Keskeneräisyyttä kannattaa ylistää. Koulujärjestelmämme on pitkään ylläpitänyt käsitystä input-output -oppimisesta. Opettaja opettaa - oppilas oppii. Epävarmuuden sietokykyä ei ole kasvatettu (15.4.06 Hesarissa oli kiinnostava artikkeli japanilaisen kirjoitusjärjestelmän epävarmuuden sietoon koulivasta luonteesta). Ammattilainen ei tuota valmiita ajatuksia vaan kehittelee ja prosessoi. Tutkimustyö ei etene koskaan suoraviivaisesti. Työ tekijäänsä neuvoo. Hapuilu ja etsiminen ovat tärkeitä taitoja - eivät häpeän aiheita.
Kirjoittaminen on tutkimuksilla todistetusti verraton oppimisen väline. Kirjoittaessaan ihminen jäsentää tietojaan. Kirjoitettuun voi toinen tarttua ja viedä ajatuksia eteenpäin. Bloggaaminen valmentaa kirjoittajaa sietämään keskeneräisiä ajatuksia. Sama funktio on joidenkin haukkumilla tekstiviesteillä, verkkokeskusteluilla, uutisryhmillä, mesellä ja chatillä. Sähköinen juttelu asettuu puheen ja perinteisen kirjallisen ilmaisun välimaastoon. Sähköinen juttelu jättää jäljen, johon voi palata. Merkittävää (toivorikasta) on myös huomata, että kaikki sähköisen juttelun muodot ovat kehittyneet epävirallisen kulttuurin piirissä. Niihin on jäänyt villin ja vapaan ilmapiirin henki, joka kannattaa mielestäni ehdottomasti kantaa myös oppimiskäyttöön. Valmiiden ajatusten illuusio on syytä romuttaa. (Toki juttelevaa kirjoitusta on monenlaista, myös pelkkää puppua, mutta lukija voi tehdä valintoja, puppua ei kukaan pakota lukemaan.)
Bloggaaminen on näkyväksi tuotettua ajattelua. Parhaimmillaan se on avointa Tekstiä, johon lukija voi tarttua. Legendaarinen Roland Barthes on luonut käsiteparin avoin ja suljettu teksti. Perinteinen opetuspuhe on ollut suljettua tekstiä, julistusta, tiedon kultajyviä, joiden poimijoille ei ole jätetty nokan koputtamisen sijaa. Avoin Teksti asettuu dialogiin, se on syntyessään valmis kuulemaan, mitä muut ajattelevat. Avoin Teksti tunnustaa, ettei maailmassa ole valmiita totuuksia. Blogit ovat koko olemukseltaan avoimen Tekstin areenoita.
Miten sinun mielestäsi nykyinen koululaitos opettaa ajattelun taitoihin? Kerro kommentoimalla!
4 kommenttia:
Olen toiminut ammatillisena opettajan vaatetusalalla (oppilaat oli noin 16v). Tosin nyt olen opiskelemaasa (ja yhtenä sivuaineenani on muuten tvt opetuskäytössä). Minulla oli silloin töissä vaikeuksia saada oppilailta ajatuksia omista töistään paperille. Pyrin siihen, että jokainen valmistunut työ käsitellään läpi; mikä oli työn lähtökohta, mikä siinä oli vaikeaa ja miksi, mikä onnistui, mikä oli parasta jne. Tuntui, että opiskelijoilla käsitteet olivat koko ajan hakusessa, vaikka niitä kokoajan käsiteltiin. Oman mielipiteen sanominen oli tuskaa saati sitten kirjoittaminen. Kyllä se sitten vuoden jälkeen alkoi sujumaan, mutta ensin sai tehdä työtä ( kirjallisen ilmaisun jälkeen asiasta puhuttiin; "no niin tulihan se siltä, kirjoita se nyt tähän paperiin"), että sai heidät edes ilmaisemaan ajatuksensa työstään jotenkin.
Kirjoittaminen sujui kyllä kun tehtiin tiedonahkuja tms. joka ei vaatinut omaa "ajattelua". Oliko kyse ujoudesta vai mistä sitä en tiedä.
Morjesta Jaana V. ja kuka tätä nyt lukeekaan!
Edellä kuvatussa tapauksessa voisi ehkä kokeilla ajattelun visualisoimista. Monilla kädentaitoisilla läheisin ilmaisumuoto ei välttämättä ole verbaalinen. Blogi toimii myös kuvilla. Käsityön tekijä voi valokuvata työnsä edistymistä (ja kurkatkaapa, mikä määrä neuleblogeja löytyy nykyään!!). Valokuviin voi pyytää liittämään päiväyksen ja lyhyen selostuksen, mitä nyt tehtiin. Tästä syntyy samalla oppimispäiväkirja. Valokuvien lisäksi voi käyttää skannattuja suunnitelmia, piirroksia, mindmappeja, sarjakuvia yms. Jollekin käsityöläiselle puhuminen voi olla kirjoittamista helpompaa. Silloin audio- tai videoblogi voi toimia tosi hyvin.
Asian voi organisoida myös niin, että opiskelijat tekevät pareittain raportin toinen toisistaan. Olen itse käsityöläinen (vaikka nyt sille ei ole aikaa). Tunnen nahoissani sen, kuinka omastaan on vaikeaa kertoa. Mutta jos kerronnan kohde on kaveri, ilmaisu vapautuu heti.
Hei!
ymmärrän kyllä että monesti verbaalinen ilmaisu on vaikeaa, mutta kuitenkin siihen, että viimeisellä vuosikursilla tehdään kirjallinen työ (=opinnäytetyö) on varauduttava jo heti alusta lähtien, on tosiasia.
Kuvat on hyvä apuväline nykyisin kun on hyvää tekniikkaa siihen. Olivat ne sitä jo aiemminkin. Me vain piirrettiin tai tehtiin kollaaseja yms.asioita.
Siinä, että opiskelijat pareittain tekisivät raportin toistensa tekemisestä, on puolensa. Kyllä, mutta ongelmiakin on. Voipa olla, että se vähän syrjäänvetäytyvän tai heikon pari ei halua olla kukaan. Tästäkin on kokemusta. Myös arviointi on minusta silloin vähän ongelmallinen, varmaan kyllä ratkaistavissa oleva juttu.
Mutta asiat on tehty opittaviksi. Sitä ajattelua ja kirjallista ilmaisuakin voidaan rohkaisemalla opettaa. Senkin minä huomasin. Siksi olen myös ilolla ajatellut tulevia mahdollisuuksia toimia tvt:n välineiden kanssa opettamisessa, vaikka autuutta nekään tuskin tekevät.
Olen kokenut julkisen kirjoittamisen sekä omalla että oppilaiden kohdalla hedelmälliseksi ja helpottavaksi. Lukion et-kurssin oppilaiden tekstien taso nousi ja perustelut tarkentuivat, kun tekstiä tehtiin koko kurssin nähtäville, mutta samalla itse oppimisprosessi ja keskeneräiset ajatukset saivat arvoa - toisin kuin kokeessa, jossa arvostetaan valmista tuotosta. Oma blogin kirjoittaminen on myös tarjonnut mahdollisuuden järjestellä ajatuksia opetuksen suhteen. Jokaisen verkkokurssi tai verkko-opetusta lähiopetuksen osana suunnittelevan opettajan olisi hyvä opiskella ja pohdiskella itse verkossa - opiskelijan näkökulman ja tuntuman omaksuminen auttaa luomaan mielekkäitä tehtäviä.
Lähetä kommentti