Facebookista Twitteriin

Twitteristä on saanut jo aikoja erilaisilla vimpaimilla sisältöjä Facebook-profiiliin tai sivulle Nyt Facebook-sivulta on mahdollista lähettää sisältöä Twitteriin. Lähetettävää sisältöä voi myös valikoida sisältötyypin mukaan. Google+:n julkisia päivityksiä voi myös integroida mm. Twitteriin ja Facebookiin. Tosin kannattaa miettiä, missä vaiheessa kaikkien palveluiden keskinäinen integrointi on viisasta. Jos sama viesti tulee silmille jokaisessa palvelussa, se muuttuu äkkiä häiritseväksi.

Ilman kirjautumista somettelua (päivitetty!)

Aina ei tarvitse luoda käyttäjätunnuksia vaan somepalvelun saa käyttöön noin vain. Listasin vastaantulleita:

• EtherPad
• julkiseen editointiin avattu Google-dokumentti (vinkkinä, että voi sulkea editoinnin jälkeen)
• Todays Meet (chat, taustakanava) 
• Sumo-paint (piirtäminen, kuvien editointi)
• Voki (puhuvan hahmon luominen)
• Doodle (ajan sopiminen, äänestys)
• Sumpli (ajan sopiminen)
• Jottit (kirjoittaminen)
• Justpaste.it (tekstin julkaiseminen, kiitos vinkistä Tarmo Toikkanen)
• Wordle (sanapilvien luominen)
• BubbleUs (ajatuskartta)
• Dabbleboard (ajatuskartta, jäsennys, piirros)
• Corkboard (kiitos vinkistä Marko Mehtälä)
• Quikmaps (omia karttoja Google-karttapohjalle, kiitos vinkistä Iiro Kaksonen)
• Text2MindMap (ajatuskartta, kiitos vinkistä Venla Hirvikoski)
• AudioBoo (äänittäminen, kiitos vinkistä Tuija Aalto)
• Screencast-O-Matic (ruutukaappausvideo, kiitos vinkistä Linda Saukko-Rauta), samoin toinen ruutukaappausvideopalvelu Screenr
• imgur-palvelussa (kuvan jakaminen, antaa myös kuvalle useita erilaisia linkitys- ja upotuskoodeja)
• TeamUp (ryhmätyöt, vinkkasi Tarmo Toikkanen, kehitetty Aalto-yliopistolla)
• Scrumy (projektin organisointi, vinkkasi Harto Pönkä), Scrumyn pikaohje: ensin Story, sitten plus-merkistä tehtävät, tehtäviä voi siirtää hiirellä yläpalkista eri vaiheisiin, jokaisella henkilöllä on oma väri.
• 10 minuutin sähköposti (vinkistä kiitokset menevät Leena Helttulalle Turkuun).
• Wetransfer.com suurten tiedostojen lähettämiseen (max. 2 Gb)

Kannattaa myös huomioida WikiMedia-säätiön wikit (kiitos muistutuksesta Tarmo Toikkanen) ja ylipäänsä kaikki wikit, jotka on avattu avoimiksi kenen tahansa editoida. On myös hyvä muistaa, että lähes kaikkii blogeihin voi lähettää sisältöä sähköpostilla ja blogin kommentoinnin voi avata ainakin oppimistehtävän ajaksi sellaiseksi, ettei se vaadi erillistä kirjautumista (nykyään blogi-spämmin vuoksi monet blogit vaativat kommentointia varten kirjautumisen tai tunnistautumisen).

Jussi Linkola oli löytänyt kätevän tlk.io-chatin, jota heti kokeiltiin. Sepä olikin kepeä. Hauskaa oli, että palvelu muodosti automaattisesti QR-koodin. Kokeilin kännykällä tietokoneen ruudulta koodin nappaamista ja pääsin saman tien mobiili-chattäilemään. Tlk.io ei toiminut ainakaan kokeiluhetkellä Samsung Galaxyllä, jolla Jarmo Lahti kokeili. Sitä vastoin hänen kokeensa läpäisi Harto Pönkän vinkkama Onlinr-chat, jolla voi tehdä vaikka omat pikamuistiinpanot.

Kalastelin tähän listaukseen apua Google+:ssa (ja sitä kautta Twitterissä). Samoin omalla FB-seinällä. FB-keskustelussa tuli mainittua vinkkinä, että atk-luokkatyöskentelyssä Google-dokumenttien ja EtherPadin tökkiessä F5:n painaminen (eli selaimen päivitys) auttaa usein. Kari Rajala vinkkasi myös jakamaan yhteistyöstämisen useampiin dokumentteihin. Atk-luokista yleensä bittivista lähtee ulos yhdestä ja samasta IP-osoitteesta, mikä aiheuttaa tuota yhmäilyä.

Tietokoneen selaimella näkymä (klikkaa kuvaa, saat suuremman).

Mobiili käyttöliittymä.

Vastahangan vuori ja esteiden suo – miksi tvt on edelleen tulevaisuutta kouluissa?

Harto Pönkä pohdiskeli eilen blogissaan aihetta, jota itsekin olen miettinyt vuosikausia ja tänne blogiinkin kirjoittanut siksi. Kyse on teknologian opetus- ohjaus- ja oppimiskäytöstä. Miksi kouluissa erot kasvavat? Miksi joissakin kouluissa lasten ja nuorten saamat valmiudet eivät riitä jatko-opinnoissa ja työelämässä?

Arvopohdiskelua liidulla. Älykännyllä nettiin. Vanha teknologia toimii uuden kanssa.

Olen kuullut paljon hyviä perusteluita, mutta asia pohdituttaa edelleen. Oma suhteeni tieto- ja viestintätekniikkaan perustuu pitkälti maanviljelijätaustaani. Maanviljelijä joutuu alati tunnustamaan vallitsevat olosuhteet. Vaikka kuinka haluaisi, että asiat säilyvät sellaisina, kuin minä itse haluan, ne eivät säily. Hyvin harva enää kaskeaa tai raivaa suota kuokalla.

On totta, että kaikessa maailman kehityksessä ei ole todellista kehitystä ja oikeastaan edistys vie taakse päin (kuten teollinen maatalous). On totta, kuten moni opettaja miettii, että se nuoriso on jo muutenkin ihan liikaa koneilla. Mutta kun he eivät koneilla opi kriittistä ajattelua, medialukutaitoa, tiedonkäsittelytaitoja, yhteisöllisen oppimisen ja työskentelyn taitoja, ongelmanratkaisutaitoja... välttämättä (monet nimittäin oppivat).

Kommentoin Harton bloggausta:

Eräässä Opetushallituksen tilaisuudessa jokunen aika sitten lounastin suuressa suomalaisessa yrityksessä henkilöstöpuolella johtajana työskentelevän kanssa. Hän itse edusti iältään itseäni vanhempaa ikäluokkaa. Ja mikä hänen keskustelunavauksensa oli: "Ylioppilastutkinnossa pitäisi olla ryhmäkokeita ja netti käytössä." Ja samaa rataa muusta kouluoppimisen kuilusta tämän päivän työelämään. Siis ei tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan ja tulevaisuuden kouluihin.  

Kouluissa opitaan paljon oikeita asioita, mutta paljon jää oppimatta. Ops ei nytkään rajoita. Jos sen lukee huolella, se nimen omaa antaa paljon mahdollisuuksia toteuttaa sitä opetusta ja oppimista, joka antaa parhaat eväät nuorisollemme elämässä eteenpäin. 

Mutta kuten toteat, kun tiukka ohjaus puuttuu, asiat eivät etene. Itse olen tätä samaa miettinyt, sillä on päivän selvää, että nämä tekniset asiat eivät ole vaikeita. Ne oppii jopa lukutaidoton lapsi, joten ne oppii myös akateemisesti koulutettu opettaja. On kyse muusta kuin teknisistä kynnyksistä, mutta niihin vedotaan, vuodesta toiseen.

Tekniikka sulautuu meidän ihmisten toimintaan. Se yhdistää meitä ihmisiä. Se auttaa säästämään luontoa (vaikka se samalla myös tuhoaa). Voimme helposti tehdä paljon hyvää sekä yksilön että yhteisön oppimisen ja toimintakyvyn hyväksi teknologian avustuksella. Enkä tässä todellakaan julista mitään teknologiauskovaisuutta. Tämän päivän paras tekniikka vapauttaa meitä tämän päivän huonoimmasta tekniikasta. Koska minulla on hyvät nettiyhteydet ja vempaimet, yksityisautoilen radikaalisti vähemmän kuin ennen. Suurimman loven haluan lentomatkailuun. Se on tuhoisin tapa liikuttaa ihmisiä ja tavaroita. Silti emme hannaa näitä teknologioita vastaan. Miksi?

Vähälläkin voidaan tehdä paljon, kun keksitään yhdessä ja toimitaan yhteen. Kyse ei ole aina siitä, että pitäisi ensin olla suuret investoinnit ja valtavat resurssit. Kyse on miltei aina siitä, että meidän pitäisi tunnustaa tosiasiat ja sopeutua yhteisvoimin siihen, missä nyt olemme ja minne matkamme kulkee. Ihmiskunnalla on edessään suuria ongelmia. Miksi ihmeessä edelleen räpiköimme tätä totuutta vastaan? Meidän on kyettävä maailmanlaajuiseen ongelmanratkaisuun ja yhteistyöhön, jos haluamme, että tämä pallo hengittää. Emme me voi tätä työtä tehdä ilman tieto- ja viestintätekniikkaa.

Kuten Teemu Arina niin osuvasti kiteytti MindTrek-konferenssissa pari viikkoa sitten: Olemme tavoitelleet itsenäisyyttä ja itsellisyyttä (independence). Nyt olisi aika tavoitella keskinäistä riippuvuutta (interdependence). Tai kuten Kari A. Hintikan ja Tuija Aallon kanssa pohdimme: kohti vertaisaikaa.

Kyse on jatkossakin työstä ja toimeentulosta, mutta myös toinen toistemme ja Maan huolehtimisesta. Teknologian kestävä käyttö pitäisi liittää kouluissa muihin aktiivisen ja vastuullisen kansalaisuuden taitoihin. Tiedän, että tehtävä on hankala ja nykyisin kaikkea arvopohjaista ja eettistä varotaan, ettei loukata ketään. Varoessamme menetämme intomme, ilomme, ideamme, innovoimamme.

Omissa mietteissäni olen päätynyt siihen, että suuri syypää vastahangan vuoreen ja esteiden suohon on se, että koulussa opettaja tekee työtään yksin ja opiskelija opiskelee yksin. Yksin suuressa joukossa. Vertaisuus ja verkostot puuttuvat. Kaikilla on taakka selässään ja vielä kivireki päälle.

Se, mistä Harto puhui paljon, yhdessä tekemisen mullistus, ei ole laajassa mittakaavassa edelleenkään totta. Pelätään, varotaan, ei jakseta. Syy ei ole kenenkään yksittäisen opettajan vaan koko rakenteen. Siksi muutos on niin hidas ja vaikea. Suomessa toteutettiin peruskoulu, suuri rakenteellinen uudistus. Kyllä meillä on mahdollisuuksia tehdä jälleen jotain samaa, jos vain tahdomme. Rakenteita on uudistettava – Karthago on tuhottava.