Opettajien kysymyksiä somen ja netin opetuskäytöstä

Olin jokunen aika sitten pitämässä isohkolle joukolle lukio-opettajia hyvin tiiviin tunnin mittaisen esityksen aiheesta sosiaalinen media opetuksen tukena. Työskentely jatkui aineiryhmissä ja yhtenä tehtävänä oli kommentoida esitystäni. Kommenteissa oli lukuisia kysymyksiä, joihin kävin vastaamassa.

Julkaisen vastaukset myös täällä, koska varmasti samat asiat askarruttavat monia. Vastaukseni ovat vain yhden asiaa eri puolilta kokeneen ihmisen vastauksia. Kun lähdin opiskelemaan, en osannut käyttää nettiä enkä sähköpostia. Kun aloitin opettajana, en osannut tehdä verkkosivuja, käyttää läppäriä tai tykkiä. Blogit ja wikit ilmaantuivat matkan varrella. Opetustehtäväni ei ollut kevyt, koska päätoimisuus oli koottu kirjavasta joukosta kursseja. Tiedän, että opettajan työ on intensiivistä ja päivät välillä tolkuttoman pitkiä. Ymmärrän hyvin, mistä nämä tuoreet kysymykset kumpuavat. Samoja kysymyksiä on kysytty minulta vuosikymmenen ajan.

Vertaispäivittäjän etäkurssilla olemme koulujen TVT-tukihenkilöitten kanssa pohtineet opettajaa oppijana. Opetusteknologian käyttötaitojen omaksuminen on minun mielestäni paljon helpompaa, kuin ne aineet, joita lukiolainen opiskelee koulussa eli siis mitä opettajat opettavat. Kuitenkin alati toistuu keskustelu siitä, miten aikaa vievää, vaikeaa ja mutkikasta on. Ja aina toistuu myös pyyntö siitä, että olisi tarjolla konkreettisia oman oppiaineen esimerkkejä eli pelkkä toimintaperiaatteen kuvaaminen ei avaudu kuten ei solun toiminta avaudu lukiolaiselle lukemalla kirjaa tai tekemällä muistiinpanoja opettajan kalvoilta.

Ymmärrän tämän hahmottamisvaikeuden niin, että katsomalla jotain verkossa näkyvää opetustoteutuksen jälkeä ei oikein pääse juttuun sisälle. Oppiminen on vuorovaikutusta ja toimintaa eikä työskentely avaudu katsomalla verkkosivuja. Ei luokkahuoneopetuskaan avaudu käymällä luokassa ja katsomalla monisteita. Oma kokemus ja tekeminen on tärkeää.

Tässä siis kysymykset ja vastaukset ryhmiteltyinä. Osa vastauksistani viittaa tiettyyn oppiaineeseen. Vinkkaan muutamia henkilöitä, jotka ovat aineverkoissaan tai omassa toimessaan olleet aktiivisia. Lihavoidut ovat opettajien kysymyksiä. Väliotsikointi minun.

Taloudellinen näkökulma

Miten on varaa tuottaa nettiin materiaalia?

Aikaresurssin puolesta: Sama suunnitteluaika käytettynä niin, että opetuksen tukiaineistot menevät suoraan digimuotoon, nettiin.

Ihmisresurssin puolesta: Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, jotain kollegan kanssa, jotain oppijoitten kanssa yhdessä, jotain valmiina netistä, sisältöjen löytäminen joukkoistettu nettiverkostoihin tai oppijaryhmälle. Verkon kautta saa kommentteja ihmisiltä ja voi parantaa omia tuotoksia. Virheiden ja puutteiden näkyväksi tulemisen voi ymmärtää hyötynä: jos joku huomaa sellaisia, tilaisuus korjata ja oppia.
 
Palvelujen käyttämisen puolesta: Somessa maksuttomien ja luotettaviksi havaittujen palvelujen käyttäminen, aika ajoin varmuuskopiot omalle koneelle ja oman koneen varmuuskopiointi kunnossa.

Sisällöntuotannon osalta: Oppisisällöt sellaisena, kuin niitä opetuksen tukena käyttää, eivät ole (yleensä) kauppatavaraa, mutta julkaisemalla sisältöjä netissä voi saada hyvää kokemusta sisällöntuottajana, nettimainetta ja verkostoja. Monet opetuksen tueksi tuotetut sisällöt eivät ylitä teoskynnystä eivätkä ole mitenkään ainutlaatuisia. Enemmän opettaja hyötyy jakaessaan, jos verkosta löytyy edes kourallinen samoin tekeviä, kaikkien käytettävissä oleva sisältövalikoima kasvaa. Käyttöoikeuksia voi säädellä joko niin, ettei anna muille oikeuksia sisältöihin tai niin, että lisenssoi. Vain harvoilla oppialoilla sisällönmyynnillä saa mainittavaa tuloa. Jos tuloa on oletettavissa, ei tietenkään kannata julkaista avoimesti saataville. Toisaalta myös myytäviä oppisisältöjä voi markkinoida julkaisemalla maksuttomasti osan aineistoa.

Kuka maksaa tehdyistä materiaaleista?

Suunnittelutyö kuuluu työaikaan. Mitä enemmän aineistoa on digitaalisessa muodossa, sitä helpompi sitä on päivittää ja muokata uusille kursseille. Lisätyö kuuluu ainoastaan virtuaalisten ympäristöjen käyttöönottovaiheeseen. Kun siirryin tekemään oppisisältöjä wikiin ja lopetin monistamisen, wikin editointi vei suunilleen saman ajan kuin monistaminen kaikkine jonotuksineen ja kopiokoneen kanssa temppuiluineen. Olen dokumentoinut yhden tällaisen wikiprosessin yhden lukiokurssin osalta: http://psyka5.blogspot.fi/. Dokumenttiblogi pitää lukea lopusta alkaen, jos haluaa seurata, miten homma eteni. Ensimmäisen oppitunnin aloitin wikillä, jossa oli yksi sivu ja siinä ops. Wiki on karttunut usean vuoden ajan.

Mistä aika?

Millä ajalla tämän kaiken tai edes osan ehtii opiskelemaan ja sisäistämään ja valitsemaan olennaisen? (Se vuoden virkavapaa ei olisi hullumpi...)

Ihmiset oppivat asioita eri tahtiin. Alku voi olla TVT:n kanssa työläs, mutta homma helpottaa. Hyvin monissa ammaterissa edellytetään tänä päivänä teknologian käyttöä. Asiasta pitää keskustella työyhteisötasolla ja kehityskeskusteluissa. Ope.fi I -taitotason osaamisen saavuttaminen pitäisi hoitaa koulutuksen ylläpitäjän (työnantajan) toimesta.

Jutun juoni on kuitenkin siinä, että mikään järjestetty ja maksettu koulutus tai opintovapaa ei riitä, mutta jos oma kiinnostus on aito, näitä asioita oppii. Erityisesti pitää huomata, että opetusteknologia on hyvin paljon käytännön osaamista. Koulutusten opit valuvat hukkaan, jos opittua ei ota käyttöön.

Vertaisoppimisen piireistä ja kollegaopastamisesta on hyviä kokemuksia. Esimerkiksi muutamissa kaupungeissa käytetyt näytetunnit ovat saaneet kiitosta. Kun käytänteita avataan opettajalta opettajalle, turhat tekniset häiriötekijät jäävät pois ja mennään suoraan asiaan.

Käytimme omassa koulussa pitkällä tähtäimellä (useita vuosia) yhdessä oppimiseen opintokerhoa. Suunnittelimme askel askeleelta, mitä pitäisi oppia. Kerran kuussa kokoonnuimme tunnin verran opettelemaan porukalla niitä listattuja asioita.

TVT:n käyttöä ei tarvitse aina ajatella suurena massiivisena asiana, vaan pienenä rikastavana asiana. Alalla kuin alalla tänä päivänä esimerkiksi tiedonhaku on tärkeää ja siinä netti yksi keskeisistä lähteistä (tietosanakirjoja ei enää paineta).

Millä ajalla ehtii käyttää tunnilla mielekkäästi TVT:tä? Esim. solu- ja perinnöllisyystieteen kurssilla opettajajohtoista opettamista tarvitaan enemmän kuin esim. ympäristöekologian kurssilla.

Biologian opetuksessa Juha Kuusela Sipoon lukiossa on vuosien ajan käyttänyt käsitekarttatyöskentelyä (sähköisiä miellekarttoja). Juha varmasti kertoo mielellään metodeista ja tuloksista.

Opetusteknologia ei ole itsetarkoitus, jota pitäisi erikseen tunkea joka paikkaan. Mielekäs työskentely voi rikastua teknologian tuella, mutta sitä voi tehdä myös monin tavoin muutenkin.

Solubiologiassa oppijan ongelmana on dynaamisen mikromaailman hahmottaminen. Tässä esimerkiksi omien mallien rakentaminen eri tekniikoilla auttaa luomaan mentaalinen malli, johon sitten muu tieto ankkuroituu.

Simulaatioita löytyy, voivat olla apuna asioiden havainnollistamisessa. Esim. miljoonia LUMA-simulaatioita http://phet.colorado.edu/.

Opetus-tv:n videoitten kanssa http://opetus.tv/biologia/solubiologia-ja-perinnollisyys/ voi kokeilla vaikka Flipped Classroomia: kotitehtävänä videon katselu, oppitunnilla syvennytään tehtävien tekemiseen ja opettaja on apuna eikä siis päin vastoin (oppija yksin tehtävien kanssa kotona).

Hyöty

Oppimisympäristöä pitää laajentaa. Mitä hyötyä tästä on meille juuri nyt?

Ensisijaisena pitäisin oppijan motivaatiota, oppimista tukevaa työskentelyä, eväiden antamista jatko-opintoja ja työelämää varten. Sekä elinikäinen että elämänlaajuinen oppiminen ei ole pelkkää sanahelinää, vaan nyt ja jatkossa ihan jo pelkästään hyvän elämän ja arjesta selviämisen sekä itsensä ja mahdollisen perheensä elatuksen vuoksi ihmisen on osattava oppia asioita monilla tavoilla. Oppiminen ei rajoitu luokkahuoneisiin eikä muodolliseen koulutukseen. Oppimisen kyky ja halu on nuoren pääomaa elämää varten.

Helpottaako tvt:n käyttö todella tekemistä?

Ihmiset ovat erilaisia. Tekniset apuvälineet sulautuvat ihmisen työskentelyyn. Ihmisen toiminta muuttuu oppimisen ja harjoittelun tuloksena. Se, mikä nyt tuntuu vaivalloiselta, voi joskus olla sujuvaa arkea.

TVT:stä olisi tärkeää löytää niitä ominaisuuksia, jotka sopivat omaan työtapaan tai helpottavat yhteisöllistä työskentelyä. Tietty määrä kokeilua on paikallaan, jotta mahdollisuuksien avaruus aukeaa.

TVT:n mahdollisuudet erilaisten oppijoitten tukena on tärkeää muistaa. Teknologia joskus osittain korvaa aistivammojen rajoitteita. Eri tavoin oppijat voivat löytää omia vahvuuksia tukevia työtapoja. Jollekin teknologia on luontainen viestintäkanava.

Teknologian käytössä on omia hankaluuksia, joita olisi tärkeä myös oppia säätelemään, sillä teknologian oppimiskäyttö jatkuu korkea-asteella ja työelämässä. Hankaluuksia ovat muun muassa tekemiseen tarttuminen, keskittyminen tekemiseen, oman ajankäytön hallinta, yhteistyöskentelyn taidot, tietonhankinta- ja tiedonkäsittelytaidot.

Työn perustehtävä ei saa unohtua, tekniikka ei saa olla itseisarvo.

Lyhyessä esittelyssä, jonka pidin kysymykseen liittyvänä koulutuspäivänä, syntyy helposti vääristynyt kuva. Arjen työssä teknologian opetuskäyttö sulautuu työskentelyyn. Se mahdollistaa asioita, joitakin jopa niin, että muilla keinoin ei samallaista oppimiskokemusta voi saavuttaa. Asioita voi oppia hyvin monilla erilaisilla tavoilla.

Teknologian käytössä pitää olla aina harkintaa ja valikointia. Valikoinnin perusteita ovat esimerkiksi mielekkyys, merkityksellisyys, motivoivuus, tiedonalaan sopiva tiedonrakentelu, taitoaineessa taidon oppimista tukevat sisällöt ja apuvälineet, oppijan omaan maailmaan kiinnittyminen.

Miikka Salavuon Sosiaalisen median pedagogiikan miellekartta on hyvä apuväline valikointiin (ei haittaa, vaikka on jo useita vuosia vanha). (Sama jäsennys diaesityksenä.)

Ongelma: kuinka saada oppilaat tekemään sitä, mitä on tarkoitus tehdä?

Mielekkäiden asioiden tekeminen innostaa. Jos oppijoiden oma maailma tai omat tavoitteet ovat jollakin lailla mukana siinä, mitä tehdään, mielekkyys lisääntyy. Kielten opiskelussa maailman avartuminen kielen kautta herättää kiinnostusta.

Oppiainerajoja ylittävä ilmiöpohjainen oppiminen ja autenttiset aineistot voisivat antaa virikkeitä. Kannattaa kontaktoida esim. Twitterissä (tai muuten) Joanna Ovaska ja kysellä kuulumisia Helsingin ilmiöpohjaisen oppimisen projekteista sekä Tablet-koulun sähköisen, interaktiivisen oppimateriaalin käytöstä.

Teknologia välineenä

Onko väline tärkeämpi kuin itse asia?

Välineet ovat välineitä, mutta niillä on merkitystä. Opetuksen kehittämisessä ja opetusteknologian käytössä on hoettu: pedagogiikka edelllä. Toisaalta, kun teknisiä välineitä tulee, niiden haltuunotto vie aikansa ja siinä vaiheessa väkisinkin osa oppimisaikaa menee itse teknologiaan ja välineeseen. Myös kieli ja käsitteet ovat välineitä (vrt. Vygotsky). Ei ihminen pääse myöskään vieraalla kielellä kunnon vuorovaikutukseen ennen kuin näkee vaivaa ja opettelee edes jonkunlaisen sanaston, ääntämisen, kielenkäytön ja kieliopin.

Tarvitaanko vuorovaikutuksen "väliin" tietokone?

Tietenkään ei välttämättä tarvita. Tämän päivän kansalaistaitoihin kuuluu kuitenkin mm. asioitten hoitaminen verkkovälitteisesti. Nuoret joutuvat aikuistuessaan asioimaan monenlaisten viranomaisten kanssa verkkopalveluissa. Samoin omien opintojen hoitamiseen liittyy paljon verkkovälitteistä viestintää. Opetussuunnitelman eräs tavoite on taata tietoyhteiskunnan kansalaistaidot.

Silloin kun ihmiset ovat kaukana toisistaan, netti on korvaamaton Silloin, kun tehdään yhteisiä tekstejä tai muita esityksiä, jaetut dokumentit ovat todella hyödyllisiä

Kannattaa myös huomata, että hyvin useille ihmisille teknologian maisemat (netti) ei ole jotain, johon mennään erikseen, vaan jotain, joka on yhtenä todellisuuden osana läsnä (aina kun netti toimii). Siis ei erikseen mennä nettiin.

Toimiiko verkko aina?

Verkko ei toimi aina ja opettajalla voi olla äänihuulten tulehdus. Ammattitaitoinen opettaja selviytyy varmasti tilanteesta, jossa teknologia tökkii. Opetin itse 100 vuotta vanhassa jugendrakennuksessa, joka ei ollut mitenkään tietotekniikan osalta viimeisintä huutoa (nykyisin remontoituna kyllä). Verkon toimintaongelma tuli vastaan harvoin, kerran pari vuodessa. Kopiokoneen toimintahäiriöt olivat paljon tutumpia.

Miljoonien mahdollisuuksien ahdistus

Erilaisia mahdollisia ohjelma- ja alustaformaatteja on todella paljon: mistä tietää mikä on oikeasti hyvä ja missä on juuri itselle sopivia ominaisuuksia?

Lyöttäytyminen yhteen kokeneempien kanssa ja neuvon kysyminen auttaa.

Monelle voi riittää oppilaitoksen tarjoama sähköinen oppimisympäristö ominaisuuksineen. Jos avoin verkko aiheuttaa ahdistusta, mutta haluaa silti tarjota opiskelijoille mahdollisuuden rakentaa henkilökohtainen oppimisympäristö, kannattaa vinkata opiskelublogin perustamista: Blogger tai Wordpress. Oppilaitoksen sähköisen oppimisympäristön ongelma on (toivottavasti tämä ongelma poistuu), että se sulkeutuu, kun koulu loppuu. Varsinkin oppiaineesta innostunut opiskelija, joka aikoo jatkaa opintoja kyseisessä aineessa, hyötyy siitä, että tekee sähköiset muistiinpanot samaan paikkaan useita vuosia.

Materiaalin runsaus ahdistaa. Kuka neuvoisi noviisia? Mikä on helppo yksinkertainen ja pysyvä paketti opeteltavaksi?

Tarmo Toikkasen ja Eija Kallialan kirja Sosiaalinen media opetuksessa on hyvä aloituspaketti. Siinä esitellään pitkään opetuskäytössä olleita sosiaalisen median palveluita (ensimmäisessä painoksessa vähän eri palveluita kuin toisessa painoksessa). Kirjassa on ryhmitelty somepalvelut kuuteen ryhmään: kirjoittaminen ja julkaisu, yhteistyö, multimedia, viestintä, sosiaaliset verkostot ja ajan tasalla pysyminen.

Jos oman palveluiden suosikkilistani laittaisin opetus- ja opiskelukäyttöön, se olisi: Blogger-blogi (mobiilikäytössä Wordpress-blogi), Wikispaces- tai Purot-wiki, Diigo-kirjanmerkit, Flickr-kuvanjako, YouTube-videonjako, SlideShare-diaesitysten jako, Prezi-esitykset, Etherpad-pikamuistiot, Googlen palvelut, Skype-puhelut ja chat, Twitter-mikroviestintä, Dropbox-tiedostojen jako, Yammer-viestintä, Edmodo-kollaboraatio. Kaikki tässä mainitut ovat toimineet useita vuosia. Silti pysyvää pakettia ei voi luetella.

Ensimmäisenä opettelisin Etherpadin, sitten Blogger tai Wordpress-blogin ja Google-dokumentit, sitten Wikispaces- tai Purot-wikin ja sitten käyttötarpeen mukaan muita. Jos olisin vasta-alkaja, laittaisin ensimmäisen vuoden tavoitteeksi Etherpadin ja Bloggerin (Wordpressin).

Suuri osa sometyöskentelystä on prosessointia. Some mahdollistaa toki aineistojen tuottamisen ja jakamisen, mutta oppimisen kannalta hyödyllisintä on juuri tuo työstäminen, prosessointi, matka alkutilanteesta lopputilanteeseen. Koska sometyöskentelyn opettavaisin osa tapahtuu matkan aikana, sitä on tavattoman hankala esitellä, koska se, mitä näkyy, on aina vain tilannekuva jostakin hetkestä. Emme voi luokkahuoneestakaan antaa nähtäville oppimistilannetta paitsi niin, että havainnoija tulee mukaan. Videolla toki voi välittää näkymän luokkatilanteesta, nettityöskentelyssä ei ole videoinnin kaltaista tallennusmahdollisuutta.

Moodle-koulutus oli kohdallani ontuva, opin juuri ja juuri käyttäjäksi, minkä jälkeen sainkin kuulla, ettei SITÄ versiota enää kannata käyttää, kun tulossa on uusi, Nyt on uusi Moodle, mutta yhtäkkiä meidän pitäisikin siirtyä pilvimaailmaan. Tästä syystä haluaisin tietää, mihin kannattaa satsata?

Kannattaa keskittyä digitaaliseen lukutaitoon. Loppujen lopuksi palvelu kuin palvelu netin tai sovellusohjelman kautta toimii samoilla periaatteilla. Lue ruutunäkymää kuin piru Raamattua. Siinä näkymässä on aina toimintavihjeitä sekä yleensä myös linkki ohjeisiin. Luo omaan hahmottamistapaasi sopiva mentaalinen malli verkkoympäristöistä, joita käytät. Et osaa suunnistaa vieraassa maassa ja vieraassa kaupungissa ummikkona. Toista ensin tuttua reittia niin kauan, että et eksy.

Pieni oppimäärä HTML-peruskoodeja ei ole pahitteeksi (eikä tarvi osata ulkoa, ainoastaan löytää ja käyttää). Se ei ole juuri sen mutkikkaampaa kuin kertolasku tai patalapun virkkaaminen. Alussa vähän kummallista, mutta selkeää, kun sen oivaltaa. Mutta siis HTML:stä ei tarvitse ymmärtää mitään nykyisiä verkopalveluita käytettäessä.

Rajoita. Käytä ensin vain vähän ominaisuuksia ja toimintoja. Mieti, mikä on opetuksesi kannalta ja opiskelijoillesi keskeistä. Esimerkiksi ohjeiden tallettaminen nettiin ja jakaminen linkillä on hyvä alku. Samoja ohjeita voi käyttää uudelleen ja uudelleen ja muokata. Minä laadin esimerkiksi portfolio-ohjeet nettiin ja käytin niitä samoja ohjeita sitten useita vuosia, aina hiukan parannellen. Ei hukattuja monisteita.

Jos vain mahdollista, älä tee yksin. Yritä löytää edes yksi kaveri. Nettiasioista saa paljon paremmin tolkkua kaverin kanssa. Pidä yllä ilmapiiriä, jossa saa kysyä samaa perusasiaa vaikka kymmenen kertaa. Toiset oppivat nettiasiat valitettavan nopeasti, toiset tarvivat runsaasti aikaa. Osittain kyse on visuospatiaalisesta hahmottamisesta ja vielä niin, että luonnollisesta maastosta poiketen pitää hahmottaa vähän kuin pimeässä, sillä näet kerrallaan vain yhden ruutunäkymän.

Se, mitä yhdellä ruudulla tapahtuu, ei somessa jää yhdelle ruudulle vaan leviää usein hyvinkin moneen verkkotilaan. Internet on sivujen verkosto ja sivut ovat keskenään tekemisissä kuiten neuroverkot ihmisaivoissa. Tämäkään ei riitä, vaan sivut ovat integroituneet keskenään niin, että kun kirjoitan tämän blogimerkinnän, se menee automaattisesti sekä Google+:aan että Twitteriin, josta sen voi kuka tahansa jakaa eteenpäin, siteerata, linkittää, twiittinä upottaa vaikka Storyfy-tarinaan tai lisätä Pinterest-tauluun, Scoop.it-leikekokoelmaan tai Diigo-kirjanmerkiksi, joista tämä juttu voi jälleen kulkea eteenpäin.

Nettiä ei voi hallita. Hallinnasta ei siksi kannata murehtia. Jos laitan nettiin tämän kaltaisen melko kuivan sisällön, jossa on mukana tekijätietoni eikä mitään epämääräisiä jorinoita kenestäkään ihmisestä, ei minun tarvitse tietää, minne tämä juttu leviää ja kuka tätä levittää. Jos jollakin on asiaa tähän yksittäiseen juttuun liittyen, hän voi lähettää minulle kommentin.

Linkkilistat vaativat jatkuvaa ylläpitoa, koska osoitteet muuttuvat koko ajan. Joskus on helpompaa etsiä sivu Googlesta tai syöttää muistista suora osoite.

On paljon suhteellisen pysyviä sivustoja ja jos sisällöt muuttavat paikasta toiseen, osa muutoista sisältää uudelleenohjauksen.

Sosiaalisten kirjanmerkkien eräs hyvä ominaisuus on, että linkkilistan hallinnointi tapahtuu yhdessä ainoassa paikassa. Samat linkit voivat kuulua useille listoille ja ne voi linkittää kurssiaineistoihin.

Linkkilista sinällään ei ole itsetarkoitus. Jos opiskelijalla on riittävä kyky itsenäisesti suodattaa Google-hakujen loputtomista tuloksista hyvät verkkolähteet, ei listoja kannata koota.

Oma kokemukseni on, että opiskelija noukkii Google-haun ensimmäisen sivun tulokset. Sosiaalisissa kirjanmerkeissä linkkin voi lisätä selityksiä. Opettaja voi kommentoida lähdettä ja sitä, mikä sisällön tausta ja kytkös muihin lähteisiin on. Lukiolaisille on hyvä tarjoilla myös vieraskielisiä lähteitä, joita he eivät välttämättä itsenäisesti löydä.

Ylioppilastutkinto ja TVT

Ylioppilaskirjoitukset säätelevät melko paljon oppitunteja ja ajankäyttöä.

Kun asiat opitaan hyvällä tavalla, yo-koekin sujuu. Yo-tutkinto on tärkeä etappi. Keskustelua on käyty ja käydään kuitenkin siitä, miten paljon sen olisi järkevää säädellä lukio-opetusta ja varsinkin luoda kiirettä ja ylläpitää läpikäymisen pedagogiikkaa? Yo-tutkinnon lähes ainoa merkitys on korkea-asteen porttien avaaminen. Missä yo-tutkintoa tarvitaan? Itse en ole tarvinut sitä elämässäni näinä 32 vuotena, kun minulla se on ollut, vielä kuin yhden kerran, yliopiston hakukelpoisuuteen.

Kun opiskelija innostuu, hän oppii asioita, joita haluaa oppia. Innostus voi tarttua opettajasta. Yo-tutkinnon ja useimpien kurssien välissä on niin paljon aikaa, että nuori, joka elää elämänsä hehkuvaa aikaa, ei välttämättä ulkomuistissaan muista kurssien sisältöjä. Tärkeää on, että hänellä on hyvät valmiudet valmistautua osoittamaan osaamisensa, oli tuo osoittamistilanne mikä tahansa. Osa hakeutuu jatko-opintoihin aloille, joihin ei valmenneta ollenkaan lukiossa.

Minulla oli aikoinaan saksan opettaja, joka oli innostunut saksan kielestä. Oppitunnit olivat eläviä. Juttelimme paljon. Sain loppuiäkseni aarteen. Olisin ollut kovin kovin murheellinen, jos nuo oppitunnit olisivat kuluneet yo-tutkinnon viitoittamaan treenaamiseen. Kaikkihan eivät edes kirjoita kieliä. Kielitaito on niin paljon muutakin. Kulttuuriavain, vuorovaikutuksen portti, tie ihmisten luo maailmalla.

En halua näillä kommenteilla pahoittaa kenenkään mieltä. Ymmärrän, että opettajat pyrkivät tekemään työnsä niin hyvin kuin mahdollista – tässä järjestelmässä. Järjestelmä on aina tulkittavissa ja se voidaan nähdä eri kehyksissä. Minä yritän katsoa tässä asiaa ihmisen elämän mittakaavassa. Tiedän kyllä, että joskus yksikin tutkintopiste ratkaisee. Jos itse olisin käynyt abikeväänä biologian korotustentissä, olisin nyt arkkitehti. Ratkaiseva piste, vaikka ei tuo harmita.

Lukiossa on piilo-opetussuunnitelmana ylioppilaskirjoitukset. Pakollisilla ja syventävillä kursseilla on siitä syystä hankalaa ja uskaliasta kokeilla uusia juttuja. Kokeilut sopivat parhaiten soveltaville, - itse keksityille kursseille.

Asioita voi oppia monella tavalla tavoitteista tinkimättä. Mitä kompetensseja ylioppilastutkinnossa tarvitaan? Opitun näyttäminen on muutakin, kuin sisältöjen toistamista sellaisena, kuin ne ovat oppikirjoissa tai muistiinpanoissa. Ylioppilaskoe kulkee suuntaan, jossa se ei enää ole muistamiskoe.

Opetusteknologiaa on niin pitkään käytetty oppimisen tukena, ettei kyse ole pelkistä yksittäisistä riskialttiista kokeiluista. Aihe on ollut jo vuosikausia myös yliopistollisena oppiaineena. Väitöskirjoja löytyy lukuisia. Hyviä toimintamalleja on sekä koulutusta.

Aiheesta koottua tietoa mm. http://edu.fi/tvt_opetuksessa ja http://www10.edu.fi/kenguru/.

KIELA-hanke Helsingissä on esimerkiksi tuottanut käytännönläheisen menetelmäoppaan, jonka menetelmäviuhkan voi ladata sivuilta.

Osaava-ohjelmassa on kerätty menetelmäkortteja: ks. hakusanalla lukio.

OPH on julkaissut menetelmien keruuseen tietokannan Hyvät käytännöt: ks. hakusanalla lukio.

LeMill-verkkopalvelu kokoaa sekä työkaluja että menetelmiä opetukseen: ks. hakusanalla lukio.

Toisaalta sähköisten yo-kirjoitusten tulo (joiden todellisesta sisällöstä ja menetelmistä ei kellään vielä ole varmaa tietoa) pakottaa opettajat kursseillaan sähköisten välineiden ja alustojen käyttöön.

Olisi erittäin tärkeää päästä pakon ilmapiiristä eteenpäin. Opettajan ei pitäisi ottaa yksin raskasta taakkaa kaiken muun päälle, että tämäkin vielä, vaan liittoutua kollegoitten kanssa kehittämään ratkaisuja. Vastuuta ja mahdollisuuksien tarjoamista oppijoille, opettajan ei tarvitse tehdä edeltä kaikkea vaan luoda puitteet ja opastaa matkalle.

Opetus ja ohjaaminen

Kuinka käy kommunikatiivisuuden vieraissa kielissä, jos oppilaita pyritään innostamaan tekniikan käyttöön myös kielten tunneilla?

Sitä teknologiaa olisi syytä käyttää nimen omaan kommunikaatioon. Teknologian käyttö ei ole vain sitä, että yksilö näprää laitetta. TVT on lyhenne sanoista tieto- ja viestintätekniikka. Jos opiskelijat tekevät yhdessä vaikkapa videon tai verkkolehden, niin aika paljon siinä pitää keskenään puhua, rakennella juttuja yhdessä. Monilla kielten opettajilla on tuttavia ulkomailla. Virtuaalivieraan saaminen Skypen kautta tai vaikkapa chatillä voi kummasti elävöittää kielten opiskelua. Samoin ystävyyskoulujen kanssa aito viestintä ja vaikka yhteisen blogin kirjoittaminen.

Miten muodostetaan sellaisia tehtävänantoja, että opiskelija löytää olennaisen kaiken tiedon joukosta?

Olen koonnut pienen vinkkilistan oppimistehtävien muotoilusta niin, että vastausta ei voi kopioida vaan se on prosessoitava.

Missä määrin opiskelijoita pitää / saa ohjata ja auttaa?

En oikein osaa vastata tähän. En tiedä, koskeeko kysymys opetusteknologian käyttöä vai opiskelua yleisesti. Oppijan olisi tietenkin hyvä oppia siihen, että hän kysyy ja pyytää apua, jos ei pääse eteenpäin. Koska tämä ei aina toteudu, opiskelutaidot voivat olla välillä tietoisesti tapetilla. Psykologian opetukseen tämä sopii ihan sisällöllisestikin. Riippuvuus muista pitäisi nähdä myönteisenä asiana. Apua voi pyytää ja sitä voi ottaa vastaan.

Oppimisen kannalta on myös tärkeää ymmärtää oppimisen vaatima aika. Vaivannäkö on välttämätöntä. Jos ei ole aikaa itse etsiä ratkaisuja ja oivaltaa, oppiminen jää ulkokohtaiseksi. Tämä pätee myös opettajan TVT-asioitten oppimiseen. Toisaalta on tärkeää turvautua muihin mutta toisaalta myös tärkeää itse kokea ja tehdä, olla epämukavuusalueella, oppimistilassa, kulkemassa matka hämmennyksestä kohti osaamista.