sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008

Perusopetus jättää tietoyhteiskunnan takapihalle

Tänäänkin luin jälleen kerran opettajan kommentin: "Tietokone on luokassa samassa asemassa piirtoheittimen ja päiväkirjan kanssa. Mitään oleellista uutta se ei tuo."

Perusopetuksen opetussuunnitelmassa annetaan koulun tehtäväksi mm.:

- antaa: "Valmiuksia toimia yhteiskunnassa ja työelämässä."
- "Oppimisympäristön varustuksen tulee tukea myös oppilaan kehittymistä nykyaikaisen tietoyhteiskunnan jäseneksi ja antaa tilaisuuksia tietokoneiden ja muun mediatekniikan sekä mahdollisuuksien mukaan tietoverkkojen käyttämiseen."
- oppilaat: "Kehittävät tiedon hankkimisen, soveltamisen ja arvioimisen taitoja."
- annettu opetus: "Edistää median aseman ja merkityksen ymmärtämistä sekä kehittää median
käyttötaitoja."
- "Viestintätaidoista painotetaan osallistuvaa, vuorovaikutuksellista ja yhteisöllistä viestintää. Mediataitoja tulee harjoitella sekä viestien vastaanottajana että tuottajana."
- sisältöinä: "Lähdekritiikki, tietoturva ja sananvapaus," ja edelleen: "viestintätekniset välineet ja niiden monipuolinen käyttö sekä verkkoetiikka."
- oppilas oppii "Käyttämään tietoteknisiä laitteita ja ohjelmia sekä tietoverkkoja erilaisiin tarkoituksiin."

Tein pistokokeen kahdella parin kuukauden kuluttua peruskoulunsa päättävällä, toinen maalta, toinen kaupungista. Edellä mainittuja opetussuunnitelman tavoitteita ei ole täytetty ainakaan heidän kouluissaan. Minä olen itse opettajana ymmärtänyt tuon asiakirjan velvoittavana ja työtäni ohjaavana sopimuksena.

Onko opettajilla ja koululla oikeus jättää opetussuunnitelman velvoitteet täyttämättä? Jatko-opinnoissa ja työelämässä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa tietoverkoissa toimimisen taitoja.

Toinen pistokokeeni uhri kertoi, että lähdekriittisyydestä opetettiin, että Wikipedia ei ole luotettava. Toinen kertoi, että viime vuonna heiltä kysyttiin, että: "Osaatteko käyttää nettiä ja kun vastattiin, että joo, niin ei siitä sitten sen enempää, vaikka olisi mun mielestä kyllä aika hyvä tietää tietoturvasta ja sellaisesta." Toinen kertoi, että kaverit availevat usein Meseen tulevia haittaviestejä. Tekijänoikeuksista tai netiketistä ei koulussa ole kerrottu mitään. "ATK-opettaja on oikeastaan matikan opettaja ja se aina kattoo papereista, jos on jotain nettijuttuja."

Lasten äitinä ja mummona olen vihainen. Kyse ei ole piirtoheittimen ja päiväkirjan kaltaisesta luokan nurkassa nököttävästä möhkäleestä. Kyse on tuotannon rakenteita, ihmissuhteita, kansalaistoimintaa, yhteiskunnallista osallistumista, oppimista, viestintää, taidetta ja vaikka mitä muuttavasta maailmasta, joka on jo sulautunut osaksi kaikkea elämäämme ja jatkaa sulautumistaan.

Onko Suomi jäämässä tieten tahtoen tietoyhteiskunnan takapihalle? Ainakaan kaikki peruskoulunsa päättävät eivät ole viestintä- ja mediaosaamisen kannalta opetussuunnitelman edellyttämällä yhteisellä viivalla.

28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hephep!
Kovin samaa mieltä ja joutuu itsekin peiliin katsomaan, mutta yritetään jatkuvasti pysyä jopa aikaa vähän edellä. Meillä "jopa" tieto Wikipediasta hyväksytään tietyin ehdoin lähteeksi :)

Mari

Sun äitis kirjoitti...

Minäkin olen hyvin surullinen, sillä näen, että monet opettajat vähät välittävät opetussuunnitelman perusteista (tuskin ovat edes lukeneet!) tässä tai monessa muussakaan asiassa.

On tabu sanoa ääneen, että turhan monet opettajat ovat haluttomia lähtemään yhtikäs mihinkään siltä mukavuusalueelta, jonka ovat itsellensä paaluttaneet (jotkut ovat onnistuneet paalutustyössään hyvin jo muutamassa vuodessa, eli automaattisesti ei ole kysymys siitä, että VANHAT opettajat ovat haluttomia omaksumaan uusia temppuja!) Mukavuusalue voi koskea yhtälailla opetuksen sisältöjä kuin käytettyjä menetelmiä.

Anne Rongas kirjoitti...

Minäkään en halua syyttää ketään yksittäistä opettajaa. Näen ja kuulen, missä paineissa eletään. Mutta tässä on nyt oppilaan oikeuksista kysymys. Asia on vakava. Tietostrategoita on tehty. Suome on viety tietoyhteiskunnaksi politiikkaohjelmilla. Laiteavustuksia on jaettu avarin käsin kouluille (tekniikkaa ei paljon tarvita perustaitojen oppimiseen). Koulutuksia on ollut jonoksi asti. Ja edelleen ollaan monessa paikassa niin pihalla, että... seurauksena ovat erilaiset defenssit: nettiä syytetään kaikesta pahasta, kiukutellaan resurssien riittämättömyydestä ja vaaditaan lisää palkkaa yms.

Loppupelissä kyse ei ole mistään monimutkaisesta ja vaikeasta. Mikä ihme tässä oikein mättää? Kirjoitettaisiin sitten edes rehellisiä opetussuunnitelmia.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on kerätty nyt kasaan tiimi, jonka tulisi taas kerran päivittää ja pohtia juuri näitä asioita ja ekassa tapaamisessa suurin ongelma oli "mistä rahat tiimin työhön?" Niinpä niin. Toki kukaan ei ilmaiseksi työtä tee, mutta tuntuu olevan Aina ja Kaikkialla se kynnyskysymys. Kuitenkin itse katson hyödytäväni/tekeväni omaa työtäni sekä jeesaavani oppilaita näillä jutuilla. Aika heikolla tekniikalla aloitettiin, nyt meillä tilanne koululla jo vähän parempi.

Suurin ongelma on tuon mukavuusalueen johdosta Asenne. Millä sitä muutetaan? Väkisin ei voi vääntää ja kääntää. Menemällä viereen, ohjaamalla ja antamalla kädestä pitäen apua, ujuttamalla vähän takakautta ideoita ja juttuja, varomasta astumista varpaille.. näyttämällä sen hyödyn aloituksen ajankulutukseen..Tekemällä kaiken alussa mahdollisimman helpoksi, jotta mukavuusalueensa ulkopuolelle joutunut Täydellinen Opettaja ei koe epäonnistuvansa vaan pääsee kiinni johonkin konkreettiseen ja itseään hyödyttävään. Ehkä pitäiskin kohdentaa jotenkin toisin- ei aloitettaisi pedagogisilla työjutuilla vaan pedagogisesti ihmisiä kiinnostavilla; pornolla, shoppailulla ja juoruilla?

Mari

Anne Rongas kirjoitti...

Mari, päivän paras! Jotain uutta lähestymistä tässä todellakin tarvitaan :-)

Ata kirjoitti...

Strategioita ja opetussuunnitelmia on helppo tehdä ja puhua kauniisti kuinka opetus siirtyy tietokoneaikaan, mutta miksi sitten se ei toteudu.
Minusta selitys on työnantajan kyvyttömyydestä järjestää sellaiset olosuhteet että asia etenesi. Harva tavallinen riviopettaja lähtee tähän tuntemattomaan virtuaalimaailmaan, josta on hyvin vähän kokemuksia opetusalalla omalla vapaa-ajallaan ja ilman teknistä ja pedagogista tukea. Itse 25 vuotta harrastaneena (ilman tukea ja korvausta, mutta ihan hauska harrastus :-) voin sanoa että vaatii aikaa, yritystä ja taas yritystä ja miettimistä miten nämä asiat tuo luokkahuoneeseen ja saa opetuksen siirtymään digitaaliseen muotoon. Olen itse tarjoutunut useampaan kertaan välittämään opettajakunnalle sitä pedagogista tietämystä jota tässä 25 vuoden aikana on kertynyt mutta kiinnostusta ei ole ollut ja luulisin sen johtuvan lähinnä ylläolevasta syystä. Ne jotka päättävät resulsseista, heidän olisi nyt nähtävä mikä se todellinen satsauksen kohde on. Opetus ei siirry verkkoon ja digiaikaan itsestään vaan se vaatii opettajalta koko ajan alan seuraamista ja uusien asioiden kokeilua ja kehittelyä ja tämä on työtä, joka pitäisi saada suorittaa työaikana. Jos valmistelevaa työtä ja kehittelyä ei tee edellä olevan opettajan kommentti on varmaan aika oikeaan osunut.
upotuskokeiluja

Anne Rongas kirjoitti...

Hyviä huomioita ata,

tosin minä en nyt tarkoittanut verkko-opetusta vaan näitä nykymaailmassa vaadittavia taitoja. Tietysti verkkotehtävät ja opiskelu niitä luontaisesti lisäävät. Mutta tässä olisi ohjelmaa ihan ilman kummempaa verkko-opetusta:

- asiallinen sähköinen viestintä
- ohjelmien asentaminen turvallisesti sekä verkkopalveluiden käyttöönotto
- perusohjelmien käyttö, tiedostomuodot ja verkkoon sopivat mediaformaatit ja laillinen jakaminen
- varmuuskopiointi
- salasanojen kanssa toimiminen
- käyttäytyminen erilaisilla verkkofoorumeilla
- virukset, haittaohjelmat, tietojenkalastelu ja muut verkkohuijaukset
- informaation hakeminen, luotettavuuden arvioiminen ja prosessointi (muutakin kuin perus-Google)
- plagiointi ja sallittu siteeraaminen
- mediatekstien tuottaminen
- verkkososiaalisuus, esim. kuinka kommentoin ja annan palautetta tai kuinka rakennetaan yhdessä pieni esitys prosessoiden
- ajankäytön viisaus ja informaatioähkyn välttäminen
...

noin niinkuin hatusta nyt pari asiaa, joita ysiluokkalainen tarvitsee heti, kun lähtee jatko-opiskelemaan ja kun tekee jotain tietointensiivistä työtä, ja tässä ei siis ollut mukana muuta kuin hyödyntämisasioita, sitten on tietenkin monta muuta oleellista asiaa... ehkä näistä pitäisi kirjoittaa joku perusopas, jos on monimutkaista ja vaikeaa...

Villasukka kirjoitti...

"Kyse on tuotannon rakenteita, ihmissuhteita, kansalaistoimintaa, yhteiskunnallista osallistumista, oppimista, viestintää, taidetta ja vaikka mitä muuttavasta maailmasta, joka on jo sulautunut osaksi kaikkea elämäämme ja jatkaa sulautumistaan."

Kaiken tuo lisäksi pitäisi kasvattaa hyviä kansalaisia, itsenäisiä ihmisiä, eli open toimia sossuna, poliisina, äitinä, isänä, opona, terkkarina, kuraattorina ja vaikka minä. Ja vielä opettaa omaa ainettakin opsin mukaan.

Aika ei riitä! Olen seurannut mm. KenGurua ja ihmetellyt, miten opet ehtivät vapaa-ajalla päivittämään sinnekin vaikka mitä kivoja linkkejä. Saisipa koulutusta työajalla ja työaikaa kaiken tämän pohtimiseen, harjoittelemiseen ja toteuttamiseen. Enkä ole edes perheellinen... Ja kyllä, käytän tietotekniikka opetuksessani ja yritän opettaa oppilaitakin käyttämäään.

Anne Rongas kirjoitti...

Jep, kyllä tiedän Vilasukka, että kommenttini on ärsyttävä. Kyllä tiedän, että perusopetuksen opettajat ovat monen paineen alla. Kyse on aika isosta asiasta. Jos ei perusopetus kykene toteuttamaan opetussuunnitelmaa, niin sitä pitäisi muuttaa. Sitten pitäisi katsoa, että haluammeko näitä kyseisiä taitoja nuorisolle opettaa ja miten ne mahdollisesti voidaan opettaa, kun koulu ei siihen kykene.

