lauantaina, kesäkuuta 09, 2012

työKAVERIT

Työkaverini kulkevat taskussa. He pörräävät viereisellä välilehdellä. Työviikon alkaessa he nauravat kanssani kissanaamarit päässään, ja uskokaa pois, työteho huipussaan. Aamuisin tervehtivät iloisesti, kertoilevat säätilan ja mielentolan. Perjantaisin suolaavat sarkastishumoristisilla herjoilla elämääni. Työkaverini ovat aina lähellä, saatavilla, kuulolla, vierellä. Kavereina. Kiittävät, kannustavat, usuttavat esimerkillään hyvään työhön.

Näen silmästä silmään samassa fyysisessä tilassa työkavereitani harvakseltaan. Silti olemme läheisiä ja lähellä. Jyrki Kasvi puhuu osuvasti lähityöstä. Hän kuvailee tismalleen meidän työtämme:


Verkkovälitteinen työskentely avaa toinen toisillemme näkymän toistemme ajatteluun ja työtapoihin. Tunnistamme perinteistä työyhteisöä paremmin toistemme vahvuudet, koska näemme paremmin toistemme työn.

Olen edelleen oudossa maailmassa palkkatyöläisenä. Maanviljelijän ja itsellisen yrittäjän identiteetti on vahvempi kuin palkollisen identiteetti. Hyvässä työssä ihmiset arvostavat toisiaan, luottavat toisiinsa, välittävät siitä, mitä toiselle kuuluu tänään, pelleilevät ja puskevat hullun lailla, kun urakan takaraja häämöttää – kuin me maalla välillä heinätöissä. Tunne on vähän kuin suurperheessä. Myös sillä tavalla, että toisten erilaisuuteen suhtaudutaan lempeydellä. Hiotaan toisiamme, etsitään kuin palapelin palat keskenämme parasta mahdollista keskinäistä sijoittumista. Miten jokainen voisi olla vahvuuksiensa kautta mukana.

Vieläkin hymy hiippaa naamalleni, kun muistelen tuoreehkon työkaverini intoa eilisen etätyöpajan jäljiltä. Hänelle teki tiukkaa lakata ällistelemästä sitä tehoa, jolla työporukamme iski kiinni annettuun tehtävään. Kaikki tapahtui siis netitse.

Jos minuun luotetaan ja jos saan tehdä työtäni joustavasti hyvässä työyhteisössä, teen kevyesti ja tuottoisasti töitä. Olen nähnyt sivusta seuraten paljon ikävää työtä, aliarvostavaa ja kuihduttavaa työtä. Tunnen ihmisiä, joiden ihmisarvoa on riistetty työelämässä. Olen opiskellut työn sosiaalipsykologiaa ja oppivan organisaation perusjuttuja. Harmillisesti ja vakaumuksella joudun sanomaan: hyvän työn aikaansaaminen on maksutonta. Se ei vaadi yhtään lisäresurssia (hyi että tuota sanaa inhoan). Se avautuu mahdollisuutena kenelle tahansa työnjohtajalle, työkaverille, työyhteisölle. Ja miten ihmeessä me pöljät ihmiset niin helposti pilaamme koko homman?

Hyvä työ on ihan siinä, tarjolla. Pieninä suurina tekoina. Kiitos työKAVERIT! Meissä on voimaa.

2 kommenttia:

Balee kirjoitti...

Hieno näkökulma ja hyvä video. Etäpäivän "plus" saldona ollaan pidetty saasteiden vehenemisenä, kun ei tullakaan omalla autolla.
Mutta tosiaan etätyö nimityksen voisi muuttaa lähityöksi. Ja samalla kannustaa kolleegoja yhteisiin tehtäviin.
Tämä ITK-2012 ja NytPelittää on tosiaan saanut omat ajatukseni liikkeelle. Kuinka tosiaan koulumaailmassa itsekeskeisesti teemme kun sitä osaamista voisi jakaa ja saada. Toki kouluttaja viime kädessä tekee oman kaltaisensa, mutta siinä olisi näkökulmaa laajemmasta piiristä kuin vain oma. Ja tämä osoittaa myös sitä, että ei tarvitse ajatella jonkun tulevan ans ku mä vähän neuvon, kuinka tämä pitää tehdä - tyylillä.

Hieno blogikirjoitus :)

Anne Rongas kirjoitti...

Kiva kuulla Balee :) Ja tosiaan se ajatus, että monia juttuja voidaan tehdä samassa ajassa ja samalla rahalla kovinkin eri tavoin, kun vain oivalletaan ja rohkaistutaan porukalla. Varmaan tuo mainitsemasi pelko ja huonot kokemukset jylläävät, mutta niistä voi päästä yhteistuumin yli ja kasvattaa toinen toisiaan yhteistyöhön.

Olen kuullut paljon juttuja siitä, miten johto ei luota etäällä työtään tekeviin, mutta jos se johtokin tulisi mukaan, oivaltaisi sen, mitä oma esinaiseni sanoo eli hän tietää tosi hyvin meidän etä/lähityöläisten työpäivän kulun.