Aikamatka oppimisen ja koulun tulevaisuuteen on koonnut Otavan Opiston aPajalle vuoden mittaan silloin tällöin tulevaisuuteen kurkottajia. Pekka Ihanaisen ja Tero Toivasen luotsaama ryhmätyö on luonut manifestin, oivaltanut kollektiivisten kollaasien ja mobiilioppimisen kenttätutkimuksen lumoa Michael Gallgherin seurassa ja viisastellut keskenään, eniten Facebookissa, vaikka muitakin ympäristöjä on yritetty, kuten LeMilliä ja Wikiopistoa.
Kevään ITK-konferenssiin aikamatkalaiset AVO-hankkeen voimin ideoivat retkikunnan henkeä viestivän posterin. Posteri on muotoiltavissa yhä uudelleen, kuten mahdolliset tulevaisuudetkin, kunnes ne toteutuvat. Elementit ovat tiedossa, niitä voi löytyä ja luoda myös lisää, kaavaa ei ole, mutta jollakin tavalla juttu täytyy kuitenkin tehdä yhteiseksi, kommunikoitavissa olevaksi, näkyväksi.
Pian meillä lienee käytettävissä monimediaista interaktiivista posteripaperia. Sitä ennen aikamatka tarjoaa mielenkiintoisen kokemuksen pienen virittelyn avulla. Fyysisesti paikan päällä posterin kaikkia sisältöelementtejä voi siirtää. Elementtejä on saatavilla enemmän kuin posteripohjalle mahtuu. Posteripohjalla ei ole lainkaan tekstiä.
Siirreltävät sisältöelementit ovat sähköstaattista paperia, suomalaisen Innotoolsin tuotantoa. Graafisen suunnittelun toteutti Lieskatuotannon maagisen taitava Katja. (Tarjouskierroksella saatiin myös ehdotus magneettitoteutuksesta, mutta sähköpaperi on toteutuksena kevyempi, helpommin kuljetettava, huokeampi ja ympäristöystävällisempi.) Kurkkaa raportti posterin tuotannosta.
Posteri toimii myös verkossa. Verkkoversion voi toteuttaa näytöillä ja interaktiivisilla tauluilla vaakatasossa. Posteri on suunniteltu niin, että sitä voidaan käyttää virittäjänä ja keskustelun herättäjänä myöhemminkin, koulutustilaisuuksissa ja tapahtumissa.
Luo oma versiosi posterista ja lähetä se sähköpostilla suoraan Aikamatkan posteriblogiin! Katso ohjeet: http://bit.ly/aikamatkanposteri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti