maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Mystinen netti

Juuri putkahtanut teos Verkko kasvattajana on vielä lukematta. Noin muuten vaan tulee aina välillä mieleen, kuin lapsemme eläisivät jollain vieraalla planeetalla, josta kasvattajat haluavat saada tolkkua, mutta joka on kummajainen, luoksepääsemätön, enimmäkseen mörkö. Miksi ei tehdä kirjoja hiekkalaatikko kasvattajana tai lähimetsä kasvattajana tai partioleirien paheet? Ei tehdä, kun niistä on aikuisilla itsellään kokemusta.

Etäpuhun kohta tilaisuudessa, jonka nimi on opettaja nettikasvattajana. Sain otsikon uhista mahdollisuuksiksi. Ajatusten virikkeeksi jäsensin alla olevaan tapaan. Ajattelin, että tiellä kulkee autoja, moottoritiellä varsinkin. Se on vaarallista, sillä moni kuolee tai loukkaantuu kolareissa ja autot saastuttavat maapallon pilalle. Emme laita tietä poikki. Hieman liikennemerkeillä ja valvonnalla sentään hidastamme. Asian kanssa pitää elää.

Sellaista se on netinkin suhteen. Ihmisten toimintaa. Siellä on mörköjä, mutta myös kivaa, hauskaa ja ystävällistä. Hankalaa. Elämä ei ole selkeää.

4 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Aiheellinen kirjoitus. Hyvin osasit havainnollistaa.

Parille vanhus-ystävälleni olen tietokonetta selittänyt sitten että "Se on ihan kuin sinun kännykkäsi, mutta näppäimistö on isompi, samoin näyttö. Kyllä sinä sitäkin opisit käyttämään." ... Heh, toinen heistä on juuri alkanut opetella tietotekniikkaa, Viisi vuotta sitten oli kauhuissaan kännykästäänkin, jonka lapsensa hänelle hankkivat :)

Peeii kirjoitti...

Hieno paketti Anne; täytää pistää talteen ja käyttää tarvittaessa. Toistaen: verattoman ymmärrettävästi imaistu (oppispas tuon)!

Anne Rongas kirjoitti...

Hei kiitos kommenteista. Tsemppaa kummasti, kun itse tuli taas mieleen, että valkeniko tuostakaan mikään. Etäesitelmä oli päivän viimeinen, ei tietoa vastaanottajien reaktioista, koska näköyhteyttä ei ollut ja aikatauluviiveen vuoksi ei myöskään tilaa pikapalautteille.

Huomasitkos peeii: sinun blogistasi olin napannut sen Jokuveli, en ole Mannermaan uusimpaan ehtinyt tutustua enkä tiedä, menikö ihan oikein hänen merkityksiinsä nähden, mutta minusta ilmaisu oli houkutteleva. Onkos se jokAveli sitten vähän veljellisempi ;-) tai sisarellisempi?

Peeii kirjoitti...

Hyvä että jokuveli löytyi, ja joo jokaveli on enemmän sisarellisempi. Mielesssä olivat jaikuveljet ja -sisaret, eivät he tunnu yhtään jokuilta :-)