En kyennyt sopeutumaan palkkatyömalliin. Aloitin säännöllisen palkkatyön opettajana seitsemän vuotta sitten. Vaikka olin ikäni heittänyt keikkaa siellä täällä, siirtymä oli hankala. Takana oli 15 vuotta maanviljelijänä – siitä ajasta kymmenen vuotta maaseutuaktivistina.
Olen joutunut jälleen miettimään omaa suhdettani työhön erään tutkimushaastattelun vuoksi sekä tässä blogissa ja toisaalla käytyjen opettajan professioon liittyvien keskustelujen vuoksi. Olen päätynyt siihen, että en kykene ymmärtämään tiettyjä asioita. Annan sen itselleni anteeksi ja pyrin mahdollisimman vähän ärsyttämään muita. En missään tapauksessa halua muuttaa omaa suhdettani työhöni, koska juuri tämä suhde tuottaa iloa ja tyytyväisyyttä.
Olen saanut taas kyllästymiseen asti selittää, "miten sinä ehdit" ja "onko sulla omaa elämää" yms. Samalla on usealta suunnalta tullut vastaan se, että "ei opettaja voi tehdä asioita, joista hänelle ei makseta". Ja sitten kaiken päälle viestit uupuneilta ja ilottomilta, työtaakkansa alla tuskastuneilta, jotka haluaisivat vain pysäyttää maailman näille sijoilleen tai mieluummin ihanaan menneisyyteen, jotta saisivat tehdä työnsä rauhassa.
Pidän työstäni. Opettajan homma on luovaa yhteiskunnallista tulevaisuustyötä. Hieno ammatti. On nautinto oppia uusia asioita. Opettajana oppimista ja uuden tutkimista saa alati harjoittaa työnsä puolesta. Nautin haasteista ja niitä totisesti riittää tässä työssä. Opettajan työhön liittyy myös miellyttäviä etuja, kuten säännöllinen palkka, vapaat viikonloput, pitkät lomat ja sosiaaliturva. Maanviljelijänä minulla ei ollut työttömyysturvaa (olisi vaatinut maatilan myymisen), kotieläimet eivät paastonneet ja pantanneet peräpäätään viikonloppuisin, vuosilomaa oli 23 päivää (sekin meni kouluttautumiseen eikä edes riittänyt) ja tietenkin olin jatkuvasti koska tahansa valmiudessa esittämään viranomaisille dokumentaation toiminnastani.
Opettajan palkka maksetaan verorahoilla, mutta ei minun opettajana tarvitse täyttää kuin muutama hassu kurssipäiväkirja. Kukaan ei käy tarkastamassa, miten teen työni. Maanviljelijänä vain osa tuloistani tuli verotuksella kerättyinä tukina, mutta minun piti käyttää kokonaistyöajastani useita viikkoja vuodessa byrokratian hoitamiseen. Vuosittain työtäni valvottiin myös useilla tilakäynneillä sekä satelliitteilla. Eräänäkin vuonna tein pienen virheen EU-lomakkeessa. Ilmoitin luomu-viljelykiertoon kuuluvan viherlannoituspeltoalan kohtaan 'viherkesanto', vaikka rasti niiltä osin olisi pitänyt laittaa kohtaan 'pellon muu käyttö'. 60-sivuisesta lomakkeiden täyttöoppaasta en ollut tätä eroa ymmärtänyt. Väärä rastitus merkitsi 11 000 markan tulonmenetystä. (Episodi päättyi onnekkaasti, kun noin vuoden kuluttua sain valituksen kautta korjauksen virheeseen.)
Olen äskettäin tässä blogissa ja toisaalla ottanut esille opetussuunnitelmat ja kertonut, että niitä ei noudateta kaikissa kouluissa. Olen saanut vastauksia, että ei niitä voi noudattaa, koska ne eivät ole realistisia. Minusta nämä opetussuunnitelmat ovat hyvin kirjoitettuja, selkeitä ja kohtuullisia. Koulu voi tehdä niiden mukaan oman suunnitelmansa ja joustoa löytyy. Opettajakunta saa osallistua opetussuunnitelmatyöhön.
Maanviljelijänä en pystynyt koskaan hallitsemaan, kuin pienen osan toimintaani koskevia säädöksiä, joita kaiken lisäksi muutettiin jatkuvasti. Säädöksiä antavia viranomaisia oli useita ja käytetty kieli oli välillä niin hankalaa, etteivät edes MTK:n asiantuntijat kyenneet tulkitsemaan sitä. Toimintaan vaikuttivat EU:n ja Suomen poliittisten päätösten lisäksi maailmankauppajärjestö WTO:n päätökset. Oma vaikutusmahdollisuuteni oli kuin hyttysen ininää avaruudessa.
Puhun maatalousjutuista menneessä aikamuodossa. Lopetin kotieläintyöt viisi vuotta sitten ja nyt siirtyy viljelykin kasvimaalle ja kukkapurkkiin. Byrokratia ei maatalousalalla ole mitenkään vähenemään, päin vastoin.
Opettajan työ on hieno työ, josta toivoisin jokaisen kollegani nauttivan. Ja jos työ ei miellytä, siitäkin kannattaisi tehdä johtopäätöksiä ja vaihtaa alaa. Minä en soisi kenellekään nuorelle opettajaksi ihmistä, joka laskee ahdistuneena ja uupuneena työtuntejaan eikä ole itse valmis oppimaan uutta.
Ihmiskunnalla on edessään vaikeat ajat. Olemme tuhonneet pallomme. Jos meillä nyt jotain älyä on, niin toivoisin, että itsekkyyden sijaan yhdistäisimme voimiamme ja edes yritäisimme: yhdessä, jakaen ja kollektiiviälyä kasvattaen.