksia, joten odottelin hieman aikaa ohjeiden laatimisen kanssa. Tässä vapaaseen hyödyntämiseen (kuulokkeet tai kaiuttimet käyttöön):
1. Perusta Wikispaces-wiki (4 :17 min)
2. Varmenna antamasi sähköposti (1:13 min)
3. Kirjoita wikiin (3:26 min)
4. Muokkaa navigointivalikkoa (5:38 min)
5. Tutustu Wikispaces ylläpitoon (8:48 min)
6. Lisää kuva wikiin (3:26 min)
7. Lisää www-linkki wikiin (2:31 min)
8. Upota Deli.cio.us-linkkilista wikiin (3:24 min)
9. Upota video wikiin (1:47 min)
10. Lisää apua ja vinkkejä wikin laatimiseen (1:23 min)
Ohjeet löytyvät myös Sosiaalisen median wikistä ja Vinkkipartion työvälineopasteista. Jos vastaan tulee jotain pulmallista, kysy neuvoa, teen lisää. Ja kannattaa toki katsoa tarkkaan hyvät Wikispaces-ohjeet ja -blogi. Opetuskäyttöön jaossa mainoksettomia ja normaalia laajemmilla oikeuksilla varustettuja wikejä.

Edmodo –Tulossa uusi viestiväline opetukseen
Kiitos Romin vinkkauksen tiedän esitellä aikaisille linnuille uuden, todistuksen mukaan oppimisjutuissa käyttökelpoisen mikroblogi- yms. palvelun, Edmodon. Meneillään on vielä alpha-testaus, joten käyttäjäksi ei pääse kirjautumaan noin vain. Otsake lupaa, että kyse on nimen omaan opetuskäyttöön suunnitellusta palvelusta: The free communication platform for education. Odotellaan suurella kiinnostuksella. Kuvassa näyttää selkeältä.
Photobucket vie ajantajun
Kuvista ja videoista saa värkättyä pieniä esityksiä suoraan webissä. Kiitos Photobucket'n, mukava ajaton hetki, on tässä asiaakin (ruudulla pitkästä aikaa henkiinherätetyt veljekset Unkelo ja Tunkeli):
perjantaina, maaliskuuta 21, 2008
Kehityssuuntana informaation visualisointi
Suunta kulkee siihen, että monimutkaista informaatiomassaa pyritään visualisoimaan eri keinoin. Näihin kannattaa siis tutustua!
torstaina, maaliskuuta 20, 2008
Kaksi tarinaa sosiaalisen median oppimiskäytöstä
Olen viikon kuluessa kertonut kahdessa eri tilaisuudessa tarinoita virtuaaliruohon juurilta.
Ensimmäisessä tilaisuudessa kertomuksia muun muassa siitä, kuinka liitutaulu menee sosiaaliseen webiin ja kuinka filosofian kurssi muuttuu perinteisestä tiedonjakeluasetelmasta yhteiseen tuottamiseen.
Toisessa tilaisuudessa kymmenen käytännön esimerkkiä otsakkeella 3H: Halpaa, hauskaa ja hyödyllistä. Mukana livetaltiointi kyseisestä tilaisuudesta, jos nyt joku jaksaa meikäläisen puhuvaa päätä katsoa, kuunnella.
Vaan nyt on aika hiljentyä ja käydä pääsiäisen viettoon.

sunnuntai, maaliskuuta 16, 2008
Vinkkejä kielten opiskeluun
Viime viikolla kaksi opiskelijaa kävi kyselemässä opastusta kielten opiskeluun. Heitän nyt pallon kielten opettajille. Olen laatinut pienen pohjan linkkeineen. Mutta kaipaan sivuille lisää opiskelijan elämää helpottavia juttuja. Jokaisella sivulla on palautelomake, johon voi kirjoittaa tekstiä tai liittää linkkejä. Sivuja saa vapaasti linkittää eteenpäin. Linkkejä voi lähettää minulle myös deli.cio.us-palvelussa tägilla for:arongas.
Opastin opiskelijoita käyttämään monipuolisesti eri aisteja ja etsimään omaan oppimiseen parhaiten sopivia menetelmiä. Opiskelijat kaipaavat konkretiaa. Linkkien löytäminen verkosta ei ole jokaiselle helppoa. Jo pelkästään idea siitä, että netin kautta voisi kuunnella vierasta kieltä, ei ole kaikille tullut mieleen.

maanantaina, maaliskuuta 10, 2008
Googlen kätevä kirjasto
Googlen teoshaku on mainio kaukana kirjastosta asuvalle. Suuri joukko kirjoja löytyy kokotekstinä, niitä voi ladata pdf:nä itselleen ja hakuja voi merkitä omaan kirjastoon, joka avautuu samaan näkymään muiden Google-palveluitten kanssa. Teoshaun kautta pääsee myös ostamaan kirjoja, mikä lienee hieman taltuttanut kirjankustantajien ja kirjakauppojen närkästystä Googlen kokotekstihanketta kohtaan. Informaationälkäiselle oivallinen apuväline.
Toinen asiallinen haku on Google Scholar, joka tekee hakuja tieteellisiin aineistoihin. Näiden käyttö pitääkin opettaa opokurssilla lukiolaisille - hyvä kun tuli puheeksi tässä.

sunnuntai, maaliskuuta 02, 2008
Mediakasvatuksesta Vinkkiverkossa
Aamun Jaiku-katselmuksessa silmään osui Kenguru-kanavalta Jutahon eOpetus-blogin merkintä Long time no seen, joka johti Blogi-klubin sivulle lukemaan merkintää Mediakasvatus??? Ja siltä istumalta ryhdyin laittamaan kuntoon jo joitakin viikkoja rästissä ollutta Vinkkiverkon Mediakasvatus-sivustoa. Laitoin etusivulle pienen viraskirjan, johon voi jättää käyntijälkiä (ShoutMix). Olin nähnyt sellaisen Liuksen Eskon blogin kupeessa ja Esko oli kai(?) VirtuaaliAnulta bongannut tai toisin päin tai ei kumpaakaan.
Nyt on kulunut mutama tunti ja urakka on valmis. Perustukset luotu. Ja ilman ylläkuvattua verkostoa solmukohtineen olisin käpeksinyt homman kanssa pitkään ja ryhtymiseen syttyminenkin olisi jäänyt pakollisuutta odottamaan. Tuli löydettyä samalla matkalla edellisessä merkinnässä mainittu Kinja.

Näppärä Kinja
Voi sentään. Olin ihan unohtanut Kinjan. Se kokoaa helposti hahmottuvalle sivulle pieniä leikkeitä valikoitujen blogien viestivirrasta. Olin muutamia vuosia sitten tehnyt mediakasvatuksen tarpeisiin yhden Kinja-sivun. Toimii edelleen.
lauantaina, maaliskuuta 01, 2008
Turhauttavaa puuhaa - ohi onneksi
Koulun uudet kotisivut laitettu starttikuntoon. Vielä viilaamista vaikka kuinka. Mutta se turhauttava asia: Koko kaupungille tuli yhtenäinen ylläpitojärjestelmä ja sitä myöten myös yhtenäiset ulkoasut. Ylläpitojärjestelmän, Content Manager toimitti Nitro FX. Ja enpä ole aikoihin tuskastellut näin.
Editorilla voi kyllä tehdä kaikenlaisia ihmeellisiä lomakesysteemejä radionäppäimineen. Mutta ei valita fonttikokoa eikä väriä. Otsikkotasoja on vain kaksi. Kuvien ja fileitten lisääminen on niin kryptistä, että suorastaan naurattaa, kun ei enää itketä (oppiihan sen). Ohjeita ei ole tietenkään ollut tarpeen laittaa editorin sisään. Ja editori käyttää freimejä, jotka ovat tunnetusti kuuminta hottia... olikohan se vuosikymmeniä sitten. Klikkaa alla olevaa kuvaa, jos haluat nähdä editorin hienoudet.
Päädyin lopulta koodaamaan (ilman taitoja) Composerilla sivut. Nimittäin emme saaneet editoriin mahdollisuutta säätää fonttikokoa tai käyttää huomioväriä. Kaikille yhteiseen tyylitiedostoon oli valittu perusfontiksi Arial 8 pt. Tietenkin sivuilla kävijä voi skaalata ja tietenkin selaimen asetukset vaikuttavat ja sivujen alalaitaan saatiin mankumisen seurauksena skaalausnappulat (jos nyt joku sattuu hoksaamaan).
Mutta mutta. Skaalaminen ja selaimen säätäminen eivät kuulu suurten netinkäyttäjämassojen perustaitoihin. Alla näytiksi toisen lukion sivut ja sitten meidän lukion. Meille tulee kaiken ikäisiä ihmisiä. Tuo kirppukokoinen fontti ei miellytä. Opiskelijapalautetta tulee aiheesta jatkuvasti. Upotin oman koulun sivuille Google-kalenterin ja istuu nätisti. Conten Managerin kalenterilla ei ollut mitään virkaa ainakaan meidän tarpeisiimme.

Ääntä verkkoon? Matikkademo Kytellä
Vinkkipartiossa on etsitty sopivia verkkovälineitä, joilla saisi ääntä tarinoihin. Atakala teki kerrassaan verrattoman demon Kyte-palvelulla. Alle kahden minuutin pätkässä selvitetään havainnollisesti, kuinka murtolukujen vähennyslasku tapahtuu. Kyte.tv vaikuttaa erittäin monipuoliselta palvelulta. Sisältää myös mahdollisuuden julkaista ääntä, kuvaa ja olla liveyhteydessä.
Tällainen yhteisetsintä ja vinkkaaminen on mainiota. Yksi kysyy. Toiset etsivät. Ja joku kokeilee ja raportoi. Sitten vain perässä soveltamaan, jos näyttää sopivan omiin tarpeisiin.

Mofuse toimii myös iPod touchilla
Kun löytyy wlan-yhteys, Mofusella mobiloituja blogeja pääsee lukemaan ketterästi iPod touchilla. Käyttöliittymä on sama kuin iPhonella. Kotivalikkoon voi tehdä pienen näppärän kuvakkeen, jolla suosikkisivut saa avattua yhdellä hipaisulla.
iPod touch on omassa kotikäytössäni osoittautunut makeaksi. Tietokonetta avaamatta kurkistan sähköpostit, Jaikun ja joskus muitakin ajankohtaisia seurattavia sivuja. Toimii langattomasti jopa pihalla. Härvelillä voi myöskin surffailla helposti YouTubessa. Ja tietenkin kuunnella musiikkia, podcasteja ja webradioita.
Mobiililiittymät tekevät olemisesta kummallisella tavalla rauhallisempaa. Tietokoneen äärellä ei tarvitse olla kiinteästi. Jos odottelee jotain merkittävää viestiä tai haluaa seurata vaikkapa verkkotuttavien liveraportointia luennolta, pieni taskuun mahtuva laite välittää viestit maailmalta. Ja maailmalle. Aina myös itsekontrollilla. Välillä irti kaikista verkoista. Tuulen huminaa ja lintujen laulua kuunnellen.

Opeblogi nyt myös mobiilina!
Hyvästit nimelle "Blogien opetuskäyttö". Sisältöhän ei ole ollut sitä enää aikoihin. Bloggerosoitteeksi valittu Opeblogi saa kelvata. Aiheena opettamiseen liittyvät jutut - laajasti ymmärrettynä. Sopii sisältöön.
Opeblogin saa nyt myös mobiilina: http://opeblogi.mofuse.mobi/
Mofuse on erittäin helppokäyttöinen muunnin, jolla erilaista syötettä voi tuupata mobiililla lukukelpoiseen muotoon. Opeblogin muuntaminen vei aikaa valehtelematta alle kaksi minuuttia ja tähän sisältyi kirjautuminen Mofuse-käyttäjäksi sekä tutustuminen ensi kertaa käyttöliittymään. Loistava palvelu ja mainio esimerkki käytettävyydestä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)