Tässä puhun nyt aika voimakkaasti äitinä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyse musta onkin siitä, ettei ko. taitoja opeteta mitenkään erillisinä osina vaan esmes hissan projektin yhteydessä on hyvä tsekata lähteiden luotettavuutta tai etsiä uusia keinoja tiedonhankintaan... tai kysyä sähköpostilla asiantuntijalta.. jne. Eli jos mediakasvatus ois osana kaikkea, sisällä kaikessa opetuksessa niinkuin moni muu osa-alue jo on, niiiiiiiin se ei veisi yksittäiseltä opettajalta aikaa omasta oppiaineesta vaan hyödyttäisi jokaista opettajaa ja oppilasta.

Mari

Pakko kertoa tässä vaiheessa, että meillä tuon blogin oheistuotteena mm. tokaluokkalaiset käsittelee kuvia ja liittää tekstiä sujuvasti yhteen.. puhumattakaan isompien videon-editointitaidoista sekä mediakriittisyydestä (joka jopa rassaa opettajaa välillä)

Anne Rongas kirjoitti...

Ja miksi ei voida ajatella niin, että koulu on osaamisyhteisö, jossa yhdessä toteutetaan näitä asioita. Eräs perusvika on se, että opettajat tekevät yksin työtään suljetussa luokassa.

Jos kouluyhteisö ei suunnittele yhdessä tätä hommaa, niin hommaa jää toteuttamaan Joku Muu.

Ja entäs kun on sellaisia kouluja (suuria, monikulttuurisiakin), joissa homma saadaan hoidettua. Mitä niillä kouluilla on ihmeellisesti erilaista, joissa informaatioyhteiskunnan kansalaistaidot ovat ohjelmassa?

Anne Rongas kirjoitti...

Teillä on Mari homma hanskassa. Tiedän, että moni opettaja on nyrppiintynyt aihekokonaisuuksiin ja opetussuunnitelman yleiseen osaan. Kyse ei ole siitä, että koko taakka tulee yhden opettajayksilön harteille vaan se hoidetaan kouluyhteisössä.

Ja siellä voi olla muutakin osaamista. Lapset ja nuoret osaavat itse, opettavat toisiaan, opettajaakin. Ja kyllä meitä vanhempiakin voi joskus pyytää johonkin. Minä esim. tekisin ihan mielelläni koulun blogin pohjat ja opettasin käyttämään, jos pyytäisivät. Ei siinä menisi kuin pieni hetki.

Anonyymi kirjoitti...

Kissa ja häntä jne.. mut mä oon himputin ylpeä mein muksujen osaamisesta ja melkein harmittaa lähettää nykyisiä kutosia eteenpäin :)


Noista aihekokonaisuuksista.. Mä taas mieluummin opettaisin niiden kautta enneminkin kuin ainejakoisesti.. ja tulevaisuudessa haluan vielä enemmän hajoittaa ja hallita :) eli tehdä opetettavia kokonaisuuksia useiden oppiaineiden sisällöistä. Toisaalta joidenkin aineiden sisällöt on opsissa niin järjettömän vaativat näillä tunneilla, ettei voi kun pyöritellä päätä. Aika ei riitä ja ahdistaa.

Mari

Anne Rongas kirjoitti...

Mari,osuit aiheeseen, jonka kautta pistokokeeni ysiluokkalaiselle silvitin asiaa: maailmassa informaation määrä moninkertaistuu jatkuvasti. Monet nykyopettajat ovat käyneet koulunsa aikana, jolloin opeteltiin asiat, joita tulevaisuudessa tarvitaan. Koulujärjestelmässä on myös lisätty sisältöjä jatkuvasti sen mukaan, kun oleellinen tieto on lisääntynyt ja jokainen oppiaine pitää kiinni kynsin ja hampain omista reviireistään.

Ja eräs kerta kaikkiaan raivostuttava asia on, että taito- ja taideaineet ovat hävinneet tämän skaban. Vaikka juuri niitä tarvittaisiin entistä tähdellisemmin: käsillä tekemistä, liikuntaa, taideaineita ja kotitaloutta.

Kyse on ajattelun ja toiminnan taitojen oppimisesta ei siitä, että ähkyyn asti survotaan pää täyteen tietoa, jonka saa parissa sekunnissa kännykällä netistä.

En ihmettele, että nuoriso on rasittavaa. Perusasteen porukat elävät toiminnallista ikää ja sitten heidät pakotetaan jatkuvaan infotulvaan ilman riittäviä välineitä. Ja kaiken huipuksi mitataan yksilösuorituksia, kun pitäisi oppia yhteistoimintaan.

Anne Rongas kirjoitti...

Enkä tosiaankaan ole niin tyhmä, ettäkö väittäisin, ettei enää muka tarvitse opetella derivoimaan tai taivuttamaan saksan vahvoja verbejä.

Tietenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Anne, kysyit että "Onko opettajilla ja koululla oikeus jättää opetussuunnitelman velvoitteet täyttämättä? Jatko-opinnoissa ja työelämässä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa tietoverkoissa toimimisen taitoja."
Näinhän se olisi, jos se ideaalia olisi. Mutta mielestäni opetussuunnitelmatkin (meillä Suomessa) laaditaan ihan älyttömiksi, suorastaan mahdottomiksi toteuttaa. Kysyin tässä taannoin asiaa eräältä opettajalta. Hänen kantansa oli, että 'no se nyt vaan on se mikä on kirjoitettu'. URGHH. Kysyin häneltä onko koulussa rehtorin tehtävä tarkistaa sitä, miten kukin ope omalta osaltaan suunnitelmaa toteuttaa. Sanoi, ettei sellaiseen ole aikaa.
Oikeesti - en tajua.
Anne, suuren suuret kiitokset sulle ajatuksistasi ja toiminnastasi.
- Liisa Hoo

ata kirjoitti...

Tietotekniikka juuri mahdollistaa tehdä asioita, joissa yhdistyy monen eri aiheen ja aineen tuntemus.
Tässä oppilastyössä esim. tietotekniset (flashillä tehty mind map)taidot,graafinen suunnittelu (kuvaamataito),matematiikka, fysiikka, englanti, internetin tiedonhaku...
yhtälö mind map

Anne Rongas kirjoitti...

Ihan vinkkinä, kun Mari tuolla aiemmin mainitsi, että oppiaineiden ja projektien sisällä näitä media- ja viestintäosaamisen juttuja toteutetaan: viime vuonna julkaistussa KenGuru-aineistossa muutamia ideoita siitä, miten toteuttaa oppiaineitten sisällä näitä.

Anne Rongas kirjoitti...

Mallikasta toimintaa ata! Ja hienoa, kun näitä hyviä käytänteitä leviää.

Pointtini oli siis siinä, että ei välttämättä tarvita mitään verkkokursseja ja verkkotehtäviä, jota monet opettajat pitävät valtavan surena kynnyksenä ja joka suurilla levottomilla ryhmillä on myös ongelmallista perusasteella. Juttuja voi toteuttaa monin tavoin. Toteuttamalla esityksiä tms. verkkoon, on todellakin hyvä tilaisuus opettaa monipuolisesti näitä taitoja.

Luin juuri Tapio Variksen tekstiä: "...digitaalinen lukutaito ja mediakasvatus ovat yhä keskeisempiä vaatimuksia, jotta kansalaiset voisivat toimia tietoyhteiskunnassa."

Kyse on enemmän tiedollisista taidoista, kuin teknologiasta. Tekninen puoli kyllä hoituu nuorisolta nopeasti. Opetan alle 18-vuotiaalle viidessä minuutissa saman teknisen taidon, jota keskimäärin aikuisen opastettavan kanssa saa käydä läpi tunnin verran. Mutta kun tulee kyse normeista, itsesäätelystä, sisällöllisistä kysymyksistä, viestintätaidoista yms. tarvitaan opastusta.

Aikuislukion opona tapaan usein näitä kohtuullisen nuoria ihmisiä, jotka eivät osaa esim. asiallista sähköistä viestintää. Miten sujuu esimerkiksi työpaikan hakeminen, jos ei osaa aloittaa viestiään edes jollakin lailla kohteliaasti ja laittaa yhteystietojaan loppuun?

ata kirjoitti...

Eikö se ole tämän ajan ilmiö ja onko siihen syynä juuri tämän ajan välineet (tekstiviestit, chatit kuvagalleriat) ja anonyymisti esiintyminen (voi kommentoida epäkohteliaasti) ja kaiken nopeus ja helppous. Ei viitsitä panostaa sisältöön

Villasukka kirjoitti...

Sähköposti kohteliaasti ja yhteystiedot - kunhan ensin saataisiin ihan normaalit käyttäymissäännöt perille asti. Jopa täällä "maalla" on oppilaita, joita ei voisi vähempää kiinnostaa muiden hyvinvointi ja huomioonottaminen, on vain minä, minä, minä. Jos koti ja alakoulu eivät ole tässä onnistuneet, niin meillä on iso urakka ja yhteiskunnalla kallis projekti edessä, kun tämä MINÄ tipahtaa kärryiltä melkein joka lajissa.

Ps. Miksi taito- ja taideaineet eivät sisällä kielitaitoa?

Timo kirjoitti...

Osuipa heti sen perään kun olin lukenut tätä varsin mielenkiintoista keskusteluketjua silmiini Tekesin sivuilla ollut uutinen "Globaali työyhteisö muuttaa maailmaa" (http://akseli.tekes.fi/opencms/opencms/OhjelmaPortaali/ohjelmat/Tila/fi/system/uutinen.html?id=3677&nav=Uutisia)

Siinä puhutaan työyhteisöjen globalisoitumisesta ja virtualisoitumisesta. Tähän maailmaan nuoria koululaisia kai tulisi valmistella. Se on osittain IT-taitoja, mutta vielä enemmän kykyä toimia luontevasti silloinkin, kun lähin ja tärkein työkaveri tai tiedonlähde ei istukaan viereisellä pöydällä ja käy kahvilla samassa kuppilassa.

Tämän päivän työelämässä pärjää vielä joten kuten ilmankin näitä virtuaaliyhteisöissä toimimisen taitoja ulkoistamalla ne vaikkapa IT-osastolle, mutta tulevaisuuden työelämässä toimimisen kannalta on erittäin tärkeää että näitäkin taitoja pääsee harjoittelemaan jo pienestä pitäen.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Kirjat, liitu ja taulu mullistivat enemmän kuin tietokone, vaikka kieltämättä tästä PC-rakkineesta on ollut olevinaan paljon huvia ja hyötyä minullekin.

Mutta se on suurelta osin pelkkää teknologian, markkinatalouden ja positiivisen ajattelun (tuo pakkoneuroosin ja tekopyhyyden oireyhtymä) manipuloimaa harhaa.

En tiedä yhtään sen enempää kuin ennen tietokonetta ja nettiä. Informaatiota kyllä saa paljon ja nopeasti, mutta siihen se sitten jää.
'Oikea tieto ja viisaus' löytyy - jos lainkaan - muualta ja ilman elektroniikkaa.
*
Sitäpaitsi nykyään pitää oikein opiskella, jotta osaisi käyttää uutta ja uljasta teknologiaa optimaalisesti.
Silti tietoverkot tilttaavat säännöllisen epäsäännöllisesti - mutta liitu ja taulu eivät.
*
Televisio ja netti representoivat nykyajan Platonin luolan häilyviä varjoja, joita me nykyihmiset tuijotamme luullen niitä todellisuudeksi.

Kuten Platonin luolavertauksessa vangit, niin olemme mekin kahleissa. Noitten vankien tavoin emme ajattele, että todellisuus voisi olla mitään muuta kuin, mitä monitorista tulee.

Ja jos joku - mahdollisesti itsenäiseen ajatteluun taipuvainen - väittää nähneensä 'oikean' todellisuuden (Auringon) luolan ulkopuolella, emme usko moista houretta vaan nauramme hänelle ja halveksumme häntä Platonin vankien tapaan.

Elämme siis 'pakkopullan' ja harhan maailmassa - entistä tehokkaammin. Jos jostain olemme vapautuneet tai vapautumassa tämän rakettitekniikan avulla, niin se on ajatteleminen.

