maanantaina, syyskuuta 16, 2013

Liverapoilu elikäs kollektiivisia (opettavaisia) muistiinpanoja

Olemme Sometun veijarijoukoissa suunnitelleet hartaasti tapahtumaa, jonka esiliverapoilu tekisi tarpeettomaksi koko tapahtuman fyysisen järjestämisen. Juttu siis menisi niin, että sovittuna aikana sovitussa verkkopaikassa ennalta jaettua seminaariohjelmaa sielunsa korvin ja silmin seuraavat ihmiset kokoontuisivat raportoimaan kyseistä tapahtumaa, sen esiintyjiä. Näin voitaisiin saada mukaan myös kuolleita esiintyjiä, vaikkapa Aristoteles, fiktiivisiä henkilöitä, vaikkapa Roope Ankka ja henkilöitä, joita on muuten vaikea saada kaukaiseen pohjolaan, vaikkapa Tawakkul Karman.

Homma on vielä toteuttamatta, mutta vielä joku päivä huippuseminaari kutsuu esiliverapoilijoita, sillä Suomi-somessa on vankka rakkaus yhteisölliseen muistiinpanojen tekemiseen ja selostamiseen. Liverapolua ennakoivat erilaiset yhteisölliset kommentointiketjut IRC:ssä, mutta Jaiku-palvelun myötä yhteisöllinen tapahtumakommentointi avautui kenelle tahansa netin käyttäjälle. Jaikuun perustettiin erityinen Seminaarikannu näitä liveraportointeja varten. Sama toistui Jaikun jälkeen Qaikussa. Tuija Aalto toi YLE:lle varhain sosiaalisen median käytön. Hän opasti esimerkiksi 2010, kuinka kimppamuistiinpanoja tehdään Qaikussa.

Tiina Airaksinen liverapoilee Jaikuun ITK-päiviltä 2008. Kuva Ville Venäläinen.
Molemmissa palveluissa oli erinomaiset ominaisuudet tapahtumaraportointiin. Aloitusviestin jälkeen saattoi samaan ketjuun liittää laajempia tekstejä linkityksineen ja myöhemmin myös kuvien lisääminen onnistui. Suomen ansiointuneimpia liveraportoijia on varmasti kaikkien asiaa tuntevien mielestä Irmeli Aro. Haikeaa, että nuo Jaikun-Qaikun aikojen viestiketjut ovat poissa. Jaiku-arkistossa sentään vielä joitain aarteita tallella, esimerkiksi Kari A. Hintikan aloittamassa Jaiku-ketjussa mietiskeltiin 16.9.2008 balanssia somekanavan rapoilukäyttöön ilman että viestitulva olisi häiriöksi ulkopuolisille. Tavaksi tuli, että myös tilaisuuteen osallistumattomat tulivat kuulolle, usein jakamaan hyvinkin oivallisia kommentteja.

Liverapoilusta tuli aikaa myöten yleistä erilaisissa konferensseissa. Twitterin yleistyttyä tapahtumajärjestäjät ryhtyivät ilmoittamaan tunnisteen, hashtagin, jolla viestit saattoi kiinnittää samaan ketjuun ja kanavoida saman tien myös tapahtuman verkkosivuille ja tapahtumatilan seinälle. Toisinaan osallistujat ottavat vapauksia ja luovat omintakeisia ratkaisuja kollektiiviseen muistiinpanojen tekemiseen. Ehkä hervottomimpia tilanteita, joita itse olen nähnyt, oli MindTrek vuonna 2009, kun yleisö tympääntyi Pekka Himasen esitykseen.

Liverapoilu ei aina tähtää mihinkään päämäärähakuiseen. Mukana voi olla rönsyilyä ja pelleilyä. Usein kuitenkin rapoiluun tottuneet pääsevät tilaisuudessa uudelle asteelle, aktiivisiksi osallistujiksi ja tuottamaan jotain uutta sisltöä, ajatuksia tai vaikka artikkelin aiheesta. Liverapoilu aktivoi. Toki se myös vähentää turhautumisen tunnetta. Passiivinen seminaari-istuminen on uuvuttavaa.

Kollektiivista muistiinpanojen tekemistä voidaan käyttää opiskelussa joko omaehtoisesti ja spontaanisti tai opettajan / kouluttajan antamana tietoisena toimintana. Ihan kylmiltään liverapoilu ei suju. Keskittymisessä pitää päästä virtausmaiseen flow-tilaan. Jos rapoilu tapahtuu kirjoittamalla, kirjoitusnopeus ja tottumus vaikuttavat. Sujuva rapoilu vaatii myös nopeaa, oivaltavaa ajattelua ja kykyä kuunnella tarkasti. Toisaalta kirjoittaminen myös virittää tarkkaavaisuuden huomion kohteeseen.

Aina luennoitsijat eivät ilahdu aktiivisesta ja avoimesta liverapoilusta. Läpinäkyvyys, näkyväksi tuleminen, voi olla pelottavaa. Kuulijat voivat tulkita ja ymmärtää omalla tavallaan. Suomessa on tapana kokoontua yhdessä olemaan samaa mieltä asioista. Liverapoilu avaa tilaa erilaisille ajatuksille, myös täysin ulkopuolelta tuleville heitoille ja tahalliselle vasta-argumentoinnille. Näyttää kuitenkin siltä, että olemme tähänkin vilkkaamman keskustelun kulttuuriin tottumassa, tosin hitaasti ja edelleen leimahtavien mustavalkoisten inttämisten kautta, joita näkee tavan takaa jopa ihan asiallisissa aikuisten Facebook-keskusteluissa.

Koska kollektiivisten muistiinpanojen tekeminen on oppimisen menetelmänä kiinnostava ja koska siihen on nykyisin rikkaita tuottamisen keinoja, kokosin kollegoiden avustamana diasarjan siitä, kuinka näitä kollektiivisia muistiinpanoja on nykyisin mahdollista tehdä. Näkökulmana on antaa ohjeita tapahtuman tai oppimistuokion järjestäjälle. Ja voi tätä somemaailman ihmettä. Kauniina syyssunnuntai-iltana nettiapujoukot riensivät täydentämään koostetta. Ihan mahtikiitokset, erityisesti tässä vaiheessa Kari A. Hintikka ja Tarja Ollas! Esitys on edelleen avoin täydennyksille ja korjauksille. AVO-hankkeen tuotantoa, rohkaisua kohti avoimia oppimisverkostoja, oppimistilanteiden ja tilojen avaamista kiinnostuneille ja innostuneille.

Esitys sisältää myös pieniä siipaleita somen lähihistoriaa. Kyse ei sinällään ole mistään supisuomalaisesta ilmiöstä, näin toimitaan maailmalla ja suuressa mittakaavassakin. Suomelle erityistä on pieni kielialue, tiheät verkostot ja vahvasti kallistus älykkään huumorin suuntaan, hukkaamatta ammatillista pyrkimystä tutkia, selvittää, analysoida, jäsentää, ratkaista, löytää jne.


Ei kommentteja: