keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Mistä virtaa?

Yli 40% perusasteen opettajista ainakin haaveilee alan vaihdosta. Aikuiset nukkuvat huonosti ja työstressi valvottaa useita. Ilottomia uutisia. Kyse on samalla tavalla nurinkurisesta jutusta kuin se, että mitä enemmän yrittää oppia, sitä vähemmän oppii. Siis mitä enemmän yrittää tehdä töitä, sitä vähemmin saa aikaan.

Työn organisointi on ongelmissa. Työyhteisöt eivät toimi. Ihmiset ovat yksin taakkojensa kanssa. Kyse ei ole työn määrästä. Työn määrä ei ensisijaisesti sorra ihmistä, vaan se, että ihminen ei voi itse hallita työtään eikä näe työnsä suhdetta kokonaisuuteen (marxilaisittain edelleen ajankohtaisesti on vieraantunut työstään).

Toiset pääsevät aina helpommalla ja saavat enemmän rahaa. Onpa inspiroivaa aivoenegian käyttöä. Oman aikansa voi suunnata omien valintojen kautta. Minusta on hämmentävää, miten monet ihmiset käyttävät vähäistä elinaikaansa valittamiseen, kadehtimiseen, purnaamiseen ja toisten morkkaamiseen. Muunlaisiakin valintoja voisi tehdä. Vähäinen elinaika tuli mieleeni, kun tänään kuulin ikätoverini kuolleen. Mitä ihmeen väliä sillä on, saako joku euron pari enemmän tunnilta kuin minä tai kuuluuko toisen työvelvoitteeseen jotain mielestäni lällärihelppoa, kun minä saan raataa.

Jatkan nyt vielä vähän perusteluja siitä, miksi opettajan ammatti on hieno ammatti (en vähättele kenenkään masennusta, burn outia tai muuta tuskaa): Suomessa arvostetaan opettajan ammattia yhteiskunnallisesti (yhteys ulkomaisiin kollegoihin vikkelästi, jos tämä on uusi asia), opettajankoulutus on kaikesta purnauksesta huolimatta korkeatasoista (em. pätee tähänkin), työttömyys on vähäistä (esim. itävaltalainen kollegani sai jonottaa virkaa, luvattiin viiden vuoden kuluttua, kyllästyi ja lähti jatko-opiskelemaan), luottamusta ammattitaitoon (ulkomaalaiset kollegat saavat hepulin, kun kuulevat ettei meillä ole koulutarkastajia). Noin esimerkiksi.

Ja mistä virtaa? Siitä, kun vapauttaa itsensä. Opetussuunnitelmissa on joustoa. Opettaja voi tehdä valintoja (mutta pidän näköalattomuutena ja kummallisena, jos karsinta osuu sosiaalisen median hylkäämiseen, koska juuri se tuo vihdoin jotain todellista toivoa ihmiskunnalle kaiken ällöttävän lapon lisäksi). Luova työskentely onnistuu, kun työyhteisö toimii. Jos työyhteisö ei toimi, se pitää sanoa yhdessä tai etsiä toinen muurahaiskeko. Kouluttautuminen auttaa. Ja verkottuminen. Täällä viritellään opettajien ja opiskelijoitten verkottumista ja se vasta onkin innostavaa. Kuten kollegani sanoi tänään oppitunnilla: "Olemme kaikki täällä oppimassa."

Ei pitäisi yrittää hampaat irvessä. Asioita voi karsia itse. Voi jakaa töitä. Voi tehdä yhdessä. Ja tärkeää ajatella tavoitteita. Arki täyttyy helposti risukolla, eikä taivasta enää näy. Sitten vain risusavottaan. Saa masentua, saa luhistua taakkojen alle. Silloin on aika toisten tulla ja auttaa. Taidan toistaa itseäni, mutta minkäs teen. Näen järjettömänä tämän nykymenon, enkä aio vaieta. Kyse ei ole siitä, että pitäisi päästä helpommalla ja saada enemmän liksaa. Kyse on siitä, että jostain pitäisi kehittää mieli elämään ja sitten toimia yhdessä sen eteen. Detaljitiedolla ei ole suurta virkaa. Terveisiä vain YTL:lle!

2 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Tämä on kuin lähteestä joisi :-)

past0r1 kirjoitti...

Ja tästä lisää virtaa. :)