Leimahtipa netissä keskustelunloiske avoimista oppisisällöistä. Taidan olla osasyyllinen, vaikka en ymmärrä, miksi.
Varoitan heti kärkeen: en vastusta suljettuja sähköisiä oppimisympäristöjä, en manifestoi sen puolesta, että kaikkien opettajien pitää jakaa aineistojaan, en usko mustavalkoisiin asetelmiin. Itse jaan avoimesti, koska koen sen globaalieettisenä velvoitteena: ihmiskunta on suurten ongelmien keskellä ja niitä voimme ratkoa vain yhdistämällä osaamistamme ja toimintaamme.
Juttu leimahti näin:
1.
EKO-blogi julkaisi 14.1. aamulla vierasbloggaukseni, jonka sain vapaasti muotoilla ja valitsin aiheen, joka on itselleni ollut läheinen etäopettajana jo vuodesta -02, ja etäopiskelijana edelliseltä vuosituhannelta, elikäs avoimet oppisisällöt. Bloggausta on luettu kahdessa päivässä aihepiirin huomioiden huimat 2 347 kertaa ja FB-peukutettu 104 kertaa.
2. Eräs opetusalan kehittäjäihminen jakoi omalla FB-seinällään myönteisesti kommentoiden linkin kyseiseen bloggaukseen.
3. Hänen FB-kaverinsa suivaantui maanantai-iltana kohtuullisen reippaasti jostain bloggaukseeni liittyen (ilmeisesti otsikosta, kommenteista päätellen ei ollut lukenut juttua). Hän käytti kommenteissaan poikkeuksellisen värikkäitä ilmauksia. Kertoi olevansa OAJ-aktiivi, pitkän linjan opettaja.
4.
Vesa Linja-aho bloggasi asiasta tiistain puolella. Kommentointi kävi kuumana.
5. Asia herätti printtimedian. Hesari soitti Vesa Linja-aholle ja haastatteli häntä, kysyi jatkohaastateltavia, Vesa antoi nimeni. Hesari soitti minulle. Satuin olemaan pääkaupungissa,
seurauksena haastattelu.
En mitenkään yllättynyt tästä kuohahduksesta. Olen saanut tuntumaa varsinkin OAJ:n suunnalta kiivaaseen vihamieliseen lähestymiseen, kun kyse on taikasanoista tieto- ja viestintätekniikka, internet, etäopetus ja verkkokurssi. Olen saanut järjestön edustajalta huutoraivarit korviini asiasta jo vuonna 2005.
Kysyin itse opettajana jatkuvasti: ketä varten koulu on, miksi teen tätä työtä. Ei mitään epäselvää: koulu on oppijaa varten, opettaja tekee työtä oppimisen edistämiseksi, oppijoiden tulevaisuuden eteen. Olen saanut omilta opettajiltani evästä elämään. Saman mission koin arvokkaaksi itse opettajana.
Nyt leimahtanut keskustelu ajautui ikävästi palkkauskysymyksiin. En itse millään kyennyt ymmärtämään argumenttia, jonka mukaan jakaessaan avoimesti opettaja varastaa leivän kollegan suusta, koska työnantaja vetää johtopäätöksen, ettei nettisisältöjen tuottamisesta tarvitse maksaa erikseen eli kaikilta palkkaa pois siltä osin. Ikään kuin kovinkin yleisesti opettajille maksettaisiin lisäliksaa nettisisältöjen tuottamisesta (mikä ei ole totta). Kommentoinnissa vedottiin myös tekijänoikeuksiin siihen malliin, että lämpimästi suosittelen maan huippuasiantuntijoiden, Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen avoimia nettisisältöjä ja maksullista kirjaa Opettajan tekijänoikeusopas (
heidän blogissaan kommentoitiin tätä asiaa ja Ville Oksanen vielä erikseen
Tietokone-lehden blogissa).
Erilliskorvausten paikka on hyvin perusteltua pioneerityössä, uuden tekemisessä. Kun oppi karttuu ja rutiinit kertyvät, lisätyötä ei enää ole vaan teknologian sulautuminen opetukseen ja oppimiseen vähentää opettajan työtä. Tätä makeutta eivät kriitikot ole selvästikään päässeet maistamaan. Erääseen haastatteluun vastasin jo 5 vuotta sitten, että minulle pitäisi maksaa, että en käytä nettiä ja verkkopalveluita opetustyöni apuna.
Omat argumenttini avointen oppisisältöjen puolesta perustuvat vuosikymmenen kokemukseen paitsi oppisisältöjen jakajana myös etäopettajana, verkkokurssien laatijana ja opettajana, oppisisältöjen tuottajana kustantajille:
- oppisisällöt ovat opetuksen oheistuote (kun verkkotyökalut tulevat tutuiksi, verkkosisältöjen tuottaminen ei aiheuta lisätyötä verrattuna muihin tapoihin valmistella ja toteuttaa opetusta, tein tästä kenttäkokeen vuonna 2007)
- sisällöt paranevat dialogin ja vertaistuotannon prosessin kautta, avoin jakaminen johdattaa opettajan oppimaan uutta ja kehittymään ammatissaan
- sisällöt sinällään eivät johda oppimiseen tai opettajan korvaamiseen, jos näin olisi, kirjastolaitos olisi jo aikaa sitten tehnyt opettajat tarpeettomiksi
- on ihan oma juttunsa suunnitella ja laatia verkkokurssi (sekä vetää kyseinen kurssi), sellaisille työlle on kysyntää, eikä avoin oppisisältöjen jakaminen mitenkään eliminoi tai korvaa verkkokurssin tuottajien työtä, päin vastoin, mitä enemmän netissä on informaation sälää, sitä enemmän kaivataan ammattilaista auttamaan viidakossa ja mitä enemmän kysyntää joustaville opiskelumuodoille on, sitä enemmän töitä taitaville verkko-opettajille.
Eri ammattialoilla kuljetaan kipupisteiden kautta uusiin kehitysvaiheisiin. Opetusalalla on ollut mahdollista kieltäytyä sähköpostin käytöstä vielä viisi vuotta sitten,
kuten itse äitinä sain kokea.
Kyse ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi kenenkään yksittäisen opettajan tekemisistä tai tekemättä jättämisistä vaan kokonaisuudesta, sen johtamisesta, rakenteista. Vanha toimintakulttuuri on ollut vankka. Sillä on ollut ja on edelleen vahvuuksia. Nyt olisi pystyttävä tunnistamaan tosiasiat ja suunnistamaan tulevaisuuteen yhdessä. Tunteenpurkauksille on oma sijansa, mutta niiden pohjalle ei voi laatia suuntaa tulevaan. Kyse on kuitenkin lapsistamme ja nuoristamme, heidän tulevaisuudestaan.
Meillä on loistava oppimisilmasto, vauvasta vaariin. Näillä leveysasteilla ei ole pärjännyt ilman hinkua uuden oppimiselle. Sitä kipinää toivon kaikille, erityisesti tässä taloustaantumaa uhkuvassa ajassa! Työn iloa soisin kaikille opettajille. Hieno ammatti. Arvokasta työtä.
EDIT:
PS. Keväällä -08 YLE tuotti sarjan opetuksen ja oppimisen uusista tuulista. Olin mukana sosiaalisen median osiossa, josta tuo otsikon teesi.
Ohjelma löytyy edelleen Opettaja.tv:stä.
 |
| HS 16.1.13, juttu Tuomas Peltomäki ja Jorma Salovaara, kuva Fanni Oksanen. |
