Mitä kaikkea tekisikään sillä ajalla, joka menee kokousmatkoihin, siis pelkästään niihin matkoihin. Sometu-verkoston palaverit ovat yhtä lähellä kuin lähin nettiyhteys. Ja nyt palaverituokioita piisaa, sillä lähemmäs kolmeatuhatta mukaan kirjautunutta hipova verkosto on mittavassa roolissa huhtikuun lopun ITK-päivillä Hämeenlinnan Aulangolla.
Sometu oli keväällä 2008 pienen esitelmän ja konfabulaarin verran esillä ITK-päivillä, 300 kirjautuneen raja rikkoutui. Keväällä 2009 oli jo ohitettu 1000 kirjautunutta ja virallista foorumiaikaakin saatiin Sometun kokonaisuudelle useampi tunti. Foorumi oli sijoitettu alakerran viimeiseen nurkkaan, josta ei löytynyt äänentoistoakaan, eikä sitä oltu älytty pyytää erikseen (pieniä tunnelmapaloja nähtävillä). Tupa muuttui saunaksi ja tunnelmaa oli niin, että seinät pullistelivat. Myös avointen sisältöjen torille pystytettiin nakkikioski, josta viimeiset tapahtumavieraat hätisteltiin lopulta perjantaina lievää väkivaltaa käyttäen, kun jo muu konferenssi oli purettu ympäriltä pois. Symbolisesti käytiin lähettämässä kaksi suurta Sometu-palloa taivaan tuuliin.
Nyt keväällä 2010 Sometu on ITK-konferenssin aitiopaikalla kahtena päivänä ja alakerrassa avointen sisältöjen torilla Matkatoimisto Some johdattaa kävijöitä nettijatkoille. Lisäksi Sometu on Online-ITK:n viimeinen pari uunista ulos tämän kuun viimeisenä päivänä (ennakkoilmoittautuminen meneillään).
Eikä kokousmatkoja kaiken tämän organisointiin? No ei. Projektia dokumentoidaan monin tavoin, kootusti homman etenemistä voi seurata Sometun ITK'10 -blogista. Talkooväkeä otetaan ilomieliin kyytiin: Sometun ITK2010-ryhmään liittymällä pääsee toimeen mukaan, vaikka vartin siivu itse tapahtumassa. Yli 130 ihmistä on jo mukana, löyhästi sitoutuneena, kuten verkostoissa tapaa olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti