Aika on tullut vastaan jälleen monin tavoin (edellinen blogimerkintäkin liittyi aiheeseen).En ole varsinaisesti lenkkeilyihminen, mutta lenkkeily on erittäin järkevää varsinkin näin vanhemmalla iällä. Siihen kuuluu eräs verraton ominaisuus. Kun lähtee omin jaloin lenkille, josta kotiin päästäkseen on ihan pakko käyttää aikaa, pääsee kellumaan rutiiniajattomuuteen. Se on samanlaista kuin maanviljelijäaikoina monet päivän toistuvat työt. Tekemistä ei juuri tarvitse ajatella, ajatukset voivat vaeltaa vapaasti. Tässä tunteessa lienee kesämökkeilyn salainen viehätys. Kesämökkejä on, jotta voisi päästä hakkaamaan halkoja, jolloin pääsee aivan erityiseen ajattomaan rutiinityön kelluvaan ajattomuuteen. Älytyössä ei voi vajota samaan olotilaan.
Tänään oli loistava lenkkeilykeli. Lumi narskui, mutta jäätä ei ollut lainkaan. Kuin kesällä, mutta pieni kuiva pakkanen. Tähdet alkoivat syttymään, siitä ensimmäisestä ei oikein osannut sanoa, oliko satellitti vai planeetta vai tähti. Mutta ajatus vaelsi ajassa.
Joulukuulumisten lomitse on tullut vastaan unettomuuksia. Harmillisen monet kärsivät erilaisista uniongelmista. Joko ei nukuta illalla vaikka väsyttää tai ei saa unta aamulla, jos herää turhan varhain tai sitten on jokin vaiva, joka rikkoo unta. Pilleriuni ei ole samaa unta. Eikä unta voi antaa toiselle lahjaksi, vaikka kuinka haluaisi. Harmi.
On hyvä, että unesta on enemmän tutkittua tietoa ja siitä puhutaan. Olen niukin naukin välttänyt häpeäsyyllisyyden oman uniolemukseni vuoksi. Jos olisin ihan vähän vanhempi maalaisemäntä, olisin joutunut väkisin sovittautumaan sopimattomaan vuorokausirytmiin. Aamuihmisten maailma oli lapsuus- ja nuoruusaikoinani Kunnollisen Ihmisen maailma, lehmien vaatimaan rytmiin sopeutuja oli Kunnollinen Ihminen (lehmän lypsyväli ei saisi olla yli 12 tuntia).
Minä olen vakuuttunut, että meillä jokaisella on oma sisäinen aikamme, tietty rytmisyys. Vihdoin tästä on alkanut tulemaan tieteellisiä todisteluita. Jokainen pienen vauvan äiti on kohdannut biologisen kellon. Muistan, miten isoäitini kertoi Oikeaa Oppia ja omaa oivallusta esikoisensa kanssa. Oikean opin mukaan lapsi ruokittiin neljän tunnin välein piste. Ei poikkeuksia, ei joustoja. Tuo oppi on nyt todistettu romukoppaan. Mutta edelleen maailma, varsinkin työelämä on täynnä tehottomuuteen johtavia aikakäsityksiä. Kuten se, että töissä ei voi ottaa päivänokosia. Aivan älytöntä. Tai että töitä pitää tehdä ennen heräämistä.
Olen joutunut keskustelemaan tehokkuudesta, koska teen paljon, koska siihen on omat syynsä. Rutiiniajattomuudessa kelluminen on hyvin tehokasta. Aikoja sitten koin suuren elämyksen järjestömaailmassa. Minulla oli idea. Mutta keskustelu oli pykälässä 4 ja ideaani liittyviä asioita käsiteltiin pykälässä 6. Kokous oli epämuodollinen ja epävirallinen ja sen oli tarkoitus olla luovasti ideoiva. Kokemus oli vapauttava. Maailma on täynnä ihmisten luomia järjettömiä sääntöjä, jotka ovat joillekin ihmisille tarpeellisia.
On paljon ihmisiä, joiden elimistö ja mentaalinen vuorokausirytmi ei siedä nykyaikaa. Miksi silti ihmiset suostuvat sellaiseen, jota vastaan heidän kehonsa ja mielensä kapinoi? Koska vaihtoehdot ovat vähissä. Unettomuus on eräs seuraus.
Kun nukkuminen on jollakin lailla lääketieteellistynyt, siitä on tullut taas eräs asfaltoitu alue elämän sademetsässä. Uniaika määritellään kertomalla sen merkityksiä, analysoimalla ja muodostamalla teorioita. Teoriat ovat vain teorioita. Analyyseista voi olla hyötyä tai ei.
Sain juuri loppuun Sofi Oksasen Stalinin lehmät – Puhdistus tuli luettua jo reipas kuukausi sitten. Säätelyn ja kontrollin maailma on molemmissa läsnä. Jotenkin Foucault'n sisäistetty panopticumin tuli mieleen. Ihmiset eivät osaa olla vapaalla. Oleminen on vaikeaa. On kaikkea, mitä Pitäisi, mitä olisi Pakko, mitä Täytyisi. Tai mitä luulemme, että olisi.
Ja sitten sen ymmärtäminen, että me olemme erilaisia. Miksi ihmeessä se on niin vaikeaa? Olemme erilaisia ajassa olemisen ja unessa olemisen ja työn ja vapaan suhteen. Se, mitä minä tarvitsen, on minun tarpeeni. Toiselle pitäisi antaa mahdollisuus elää omaa aikaansa omalla tavallaan.
Joka tapauksessa aikamme on lyhyt. Suuren osan siitä saatamme joutua käyttämään järjettömästi.
2 kommenttia:
Siskon työpaikalle tuli ajanseuranta. Ensin sisko suhtautui asiaan liki myönteisesti. Hän oli syksyn mittaan ajautunut sellaiseen tapaan, että jäi työmaalle kukkumaan iltamyöhään, kun kotona ei enää ollut lapsia odottamassa. Kun työ on kirjoittamista, ei se lopu ikinä. Aina voi jatkaa vielä tunnin pari. Sisko ajatteli, että ajanhallintajärjestelmä auttaisi tekemään ajankulun näkyväksi ja helpottaisi omien rajojen asettamista.
Alun myönteiset ajatukset muuttuivat kuitenkin raivonpuuskaksi, kun sisko kuuli systeemin ehdot. Aamulla sai liukua klo 6 - 9 ja iltapäivällä klo 14 - 18. Iltakuuden jälkeen tunnit eivät kirjautuisi järjestelmään.
Miten voi olla, että vielä nykyisinkin aamulla reippaasti aloitettu työnteko nähdään niin paljon oikeampana kuin yökukkuminen, että agraariajan ihannetta uusinnetaan moderneissa rakenteissa!?
Itse olen just nyt sillä tavalla unelmatyössäni, että muutamia kuukausittaisia lähipäiviä ja viikottaisia opetusharjoittelun seurantoja lukuun ottamatta voin ihan itse päättää, milloin ja missä työtäni teen!
Tuosta kuvaamastasi rutiinityön aikaisesta vapaasta ajatteluajasta tuli mieleen ystävättäreni. Hänellä oli viisi pientä lasta, muttei astianpesukonetta. Hän kertoi minulle, ettei mistään hinnasta halua konetta, koska:
- Tiskaaminen on mun omaa aikaa. Se on päivän ainoa hetki, jolloin saan hyvällä omallatunnolla kääntää selän lapsiin päin ja keskittyä omaan tekemiseen ja omiin ajatuksiin!
Luulen muuten, että oma äitini aikoinaan kutoi samassa tarkoituksessa! (länsisuomalaisena tarkoitan kutomisella sekä neulomista että kangaspuilla kutomista, joita molempia äitini ahkerasti harrasti).
Kommentti tuohon järjestökokemukseesi: Se on hyvä esimerkki sääntöjen soveltamisesta ajattelematta asiaa oikeasti. Kokouksia on kahdenlaisia, päätöksiä tekeviä ja neuvottelevia. Kun tehdään päätöksiä, asiat on jo mietitty valmiiksi (joku esittelee asian ja päätösehdotuksen) ja tällöin käytetään esityslistaa, jonka mukaan edetään. Jos taas tarpeen on neuvotteleva, ideoiva tai keskusteleva kokous, siihen ei pidä tehdä esityslistaa, korkeintaan luettelo asioista joita käsitellään, jota ei kuitenkaan seurata orjallisesti kuten esityslistaa.
Vähän sama juttu kuin vaikka haikujen kirjoittamisessa: 5+7+5-tavusääntö on tarkoitettu aloittelijoille, mutta haikumestarit poikkeavat tästä säännöstä jos se heille sopii - he ovat jo ymmärtäneet, mistä haikussa on kyse, eikä heidän tarvitse seurata sääntöjä orjallisesti. Kokouskäytännön säännötkin on tarkoitettu "aloittelijoille", mutta kun ne on hanskassa, voidaan niistä poiketa. Sama pätee ohjelmistotuotantoon ja oikeastaan mihin tahansa.
Lähetä kommentti