sunnuntai, maaliskuuta 22, 2015

Valokuva- ja videotehtävät lasten kanssa BYOD-hengessä

Valokuva ja video ovat mainioita apuvälineitä ympäristön havainnointiin. Kirjasta opeteltu asia muodostuu eläväksi, kun opeteltavia asioita tallennetaan kameralla. Tarkkaavaisuusharjoituksena kuvaaminen on myös verraton.

Kuvaustehtävä ruokkii keskittymistä, havaintoympäristön analysointia, kohteiden tunnistamista (ja nimeämistä). Kuvaamisesta voi laatia esimerkiksi nopeustehtävän tai kisailun kohteena voi olla mahdollisimman erilaisten havaintojen tekeminen.

Lasten kanssa kuvatehtävissä huomioitavaa:
  • kuvauslupa sovittu yhteisesti vanhempien kanssa (Opettajan tekijänoikeusblogissa lupapohja, kouluissa on tapana kerätä kaikki luvat lukuvuoden alkaessa)
  • kasvokuvien suhteen erityisesti vanhempien lupa
  • käytetään koulun omia verkkopalveluita tai sellaisia, joihin oppilaan ei tarvitse luoda käyttäjäprofiilia (profiilin perustaminen vaatii lähes aina 13-vuoden iän ja alaikäisillä vanhempien suostumuksen).
Mobiililaitteet sopivat hyvin kuvaamistehtäviin. Kuvaamiseen voidaan käyttää koulun laitteiden lisäksi oppilaiden omia laitteitta (BYOD). Ainut ongelma on, että eri laitteilla kuvattujen valokuvien ja videoitten kokoaminen yhteen voi olla hankalaa (piuhan kautta lataaminen ei aina onnistu ongelmitta, eri laitteilla on erilaiset latausominaisuudet, Bluetooth vaatii yhteiskäyttöön sopivia sovelluksia yms.). Toivon, että saan kokeneilta opettajilta lisää hyviä vinkkejä tästä aiheesta.

Valokuvia voi kätevästi jakaa eri mobiililaitteista Instagram-tilille. Samalle Instagram-tilille on mahdollista kirjautua yhtä aikaa useilla eri laitteilla. Tili voi olla yhteiskäyttöön luotu eli sen ei tarvitse olla henkilökohtainen. Android-tabletilla tallennettu ohjevideo Instagram-tilin luomisesta.

Koulutyössä Instagramia voi käyttää monella tavalla. Esimerkiksi Perniön lukiossa opiskelijakunnan hallituksen Instagram-tilillä on opiskeluvinkkejä, tapahtumatiedotteita, tilannekuvia ja yleistä hauskutusta.

Instagram-kuvilla ja Thinglinkillä saa helposti monenlaisia tarinoita aikaan. Oheisessa kuvassa on kotimaastoni, siinä lenkki- ja soutureittini, joihin olen lisännyt muutaman vuoden varrella ottamiani valokuvia Instagramista. Tästä pääset Thinglink-kuvaan.

Thinglink on verkkopalvelu, johon voi ladata kuvan ja kuvaan voi sitten kiinnittää erilaista sisältöä, kuten tekstejä, linkkejä, valokuvia, videoita, äänitiedostoja. Esimerkiksi viereisessä karttapohjassa avoimena näkyvä kuva löytyy Instagramista. Instagram-kuviin voi lisätä selostuksia ja paikkamerkinnän.

Kuvaajan tunnistaminen.
Henkilötietoja ei tarvita.
Valokuvat ja videot kannattaa ottaa ensin mobiililaitteen omilla sovelluksilla ja jakaa sen jälkeen sovitulla tavalla. Instagram ja muutamat muut verkkopalvelut mahdollistavat myös palvelun kautta kuvaamisen ja jakamisen, mutta jos mobiiliverkkoyhteydet toimivat huonosti, kuva saattaa kadota vahingossa.

Kuvaajan tunnistaminen yhteistunnuksia käytettäessä toimii kuvaan lisättävällä merkillä. Se voi olla vaikkapa liimalappu, jossa on nimikirjaimet tai numero tai se voi olla jokin muu henkilökohtainen tunniste, jonka opettaja ja ryhmä tunnistavat. Näin lapsen henkilötietoja ei siirry avoimeen verkkoon, vaikka käytettäisiin avoimen verkon palvelua.

Tässä videolla vielä havainnollistan sitä, miten tekijätunnisteen voi lisätä valokuvaan.
 

(PS. Yllä oleva videon on tallennettu Adroid-tabletilla Mobizen-sovelluksella ja julkaistu suoraan tabletilta YouTubeen eli videon tekemiseen meni aikaa noin 4 minuuttia.)

Ei kommentteja: