sunnuntai, tammikuuta 14, 2018

Mikro-opiskelen oman työn ja opiskelun sujuvoittamista #digioppija

Tein itselleni uudenvuodenlupauksen. Käytän pienen tuokion kerran pari viikossa siihen, että opettelen jonkin omaan työhöni tai opiskeluuni liittyvän digitaalisen oikopolun tai uuden taidon. Viime syksyn iltapuhteiksi vedin Snellman kesäyliopistossa Digioppijan online-luentokurssin. Ihastelin kurssilaisten omia kokeiluja, joita osa heistä raportoi vapaaehtoisen 1 op osaamismerkin suorituksena.

Digioppija ei ole koskaan tien päässä. Sen verran olin pudonnut pop-termeistä, että syksyn kurssin aikana opin Soili Mekliniltä mikro-oppiskelu -termin (microlearning, jaaha ei ole tällekään suomalaista Wikipedia-artikkelia). Vanha idea, jota ihan hyvästä syystä on nyt lämmitetty ja ujutettu moniin mobiiliosaston oppimissovelluksiin. Duolingo on mainio esimerkki mikro-opiskelusta. Itse olen aikoja sitten tilannut A.Word.A.Day-opastuksen, jonka avulla saattoi opiskella englantia sanan päivässä.

Minulla on myös kolme mainiota kirja virikkeinä:

Joitain asioita huomaan suunnitelleeni jo pitkään, kuten sitä, että opettelen käyttämään iOS:n käyttöjärjestelmän tekstistä puheeksi -ominaisuutta. Koska istun työni puolesta 7 tuntia ja 35 minuuttia koneella lähes joka päivä, en välttämättä halua lukea kirjoja näytöltä vaan kuunnellen, rutiinitöiden tai kävelyn ohessa. 

Eilen mikro-opiskelin tärkeän taidon, jonka avulla tiskasin ja pyykkäsin kuunnellen DRM-suojattua e-kirjaa langattomilla kuulokkeilla. Opettelin siis taikatempun, jota minulle ovat kollegat vinkanneet jo moneen kertaan, kiitos vain Tarja T. varmaan  jo 5 vuotta takaperin ja Helena S. viime vai toissa vuonna. DRM-suojaus tarkoittaa sitä, että e-kirjaa ei voi siirtää hankintajärjestelmän, kuten Amazonin Kindlen tai Applen iBooksin ulkopuolelle. Vesileimattuja e-kirjoja sen sijaan voi siirtää ja tiedostoja muuntaa Calibrella, joten niitä kirjoja voin kuunnella loistavalla Voice Dream -sovelluksella. Esimerkiksi Elisa Kirjan e-kirjat ovat pääsääntöisesti vesileimattuja, mikä on todella hienoa. Vesileimatun kirjan voin myös siirtää Calibrella kätevästi Kindle-lukulaitteelle.

Digioppijan online-kurssi alkaa Snellman kesäyliopiston uudelleen maaliskuun lopulla, kuusi keskiviikkoiltaa 21.3 alkaen. Kerron aihepiiri kerrallaan, millä tavoin voisi digityökaluja virittää omaksi iloksi ja hyödyksi. Kurssi on tarkoitettu alkumatkalaisille. Koska aiheen kanssa alkumatka on laaja käsite, yritän tarjoilla pullaa ja rusinoita suodatetun monipuolisesti, loputonta mahdollisuusviidakkoa vältellen.

Saas nähdä, miten omat mikro-opiskeluni jatkuvat. Teen niitä näkyväksi kirjoittamalla raporttiani Evernoteen ja sieltä julkaisukelpoiset muistiinpanot ilmestyvät yhden taikasanan lisäyksellä blogiin (kas näin).

Digioppija-kurssin aineistot jaan avoimesti, mutta luennot ja niiden tallenteet ovat saatavilla vain Snellaman-kesäyliopiston kautta kurssimaksun maksaneille. Että tämän osalta kaupallinen bloggaus tämä. Snellman-kesäyliopiston verkkokurssitarjonta on kiinnostavan monipuolista, itsekin aion osallistua jollekin.

Ei kommentteja: