maanantaina, joulukuuta 06, 2010

Onko meillä luovaa voimaa?

Viikko kului Berliinin Online Educassa, maailman suurimmassa opetusteknologia-alan vuotuisessa tapahtumassa, joka kokosi tänä vuonna yli 2000 osallistujaa 108:sta maasta.

Päällimmäisenä tunnelmana oli vahva halu muuttaa toimintatapoja, siis sitä, miten ihmiset toimivat keskenään. Suhde teknologiaan oli luontevaa, hypetyksen ajat ovat jääneet tältä osin taa. Tosin edelleen keskustelua leimasi jonkinlainen sopeutumisen sävy: maailma on muuttunut, joten oppimista koskevien järjestelmien on seurattava maailman muutosta.

Muutos on niin suuri, että kai edelleen ja pitkään kuljemme sopeutumisen asenteella. Mutta pelkkä sopeutuminen ei riitä. Sopeutuja seuraa aina jonkun muun valitsemia ja avaamia reittejä. Tämä kuvastui tavattoman hyvin konferenssin lopulla nuorisopaneelissa, jossa lukiolaisilla ja yliopiston juuri aloittaneilla nuorilla oli mahdollisuus esitellä unelmiensa koulun toimintatapoja. Toiveissa ei ollut mitään mullistavaa. Kaikki nuorten toiveet voidaan toteuttaa opetusjärjestelyissä heti.

Massiivista sopeutumisen aikaa on aina seurannut heräämisen ja tiedostamisen aika. Usein herättäjät ovat olleet nuoria, mutta miten on lähitulevaisuudessa? Radikaaleimpia ajatuksia kuulee kokeneemmilta ikäluokilta.

Maailma on aina ollut täynnä kriisejä ja erilaisia ongelmia. Nyt niiden mittakaava on kasvanut, eikä väestömäärän huima kasvu auta asiaa, ei ilmastonmuutoskaan.

Henkilökohtainen viihtyminen, kivat fiilikset, helppo ja ihan-kiva luovat suojapensaikon kaikelta maailman mittakaavassa ahdistavalta. Turvallisuushakuisuus voi olla yksi seuraavien vuosikymmenten lavea yhteinen nimittäjä erilaisille välineille, toimintatavoille ja sosiaalisille käytänteille.

Internetiin kaivataan käyttösääntöjä, lukuisat lisää-vain-vesi -tyyppiset ohjeet leviävät kuluvalkeana. Tietoisuutta tai painavampaa aktivoitumista (kuin tykkää-napin painamista) vaativat nettifoorumit ovat edelleen marginaalia. Netti pyritään edelleen valjastamaan kulutusjuhlan tueksi.

Horizon-raporttien perustaja Larry Johnson havainnollisti teknologian aikajanaa ja tulevaisuutta. Hänen puheenvuoronsä keskittyi MILLÄ-kysymyksiin.

Jos entisellään säilyminen, mahdollisimman vähäinen muutos ja turvallisuus vetävät suuria joukkoja, onko siinä juuri oikea suunta, johon pitäisi kulkea? Kyse on tulevaisuudesta ja arvovalinnoista. Nykyinen tahti on kestämätön. Kyllä, pistää sydämessä: Berliiniin lennettiin. Jotenkin tulee niin lammasmainen olo, jopa näiden omien ajatusten kanssa.

Miksi me emme tee mitään? Miksi annamme maailman vain lipua kohti suuria ongelmia? Olisi jo aika tarttua toimeen ja keksiä uusia menetelmiä, uusia sosiaalisia rakenteita, uusia ratkaisuja, uusia tuotteita, jotka eivät enää kuluta vaan jopa päin vastoin. Oppiminen sopeutumisen airuena ei riitä, oppimisen on oltava uutta luova, muutoksen airut. Mihin suuntaan? Vähintään suuntaansa etsien. Miten ja miksi?

4 kommenttia:

teromakotero kirjoitti...

Vastaan heti otsikon kysymykseen: Kyllä, meillä on luovaa voimaa! Sinä olet itse erinomainen esimerkki tästä voimasta. Maailma tarvitsee edelläkulkijoita, pioneereja, jotka uskaltavat luoda ja kokeilla eivätkä pelkää epäonnistumista.

Viime vuosien kehitys on ollut päätä huimaavaa. Myös koulumaailma alkaa innostua uusista mahdollisuuksista. Niin sen täytyykin, koska muuten oppiminen siirtyy kouluista muualle ja koululle voi jäädä vain lasten ja nuorten päivähoidollinen tehtävä, jolla mahdollistetaan vanhempien mahdollisuus käydä päivätöissä.

teromakotero kirjoitti...

Optimistinen ennustukseni ja samalla luovan voiman mahdollistaja: "Nyt on vapaiden ja avoimien oppimisen resurssien aika!"

Anne Rongas kirjoitti...

Kyllä minullekin jäi hyvin optimistinen olo Berliinistä. Jopa niin, että ne ihmiset, jotka tunnustivat olevansa skeptikoita ja hitaasti lämpiäviä, pitivät tärkeänä, että kokeillaan ja etsitään ja kehitellään. Minusta tämä on hyvä balanssi: ne joita intohimottaa keksiminen ja tienraivaaminen, eivät joudu lyömään päätään seinään vaan saavat yhteisön tuen, vaikka koko yhteisö ei niin notkeasti liikkuisikaan.

OKM:n opetustoimen henkilöstökoulutuksen rahoituspäätöksessä vuodelle 2011 todetaan lyhennellysti, että tavoitteena on turvata aktiivinen osallistuminen henkilöstökoulutukseen, kysyntälähtöisyys myös vaihtelevissa taloudellisissa olosuhteissa, pysyvä ja dynaaminen osaamisen kehittäminen ja kansallisen innovaatioiden levittämisen toimintamalli. Samassa paperissa käytetään myös ilmaisuja "aikaisempaan ketterämmin" ja "moderneilla kouluttautumisen tavoilla".

Sanoista tekoihin!

Harto Pönkä kirjoitti...

Kiitos Berliinin terveisistä, Anne! Tämähän on juuri sitä kestävää kehitystä, kun kaikkien ei tarvitse olla paikallaan, vaan tieto leviää aktiivisten raportoijien ja hubien kautta. :)

Minusta esittämäsi kysymykset ovat tärkeitä. Kehitys ei suinkaan tapahdu vain tykkää-nappia painamalla (joskin sekin on osa sitä), vaan tarvitaan myös hidasta, analyyttistä ja syvällistä pohdiskelua ja keskustelua. Ja oppimisessa tämä vasta painottuukin.

Sosiaalisessa mediassa ynnä muussa viimeaikaisessa meiningissä on totta kai kyse myös hypestä. Kehitystä pitää silti tarkastella kriittisesti. Ja kritiikkiäkin pitää kritisoida - yleensähän kritiikki saa netissä suhteettomia muotoja. Joskus "pään kylmänä pitäminen" on haastavaa. Oikeastaan someen liittyy useita illuusioita. Esimerkiksi avoimuuskin on illuusio: kaikki oppiminen ei voi olla avointa netissäkään, jakaminen ei ole aina järkevää jne. Ylipäätään toimintaympäristö monimutkaistuu ja siihen jo yksistään tarvitaan paljon uusia taitoja. Voi olla, että juuri nyt onkin hyvä hetki keskittyä sopeutumiseen, jos se on nopeasti tapahtuneiden asioiden puntarointia? :)