Mutta kukapa tällaisia 'atavismeja' tosissaan pohtisi - vain hullu tai idiootti kai (en tarkoita biologeja)...joku epäajanmukainen filosofi par excellence...

Jarmo Tanskanen kirjoitti...

Tässä hyvinvoivassa maailmassa mennään eteenpäin pääasiassa kiinnostuksen ohjaamana. Marin näkökulma on havahduttava eli ohjataan porukka tekemän sitä mikä kiinnostaa. Kiinnostuksen kohteet ovat uusien välineiden avulla saavutettavissa ja siten välineet opitaan huomaamatta. Näinhän nuoretkin tekevät, miksi eivät sitten opettajat tai muut ns. aikuiset? Monissa kouluissa on resurssipulaa, jolloin välineitä puuttuu tai ne eivät pelaa. Tämä ei motivoi opettajaa, joka toivoo, että kun hän alkaa tehdä uutta, ei ainakaan tekniikka tai tukihenkilön puute hidastaisi.
Vaikka sitten resurssit olisivat kunnossa ei nähdä syytä miksi pitäisi opettaa esim. verkon käyttöä. Ulkoapäin tuotu motiivi (esim. opetussuunnitelma) ei välttämättä jaksa kiinnostaa. Opettajan työssä sisäinen motiivi on tärkeä ja oma osaaminen. Ilman omaa hyvää taitoa ja kompetenssia (muuten haasteellinen juttu opetettaviin nuoriin verrattuna) ei voi opettaakaan.
Tässä hitaasti muuttuvassa toimintakulttuurissa täytyy vaan panostaa mielenkiintoisiin lähestymistapoihin ja koulutusratkaisuihin, jotta yhä enemmän opettajaporukkaa saadaan mukaan. Tosin moni sanoo, että ei vanha koira uutta opi...

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä vanha koirakin oppii, jos se vaan haluaa. Mutta miten saadaan halu herätettyä?
Liisa Hoo

ata kirjoitti...

Kun tässä kerrankin on perusopetus ja TVT vedetty keskusteluun (blogi on lähinnä ollut 2. asteen koulutusta koskettelevaa) ja itsekin asioita pari vuosikymmentä yläasteella pohdiskelleena ja aina välillä sitä mieltä olleena, että koko koneiden tuominen kouluun näillä edellytyksillä on aika lailla hukka investointi voisin esittää vision. Näin tämä homma ei etene. Niinkuin edellä on todettu kiinnostus ja kokeilunhalu pitäisi saada heräämään. Jos koetaan, että mitään uutta (lisäarvoja) ei kohtuullisella ponnistelulla synny (vaan negatiivista tulosta) ei koneita kouluissa kannata hankkia ja pitää. Nyt ensinnäkin pitäisi olosuhteet järjestää niin, että kokeilu voisi lähteä käyntiin (työnantajalta työaikaa ja tukihenkilöitä kannustamaan tässä pioneerityössä) ja työkaluohjelmia joilla opettaja voi omaa pedagogiikkansa ja oppiainestaan siirtää digitaaliseen muotoon. Suomalaisilla opettajilla on hyvä oman opetettavan aineensa hallinta sitä pitäisi hyödyntää. Kun opettaja pystyy tekemään itsensä näköistä materiaalia joka vielä toimii homma lähtee käyntiin ja koituu kaikkien hyödyksi.

Anne Rongas kirjoitti...

Niin tuota... oma pointtini ei ole opetuksen siirtäminen verkkoon, verkko-opetus, verkko-opiskelu tms. vaan valmiudet toimia tässä yhteiskunnassa, jossa verkostot ja tietoverkot muodostavat kaikkialle ulottuvan osan todellisuutta.

Itse ymmärtäisin äitinä (nuorin peruskoulussa), mummona, opettajana, opinto-ohjaajana ja aikuiskasvatustieteilijänä, että informaatioyhteiskunnan taitoihin ja valmiuksiin olisi hyvä kasvaa koulussa, koska kodeilla on hyvin vaihtelevat valmiudet antaa tämän kaltaista kasvatusta ja tukea.

Jos perusopetus ei koe tätä tehtäväkseen, se tulisi rehellisyyden nimissä ilmoittaa, jotta me vanhemmat ja oheiskasvattajat pystymme reagoimaan.

Nuoriso ei nyt ole tasa-arvoisessa asemassa. On kouluja, joissa nämä perusvalmiudet tulevat normaalin koulutyön sisällä hyvin haltuun.

Tein viime viikonloppuna siis satunnaisen pistokokeen ja kysyin kahden peruskoulunsa päättävän kokemuksia ja näkemyksiä.

Minä EN HALUA syyttää ketään yksittäistä opettajaa, vaan nostaa esille, että tässä on nyt rakenteellinen ongelma.

Monissa maissa mennään aikamoista kyytiä tällä sektorilla kohti teknologian kollektiivista käyttöä. Se ei ole mikään itseisarvo. Jos päädymme siihen, että hyvä elämä toteutuu nimen omaan pitämällä nuoriso kouluajan irti verkoista, niin sanotaan se sitten ääneen.

Kun nyt kuitenkin näyttää siltä, että harvoissa työtehtävissä tai yksityisen elämän hoitamisessa yleensäkään voi toimia ilman internetiä, tietoteknisiä laitteita ja erilaista informaatioteknologialla toteutettavaa viestintää, niin...

Korostan, että kyse ei ole ensi sijassa koneista ja tietokoneohjelmista, vaan ensi sijassa niiden ja monenlaisen mobiilin teknologian avulla tapahtuvasta arjen elämästä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Puhutaan tietoyhteiskunnan kansalaistaidoista tai laajennetusta lukutaidosta tms.

Ehkä me elämme jo niin erilaisissa todellisuuksissa, että tämänkin aihepiirin merkitys avautuu niin eri tavoin, ettemme enää kykene löytämään yhteistä tavoitetta.

Joten johtopäätöksenä toivoisin, että minä lapsen huoltajana saisin tiedon siitä, mitä opetuksen tavoitteita lapseni koulussa todellisuudessa toteutetaan.

Edellinen Opetushallituksen pääjohtaja puhui oppitakuusta... mitä sillä sitten tarkoitetaan käytännön koulumaailmasta katsottuna?

Ja vielä, jos nyt joku työhönsä väsynyt opettaja lukee tämän syytöksenä, niin koulu on yhteisö, jossa on osaamista ja on paljon kouluja ja yhteisöjä, joissa todella harjoitetaan informaatioyhteiskunnan haasteet tunnistavaa pedagogista johtamista kaikilla tasoilla, eikä sälytetä näitä asioita uutenä lisäsälänä yksittäisten opettajien harteille.

Anonyymi kirjoitti...

Kyse on nimenomaan rahasta.

Jos minulle ei korvata työtä, mikä kuluu oppimisympäristön muuttamiseen, niin en sitä tee.

Valmiit digitaaliset oppimateriaalit (onko niitä edes?!) ovat maksullisia. Kunta ei tahdo maksaa edes tutumisesta.

Luokkahuoneita ei ole suunniteltu siten, että siellä voisi tehdä työtä useammassa työpisteessä, mm. pistorasioita luokassa on yleensä vain kaksi.

Oppilailla ei ole välttämättä käytössä kotona tietokonetta, joten digitaalista oppimateriaalia ei voi käyttää kaikkien kanssa.

Tärkeintä olisi tuo läpäisyperiaate: wordiä pitäisi käyttää äidinkielen aineen kirjoittamiseen, tutkielmien tekemiseen jne. Excelillä voisi tehdä matikan tehtäviä, powerpointilla yleensäkin esitelmiä.

Läpäisyperiaate on kuitenkin tuomittu kuolemaan juuri luokkien rajoitusten takia.

Useiden aineiden yhteistyöt (yläluokilla) kaatuvat siihen, ettei opettajat saa korvausta: itse mielelläni auttaisin muiden aineiden opettajia opetuksen integroinnissa omaan aineeseen, mutta kun en siitä saisi mitään korvausta... Jos tekee vaikkapa jonkun projektin kolmen aineen kesken, niin pitäisikö opettajille maksaa kullekin täysi palkka vai 1/3-osa? Ositettua palkkaa ei opettajien työehtosopimus edes mahda tuntea, saati että tuollaisen saisi mahtumaan lukujärjestyksiin.