lauantaina, toukokuuta 05, 2012

Muuttuva koulu

Jos nyt olisin kouluun menevä lapsi ja tuon lapsen vanhempi ja sen koulun opettaja, millaisen koulun haluaisin? Ilo, lumous, turva ja kaveruus ovat neljä sanaa, jotka nousevat ensimmäisinä mieleeni.

Opetussuunnitelmilla ja koulun rakenteellisilla ratkaisuilla vaikutetaan yhteiskuntaan. Yhteiskunta säätelee koulumaailmaa. Suhde on vuorovaikutteinen. Rakenteeseen vedotaan, kun ei haluta tai jakseta tehdä asioita toisin. Rutiinin turva voi olla liiallista turvaa ja väärille ihmisille (opettajan rutiini ei ole oppijan rutiini, hallintovirkamiehen rutiini ei ole opettajan rutiini).

Muutos ei itsetarkoituksena toimi. Toimiva muutos on tutkivaa kokeilua avoimin mielin, valppaalla asenteella. Kokeileminen johtaa joskus sen oivaltamiseen, että vanha olikin oikeastaan oikein hyvä. Silti kokeilun jälkeen vanhaa ei ehkä enää toteuteta samoin kuin ennen.

Muistan erään isän topakan kiellon, että hänen lapsensa ei ainakaan saa olla opetuksen kokeiluhankkeen uhrina. Minä olisin toista mieltä niin lapsena, vanhempana kuin opettajana. Nautin omina kouluaikoinani 70-luvulla kovasti siitä, miten asioita tehtiin toisin – elettiin peruskoulun muutosvuosia. Osa kokeiluista peruttiin, mutta se tekemisen meininki jäi itseeni sytyttäjäksi. Opin henkisiä valmiuksia uusien tilanteiden kohtaamisen, siihen, kuinka katsoa asioita uudesta tulokulmasta. Edellytys onnekkaille tuloksille on se, että kokeiluhankkeita toteutetaan innostuksella ja uteliaana. Onnistumisen pakko tuntuu kuihduttavan tätä.

Rohkaiseva ja kannustava koulu, joka jotenkin saisi kylvettyä iloista kunnianhimoa, oppimisen nälkää... sellainen ei voi elää, jos koulu on suljettuja luokkia, pulpettiarmeijoita. Oivaltava biologian ja maantieteen huippupedagogi Virolahden yhteiskoulussa, Tapio Rintanen, opetti aikoinaan meitä koululaisia menemään omin jaloin lähteille, keskellä tuntia koulukirjastoon tai häiritsemään asiantuntijan eli toisen opettajan oppituntia. Oli jännittävää ja samalla lumoavaa mennä opettajan toimeksiannosta yläastelaisena koputtamaan lukiorehtorin ruotsin tunnin oveen: "Anteeksi että häiritsen, mutta..." Ja siitä edelleen lukiolaisena saman opettajan johdolla toteutettua kylämaiseman kohentamissuunnitelmaa hehkuttamaan Hannu Karpolle tv-kameroiden eteen.

Haasteiden vastaanottaminen tai ehkä paremmin sanottuna kyky tarttua toimeen, oppiminen autenttisissa ympäristöissä, oppimis- ja osallistumisvalmiuksien kasvattaminen – siinä asioita, joita haluaisin lasten oppivan. Lapsikin on osa yhteiskuntaa, toimija, jolla on ajatuksia, maailman muuttaja. Lasten huomio ja aika imeytyvät nykyisellään herkästi sinne, missä on vapauden tilaa. Viihdeteollisuus osaa homman.

Koulu yrittää sinnitellä, mutta jää välillä päiväsäilytyspaikaksi, joka pyrkii hetkeksi kytkemään lapset irti viihdeteollisuuden taikamaailmasta. En pidä viihdettä, pelejä ja muuta ajanvietettä sinällään pahana, mutta aika-ahmarina kyllä. Jos lapsuuteni 70-luku oli läpipolitisoitunut, nyt aikamme on läpikaupallistunut. Balanssi pitäisi löytää. Lapsen pitäisi oppia ymmärtämään myös elämän vaikeuksia, sitä, miten ikäviä tilanteita ratkotaan yhdessä, miten hyödynnetään vanhoja juttuja ja keksitään uusia. Kaikkea ei saa ostamalla, on osattava tehdä itse ja yhdessä.

Jokainen haluaa (yleensä) olla merkityksellinen ja erityinen. Rangaistuslaitoksissa on kautta historian riisuttu erityisyys ja yksilöllinen merkityksellisyys. Eräs lukio-opettaja totesi vuosia sitten minulle, ettei jaksa nähdä vaivaa opetella tunnistamaan opiskelijoita nimeltä. Kurssi kestää vain 6-7 viikkoa ja sitten tulee taas kymmenittäin uusia opiskelijoita, samaa opiskelijaa ei ehkä toista kertaa tule vastaan. Toinen lukion äidinkielen opettaja huokasi raskaasti, kun sai valmennettavakseen abiryhmän, jota ei ollut koskaan aiemmin opettanut – hän koki mahdottomana tilanteen, jossa ei entuudestaan tuntenut kenenkään oppimishistoriaa ja suhdetta äidinkieleen. Lukio ei enää perustu ihmissuhteisiin, kasvatussuhteeseen. Kyse on liukuhihnasta, joka tuottaa mieluiten laudatureita, mutta oikeastaan väsyneitä ja kyynisiä ihmisiä, nuoria, joita vaivaavat paniikkihäiriö ja muut ahdistukset. Kärjistettynä. Pahimmissa tapauksissa. Tai tavallisissa.

Nykyinen rakenne ei estä järkeviä ja hyviä uudistuksia. Ilmassa on kuitenkin nyt jotain isompaa, laajarintamaista tahtoa uudistaa koulu, monilla eri tasoilla: rakennuksina, ihmisten toimintana, työympäristöinä, oppimisen paikkana...

Viime aikoina ollut useita merkkejä sekä ideologisesta että käytännöllisestä koulun muuttamisesta. Seinien sulkema koulu pulpettiarmeijoineen saa kyytiä. Erillissaarekkeeksi tietoa toistavaa oppimista ylläpitävä koulu saa huutia. Tässä muutamia merkkejä muutoksen virrasta:

  • Khan Academy: avoimesti saatavilla olevia itseopetusvideoita
  • Flipped Classroom: tehdään luokassa sitä, missä kohtaaminen on arvokkainta: perehdytään perusasioihin kotona ja tehdään oppimistehtävät koulussa eikä päin vastoin.
  • Lauri Järvilehdon Ajattelun ammattilainen -blogissa Khan Academystä ja Flipped Classroomista: Oppimisen vallankumous (11.4.2012)
  • Näkymätön oppiminen: ehdotus ja tutkielma uuden vuosituhannen oppimisesta ja oppijasta (Cristóbal Cobo ja John Moravec), Wikiopistossa, Sometu-ryhmä ja Tero Toivasen blogissa. "Kaikkea sitä, mitä opitaan, ei välttämättä havaita formaalissa oppimisessa oppimiseksi. Se jää näkymättömäksi, piilotetuksi opetussuunnitelmaksi."
  • Koulu kaikkialla -tutkimushanke (HY): wiki ja keskustelublogi, hankkeen nimestä huolimatta perusajatuksena se, että oppiminen tapahtuu kaikkialla, ei vain koulussa. Jatkoa Oppimisen sillat -hankkeelle. (Ks. myös hankkeessa työskentelevän Olli Vesterisen blogi.)
  • Demos Helsingin aloite Vapauttakaa koulu: DIY-koulu Helsingin juhlaviikoilla 24.-26.8.2012. "Hyvän elämän oppimisessa on kyse inspiraation siirtämisestä. Sitä kommunikoidaan eri tavalla kuin informaatiota."
  • Marko Kuuskorven väitös (2011) luokkahuonemallin ongelmista (ks. myös juttu luokkahuoneen päivityksestä). "Suomalaislapset viettävät koulupäivänsä tiloissa, joiden perusteet ovat muotoutuneet Englannissa noin 150 vuotta sitten."
  • Kirsti Lonka on ponnekkaasti ottanut kantaa suomalaisen koulun ja erityisesti luokkahuoneen muuttamiseen. Muutos lähtee opettajankoulutuksesta sekä tilojen suunnittelusta, arkkitehtuurisista ja sisustuksellisista ratkaisuista. (Katso oppimisen tilojen kehittämishankkeen tiivistelmä ja Olli Niemen videokannanotto bulimiaoppimista varten suunniteltujen oppimistilojen ja innostavien oppimistilojen eroista. Tässä blogissa kaipailin tammikuussa 2010 pedagogista sisustusarkkitehtuuria Pohjankartanon koulussa vierailun innoittamana.)
  • Hakuja uudistusjuonteista kannattaa tehdä myös mm. ilmauksilla ilmiöpohjainen, tutkiva-, keksivä- ja mobiili oppiminen.
  • Loppuhuipennuksena vielä Curtis J. Bonkin avoin kirje tämän planeetan oppijoille avoimen ja jatkuvan oppimisen hengessä. "In this millennium, everyone can be an educator as well as learner at any moment ofthe day or night."
Sometu-verkostossa on avattu AVO-hankkeen AVO-opiston toimesta Muuttuva koulu -ryhmä, jossa kootaan ideoita ja uudistuksen merkkejä. Aiheita käsitellään myös Sometun tulevissa tapahtumissa.

Arvostamani oppimisen tulevaisuuden näkijä Pekka Ihanainen puhui näistä asioista jo 2010 taltioidussa videohaastattelussa oivaltavasti. Hän epäili, voidaanko kouluja enää kutsua kouluiksi nykyisessä mielessä. Tärkeää on tehdä yhdessä, toimia, tuottaa ja olla vuorovaikutuksessa paitsi oppijaryhmän sisällä, myös avoimissa oppimisympäristöissä, lasten ja aikuisten kesken, oppijoiden ja pienyritysten kesken. Tärkeää tarjota tilaa yhteisen lisäksi vetäytymiseen, rauhaan jota oppiminen myös kaipaa. Yksilöllisen ja yhteisöllisen yhdistämiseen.

5 kommenttia:

Tero Toivanen kirjoitti...

Kiitos Anne! Tätä juuri tarvitaan. Tarvitaan luovien voimien yhdistämistä suurempaan voimainponnistukseen tulevaisuuden koulutuksen rakentamisessa. Muutosagentit ovat tärkeitä. Me avaamme tietä pikkuhiljaa, mutta se ei enää riitä. Olen itse puhunut paradigman muutoksesta näkymättömän oppimisen protoparadigmaan vedoten. Sinällään nimityksillä ei ole niin suurta merkitystä. Ne auttavat ehkä hahmottamaan erilaisien ideoiden viitekehyksiä ja ymmärtämään osakokonaisuuksia. Kuitenkin samat asiat nousevat esille vaikka niistä käytettäisiin erilaisia nimityksiä. Oppimisen vallankumous on alkanut!

Anne Rongas kirjoitti...

Tero, olen samaa mieltä, että vallankumous on alkanut. Rintama on nyt laaja ja monitasoinen. Suunta on yhteinen. Tärkeää on myös keskinäinen kannustus. Mietin, mikä idiootti olen, kun monta tuntia kelailin tätä asiaa tänään ja silti tuntui, että erityisen tärkeää käyttää aikaa juuri tähän asiaan, vaikka muitakin on vireillä ja työlistalla. Kiitos sinulle ja monille monille muille!

Nina Heikkinen kirjoitti...

Tämä on erittäin tärkeä aihe pohdittavaksi. Meidän tulisi osata rikkoa rajoja ja ajatella perinteisestä poikkeavalla tavalla. Pyysin oppilaita tällä viikolla pohtimaan opon tunnilla, millainen voisi olla tulevaisuuden koulu vuonna 2040. Yksi pienryhmä totesi, että on todella hankalaa yrittää miettiä asiaa, koska he ovat tottuneet tietynlaiseen kouluun. Toinen pienryhmä sanoi, ettei koulu varmaan muutu kovinkaan paljon tuossa ajassa. Onkin aika hankalaa irrottautua tutuista tavoista. Se voi herättää alussa myös vastustusta.

Ehkäpä me voisimme pyytää työelämän mukaan suunnittelemaan koulua? Nuoret ovat tutkimusten mukaan sitä mieltä, että koulu ei valmista heitä tarpeeksi työelämään. On hienoa nähdä, miten koulussa hieman heikommin menestyvät oppilaat loistavat TET-jaksolla ja saavat todella hyvää palautetta. Miten saisimme opiskelun sellaiseksi, että se motivoisi esim. näitä kinesteettisiä oppijoita, jotka haluavat tehdä asioita käsillään?

Historian asiat jäisivät varmasti hyvin mieleen, jos oppilaat pukisivat roolivaatteet päälle ja lähtisivät luontoon "elämään" menneiden aikojen tapahtumia, kuten sotia. Tässä on joitakin ideoita siitä, miten oppimista voidaan saada luokkahuoneiden ulkopuolelle: http://www.liikkeelleymparisto.fi/lahde-liikkeelle/menetelmat-ja-toimintaideat

Näitä asioita ei kannata aina antaa kouluajan ulkopuolella tehtäviksi, vaan niitä voitaisiin tehdä myös yhdessä koulupäivän aikana.

jesse kirjoitti...

Suuret kansainväliset opinahjot kuten Harvard, MIT ja Standford avaavat parhaillaan kurssisisältöjään verkkoon kenen tahansa osallistuttaviksi. Muutaman tuhannen odotetun mukanaolijan sijaan kursseille on osallistunut jopa 160.000 oppijaa eri puolilta maailmaa. Onnistumisten vanavedessä kaikki merkittävät oppimisen megatoimijat rakentavat nyt kumppanuuksia sähköisen sisällötuotannon osaajien kanssa.

Jo nyt näyttää päivän selvältä että etenkin ammatillisten opetussisältöjen tuottamisessa ja jakelussa tapahtuu ao. esimerkkien seurauksena valtavia muutoksia. Kustannusalan nautintaoikeus ja bulimiaoppimista ylläpitävä teollisuus saa rinnalleen Khan Academyn kaltaisten toimijoiden vaihtoehdon ja vaihtoehto on todellinen koska oppija itse voi valita sisältönsä.

Median ja pedagogiikan parhaat puolet yhdistyvät kohta kenen tahansa täppärissä muutaman pennin hintaan. Vai onko tosiaan niin että Harvard ei pitäisi huolta sisältöjen laadusta?

En taida jäädä kaipaamaan kymmenkiloista reppua jonka sisältö mätänee kunkin kustannusvuoden jälkeen. Toivotan tervetulleeksi verkossa co-creation periaatteella tapahtuvan oppimisen jossa en enää ole vain opetettava, vaan sosiaalisen yhteisön jäsen ja toimija jolla on vahva osallisuuden ja omistajuuden tunne.

Toinen asia on sitten tuo Ninan mainitsema yhteistyö koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Nykyinen kollegiaalinen opetusumpio kaipaisi rinnalleen ihan käytännön tasolle menevää ja aitoa vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Työkaluthan meillä siihen jo olisivat, kunhan joku vielä näyttäisi mallia avoimuuden, läpinäkyvyyden, osallisuuden ja omistajuuden kokemuksen käytäntöön viemisestä.

Alan ammattilaiset toteavat usein että kun muut eivät ymmärrä heidän arkeaan tai sitä mitä vaikkapa pedagokiikka on. Olisikohan aika avata ovet ja kertoa? Me täältä koulun ulkopuolelta haluaisimme jo osallistua ja kertoa oman tietämyksemme lastemme tulevaisuuteen vaikuttavista haasteista ja mahdollisuuksista. Tähän asti on ollut niin että koulu ei selvästi rakenteena tahdo oikein sisäistää että ulkopuolta voisi ylipäätään mitään hyödyllistä tarjota. Mistä lienee perua se että koulu tuntuu yhä ajattelevan että vain se itse voi muodostaa kuvansa ympäröivästä maailmasta?

Onneksi monet yksittäiset opettajat ymmärtävät nämä asiat jo upeasti ja vuorovaikutus on ennen näkemättömän innostavaa ja rikasta. Miten voisimme tukea heitä ja tätä uutta muutosta? Voisimmeko kenties nähdä tässä yhteisen tavoitteen jossa on tärkeämpiäkin ulottuvuuksia kuin oman ammattikunnan etu?

Tarmo Toikkanen kirjoitti...

Mm. Jyrki Kasvi on tuonut esiin, että PISA-menestys on todella paha ongelma. Se saa päättäjät tyytymään nykytilanteeseen ja leikkaamaan resursseja. Vaikka olemme vielä PISA-mittarissa maailman johdossa, ovat monet muut sellaisessa kehitysvauhdissa, että ne menevät joka tapauksessa Suomen ohi lähivuosina, teimme mitä tahansa. Etumatka on jo menetetty. Kyse on siitä, pysymmekö vauhdissa mukana vai jäämmekö tähän 60-luvulla kehitettyyn hyvään peruskoulujärjestelmäämme muiden tehdessä muita asioita.